Maailmassa on useampia paikkoja nimeltä Sur (eri kirjoitusasuilla mm. Sour, Sûr ja korrekti kirjoitusasu Sūr). Minulle tutuin on tietysti Etelä-Libanonin satamakaupunki Sur, joka suomeksi tunnetaan yleensä antiikin kreikkalaisella nimellään Tyros (englanniksi Tyre). Yksi Sur löytyy Omanin itärannikolta, Masqatista ja Quriyyatista kaakkoon.
Vietin aamun tutkimalla Surin suuren laguunin rantoja, joilla vaikka habitaatit näyttivät oikein hyviltä, paikalla oli hyvin harvoja lintuja, enimmäkseen harmaahaikaroita sekä yksittäisiä kahlaajia kuten tundrakurmitsoja, pikkusirrejä, mustajalkatyllejä ja rantasipejä. Tavanomaisia lokkeja ja tiiroja oli tietysti myös paikalla. Tarkentaessani juuri kaukoputkeani kahlaajiin ja lokkeihin tuli paikalle äkkiä keltainen jätevesisäiliöauto ja minusta piittaamatta ryhtyi dumppaamaan jätevesiä kemikaaleineen suoraan laguuniin. Kemikaalien haju leijui ilmassa. Muistin nyt Quriyyatissa näkemäni kuolevat flamingot.
Surin kaupunki oli mitä hiljaisin, uinuen raukeana kuumenevassa päivässä. Melko epäproduktiivisten tuntien jälkeen ylitin riippusillan Ayjan puolelle, ajoin kukkulalla olevalle pyhätölle, josta näki koko laguunin. Söin siellä autuaassa yksinäisyydessä kaupasta ostamiani eväitä ja näin paljon harmaahaikaroita, joitakin riuttahaikaroita, särkällä lepäilevän parven räyskiä ja kaitanokkalokkeja, mutta hyvin vähän muita lintuja.
Jatkoin sitten ajamista kaakkoon kohti Ras al-Haddia, tehden useita pysähdyksiä merilintujen katselemiseksi, mutta nähden vain yleisiä lokki- ja tiiralajeja. Lisäksi rannoilla lonni jonkin verran pikkukuoveja, tundrakurmitsoja ja erilajisia tyllejä. Lopulta havaitsin kyltin, jossa luki "Khor Grama" sekä vastapäätä sitä mielenkiintoisen näköistä akaasiasavannia. Mieleni oli ehdollistunut lukemaan "Graman" Quramaksi, joten ehdin kierrellä akaasiasavannilla jonkin aikaa ennen kuin tajusin olevani jo niin pitkällä, että vastapäätä oli kuuluisa lintupaikka Khor Jirama. Ilmeisesti kyltin "G" piti lukea englantilaisittain. Akaasiasavannilla ehdin nähdä useita kalliokirvisiä, joitakin kerttuja ja taskuja ja harjalintukin viuhahti, tuo lintujen suufi ja Faridaddin al-Attarin kuulun filosofisen teoksen Lintujen matkan sankari.
Lukijaa pitää ehkä tässä vaiheessa valistaa siitä, että khor on laguuni arabiaksi; se voi olla yhteydessä mereen tai irronnut siitä kapealla könkäällä, useimmiten vuoden aikana molempia. Ras tarkoittaa sen sijaan päätä ja maantieteellisenä terminä myös niemeä tai niemenkärkeä. (Etiopiassa se tarkoittaa päällikköä, mistä siitäkin huomaa seemiläisten kielten välisen yhteyden.)
Aloitin khorin tutkimisen Jiraman kylän takaa, jossa näin jonkin verran kuoveja ja kuireja, kurmitsoja, tyllejä, vikloja ja sirrejä. Useimpia yleisiä palearktisia lajeja oli paikalla ja itäisemmistä lajeista ylänkö- ja aavikkotyllit olivat yleisiä. Tämän jälkeen kestikin jonkin aikaa kylässä ja sen liepeillä risteilevien harhaanjohtavien kärrypolkujen moninaisuuden vuoksi, ennen kuin löysin oikeat renkaanjäljet johtamaan minut paikkaan, josta näki laguunissa kohoavan mangroven reunustaman kalliosaaren. Saamieni tietojen mukaan täältä piti pääsemän mutalietteiden reunaan, josta olisi mahdollista nähdä paikan etsityin kahlaajalaji, luolakahlaaja.
Joku oli rakentamassa mökkiä paikkaan, johon autolla pisimmillään pääsi, ja rakentajat olisivat halunneet tarjota minulle teetä, pitäen minua varmaan hulluna, kun sen sijaan halusinkin rämpiä mutaan ja ylittää sen päästäkseni hieman kuivemmalle hiekkasärkälle, josta saatoin tarkkailla khoria kaukoputkella. Joku on rakentanut liejuun myös lintutornin ja jonkinlaisen piilokojun, mutta käyntini aikana ne olivat paikassa, johon pääsemiseksi olisi tarvinnut erittäin pitkävartiset saappaat, eikä minulla ollut myöskään mukana ketään, joka olisi voinut kiskoa minut lentohiekasta, jos jokin kohta olisi pettänyt.
Mutta ei se mitään, järjestin tarkkailupaikkani avoimelle hiekkasärkälle, suojaten pääni mitä hyödyllisimmällä afgaanihuivilla. Näin suuria parvia kahlaajia, enimmäkseen jo moneen kertaan mainittuja yleisiä lajeja, mutta joukosta löysin melkein heti kymmenisen luolakahlaajaa, joka olikin yksi matkani toivelajeista ja uusi elis. En ymmärrä, miksi tämän lajin suomenkielinen nimi piti kaikkiluulevan nimistökomitean toimesta muuttaa rapukurmitsasta luolakahlaajaksi. Eihän tämä yksilajisen heimon laji suoranaisesti kurmitsa ole, vaan paksujalkojen ja aavikkojuoksijoiden sukulainen, mutta vanha nimi olisi kuvannut sen elämää paremmin kuin nykyinen. Eihän se missään luolissa elä. Sen sijaan saatoin itse melkein heti todistaa, että taskuravut sille kyllä maistuvat. Se lieneekin ainoa kahlaaja, joka selviytyy isompien taskurapujen murskaamisesta ja nielemisestä. Mihin muuhunkaan kahlaaja tarvitsisi tuollaista nokkavärkkiä?
Mitä muihin kahlaajiin tulee, paikalla oli myös runsaasti rantakurveja, noita etukenossa kipittäviä viklonsukuisia, sekä suuria määriä ylänkö- ja aavikkotyllejä, iso- ja pikkukuoveja ja punakuireja. Useimmat yleiset palearktiset kahlaajat löytyivät paikalta. Rannan puolella näin myös useita persiantaskuja ja vuorikotka suoritti ylilennon laguunissa olevan kalliosaaren yli.
Khor Jiraman jälkeen ajoin kommelluksitta Ras al-Haddiin. Haddin kaksoisniemen väliin jäävällä laguunilla, Khor al-Hajarilla, näin useita luolakahlaajia lisää ja ne olivat täällä helpommin katseltavissa kuin Khor Jiramalla. Khor al-Hajarin rannoilla oli myös runsaasti rantakurveja sekä tietysti kaikkia yleisiä kahlaajalajeja. Myös jonkin verran sorsia oli läsnä; laskin kaksikymmentä tavia, kuusi lapasorsaa ja kaksi jouhisorsaa. Useita kalasääksiä kalasteli laguunin ympärillä.
Asettuessani illalla toiseen kahdesta rantahotellista huomasin ikäväkseni elektronisen epäonneni jatkuvan: kauko-objektiivini koppa oli rikki, ilmeisesti jatkuvasta auton hytkytyksestä. Loppumatkan ajaksi minulla oli sitten lintukuvaukseen jäljellä vain Lumix, joka onneksi on kokoonsa nähden erinomainen kamera.
Vietin aamun tutkimalla Surin suuren laguunin rantoja, joilla vaikka habitaatit näyttivät oikein hyviltä, paikalla oli hyvin harvoja lintuja, enimmäkseen harmaahaikaroita sekä yksittäisiä kahlaajia kuten tundrakurmitsoja, pikkusirrejä, mustajalkatyllejä ja rantasipejä. Tavanomaisia lokkeja ja tiiroja oli tietysti myös paikalla. Tarkentaessani juuri kaukoputkeani kahlaajiin ja lokkeihin tuli paikalle äkkiä keltainen jätevesisäiliöauto ja minusta piittaamatta ryhtyi dumppaamaan jätevesiä kemikaaleineen suoraan laguuniin. Kemikaalien haju leijui ilmassa. Muistin nyt Quriyyatissa näkemäni kuolevat flamingot.
Surin kaupunki oli mitä hiljaisin, uinuen raukeana kuumenevassa päivässä. Melko epäproduktiivisten tuntien jälkeen ylitin riippusillan Ayjan puolelle, ajoin kukkulalla olevalle pyhätölle, josta näki koko laguunin. Söin siellä autuaassa yksinäisyydessä kaupasta ostamiani eväitä ja näin paljon harmaahaikaroita, joitakin riuttahaikaroita, särkällä lepäilevän parven räyskiä ja kaitanokkalokkeja, mutta hyvin vähän muita lintuja.
Jatkoin sitten ajamista kaakkoon kohti Ras al-Haddia, tehden useita pysähdyksiä merilintujen katselemiseksi, mutta nähden vain yleisiä lokki- ja tiiralajeja. Lisäksi rannoilla lonni jonkin verran pikkukuoveja, tundrakurmitsoja ja erilajisia tyllejä. Lopulta havaitsin kyltin, jossa luki "Khor Grama" sekä vastapäätä sitä mielenkiintoisen näköistä akaasiasavannia. Mieleni oli ehdollistunut lukemaan "Graman" Quramaksi, joten ehdin kierrellä akaasiasavannilla jonkin aikaa ennen kuin tajusin olevani jo niin pitkällä, että vastapäätä oli kuuluisa lintupaikka Khor Jirama. Ilmeisesti kyltin "G" piti lukea englantilaisittain. Akaasiasavannilla ehdin nähdä useita kalliokirvisiä, joitakin kerttuja ja taskuja ja harjalintukin viuhahti, tuo lintujen suufi ja Faridaddin al-Attarin kuulun filosofisen teoksen Lintujen matkan sankari.
Lukijaa pitää ehkä tässä vaiheessa valistaa siitä, että khor on laguuni arabiaksi; se voi olla yhteydessä mereen tai irronnut siitä kapealla könkäällä, useimmiten vuoden aikana molempia. Ras tarkoittaa sen sijaan päätä ja maantieteellisenä terminä myös niemeä tai niemenkärkeä. (Etiopiassa se tarkoittaa päällikköä, mistä siitäkin huomaa seemiläisten kielten välisen yhteyden.)
Aloitin khorin tutkimisen Jiraman kylän takaa, jossa näin jonkin verran kuoveja ja kuireja, kurmitsoja, tyllejä, vikloja ja sirrejä. Useimpia yleisiä palearktisia lajeja oli paikalla ja itäisemmistä lajeista ylänkö- ja aavikkotyllit olivat yleisiä. Tämän jälkeen kestikin jonkin aikaa kylässä ja sen liepeillä risteilevien harhaanjohtavien kärrypolkujen moninaisuuden vuoksi, ennen kuin löysin oikeat renkaanjäljet johtamaan minut paikkaan, josta näki laguunissa kohoavan mangroven reunustaman kalliosaaren. Saamieni tietojen mukaan täältä piti pääsemän mutalietteiden reunaan, josta olisi mahdollista nähdä paikan etsityin kahlaajalaji, luolakahlaaja.
Joku oli rakentamassa mökkiä paikkaan, johon autolla pisimmillään pääsi, ja rakentajat olisivat halunneet tarjota minulle teetä, pitäen minua varmaan hulluna, kun sen sijaan halusinkin rämpiä mutaan ja ylittää sen päästäkseni hieman kuivemmalle hiekkasärkälle, josta saatoin tarkkailla khoria kaukoputkella. Joku on rakentanut liejuun myös lintutornin ja jonkinlaisen piilokojun, mutta käyntini aikana ne olivat paikassa, johon pääsemiseksi olisi tarvinnut erittäin pitkävartiset saappaat, eikä minulla ollut myöskään mukana ketään, joka olisi voinut kiskoa minut lentohiekasta, jos jokin kohta olisi pettänyt.
Mutta ei se mitään, järjestin tarkkailupaikkani avoimelle hiekkasärkälle, suojaten pääni mitä hyödyllisimmällä afgaanihuivilla. Näin suuria parvia kahlaajia, enimmäkseen jo moneen kertaan mainittuja yleisiä lajeja, mutta joukosta löysin melkein heti kymmenisen luolakahlaajaa, joka olikin yksi matkani toivelajeista ja uusi elis. En ymmärrä, miksi tämän lajin suomenkielinen nimi piti kaikkiluulevan nimistökomitean toimesta muuttaa rapukurmitsasta luolakahlaajaksi. Eihän tämä yksilajisen heimon laji suoranaisesti kurmitsa ole, vaan paksujalkojen ja aavikkojuoksijoiden sukulainen, mutta vanha nimi olisi kuvannut sen elämää paremmin kuin nykyinen. Eihän se missään luolissa elä. Sen sijaan saatoin itse melkein heti todistaa, että taskuravut sille kyllä maistuvat. Se lieneekin ainoa kahlaaja, joka selviytyy isompien taskurapujen murskaamisesta ja nielemisestä. Mihin muuhunkaan kahlaaja tarvitsisi tuollaista nokkavärkkiä?
Mitä muihin kahlaajiin tulee, paikalla oli myös runsaasti rantakurveja, noita etukenossa kipittäviä viklonsukuisia, sekä suuria määriä ylänkö- ja aavikkotyllejä, iso- ja pikkukuoveja ja punakuireja. Useimmat yleiset palearktiset kahlaajat löytyivät paikalta. Rannan puolella näin myös useita persiantaskuja ja vuorikotka suoritti ylilennon laguunissa olevan kalliosaaren yli.
Khor Jiraman jälkeen ajoin kommelluksitta Ras al-Haddiin. Haddin kaksoisniemen väliin jäävällä laguunilla, Khor al-Hajarilla, näin useita luolakahlaajia lisää ja ne olivat täällä helpommin katseltavissa kuin Khor Jiramalla. Khor al-Hajarin rannoilla oli myös runsaasti rantakurveja sekä tietysti kaikkia yleisiä kahlaajalajeja. Myös jonkin verran sorsia oli läsnä; laskin kaksikymmentä tavia, kuusi lapasorsaa ja kaksi jouhisorsaa. Useita kalasääksiä kalasteli laguunin ympärillä.
Asettuessani illalla toiseen kahdesta rantahotellista huomasin ikäväkseni elektronisen epäonneni jatkuvan: kauko-objektiivini koppa oli rikki, ilmeisesti jatkuvasta auton hytkytyksestä. Loppumatkan ajaksi minulla oli sitten lintukuvaukseen jäljellä vain Lumix, joka onneksi on kokoonsa nähden erinomainen kamera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti