Istanbulista ja kirjoista

Istanbulin suuruus ja monimuotoisuus eivät lakkaa hämmästyttämästä pientä kulkijaa. Useimmissa kaupungeissa on yksi tai muutama sellainen keskusta, jonka kävelee läpi muutamassa tunnissa tai ainakin muutamassa päivässä, ja tuon alueen ulkopuolella on paljon vähemmän mitään. Istanbulissa jokaisesta kadunkulmasta kääntyessä löytyy uutta, ja yleensä vielä jotain, mitä ei odottanut löytävänsä.

Tässä kaupungissa voisi viettää vuosia pelkästään kävelemällä loputtomasti ja tekemällä merkintöjä ihmiselämän, kaupan ja yrittämisen, taiteen ja kulttuurin moninaisuudesta. Jos tuntuu, että alue on siltä kerralta kävelty, voi mennä metrolla, sporalla tai vesibussilla toiseen kaupunginosaan ja jatkaa kävelyä siellä. Jokaisella kaupunginosalla on oma luonteensa, ja luonteeltaan Istanbulin osat ovat hyvin erilaisia. Joskus ne tuntuvat suorastaan kuuluvan eri maailmoihin.

Turistien suosima Sultanahmet, jonka ympärille sijoittuvat monet Istanbulin historiallisista nähtävyyksistä, on luonteeltaan erittäin itämainen. Se on myös habitukseltaan islamilaisempi kuin monet muut osat kaupungista, mutta eksotiikkaahan länsituristit ovat täältä yleensä tulleet hakemaan. Nykyisin vietän vain vähän aikaani Sultanahmetissa. Hagia Sofia, Topkapi ja Sininen moskeija on nähty jo hamassa nuoruudessa, ja kun en asu Istanbulissa, minun ei tarvitse esitellä kaupunkia yhä uusille vierailijoille, mikä seikka on edesauttanut nähtävyyksien näkemistä yhä uudelleen ja uudelleen monessa niistä paikoista, joissa olen asunut.

Beyoğlu, Cihangir ja Galatasaray ovat luonteeltaan kosmopoliittisempia ja boheemimpia. Täälläkin kuulee joka puolella vieraita kieliä; turkin ja kurmandžin lisäksi usein esimerkiksi englantia, venäjää, arabiaa, ranskaa, puolaa, hollantia ja milloin mitäkin. Toisin kuin vanhankaupungin turistit, täällä oleilevat ulkomaalaiset ovat toisenlaisia; he eivät ole vain käymässä, vaan asuvat, työskentelevät tai vain tšillailevat pidempiä aikoja, asuvat osan vuodesta täällä. On taiteilijoita, toimittajia, kirjailijoita, tutkijoita, opiskelijoita, valokuvaajia, dokumentaristeja, restauraattoreita ja esteetikkoja. On eläkkeelle jääneitä diplomaatteja, tiedustelumiehiä ja konsultteja. En ihmettele, että moni eksentrinen ulkomaalainen on valinnut Istanbulin asuinpaikakseen. Tämä on epäilemättä yksi maailman inspiroivimmista kaupungeista.

Ennen kielitaito asetti rajoituksia Istanbulin ammentamiselle, koska turkkilaiset eivät usein puhuneet hyvin vieraita kieliä ja pitäytyivät omiin porukoihinsa. Nykyisin täällä pärjää jo kaikenlaisilla kielillä. Istanbul on selvästi kosmopolitisoitunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Hyvä niin, sillä turkkini on aika ruosteessa, etenkin nykyisin, kun olen yrittänyt panostaa persiaan.

Suomalaisiin en ole tällä kertaa vielä törmännyt, vaikka Helsingistä on Istanbuliin edulliset suorat lennot joka päivä, ja vaikka Istanbul on sekä kohtuullisen edullinen että turvallinen matkailuvaihtoehto suomalaisille. Turvallinen siinä mielessä, että palvelut ja yleinen elintaso ovat länsimaisia, joskin Istanbulin turistialueilla kuulemma on paljon taskuvarkauksia, huijauksia ja muuta tyypillistä turistirikollisuutta. Itse en siihen ole törmännyt, mutta kaverit kertoneet. No, ehkä suomalaiset ovat kaikki Sultanahmetissa. Tosin yksi amerikatar esitteli minulle suomalaisia sukujuuriaan, ei tosin osannut kuin yksinumeroisen luvun suomen kielen sanoja.

Tänäänkin erehdyin viettämään aikaa eräässä viihtyisässä kirjakaupassa sillä tuloksella, että sain taas kassillisen lisää kannettavaa Kabuliin. Giancarlo Casalen kirja osmaniaikaisista turkkilaisista tutkimusmatkailijoista ja heidän löytöretkistään vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Tiesittekö, että osmanit tekivät keskiajalla omia löytöretkiä Intiaan, Indonesiaan, Afrikan ympäri, etelämerille ja Brasilian rannikolle?

Niin ikään mielenkiintoiselta vaikuttaa Aydın Osman Erkanin kirjoittama Osman Ferid Paşan elämäkerta. Osman Ferid oli 1800-luvulla kaukasialainen vapaustaistelija, joka päätyi Venäjän toimeenpaneman kansanmurhan jaloista Osmanivaltakuntaan ja teki siellä monipuolisen ja seikkailurikkaan uran.

Hankin myös Şerif Mardinin kirjan nuorosmanilaisen aatteen kehityksestä ja kehittäjistä, kokoelman 1500-luvun Osmanivaltakunnan eroottista kirjallisuutta (Shehzaden kirja) ja eläkkeelle jääneen ruotsalaisen suurlähettilään muistelmat, jotka kattavat mielenkiintoisia vaiheita kylmän sodan juonitteluista itäisen Välimeren ympäristössä ja Itä-Berliinissä aina Baltian maiden vapautumiseen ja moderniin Turkkiin. Kirjailija on päätynyt eläkepäiviään asumaan Turkkiin. Ehkä siksi, että hän näyttää kirjoittavan varsin avoimesti myös Olof Palmesta ja ruotsalaisesta Venäjän-politiikasta.

Kunnon divarikierrosta en ole vielä edes tällä matkalla tehnyt. Yleensä Istanbulin antikvariaatit tarjoavat suoranaisia helmiä, mm. kirjoja, jotka Euroopassa ovat kadonneet tai kadotettu, kuten Istanbuliin asettuneiden venäläisten emigranttien ja monien Balkanin, Kaukasian ja Volgan vähemmistökansojen edustajien kirjat menneiltä vuosikymmeniltä.

Ai niin, juutuin myös keskustelemaan erään kirja- ja musiikkikauppiaan kanssa turkkilaisista dekkari- ja vakoiluromaanien kirjailijoista ja yritin muistella taannoin lukemaani turkkilaista Sherlock Holmes -pastissien kirjoittajaa, mutta nimi ei muistunut mieleeni. Hän tosin saattoi olla bulgarianturkkilainen kuten vastikään murhayrityksen kohteeksi joutunut Ahmet Doğan, Bulgarian turkkilaispuolueen johtaja ja entinen kommunisti. Sen sijaan keskustelukumppanini suositteli minulle toista, niin ikään englanniksi käännettyä antepilaissyntyistä turkkilaiskirjailijaa. Hänen historialliseen Istanbuliin ja muinaiseen Bysanttiin sijoittuva murha- ja mysteeriromaaninsa vaikuttaa lupaavalta. Jos se osoittautuu Akuninin, Econ ja Krajewskin veroiseksi, siitä tultaneen lukijoita informoimaan.

Tuohon liittyen, en ole tainnut blogissa missään vaiheessa kirjoittaa historialliseen Istanbuliin sijoittuvia salapoliisitarinoita kirjoittavasta englantilaisesta Jason Goodwinista, jonka kirjat olen kaikki yhtä lukuun ottamatta lukenut. Goodwin on ilmeisesti siviiliammatiltaan Bysantin historioitsija, mikä näkyy kirjoissa yksityiskohtien runsautena. Valitettavasti henkilökuvien rakentaminen ei ole yhtä hyvin toteutettua ja monet pikkuvirheet, alkaen päähenkilön nimestä, paljastavat kirjailijan puutteellisen turkin kielen tuntemuksen. Viihdyttäviä johdatuksia osmaniaikaiseen Istanbuliin Goodwinin suomeksikin käännetyt romaanit toki antavat, siinä määrin että olen valmis suosittelemaan niitä lukijalle, jos tulevat kirjakaupassa vastaan.

Jotkut ystävistäni ovat kysyneet minulta, ehdinkö milloinkaan lukea kaikkia hankkimiani kirjoja. Vastaus on: en. Kirjastoni ei perustu siihen, että lukisin jokaisen kirjan kannesta kanteen heti hankittuani, vaan muodostan aluksi yleiskäsityksen siitä, mitä kirja pitää sisällään, selaamalla nopeasti sisällysluettelon, otsikon ja tietokirjojen ollessa kyseessä pläräten niitä kattavasti. Tämän jälkeen kirja liittyy osaksi käsikirjastoani ja palaan siihen silloin, kun vastaani tulee tiedontarve jostain sellaisesta, mistä tiedän kyseisen kirjan sisältävän tietoa. Järjestelmä toimii erittäin hyvin niin kauan kuin muistini toimii edes jotenkuten ennallaan. Tiedän, että se on iän myötä heikentynyt - teininä pystyin pläräämään kirjan läpi ja absorboimaan suurin piirtein kaiken mitä siellä oli, koska muistini toimi niin visuaalisesti. Nykyisin vaatii vähän enemmän.

Mutta nyt aion jättäytyä eilisenkaltaisilta raki- ja simpukkarupeamilta (ravintola oli oikein hyvä, Beyoğlussa) ja kerrankin lukea ja kirjoittaa rauhassa yksityisen Angora-pullon ääressä, koska on sunnuntai-ilta. Istanbul ei koskaan nuku, mutta tiedän, että huomisesta alkaen en minäkään nuku, koska syy siihen, miksi Istanbul on nykyään minunkin adoptoitu kotikaupunkini, palaa Antepista ja edessämme tulee epäilemättä olemaan vilkas viikko.