Matkustin kaksi vuorokautta putkeen. Ensin Kabulista Delhiin, sitten Delhistä Singaporeen. Singaporessa oli kaunis ilma, trooppinen kostea helle, mutten matkakoomassa pystynyt siitä juurikaan nauttimaan. Matka jatkui Singaporesta Sydneyyn, jossa puolestaan oli koleaa ja satoi. Olin saapunut eteläiselle pallonpuoliskolle, jossa on tällä hetkellä syksy.
Lopulta lensin yön ja meren yli Sydneystä eteläiselle trooppiselle Tyynellemerelle, Polynesian saaristoihin kuuluvan Samoan saariryhmän keskellä sijaitsevalle Upolun saarelle, jossa sijaitsee itsenäisen Samoan valtion pääkaupunki Apia. Lentokenttä tosin oli tunnin ajomatkan päässä Apiasta.
Ensivalo sarasti lähtiessäni lentokentältä kohti Apian ulkopuolella sijaitsevaa kukkulaa, jossa kontaktini, Syyriassa tuntemani italialainen biologi vaimoineen (joka myös italialainen biologi) asuu. Hämmästyneenä saatoin todeta, että kuuden ja seitsemän välillä aamulla koko Samoa oli jo heräillyt. Kaupat ja kioskit olivat auki ja kirkoissa messuttiin. Samoalaiset ovat jumalaapelkääväistä kansaa, joiden sieluista lukuisat eri kristilliset kirkkokunnat kilpailevat. Kristittyjen lisäksi läsnä ovat islamista irronneet bahait, joilla on kauniin puutarhan ympäröimä temppeli täältä sisämaahan päin.
Italialaiset ystäväni eivät vielä noin varhain olleet heränneet, sillä heillä on pieni lapsi, ja olivat siksi pyytäneet, että saapuisin hiljaisesti, lukitsematta jätetystä takaovesta. Jäljellä olevina aamutunteina Vaoalassa ennen ystävieni heräämistä en malttanut väsymyksestäni huolimatta nukkua, koska paikkaa ympäröivät puutarhat ja metsä kuhisivat elämää.
Ruohikoilla käyskenteli ja juoksenteli itkuluhtakanoja, silloin tällöin myös sulttaanikanoja tai villiintyneitä punaviidakkokanoja. Puissa ja pensaissa mekasti joukoittain äänekkäitä lintuja, joista runsaimmat tosin ihmisten mukana saarille kulkeutuneita pihamainoja, viidakkomainoja ja punaperäbulbuleja. Onneksi myös eräät Samoan endeemisistä lintulajeista ovat sangen yleisiä. Esimerkiksi samoankottaraisia ja kardinaalimesikkoja on puutarhoissa runsaasti. Latuskanokkakalastajat tykkäävät istua puhelinlangoilla ja väijyä gekkoja ja hyönteisiä. Myös samoanlurikkeja, polynesianmesikkoja ja polynesianlivertäjiä näkyy.
Läheisen vuoren suunnasta, jossa on ikimetsää ja jonka huipulle on haudattu kirjailija Robert Louis Stevenson, kantautuu ajoittain harvinaisen maon eli samoansammalmesikon kantavia huutoja. Stevensonin kirjoittama Aarresaari kuului minunkin lapsuuden mielenmaisemiin, sillä isämme tapasi lukea meille suuren maailmankirjallisuuden helmiä iltasaduiksi, kun olimme vielä lukutaidottomia. Stevenson vietti elämänsä viimeiset vuodet Samoalla.
Nykyisin Samoan saaristo jakautuu kahtia, sillä kolmesta isosta saaresta kaksi, Upolu ja Savai'i, kuuluvat itsenäiseen Samoaan, entiseen Uuden-Seelannin protektoraatiksi saksalaisesta siirtomaavallasta siirtyneeseen Länsi-Samoaan, ja itäinen Tutuila muutamine itäpuolisine saarineen muodostaa itsehallinnollisen Amerikan Samoan. Koko alueella on yhteensä vain parisataatuhatta asukasta; tarkkaa lukua ei tiedetä, sillä suurin osa Samoan kansalaisista on maan ulkopuolella, siirtotyöläisinä Uudessa-Seelannissa ja Australiassa, kun taas Samoalla pyörii joka puolella ulkomaalaisia kuka milläkin asioilla.
Lähdimme lauantaina saaren keskiosan halki etelärannikolla sijaitsevan Matarevan rannoille laiskottelemaan. Italialainen ystäväni, jonka kanssa katselin paljon lintuja Syyriassa, vaihtoi kanssani kuulumisia yhteisistä syyrialaisista tutuistamme. Syyrialaisista lintuharrastajatutuistamme yhden ovat hallituksen joukot murhanneet kotiinsa, kaksi muuta on paennut Britanniaan, yksi Libanoniin, yksi muodosti vapaan armeijan prikaatin ja hallituksen jyrättyä kotikaupunkinsa, otti teini-ikäiset poikansa mukaan ja lähtivät kolmistaan taistelemaan vapaan armeijan Homsin prikaatiin Assadin hallitusta vastaan. Monista muista meillä ei ole tietoa. Ehkä he ovat kuolleet, ehkä paenneet, mutta todennäköisimmin he vain yrittävät elää hiljaiseloa sotkeutumatta kummallekaan puolelle rintamaa. Se on nyky-Syyriassa yhä vaikeampaa, minkä vuoksi yritämme olla ottamatta yhteyttä näihin ihmisiin, jotteivät he joutuisi kenenkään liian huomion kohteiksi.
Matarevan rannoilla näin jonkin verran merilintuja. Siellä oli runsaasti ruskotiiroja, jonkin verran pikkutropiikkilintuja ja ruskosuulia. Kaukana merellä meni liitäjiä, mutta alueella on monta samannäköistä liitäjälajia, joten lajilleen tunnistaminen on oleva suuri haaste. Pieniä määriä harmaavikloja ja karikukkoja käyskenteli rannoilla - suurin osa talvehtivista kahlaajista lienee palannut pohjoiseen. Korallihaikaran tummaa värimuotoa liikuskeli jonkin verran riutoilla.
Italialaistoverini on innokas lintuharrastaja, mutta oltuaan jo pari vuotta Samoalla hän on nähnyt kaikki paikalliset lajit paitsi erittäin harvinaisia, joiden turha etsiminen on turhauttanut hänet, joten hän on nykyisin innostunut bongaamaan satoja erilaisia kaloja riutoilta. Niinpä meidän olikin Matarevassa perehdyttävä myös vedenalaisen elämän värikkääseen runsauteen ja uhmattava ihmisiä kärkkyvien kauhistuttavien haiden hampaita. Ryhävalaita ja kaskelottejakin on havaittu kyseisellä rannalla, mutta näkemämme valaansuihkut olivat kaukana ja epävarmoja.
Lopulta lensin yön ja meren yli Sydneystä eteläiselle trooppiselle Tyynellemerelle, Polynesian saaristoihin kuuluvan Samoan saariryhmän keskellä sijaitsevalle Upolun saarelle, jossa sijaitsee itsenäisen Samoan valtion pääkaupunki Apia. Lentokenttä tosin oli tunnin ajomatkan päässä Apiasta.
Ensivalo sarasti lähtiessäni lentokentältä kohti Apian ulkopuolella sijaitsevaa kukkulaa, jossa kontaktini, Syyriassa tuntemani italialainen biologi vaimoineen (joka myös italialainen biologi) asuu. Hämmästyneenä saatoin todeta, että kuuden ja seitsemän välillä aamulla koko Samoa oli jo heräillyt. Kaupat ja kioskit olivat auki ja kirkoissa messuttiin. Samoalaiset ovat jumalaapelkääväistä kansaa, joiden sieluista lukuisat eri kristilliset kirkkokunnat kilpailevat. Kristittyjen lisäksi läsnä ovat islamista irronneet bahait, joilla on kauniin puutarhan ympäröimä temppeli täältä sisämaahan päin.
Italialaiset ystäväni eivät vielä noin varhain olleet heränneet, sillä heillä on pieni lapsi, ja olivat siksi pyytäneet, että saapuisin hiljaisesti, lukitsematta jätetystä takaovesta. Jäljellä olevina aamutunteina Vaoalassa ennen ystävieni heräämistä en malttanut väsymyksestäni huolimatta nukkua, koska paikkaa ympäröivät puutarhat ja metsä kuhisivat elämää.
Ruohikoilla käyskenteli ja juoksenteli itkuluhtakanoja, silloin tällöin myös sulttaanikanoja tai villiintyneitä punaviidakkokanoja. Puissa ja pensaissa mekasti joukoittain äänekkäitä lintuja, joista runsaimmat tosin ihmisten mukana saarille kulkeutuneita pihamainoja, viidakkomainoja ja punaperäbulbuleja. Onneksi myös eräät Samoan endeemisistä lintulajeista ovat sangen yleisiä. Esimerkiksi samoankottaraisia ja kardinaalimesikkoja on puutarhoissa runsaasti. Latuskanokkakalastajat tykkäävät istua puhelinlangoilla ja väijyä gekkoja ja hyönteisiä. Myös samoanlurikkeja, polynesianmesikkoja ja polynesianlivertäjiä näkyy.
Läheisen vuoren suunnasta, jossa on ikimetsää ja jonka huipulle on haudattu kirjailija Robert Louis Stevenson, kantautuu ajoittain harvinaisen maon eli samoansammalmesikon kantavia huutoja. Stevensonin kirjoittama Aarresaari kuului minunkin lapsuuden mielenmaisemiin, sillä isämme tapasi lukea meille suuren maailmankirjallisuuden helmiä iltasaduiksi, kun olimme vielä lukutaidottomia. Stevenson vietti elämänsä viimeiset vuodet Samoalla.
Nykyisin Samoan saaristo jakautuu kahtia, sillä kolmesta isosta saaresta kaksi, Upolu ja Savai'i, kuuluvat itsenäiseen Samoaan, entiseen Uuden-Seelannin protektoraatiksi saksalaisesta siirtomaavallasta siirtyneeseen Länsi-Samoaan, ja itäinen Tutuila muutamine itäpuolisine saarineen muodostaa itsehallinnollisen Amerikan Samoan. Koko alueella on yhteensä vain parisataatuhatta asukasta; tarkkaa lukua ei tiedetä, sillä suurin osa Samoan kansalaisista on maan ulkopuolella, siirtotyöläisinä Uudessa-Seelannissa ja Australiassa, kun taas Samoalla pyörii joka puolella ulkomaalaisia kuka milläkin asioilla.
Lähdimme lauantaina saaren keskiosan halki etelärannikolla sijaitsevan Matarevan rannoille laiskottelemaan. Italialainen ystäväni, jonka kanssa katselin paljon lintuja Syyriassa, vaihtoi kanssani kuulumisia yhteisistä syyrialaisista tutuistamme. Syyrialaisista lintuharrastajatutuistamme yhden ovat hallituksen joukot murhanneet kotiinsa, kaksi muuta on paennut Britanniaan, yksi Libanoniin, yksi muodosti vapaan armeijan prikaatin ja hallituksen jyrättyä kotikaupunkinsa, otti teini-ikäiset poikansa mukaan ja lähtivät kolmistaan taistelemaan vapaan armeijan Homsin prikaatiin Assadin hallitusta vastaan. Monista muista meillä ei ole tietoa. Ehkä he ovat kuolleet, ehkä paenneet, mutta todennäköisimmin he vain yrittävät elää hiljaiseloa sotkeutumatta kummallekaan puolelle rintamaa. Se on nyky-Syyriassa yhä vaikeampaa, minkä vuoksi yritämme olla ottamatta yhteyttä näihin ihmisiin, jotteivät he joutuisi kenenkään liian huomion kohteiksi.
Matarevan rannoilla näin jonkin verran merilintuja. Siellä oli runsaasti ruskotiiroja, jonkin verran pikkutropiikkilintuja ja ruskosuulia. Kaukana merellä meni liitäjiä, mutta alueella on monta samannäköistä liitäjälajia, joten lajilleen tunnistaminen on oleva suuri haaste. Pieniä määriä harmaavikloja ja karikukkoja käyskenteli rannoilla - suurin osa talvehtivista kahlaajista lienee palannut pohjoiseen. Korallihaikaran tummaa värimuotoa liikuskeli jonkin verran riutoilla.
Italialaistoverini on innokas lintuharrastaja, mutta oltuaan jo pari vuotta Samoalla hän on nähnyt kaikki paikalliset lajit paitsi erittäin harvinaisia, joiden turha etsiminen on turhauttanut hänet, joten hän on nykyisin innostunut bongaamaan satoja erilaisia kaloja riutoilta. Niinpä meidän olikin Matarevassa perehdyttävä myös vedenalaisen elämän värikkääseen runsauteen ja uhmattava ihmisiä kärkkyvien kauhistuttavien haiden hampaita. Ryhävalaita ja kaskelottejakin on havaittu kyseisellä rannalla, mutta näkemämme valaansuihkut olivat kaukana ja epävarmoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti