Samoa on erinomaisen rentouttava paikka, jos haluaa velttoilla ja tšillailla, lojua rannoilla, käydä välillä sukeltamassa ja sen sellaista. Sen sijaan sellaiselle, joka haluaa aktiivisesti jotain, polynesialainen kulttuuri erittäin hitaasti etenevine aikoineen ei ole hyväksi. Täällä on helppoa saada paljon aikaa kulumaan miellyttävässä tasaisen kuumassa, aurinkoisessa ja kosteassa laventelilullassa.
Polynesialaiset arvostavat lihavuutta. Täällä näkee enemmän törkeän läskejä ihmisiä kuin edes Amerikassa. He hyllyvät kuin valaat kuivalla maalla, onnellisina lihavuutensa viestimästä hyvinvoinnista.
Lisäksi Samoalla on runsaasti transvestiittejä, tai sellaisina me länsimaisen käsitteistön mukaan heitä pitäisimme. Täällä on kuitenkin faffafineille oma rooli yhteiskunnassa, ja perinteisesti tuon roolin ovat omaksuneet usein perheiden nuorimmat pojat, joille ei olisi jäänyt perinteisessä kulttuurissa perintöä. Euroopassa ja Lähi-idässä nuo ylijäämäpojat siirtyivät usein luostareihin ja kirkolliselle uralle. Samoalaiset faffafinet ovat usein koomisia hahmoja hepenineen ja naismaisine äänineen, koska ovat ulkonäöltään raavaita ja rasvaisia miehiä.
Tyynimeri, maailman suurin valtameri, joka kattaa niin suuren osan planeettamme pinnasta, on kaikkialla läsnä. Asiat kietoutuvat meren ympärille. Viimeaikaisissa polynesialaisten itsetuntoa pönkittävissä antikoloniaalisissa tutkimuksissa on kuulemma selvinnyt, että polynesialaisilla on erityisiä geneettisiä rotupiirteitä, jotka edesauttavat heitä vaistomaisesti navigoimaan merellä oikeansuuntaisesti, kuin maagisesti.
Magiikka elää muutenkin vahvasti pastellisävyisen mutta ankaran kristillisen kuorrutuksen alla. Saaret ovat täynnä pyhiä paikkoja, tabuja (joka lienee lännessä tunnetuin etelämereltä tuleva lainasana), ja tabuja liittyy runsaasti myös käyttäytymissääntöihin ja etikettiin. Maanomistajalle pitää esimerkiksi viedä tiettyjä lepytyslahjoja, jos meinaa kulkea maidensa läpi, ja silloin hän puolestaan tulee velvoitetuksi kaikenlaisiin vieraanvaraisuussääntöihin.
Sunnuntaisin mitään ei tapahdu, sillä Herran lepopäivä otetaan vakavasti. Edes rannalle ei saa julkisilla paikoilla mennä, ei ainakaan vähissä vaatteissa.
Olimme sunnuntaina iltapäivän saaren keskiosan harjun metsissä etsimässä harvinaista koukkunokkakyyhkyä, jonka muuan paikallinen oli nähnyt tuolla seudulla jokin aika sitten. Emme löytäneet kohdekyyhkyä, mutta kaikenlaista muuta kivaa kuitenkin: samoanmonarkkeja, samoanviheltäjiä, samoanlivertäjiä, polynesiankottaraisia, purppuralakkikyyhkyjä, kyhmykeisarikyyhkyjä, isoja hedelmälepakoita ja monia jo aiemmassa kirjoituksessani mainitsemiani lintulajeja. Kotoperäiset skinkit ja gekot vilahtelivat kasviston suojiin.
Hämärän laskeuduttua tornipöllö lähti saalistusretkilleen. Tännekin kauas eristyksiin on tornipöllö jo joskus muinaisina aikoina lentänyt ja eriytynyt omaksi alalajikseen. Samalta se silti näyttää kuin Euroopassa. Tornipöllö on erittäin tehokas jyrsijöiden saalistaja ja siksi tärkein ihmisen mukana saarille levinneiden rottien ja hiirten kurissapitäjä. Se on myös Samoan suurin luonnonvarainen petoeläin, sillä saarilla ei pesi yhtäkään haukkalajia eikä niillä ollut ennen kissojen ja koirien tuloa ainoatakaan nisäkäspetoa. Kaksi hedelmälepakkoa ja pieni, nykyisin harvinainen hyönteissyöjälepakko ovat ainoat alkuperäiset nisäkäslajit saarella. Saaria ympäröivillä merillä toki liikkuu valaita ja delfiinejä monin lajein.
Tänään kiipesin Vaeavuorelle, jonne Stevenson on haudattu. Vuorelle nousevat polut kasvavat varsin hyvää metsää, joskin täälläkin 60 % puista on vieraslajeja. Alkuperäisiä lintulajeja näkyi kuitenkin metsissä varsin paljon: samoanviheltäjiä, samoankottaraisia, polynesianmesikkoja, kardinaalimesikkoja, polynesiankottaraisia, tyynenmerensieppoja, samoanviuhkoja, purppuralakkikyyhkyjä...
Aamulla kävellessämme Vaoalasta tänne olimme erittäin onnekkaita, sillä pääsimme näkemään harvinaisen maomaon läheltä ja kuulemaan sen ihmeellistä äänivalikoimaa, ja lisäksi näimme vielä parven samoanlurikkeja, täkäläisiä endeemisiä papukaijoja. Oman pikantin lisänsä tuovat merilinnut, joita saattaa nähdä metsässäkin, erityisesti rotkoissa, joissa keijutiirat, ruskotiirat ja pikkutropiikkilinnut lentelevät kuin olisivat siellä kotonaan.
