Varhainen aamuni alkoi kauluskaijojen kiljumisella kuin Kabulissa ikään ja myös intiansininärhet ja purppuramedestäjät riehuivat Soharissa puissa ja pensaissa niin innokkaasti, että niiden kuvaaminen viivästytti hieman etsiytymistäni Soharin ulkopuolella sijaitseville Aurinkofarmeille (Sohar Sun Farms tai Shams Farms), jotka ovat legendaarinen lintupaikka.
Kyseessä on valtava alue, jossa on erilaisia kokeellisia ja ilmeisesti kaupallisia peltoja ja navettakomplekseja, mutta myös laajoja alueita villiä ruoho- ja pensasaroa. Alue kerää varsinkin muuttoaikoina ja talvisin suuria määriä lintuja, kotkista kahlaajiin ja hietakanoihin. Erityisen suuria määriä alueella näkee erilaisia kiuruja, kirvisiä ja västäräkkejä. Paikka on tunnettu uhanalaisten arohyyppien säännöllisenä pysähdyspaikkana. Petolintuja kiertelee paljon näillä avomailla ja puut ja puuryhmät keräävät suunnattomia parvia kyyhkyjä.
Alueelle pääsee omalla autolla eikä tarvitse kuin kirjata nimensä ja auton rekisterinumero portilla, sekä merkitä käynnin syyksi "lintuharrastus", jolloin portinvartijaukko kiikareita katsellen nyökytteli tietäväisesti. Sen verran tunnettu paikka on Omanissa vierailevien lintuharrastajien keskuudessa, että portilla jo tiedetään, miksi kaukaisista maista saapuvat vieraat haluavat viettää päivän haahuillen autoineen, putkineen ja kiikareineen pitkin pellonlaitoja, aroja ja pensaikkoja. Alue tosiaankin tarjoaa laajuutensa vuoksi nähtävää ja tutkittavaa kokonaiseksi päiväksi ja sopii varsinkin niille, jotka pitävät avoimilla ruohostomailla bongailusta.
Portin jälkeen ohitin navetta-alueet, joissa parveili suurin määrin intianvariksia, pihamainoja, turkinkyyhkyjä ja palmukyyhkyjä. Pian olin pikkutiellä, joka johti pensaita kasvavan aron halki. Pensaiden juurelta lähti lentoon pikkuparvina harmaafrankoliineja ja pensaiden päällä tähysti punapyrstölepinkäisiä, arotaskuja ja aavikkotaskuja. Melkein heti saavuttuani näin myös ensimmäisen arokotkan, myöhemmin toisen. Tolpan nokassa istuskeli aamunlaiskana kiljukotka odottamassa päivän myötä kohoavia ilmavirtauksia.
Eniten lintuja oli vihreiksi kastelluilla alueilla, joita oli pitkäheinäisiä sekä lyhyeksi niitettyjä. Pitkää heinää kasvavilla alueilla liikkui suurina parvina idänhopeanokkia, mutta muuten heinä tietysti peitti tehokkaasti siellä olevat linnut. Niinpä lyhyeksi leikatun heinän alueet olivat parhaita havainnoimiselle. Niillä olikin satamäärin nummikirvisiä ja joukossa jonkin verran isokirvisiä. Kiuruja oli vähemmän, kaikkialla yleisten töyhtökiurujen lisäksi jonkin verran lyhytvarvaskiuruja sekä yksittäisiä aasiankiuruja ja tavallisia kiuruja. Sitruunavästäräkkejä oli vähemmän kuin Ansafissa, mutta sen sijaan keltavästäräkkejä oli paljon, tavallisia västäräkkejä melko vähän.
Eniten lintuja oli paikoissa, joissa ruoho oli vielä märkää, erityisesti lyhyen ja pitkän heinän reuna-alueilla sekä kastelulaitteiden vuotokohtiin muodostuneissa lätäköissä, joihin linnut kerääntyivät parvina juomaan ja kylpemään. Alueella oli häkellyttäviä määriä intiansininärhiä ja vähemmän mutta silti suuria määriä myös tavallisia sininärhiä. Ensimmäinen näkemäni tuulihaukka osoittautui pikkutuulihaukaksi mutta kaikki myöhemmin näkemäni puolestaan tavallisiksi tuulihaukoiksi. Yksi nuolihaukkakin näyttäytyi. Myös suohaukkoja oli varsin paljon, erityisesti ruskosuohaukkoja mutta varsin monia yksilöitä myös niittysuohaukkoja ja arosuohaukkoja. Pieniä parvia haarapääskyjä ja valkoposkitiiroja lenteli hyönteisjahdissa peltojen yllä.
Päivän kohokohta koitti jo aikaisin aamulla, kun löysin peltojen märästä osasta ryhmän kahlaajia. Ryhmässä oli kolme kenttähyyppää ja kaksi arohyyppää sekä lähistöllä kuikisteleva aavikkojuoksija. Koska arohyyppä on uhanalainen, otin valokuvia havainnon varmistamiseksi, ja vasta myöhemmin minulle selvisi, että tämä paikka on arohyyppien säännöllinen levähdyskohde, joten niitä usein nähdään täällä. Iltapäivällä puolestaan pelästytin lentoon viiriäisen, joka ilmeisesti ei ole kovin yleinen näin etelässä.
Kuivemmilla aroalueilla näin lisää nummikirvisiä, aro- ja aavikkotaskuja, punapyrstölepinkäisiä, harmaafrankoliineja sekä pieninä parvina saharanpeippokiuruja. Myönteinen yllätys oli pelästyttää vahingossa lentoon 27 savannihietakanaa, joita myöhemmin näin vielä neljän, kuuden ja 20 yksilön parvet. Mitä ilmeisimmin tämä hietakanalaji on yleinen aromaisessa ja ruohoa kasvavassa maastossa - aavikkoalueilla näin myöhemmin kahta eri hietakanalajia. Suomessa nimistökomitea uudelleennimesi hietakanat jossain vaiheessa hietakyyhkyiksi, mikä kuitenkin perustuu virheelliseen käsitykseen, että hietakanat olisivat läheistä sukua kyyhkyille. Vaikka niitä alun perin pidettiin kanalintujen ja myöhemmin kyyhkyjen sukulaisina, todellisuudessa hietakanat ovat sukua kahlaajille ja niiden lähimpiä sukulaisia ovat Etelä-Amerikassa tavattavat ylänköjuoksijat.
Puuryhmistä löytyi lähinnä loputtomasti kyyhkyjä, varsinkin turkin- ja palmukyyhkyjä mutta myös muutamia turturikyyhkyjä. Myös suuria parvia idänhopeanokkia löytyi yleensä sieltä, missä oli puumaisia akaasioita tai poppeleita. Koko päivänä kukaan ei tullut minua häiritsemään tai edes kysymään, mitä oikein tein ja kiikaroin siellä. Muuan tutun lintuharrastajan, jota aikoinaan avustin Etiopian kartoituksissa, piti olla samana päivänä käymässä Soharissa, mutta kävikin ilmi, että hän oli joutunut joitain päiviä aikaisemmin lähtemään ulkomaille, joten olin autuaassa yksinäisyydessäni lintujen kanssa koko päivän.
Tuon päivän auringon alkaessa painua Aurinkofarmien aromaisen horisontin taa lähdin taas ajamaan Masqatia kohti, mutta päätin vielä vierailla Ras as-Sawadin kahlaajalaguuneilla ennen auringonlaskua. Ikävä kyllä kääntyminen vasemmalle osoittautui lukuisien tietöiden vuoksi mahdottomaksi ja jouduin tekemään pitkän kierroksen Barkan kautta päästäkseni kääntymään takaisin. Sittenkin päädyin jälleen väärille upouusille teille, jotka eivät johtaneet mihinkään. Lopulta saavutin rannikon tuntemattomalla khorilla jossain Sawadin ja Barkan välillä. Paikalta näkyi lahden yli Sawadiin.
Joka tapauksessa tämäkään paikka ei ollut turha löytö, sillä khorilla ja rannassa oli sadoittain kahlaajia, ja ihmisiä oli häiritsemässä paljon vähemmän kuin Sawadissa. Paikalla oli neljä flamingoa, kahdeksan meriharakkaa, yksi selkälokki kymmenien idänselkälokkien ja aroharmaalokkien joukossa, 20 kaitanokkalokkia, useita satoja tyllejä, mustajalkatyllejä, ylänkötyllejä ja pulmussirrejä sekä pienempiä määriä rantasipejä, valkovikloja, pikkukuoveja, punakuireja, tundrakurmitsoja, kuovisirrejä, suosirrejä ja pikkusirrejä.
Kyseessä on valtava alue, jossa on erilaisia kokeellisia ja ilmeisesti kaupallisia peltoja ja navettakomplekseja, mutta myös laajoja alueita villiä ruoho- ja pensasaroa. Alue kerää varsinkin muuttoaikoina ja talvisin suuria määriä lintuja, kotkista kahlaajiin ja hietakanoihin. Erityisen suuria määriä alueella näkee erilaisia kiuruja, kirvisiä ja västäräkkejä. Paikka on tunnettu uhanalaisten arohyyppien säännöllisenä pysähdyspaikkana. Petolintuja kiertelee paljon näillä avomailla ja puut ja puuryhmät keräävät suunnattomia parvia kyyhkyjä.
Alueelle pääsee omalla autolla eikä tarvitse kuin kirjata nimensä ja auton rekisterinumero portilla, sekä merkitä käynnin syyksi "lintuharrastus", jolloin portinvartijaukko kiikareita katsellen nyökytteli tietäväisesti. Sen verran tunnettu paikka on Omanissa vierailevien lintuharrastajien keskuudessa, että portilla jo tiedetään, miksi kaukaisista maista saapuvat vieraat haluavat viettää päivän haahuillen autoineen, putkineen ja kiikareineen pitkin pellonlaitoja, aroja ja pensaikkoja. Alue tosiaankin tarjoaa laajuutensa vuoksi nähtävää ja tutkittavaa kokonaiseksi päiväksi ja sopii varsinkin niille, jotka pitävät avoimilla ruohostomailla bongailusta.
Portin jälkeen ohitin navetta-alueet, joissa parveili suurin määrin intianvariksia, pihamainoja, turkinkyyhkyjä ja palmukyyhkyjä. Pian olin pikkutiellä, joka johti pensaita kasvavan aron halki. Pensaiden juurelta lähti lentoon pikkuparvina harmaafrankoliineja ja pensaiden päällä tähysti punapyrstölepinkäisiä, arotaskuja ja aavikkotaskuja. Melkein heti saavuttuani näin myös ensimmäisen arokotkan, myöhemmin toisen. Tolpan nokassa istuskeli aamunlaiskana kiljukotka odottamassa päivän myötä kohoavia ilmavirtauksia.
Eniten lintuja oli vihreiksi kastelluilla alueilla, joita oli pitkäheinäisiä sekä lyhyeksi niitettyjä. Pitkää heinää kasvavilla alueilla liikkui suurina parvina idänhopeanokkia, mutta muuten heinä tietysti peitti tehokkaasti siellä olevat linnut. Niinpä lyhyeksi leikatun heinän alueet olivat parhaita havainnoimiselle. Niillä olikin satamäärin nummikirvisiä ja joukossa jonkin verran isokirvisiä. Kiuruja oli vähemmän, kaikkialla yleisten töyhtökiurujen lisäksi jonkin verran lyhytvarvaskiuruja sekä yksittäisiä aasiankiuruja ja tavallisia kiuruja. Sitruunavästäräkkejä oli vähemmän kuin Ansafissa, mutta sen sijaan keltavästäräkkejä oli paljon, tavallisia västäräkkejä melko vähän.
Eniten lintuja oli paikoissa, joissa ruoho oli vielä märkää, erityisesti lyhyen ja pitkän heinän reuna-alueilla sekä kastelulaitteiden vuotokohtiin muodostuneissa lätäköissä, joihin linnut kerääntyivät parvina juomaan ja kylpemään. Alueella oli häkellyttäviä määriä intiansininärhiä ja vähemmän mutta silti suuria määriä myös tavallisia sininärhiä. Ensimmäinen näkemäni tuulihaukka osoittautui pikkutuulihaukaksi mutta kaikki myöhemmin näkemäni puolestaan tavallisiksi tuulihaukoiksi. Yksi nuolihaukkakin näyttäytyi. Myös suohaukkoja oli varsin paljon, erityisesti ruskosuohaukkoja mutta varsin monia yksilöitä myös niittysuohaukkoja ja arosuohaukkoja. Pieniä parvia haarapääskyjä ja valkoposkitiiroja lenteli hyönteisjahdissa peltojen yllä.
Päivän kohokohta koitti jo aikaisin aamulla, kun löysin peltojen märästä osasta ryhmän kahlaajia. Ryhmässä oli kolme kenttähyyppää ja kaksi arohyyppää sekä lähistöllä kuikisteleva aavikkojuoksija. Koska arohyyppä on uhanalainen, otin valokuvia havainnon varmistamiseksi, ja vasta myöhemmin minulle selvisi, että tämä paikka on arohyyppien säännöllinen levähdyskohde, joten niitä usein nähdään täällä. Iltapäivällä puolestaan pelästytin lentoon viiriäisen, joka ilmeisesti ei ole kovin yleinen näin etelässä.
Kuivemmilla aroalueilla näin lisää nummikirvisiä, aro- ja aavikkotaskuja, punapyrstölepinkäisiä, harmaafrankoliineja sekä pieninä parvina saharanpeippokiuruja. Myönteinen yllätys oli pelästyttää vahingossa lentoon 27 savannihietakanaa, joita myöhemmin näin vielä neljän, kuuden ja 20 yksilön parvet. Mitä ilmeisimmin tämä hietakanalaji on yleinen aromaisessa ja ruohoa kasvavassa maastossa - aavikkoalueilla näin myöhemmin kahta eri hietakanalajia. Suomessa nimistökomitea uudelleennimesi hietakanat jossain vaiheessa hietakyyhkyiksi, mikä kuitenkin perustuu virheelliseen käsitykseen, että hietakanat olisivat läheistä sukua kyyhkyille. Vaikka niitä alun perin pidettiin kanalintujen ja myöhemmin kyyhkyjen sukulaisina, todellisuudessa hietakanat ovat sukua kahlaajille ja niiden lähimpiä sukulaisia ovat Etelä-Amerikassa tavattavat ylänköjuoksijat.
Puuryhmistä löytyi lähinnä loputtomasti kyyhkyjä, varsinkin turkin- ja palmukyyhkyjä mutta myös muutamia turturikyyhkyjä. Myös suuria parvia idänhopeanokkia löytyi yleensä sieltä, missä oli puumaisia akaasioita tai poppeleita. Koko päivänä kukaan ei tullut minua häiritsemään tai edes kysymään, mitä oikein tein ja kiikaroin siellä. Muuan tutun lintuharrastajan, jota aikoinaan avustin Etiopian kartoituksissa, piti olla samana päivänä käymässä Soharissa, mutta kävikin ilmi, että hän oli joutunut joitain päiviä aikaisemmin lähtemään ulkomaille, joten olin autuaassa yksinäisyydessäni lintujen kanssa koko päivän.
Tuon päivän auringon alkaessa painua Aurinkofarmien aromaisen horisontin taa lähdin taas ajamaan Masqatia kohti, mutta päätin vielä vierailla Ras as-Sawadin kahlaajalaguuneilla ennen auringonlaskua. Ikävä kyllä kääntyminen vasemmalle osoittautui lukuisien tietöiden vuoksi mahdottomaksi ja jouduin tekemään pitkän kierroksen Barkan kautta päästäkseni kääntymään takaisin. Sittenkin päädyin jälleen väärille upouusille teille, jotka eivät johtaneet mihinkään. Lopulta saavutin rannikon tuntemattomalla khorilla jossain Sawadin ja Barkan välillä. Paikalta näkyi lahden yli Sawadiin.
Joka tapauksessa tämäkään paikka ei ollut turha löytö, sillä khorilla ja rannassa oli sadoittain kahlaajia, ja ihmisiä oli häiritsemässä paljon vähemmän kuin Sawadissa. Paikalla oli neljä flamingoa, kahdeksan meriharakkaa, yksi selkälokki kymmenien idänselkälokkien ja aroharmaalokkien joukossa, 20 kaitanokkalokkia, useita satoja tyllejä, mustajalkatyllejä, ylänkötyllejä ja pulmussirrejä sekä pienempiä määriä rantasipejä, valkovikloja, pikkukuoveja, punakuireja, tundrakurmitsoja, kuovisirrejä, suosirrejä ja pikkusirrejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti