Natseja ja jezidejä

Joulupyhinä olin vielä osallinen kutsuihin ja biletyksiin, joskin osan sosiaalisista velvollisuuksista hyvänä isäntänä tai vieraana hoitavat tilanteiden ja väsymystilan mukaan aktivoituvat autopilottiohjelmat. Pyhien jälkeen tulin kuitenkin liian raskautetuksi päälleni kasautuvista huonoista uutisista ja huolesta pulassa olevia ystäviä kohtaan, että olisin jaksanut ottaa osaa uudenvuoden rientoihin.

Jätin kutsut lojumaan loppuun käytetyn kalenterin viereen ja sen sijaan lukaisin puolalaisen kirjailijan Marek Krajewskin historialliseen saksalaiseen Breslauhun, nykyiseen puolalaiseen Wrocławiin, sijoittuvan sarjan ensimmäisen kirjan, Kuolema Breslaussa (löytyy ainakin puolaksi, saksaksi ja englanniksi, ei tietääkseni suomeksi). Krajewski tuli tietoisuuteeni jo viime kesänä, kun muuan ystäväni katsoi hänen tuotantonsa olevan juuri minulle ehdottoman tärkeää lukea, verraten Krajewskia ironiassaan ja aikakausitajussaan Boris Akuniniin ja Umberto Ecoon. Ymmärrän nyt, mitä asioita hän tarkoitti. Jossain määrin minua harmittaa, etten ole saanut omaa tuotantoani julkaisukuntoon, kun tällaisia helmiä nyt pulpahtelee eripuolilta ja niille tuntuu suuressa maailmassa olevan suurempi tilaus kuin Suomessa, vaikka suomalaiset ovat tilastoissa niin kovia lukijoita.

Ensimmäinen kirja ei tosiaan tuottanut pettymystä, joskin Akuniniin ja Ecoon verrattuna Krajewski edustaa huomattavasti mustempaa huumorintajua ja pessimistisempää ihmiskuvaa. Hänen kirjasarjansa päähenkilö, Breslaun rikospoliisin johtoon lukeutuva Eberhard Mock, on kaikkea muuta kuin Akuninin kirkasotsainen, hyveellinen, ehdoton ja japanilaisiin sankari-ihanteisiin risteytetty Erast Fandorin. Fandorinin tullessa kuvatuksi sekä ulkoiselta olemukseltaan komeaksi että henkisesti aina nerokkaaksi ja ihanteelliseksi, Mock on tanakka, mukavuudenhaluinen, laiskanpuoleinen ja loputtoman kyyninen. Fandorin on romantikko ja naistenmies, joskin ainaisesti vakiintumaton, kun taas Mock on epätoivoisesti vakiintumista ja perhettä kaipaava epäonnistuneiden avioliittojen ja naissuhteiden haavoittama hahmo, joka käy huorissa, mutta toisaalta osoittaa ajoittaista myötätuntoa niitä harvoja henkilöitä kohtaan, joista välittää.

Fandorin heittäytyy riemumielin kuolemanvaaraan jos katsoo sen olevan joko oikein tai vain fatalistisesti tilanteeseen sopivaa. Mock taas suojelee itseään jatkuvasti sekä vaaralta että poliittiselta epäsuosiolta, käyttäen usein epäeettisiä keinoja, kuten valehtelua, fabrikointia, juonittelua tai apulaisensa lähettämistä tuleen. Toisaalta Mock potee jatkuvasti huonoa omaatuntoa toimistaan ja joutuu tasapainoilemaan moraalisesti, kun Fandorinille asiat aina ratkeavat kohtalon tai onnen oikusta niin, että pahimmilta moraalisilta solmuilta vältytään.

Fandorinin seikkailut sijoittuvat 1800-luvulle, keisarillisen Venäjän viimeisiin vuosikymmeniin, ja hän joutuu painiskelemaan patriotismissaan korruptoituneen poliisivaltion valtakoneiston kanssa, kunnes tekee sen kanssa (muttei Venäjän valtakunnan kanssa) lopullisen välirikon. Tästä huolimatta Akuninin maailma on aina romanttisen hyvä. Pahuuden voimat näkyvät taustalla, mutteivät murskaa alleen kaikkea, edes myöhemmissä neuvostoaikaan ja nyky-Venäjälle sijoittuvissa kirjoissa.

Mockissa, joka elää 1930-luvun Breslaussa, ei puolestaan näy minkäänlaista patrioottisuutta Saksan valtakuntaa kohtaan, vaan lähinnä opportunismia selvitä itse hengissä natsien kaapattua vallan ja ajaessa läpi puhdistuksiaan poliisi- ja tiedusteluhallinnossa. Mock halveksii natseja, mutta joutuu kuitenkin luovimaan heidän kanssaan. Hän suojelee yhtä alaistaan juutalaisvainoilta, mutta uhraa syyttömän epäillyn paholaismaisen valehtelukoneiston louskuttaviin leukoihin.

Pahempaakin on edessä; Mock ei todellakaan paista erityisen hyveellisenä hahmona. Siinä suhteessa hän tosin ei suuresti eroa Krajewskin muista henkilöhahmoista. Poliisit ovat toinen toistaan häikäilemättömämpiä ja julmempia, akateemikot omahyväisiä narsisteja, aateliset elävät kuin Sodomassa ja Gomorrassa ja tarinan lähes ainoa puhtaalta ja hyvältä vaikuttava hahmo päätyy prostituoiduksi ja narkomaaniksi. Mockin apulaisista yksi osoittautuu natsiksi ja homoseksuaaliksi, toinen puolestaan mielenterveysongelmaiseksi alkoholistiksi.

Toisaalta, vaikka useimmat arvioijat näyttävät korostavan Krajewskin tuotannon noir-ulottuvuutta, Mock ei ole myöskään tyypillinen antisankari. Hänestä löytyy paljon hyvääkin. Pikemminkin hän on pelottavan uskottava ihmishahmo vallan ja totalitarismin kauhistuttavien voimien puristuksissa. Lukija on tuskallisen tietoinen siitä, ettei natsivallan romahdusta Breslaussa seurannut vapauden kajastus, vaan yhtä painajaista seurasi toinen, kommunistinen totalitarismi, jota väläytellään kirjan alussa ja lopussa.

Ensimmäisen kirjan aiheena olevaan julmaan rikokseen ja sen tutkimuksiin on yhdistetty monia poikkeuksellisia sivujuonteita: natsihallinnon sisäpoliittista öykkäröintiä, Gestapon likaisia suhdeverkostoja ja moraalista korruptiota, seksuaalisia perversioita, maailmanlopun profetioita hepreaksi esitettyinä sekä kurdien jezidilahkon omaperäistä heretiikkaa, jossa Luciferia pidettiin lankeemustaan katuneena ja syntisiä sittemmin auttavana hahmona. Koston ja hyvityksen kohtalomaiset voimat jylläävät, mutta toisaalta kirja osoittaa kyynisesti, kuinka kohtaloa voi huijata ja sen kulkuun puuttua.

Krajewski on tehnyt kotiläksynsä tarinan orientalististen juonteiden suhteen, joskin syriakkia lukemaan kykenevä akateemikko ei olisi erehtynyt luulemaan persiankielistä tekstiä seemiläiseksi, muuan uzbekki olisi juonen kannalta otollisemmin kannattanut kuvata azeriksi ja paikka paikoin ristiretkeläisten ja saraseenien romantiikka jää kovin pinnalliseksi. Maltenin suvun menneisyys olisi tarjonnut ainekset parempaankin.

Lopussa kirja heittäytyy kauas sovinnaisista ja totunnaisista ratkaisuista ja vyöryttää esiin kasan ajallisia ja maantieteellisiä irtiottoja, joiden oletan valmistelevan sarjan seuraavia osia. Joka tapauksessa, Krajewski on mielenkiintoinen ja sarjan muut osat odottavatkin nyt, koska minulla on aikaa paneutua niihin.