Polynesialaiset arvostavat lihavuutta. Täällä näkee enemmän törkeän läskejä ihmisiä kuin edes Amerikassa. He hyllyvät kuin valaat kuivalla maalla, onnellisina lihavuutensa viestimästä hyvinvoinnista.
Lisäksi Samoalla on runsaasti transvestiittejä, tai sellaisina me länsimaisen käsitteistön mukaan heitä pitäisimme. Täällä on kuitenkin faffafineille oma rooli yhteiskunnassa, ja perinteisesti tuon roolin ovat omaksuneet usein perheiden nuorimmat pojat, joille ei olisi jäänyt perinteisessä kulttuurissa perintöä. Euroopassa ja Lähi-idässä nuo ylijäämäpojat siirtyivät usein luostareihin ja kirkolliselle uralle. Samoalaiset faffafinet ovat usein koomisia hahmoja hepenineen ja naismaisine äänineen, koska ovat ulkonäöltään raavaita ja rasvaisia miehiä.
Tyynimeri, maailman suurin valtameri, joka kattaa niin suuren osan planeettamme pinnasta, on kaikkialla läsnä. Asiat kietoutuvat meren ympärille. Viimeaikaisissa polynesialaisten itsetuntoa pönkittävissä antikoloniaalisissa tutkimuksissa on kuulemma selvinnyt, että polynesialaisilla on erityisiä geneettisiä rotupiirteitä, jotka edesauttavat heitä vaistomaisesti navigoimaan merellä oikeansuuntaisesti, kuin maagisesti.
Magiikka elää muutenkin vahvasti pastellisävyisen mutta ankaran kristillisen kuorrutuksen alla. Saaret ovat täynnä pyhiä paikkoja, tabuja (joka lienee lännessä tunnetuin etelämereltä tuleva lainasana), ja tabuja liittyy runsaasti myös käyttäytymissääntöihin ja etikettiin. Maanomistajalle pitää esimerkiksi viedä tiettyjä lepytyslahjoja, jos meinaa kulkea maidensa läpi, ja silloin hän puolestaan tulee velvoitetuksi kaikenlaisiin vieraanvaraisuussääntöihin.
Sunnuntaisin mitään ei tapahdu, sillä Herran lepopäivä otetaan vakavasti. Edes rannalle ei saa julkisilla paikoilla mennä, ei ainakaan vähissä vaatteissa.
Olimme sunnuntaina iltapäivän saaren keskiosan harjun metsissä etsimässä harvinaista koukkunokkakyyhkyä, jonka muuan paikallinen oli nähnyt tuolla seudulla jokin aika sitten. Emme löytäneet kohdekyyhkyä, mutta kaikenlaista muuta kivaa kuitenkin: samoanmonarkkeja, samoanviheltäjiä, samoanlivertäjiä, polynesiankottaraisia, purppuralakkikyyhkyjä, kyhmykeisarikyyhkyjä, isoja hedelmälepakoita ja monia jo aiemmassa kirjoituksessani mainitsemiani lintulajeja. Kotoperäiset skinkit ja gekot vilahtelivat kasviston suojiin.
Hämärän laskeuduttua tornipöllö lähti saalistusretkilleen. Tännekin kauas eristyksiin on tornipöllö jo joskus muinaisina aikoina lentänyt ja eriytynyt omaksi alalajikseen. Samalta se silti näyttää kuin Euroopassa. Tornipöllö on erittäin tehokas jyrsijöiden saalistaja ja siksi tärkein ihmisen mukana saarille levinneiden rottien ja hiirten kurissapitäjä. Se on myös Samoan suurin luonnonvarainen petoeläin, sillä saarilla ei pesi yhtäkään haukkalajia eikä niillä ollut ennen kissojen ja koirien tuloa ainoatakaan nisäkäspetoa. Kaksi hedelmälepakkoa ja pieni, nykyisin harvinainen hyönteissyöjälepakko ovat ainoat alkuperäiset nisäkäslajit saarella. Saaria ympäröivillä merillä toki liikkuu valaita ja delfiinejä monin lajein.
Tänään kiipesin Vaeavuorelle, jonne Stevenson on haudattu. Vuorelle nousevat polut kasvavat varsin hyvää metsää, joskin täälläkin 60 % puista on vieraslajeja. Alkuperäisiä lintulajeja näkyi kuitenkin metsissä varsin paljon: samoanviheltäjiä, samoankottaraisia, polynesianmesikkoja, kardinaalimesikkoja, polynesiankottaraisia, tyynenmerensieppoja, samoanviuhkoja, purppuralakkikyyhkyjä...
Aamulla kävellessämme Vaoalasta tänne olimme erittäin onnekkaita, sillä pääsimme näkemään harvinaisen maomaon läheltä ja kuulemaan sen ihmeellistä äänivalikoimaa, ja lisäksi näimme vielä parven samoanlurikkeja, täkäläisiä endeemisiä papukaijoja. Oman pikantin lisänsä tuovat merilinnut, joita saattaa nähdä metsässäkin, erityisesti rotkoissa, joissa keijutiirat, ruskotiirat ja pikkutropiikkilinnut lentelevät kuin olisivat siellä kotonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti