Syyrian sotaanlähtijöistä

Jokin aika sitten julkaisin perjantai-iltapäivän ratoksi katkelman keskustelustani erään amerikkalaisen kanssa. Koska se sai osakseen poikkeuksellisen paljon katsojia aina Venäjältä ja Amerikasta asti, jatketaanpa tänä perjantaina samoilla linjoilla.

Keskustelu alkoi artikkelista, jossa kauhisteltiin, että Euroopasta lähtee nuoria miehiä sotimaan Syyrian sotaan. Toiset keskustelijat T ja S vaativat, että  Euroopan hallitusten tulisi jotenkin estää tällainen jihadturismi. Annan itselleni nimikirjaimen M niin kuin Maailma ja paikat.

T kirjoitti:

Mutta eivätkö he tuekaan ”kapinallisia, jotka jakavat arvomme”? Cameronin hallitus voisi antaa heille aseita jo heidän noustessaan lentokoneisiin Britanniassa. Kaksoisstandardeja?

S kirjoitti:

Tai sitten kyseessä ovat kaksi eri asiaa. Kapinallistaistelijat hyvä, jihadistitaistelijat paha.

T kirjoitti: 

Ai anteeksi. Luonnollisesti. Näkemykseni oli hämärtynyt, mutta nyt se korjaantui.

M kirjoitti: 

Ymmärränkö nyt oikein, että te tuette matkustuskieltojen asettamista etnisen ja/tai uskonnollisen profiloinnin perusteella? No kyllä, se aika pitkälle tarkoittaisi arvojen jakamista Assadin hallinnon kanssa. Syyriassahan poliittisen profiloinnin perusteella langetetut matkustuskiellot olivat tavallinen käytäntö jo kauan ennen vallankumouksen alkamista.

S kirjoitti: 

Ei, en kannata profilointia. Kannatan kuitenkin sitä, että jihadistien vapautta toimia sekä kotimaisesti että kansainvälisesti rajoitetaan. Kuinka tämä voidaan tehdä vaatii lisäkeskustelua ja suunnittelua. Ei sen tarvitse (eikä sen pidä) perustua profilointiin.

M kirjoitti:

Olisi hyvä ajatus rajoittaa jihadistien aktiviteetteja kotimaassa.  En kuitenkaan pidä moraalisesti enkä perustuslaillisesti hyväksyttävänä leimata ketään konfliktialueelle matkustavaa jihadistiksi (muslimiprofiilin perusteella). Pidän myös moraalisesti ja perustuslaillisesti kyseenalaisena rajoittaa kenenkään liikkumisvapautta, ellei ole minkäänlaista näyttöä siitä, että hänen toimissaan tai aikeissaan on jotain rikollista. Eihän edes laillinen diskurssi Suomessa käsitä sortovallan vastustamista sellaiseksi aikeeksi, joka laillisessa diskurssissa tunnetaan ”terroristisena tarkoituksena”. Toisaalta jos yksilön voidaan osoittaa tukevan tunnistettua terroristijärjestöä, kuten al-Qa’idaa, hänet voidaan vetää oikeuteen jo nykyisen lainsäädännön puitteissa.

Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää, miten ehdotatte että esittämäänne vapauden rajoittamista toteutettaisiin. Keinot, joita eksplisiittisesti tai implisiittisesti ehdotatte, määrittävät onko koko keskustelu auttavainen vai pikemminkin tarkoitustaan vastaan kääntyvä sen ongelman suhteen, josta olemme oletettavasti huolissamme, nimittäin jihadismin.

T kirjoitti:

Tässä on paljon kaikenlaisia ”muttia” ja ”eihän sitä voi tehdä”. Kuinka voidaan epäilyksettä osoittaa, että joku 1) on aikeissa toteuttaa jossain terroristisia tai jihadistisia toimia, 2) on jo toteuttanut sellaisia? Mielestäni sillä ei pitäisi olla merkitystä, onko vastustettava hallinto sortovalta vai ei. Viranomaiset todennäköisesti toivovat, ettei kukaan näistä matkailijoista tule takaisin elävänä.

S kirjoitti:

Olen täysin samaa mieltä M:n kanssa siitä, että jonkun muslimiprofiilisen leimaaminen jihadistiksi ja hänen laillisten oikeuksiensa rajoittaminen on vähintäänkin moraalisesti vastenmielistä ja oikeudellisesti kyseenalaista. Se ei ole suunta, johon minkään liberaalin demokraattisen valtion pitäisi mennä. Juuri siksi profilointi ei voikaan olla perusteena, jos tällaisia rajoituksia otetaan käyttöön Euroopan terrorisminvastaisissa politiikoissa.

Tämän sanottuani uskon, ettei siinä periaatteessa ole mitään väärää, että rajoitetaan sellaisten ihmisten liikkumisvapautta, joiden voidaan oikeusistuimessa todistaa olevan jihadisteja (rikollisella aikeella). Kuinka tämä olisi mahdollista, sopii paremmin vastattavaksi oikeusoppineille. On oltava selkeä todistustaakka valtiolla. Sen on todistettava, että joku on jihadisti, ja että tällä on selkeä aikomus ryhtyä ulkomailla terroristisiin toimiin (tai tukea terroristijärjestöjä).

Kuten T totesi, tämä on tietysti äärimmäisen vaikeaa toteuttaa käytännössä, etenkin kun tällaisten mahdollisten lakien ei saisi millään lailla rajoittaa lainkuuliaisten kansalaisten vapauksia ja oikeuksia. On hyvä kysymys, voidaanko sitä tehdä ollenkaan.

M kirjoitti:

Rajoitusten ja kollektiivisten rangaistusten luominen impulssien ja tunteiden pohjalta ei ole hyvä pohja järkevälle politiikalle. Totta kai sillä pitäisi olla merkitystä, minkälainen vastustettava hallinto on luonteeltaan – vai kannatatteko kaiken oppositiotoiminnan kriminalisointia? Sitä paitsi suurin osa matkustajista ei ole jihadisteja. Tunnen joitakin, eikä kukaan heistä ole jihadisti tai edes minkään sortin islamisti. Epäilemättä myös jihadisteja on olemassa. Todisteita, että he ovat konfliktiin osallistuessaan syyllistyneet sotarikoksiin tai terrorismiin, voidaan käyttää heitä vastaan, mikäli he yrittävät palata takaisin. Se olisi järkevää politiikkaa.

Mainitunlaisten todisteiden hankkiminen ei ole niin vaikeaa kuin miltä se voi kaukaa katsoen tuntua. Esimerkiksi usea syyrialainen kansalaisjärjestö on jo koulutettu ja valmistautunut keräämään juuri tuollaista todistusaineistoa, jota voidaan käyttää, kunhan Syyriassa on oikeusvaltio. Samaa aineistoa voidaan käyttää myös syytettäessä epäiltyä sotarikollista tai terroristia.

On selvää, että jihadisti ei ole lakitermi. Mikä olisi se objektiivinen laitos, joka määrittelee jonkun jihadistiksi, jos tällainen määrittely perustuu millekään muulle kuin poliittiselle ja uskonnolliselle profiloinnille? Kannatan profilointia, mutta kannatan sitä osana hyvää tiedustelua – en osana erottelemattomia rajoituksia, kollektiivisia rangaistuksia tai muunlaisia typeriä reaktiivisia toimenpiteitä.

Jos tuemme rajoituksia ihmisten vapauksiin, vähintä mitä tulee tehdä, on perustaa ne todellisiin rikoksiin, ei jonkun kuviteltuun tai oletettuun ideologiaan. Kokonaan toinen asia on toimia jihadistista propagandaa vastaan, ja se on legitiimi kotimainen huolenaihe Euroopan maissa, mutta sitä ei mitenkään hyödytä valikoivien matkustuskieltojen tai sen sellaisen toimeenpano.

Lisäksi oikeuslaitoksen tulee rangaista samoista rikoksista samalla tavoin riippumatta siitä, mikä poliittinen epiteetti lainrikkojalle annetaan. Sotarikoksia tai vastaavia tekevää ei-jihadistia on kohdeltava samoin rajoittavin toimenpitein kuin jotakuta, joka vetoaa uskonnolliseen motiiviin. Eikö meidän silloin tulisi olla huolissamme myös PKK:sta, Polisariosta, palestiinalaisleireille matkustavista vasemmistolaisista, yksityisten turvajoukkojen palvelukseen värväytyvistä suomalaisista, Israelin armeijaan liittyvistä vapaaehtoisista ja vastaavista? Kuinka on mahdollista osoittaa edes minimitason uskottavuudella etukäteen, että tämän ja tämän henkilön aikomukset ovat kunniattomia, kun taas jonkun toisen eivät ole? Totta kai tiedustelutietoon perustuva profilointi jää ainoaksi keinoksi.

S kirjoitti:

Erittäin hyviä huomioita.

T kirjoitti:

Kuten aina, valtio valitsee poliittisin motiivein, ketkä ovat heille vapaustaistelijoita ja ketkä terroristeja. Kuten sanoit, M, sotarikoksia tai vastaavia tekevää ei-jihadistia tulisi kohdella samoin rajoittavin toimenpitein kuin sellaista, joka vetoaa uskonnollisiin motiiveihin. En ymmärrä, miksi meidän pitäisi päästää ketään yksilöä taistelemaan mihinkään sotaan valtion koneiston ulkopuolella. Ei väliä, kuinka kunniallinen hänen motiivinsa.

M kirjoitti:

Kuulen tätä yhtenään organisaatiosi edustajilta. Tuollainen voi kuulostaa helpolta, mutta todellisuus on aika paljon monimutkaisempi. Kuinka määrittelet sodan? Kuinka määrittelet taistelemisen? Teetkö mitään eroa aseistetun taistelijan ja jonkinlaisessa tukiroolissa olevan henkilön välillä konfliktitilanteessa? Esittämäsi periaatteet ovat liukas rinne, joka johtaa vain kaiken jotakin hallintoa vastaan suunnatun poliittisen toiminnan kieltämiseen, mikä tekisi Suomesta autoritäärisen valtion, puhumattakaan siitä, millaisia absurdeja velvoitteita se loisi viranomaisillemme tarkkailla ja profiloida ihmisten poliittisia mielipiteitä ja toimintaa. Verrattuna siihen verrattain marginaaliseen uhkaan, jonka muutama jihadisti meille aiheuttaa – ei kiitos, tuollaista valtiota en halua.

On tietysti myös hyvä muistaa, että vaikka jossain muualla sodittava sota ei olisikaan sinun sotasi, se ei tarkoita, etteikö se olisi jonkun toisen Suomen kansalaisen sota, johon hänellä on legitiimi intressi. Meillä on myös monia kaksoiskansalaisia.

Kääntääkseni väitteesi päälaelleen, en näe riittävää syytä, miksi meidän pitäisi liiallisesti valvoa, mitä yksityiset kansalaiset tekevät vapaa-ajallaan, kunhan he eivät syyllisty rikoksiin tai muodostu turvallisuusuhaksi omalle yhteiskunnallemme. Jos he tekevät rikoksia tai muodostavat uhan, silloin parantaisin mieluummin tiedustelua kuin loisin uusia reaktiivisia rajoitteita ihmisten perusoikeuksille.

Aina voi sanoa, että valtiot valitsevat vapaustaistelijansa ja terroristinsa. Terrorismi-sanaa tosiaan usein käytetään hyvin epämääräisesti ja yleistäen. Periaatteessa ei kuitenkaan ole liian vaikeaa erottaa toisistaan terroristisia toimia ja muita toimia, kunhan terrorismin käsite vapautetaan tekijöidensä ”profiileista” ja sen sijaan yhdistetään siihen, mitä he todella ovat tehneet. Valtiot ja ihmiset päättävät, mitä pyrkimyksiä he pitävät kunniallisina ja mitä eivät, mutta puhuessamme toiminnasta, kuten terrorismista tai sotarikoksista, voimme todella erotella niitä jonkinlaisella objektiivisuudella siihen nähden, mitä asiaa niillä on esitetty ajettavan. Tässä pitäisi toimia oikeuden sokeuden periaate.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että pyrkimysten ja motiivien kunniallisuuden ei tulisi olla poliittisen harkinnan kohteena. Jos oikeus on sokeaa, politiikka on nimenomaan tavoitteellista. Jokaisella valtiolla on ja niillä tulee olla jonkinlainen politiikka, tai vähintään jonkinlaisia arvoja, joiden pohjalta tarkastelevat asioiden kulkua, ja tämä tarkoittaa, etteivät ne konfliktitilanteessa koskaan voi pysyä täysin neutraaleina. On aina toivottavia ja epätoivottavia lopputuloksia, ja tämän tulisi toimia politiikkavalintojen perustana. Poliittisen harkinnan tulisi olla pohjana, olipa kyseessä toiminta tai toimimattomuus, ja mikäli linjana on oma toimimattomuus, pohjana sille, pidetäänkö muiden toimijoiden toimimista hyväksyttävänä vai vastustettavana. On virhe kuvitella, että toimimattomuus olisi neutraalia, tai että toimimaton saisi vastuuvapauden seurausten suhteen.

Aseellisessa konfliktissa terrorismin ja sotarikosten erottaminen hyväksyttävistä taistelukeinoista ja hyväksyttävästä väkivallasta käy usein vaikeaksi, eivätkä propaganda ja disinformaatio, joilla valtiot yrittävät leimata vastustajiaan terroristeiksi, tee asiasta yhtään helpompaa. Tuo erottelu ei toki ole niin vaikeaa kuin tietämättömät yleensä kuvittelevat, käyttäen ”kaaosta” tekosyynä näkemystensä epätarkkuudelle, mutta on se silti joskus vaikeaa. Tämän vaikeuden ei kuitenkaan pitäisi johtaa hysteerisiin reaktioihin mitä tahansa konfliktiosallisuutta kohtaan – esimerkiksi sitä, että joku matkustaa konfliktialueelle.

T kirjoitti:

Sota ja taistelu. Luonnollisesti on eroa siinä, ottaako joku osaa mielenosoitukseen vai ottaako hän osaa aseistettuun kamppailuun. Ei ole merkitystä sillä, onko kyseessä sota, sisällissota, aseistettu konflikti tai väkivaltainen kansannousu, tai sillä on merkitystä vain poliitikoille, joiden pitää pelata sanoilla oikeuttaakseen toimintansa tai toimimattomuutensa. Mitä tarkoitat ”jonkun sodalla”? Eikö kansainvälisen yhteisön tehtävänä sota-aikoina tulisi olla ihmisten saaminen pois sotavyöhykkeeltä sen sijaan, että päästetään lisää ihmisiä ja aseita liittymään kähinään? Olet oikeassa sanoessasi, ettei mikään valtio ole koskaan täysin neutraali, koska toimimattomuuskin on toimintaa. Mitä tulee Suomeen, valvonnan ja tiedustelun trendit tuntuvat olevan pikemminkin päinvastaisia, resurssien vähetessä tulevaisuudessa entisestään.

M kirjoitti:

Joidenkin mukaan kaikki puhe tällaisista turvallisuusuhista on vain viranomaistahojen yritystä hankkia noita resursseja. Ollakseni vastuullinen ja rehellinen katson kuitenkin, että tuollaiset resurssit palvelevat kansallisia intressejämme paljon paremmin investoituina vastavakoiluun sekä tavallisia ihmisiä arkielämässä koskettavan tavanomaisen rikollisuuden torjuntaan. Niissä vallitsee tänä päivänä rankaisemattomuus, joka vähän kerrassaan kasvattaa matalan tason korruptiota ja tuhoaa sen, mikä tapasi olla parasta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terroristit ja jihadistit ovat pienimpien turvallisuushuoliemme joukossa. Niihinkin varauduttaisiin paremmin investoimalla hyvään ja järkevään tiedusteluun kuin luomalla uusia rajoittavia lakeja, joista jokainen sitoo taas lisää vähiä resursseja pääosin hyödyttömään ja yhteiskunnallisesti vahingolliseen isovelivalvontaan, joka taas on pitkällä tähtäimellä tuhoisaa sekä avoimelle yhteiskunnallemme että turvallisuudellemme.

”Jonkun sodalla” tarkoitan, että henkilöillä A ja B voi olla vahva ja legitiimi intressi johonkin tiettyyn sotaan, kun taas henkilöllä C ei sellaista ole. Tässä tilanteessa A ja B, jotka taistelevat keskenään, eivät koe C:n näkemyksiä relevanteiksi.

Koska oletan, että itselläsi on vahva ja legitiimi intressi Suomen itsenäisyyteen, ajattelepa hetki vaikka Ilkka Remeksen Pääkallokehrääjän skenaariota. Siinä Suomi on neuvostomiehitetty ja vallassa on kotimainen autoritäärinen hallinto, jota vastaan ulkomailta käsin toimiva suomalainen diaspora organisoi vastarintaa. Olisit ehkä sitä mieltä, että suomalaisten vastarintamiesten toimintaa Ruotsista käsin johtava liikemies Ervasti ansaitsi tulla heitetyksi vankilaan terrorismista sekä viattomien sivullisten sieppauksista ja murhista, vaikka tuo kaikki tapahtuikin hänen kunniallisen asiansa tähden. Mutta toivoisitko myös mobilisoitavan koko kansainvälisen yhteisön eristämään suomalaisia ja estämään heidän toimintansa, kuten loikkarien auttamisen Pohjanlahden ja Torniojoen yli tai salaisen tuen organisoimisen Suomen kommunistihallintoa kritisoivalle vastarinnalle? Toivoisitko läntisen kansainvälisen yhteisön velvollisuuden olevan varmistaa, ettei mikään voisi horjuttaa Suomen kommunistisen järjestelmän ja neuvostoetupiirin vakautta? Onnea valitsemallesi tielle Suomen itsenäisyyden tukemisessa vain sitten. Minä todennäköisesti olisin Ervastin puolella, vaikka neuvoisinkin häntä valikoimaan metodejaan viisaammin.

T kirjoitti:

Olen samaa mieltä ensiksi kirjoittamasi kohdalla. Älykkäästi käytetty tiedustelu helpottaisi meitä välttämään tulevaisuuden ongelmia. Toinen kohta taas on ongelmallinen, enkä ole tutustunut Remeksen tuotantoon. Tunteet ovat ihmiskunnan tappio. Tässä ongelma on, että kapina ja sen ruokkiminen johtavat aina konfliktin pidentymiseen. Totaalinen sota olisi ihmisille se ”reilu” ja luonnollinen tapa ratkoa tämänkaltaisia ongelmia, mutta miksi heikompi puoli lähtisi sotaan tietäen, että varmasti häviävät? Ikävä kyllä kansainvälinen yhteisö nähdään nykyisin puolueellisena, mitä tulee voimankäyttöön. Se on usein seurausta huonosta diplomatiasta molemmilla puolilla, kuten Syyrian tapauksessa. Kysymykset ovat vaikeita, mutta siksi keskustelua tarvitaan.

Yksinkertaisessa maailmassa voisi sanoa, että kuudessa seitsemästä niin kutsutun arabikevään kansannoususta Länsi valitsi voittoisan puolen. Seitsemännessä eli Syyriassa se ei näytä pääsevän tavoitteisiinsa ilman merkittävää sekaantumista.

M kirjoitti:

Näytät ajattelevan, että kansainvälinen yhteisö on sama kuin Länsi. Kuitenkin Syyria ei mennyt niin kuin oletat Lännen halunneen seurauksena juurikin robustista kansainvälisestä sekaantumisesta. Se vain tuli toiselta puolelta. Venäjä, Iran ja Hizbullah sekä toisaalta myös länsivastaiset jihadistiliikkeet ovat sekaantuneet massiivisesti Syyrian tapahtumiin, kun taas Syyrian todellisen opposition odotetut tai väitetyt tukijat ovat sekaantuneet vain marginaalisesti.

Sekaantumisen keinotkin ovat olleet täysin epäsuhtaiset. Assadin hallinnon tukijat ovat keskittyneet interventiossaan kovaan sotilaalliseen, tiedustelulliseen ja propagandalliseen sotaan, eivätkä ne osoita toimissaan mitään rajoituksia, kuten esimerkiksi kemiallisten joukkotuhoaseiden käyttö, terrorismi naapurimaita vastaan sekä Hizbullahin ja Iranin erikoisjoukkojen avoin lähettäminen Syyrian rintamalle osoittavat. Sen sijaan Syyrian opposition tukijat ovat rajoittaneet itsensä lähinnä antamaan humanitääristä apua, auttamaan kansalaisjärjestöjä ihmisoikeuksien alueella, auttamalla jonkin verran tiedustelutyössä ja tekemällä erittäin pieniä tunkeutumisia lähinnä silloin kun ovat nähneet omien elintärkeiden intressiensä olevan uhattuina.

Nämä toimintaerot ovat aiheuttaneet sen epäsuhdan, josta puhut. Libyan tapauksessa lopputulos olisi ollut Syyrian kaltainen, jos Länsi ei olisi kohtuullisen aikaisin sekaantunut ja siten estänyt Venäjää liittolaisineen sekaantumasta. Libyastakin ehti silti tulla seurannaisvaikutuksia, kun Qaddafin tukemat ja länsivastaiset radikaalit elementit joutuivat pakenemaan Libyasta Maliin ja liittyivät al-Qa’idan väkeen. Ranska hoiti asian varsin elegantisti, eikä saanut aikaan edes mittavaa kansainvälistä raivoa, jollainen olisi epäilemättä syntynyt, jos Maliin olisikin mennyt Amerikka.

Assadin hallinto Syyriassa olisi jo tullut syyrialaisten kukistamaksi, ellei kansainvälinen interventio olisi tukenut hallintoa. Qusayria ei olisi vallattu ilman kansainvälistä interventiota – eli Iranin määräystä Hizbullahille mennä ja vallata se. Olet siis oikeassa, että kansainvälinen interventio tällä hetkellä pitkittää Syyrian sotaa ja aiheuttaa massiivisia inhimillisiä tappioita, mutta kyseessä ei todellakaan ole länsimainen interventio.

T kirjoitti:

No Venäjä ja Iran (ja jossain määrin Kiinakin) ovat ”kansainvälisen yhteisön” ulkopuolisia, ja niinpä arkiretoriikassa termi tarkoittaa Länttä. Olet kuitenkin oikeassa. Iran ja Venäjä ovat antaneet kovaa tukea, kalustoa ja keinoja käyttää sitä Syyrian regiimille. Se on yksi syy miksi mielenosoitusten alkaessa tuossa maassa Syyrian regiimillä ei ollut sellaisia keinoja vastata kansannousuun kuin esimerkiksi Marokolla ja Algerialla oli. Ainoa keino, joka heillä oli, oli niin perin venäläinen brutaali voimankäyttö.

Siinä olisi ollut ensimmäinen mahdollisuus todelliselle kansainväliselle yhteisölle tulla mukaan ja selvittää ongelma, mutta etenkin Turkki antoi periksi liian pian. Ja tietysti kuka olisi halunnut asettua Venäjää ja Irania vastaan, kun heillä oli niin hyvät suhteet Damaskokseen? En yleensä sano tätä – hyvin harvoin itse asiassa – mutta ehkä tässä tapauksessa olisi ollut hyödyllistä käyttää heidän yhteyksiään. Kuten sanotaan, taistelussa älä koskaan menetä yhteyttä viholliseen. Näin kuitenkin tapahtui Syyriassa länsimaiden ja paikallisen hallinnon välillä. Valitettavasti ranskalaiset olivat jo luvanneet Pariisissa toimiville tuleville oppositiojohtajille, että he saisivat vallan Syyriassa. Syyrialaiset – ne jotka vielä ovat maassa – haluavat vain, että väkivalta loppuisi. Näyttää kuitenkin siltä, että he ovat yhä hieman allergisia ulkomailta – Ranskasta, Ruotsista tai Turkista – tuotetuille johtajille.

Tämä sisällissota ei lopu sillä, että jordanialaiset hankkivat Kroatiasta kiväärejä kapinallisille. Eikä se lopu qatarilaisten ja saudien toimittamilla isommilla aselasteilla. Siteeratakseni Tappajahaita: ”he tarvitsevat isomman (veneen) pyssyn”. Enkä suinkaan tarkoita panssarintorjuntaa tai ilmatorjuntaa… Jopa ne brittiläiset ja ranskalaiset joukot, joiden israelilaiset sanoivat olleen Syyrian sisällä auttamassa kapinallisia johtamaan operaatioitaan, epäonnistuivat luomaan todellisen voittoisan sotilasvoiman.

Mielestäni oppositio ei olisi ollut tarpeeksi vahva kohtaamaan ja syrjäyttämään hallitusta missään tapauksessa. Näen pikemminkin, että Syyrian kansa on tullut tallotuksi alueellisen suurpolitiikan jalkoihin. Tässä sodassa ei ole ollenkaan kyse heistä, ei vähääkään. Jaettu ja heikko Syyria tuntuu sopivan kaikille, kunhan sota pysyy tuon maan rajojen sisällä. Surullista ja kuvottavaa. Sekä Itä että Länsi saavat syyttää toisiaan toimettomuudesta. Diplomatian epäonnistumisesta ja kyvyttömyydestä perääntyä ja nähdä maailma ilman kylmän sodan linssejä. Jos Hamas liittyy Egyptin kaaokseen, näitä tapauksia on pian jo kaksi.

M kirjoitti:

Turkki ja Länsi eivät menettäneet kontaktiaan Syyrian regiimiin. Itse asiassa ne tuhlasivat aivan liian pitkään aikaa sen kanssa, olennaisesti näyttäen vihreää valoa sille regiimin ja sen tukijoiden illuusiolle, että tilanteeseen voisi löytyä ratkaisu brutaalista voimankäytöstä. Tämä oli tietysti erittäin typerää. Syyrian vuoden 2011 kansannousu ei ollut Hama vuonna 1982. Vastustaja ei ollut Muslimiveljeskunta (siis yksi poliittinen puolue), eikä kansannousu ollut keskittynyt yhteen paikkaan. Niinpä jokainen Haman tyyppinen brutaalin voimankäytön operaatio, jonka regiimi teki, johti vain suurempaan määrään armeijan yksiköitä loikkaamaan opposition puolelle, mikä teki lopulta oppositiosta aseellisen.

Yhä tässä vaiheessa Muslimiveljeskunta ja jihadistit olivat täysin marginaalisia – itse asiassa se oli lähinnä regiimi, joka hyödynsi jihadisteja omiin tarkoituksiinsa, vapauttaen monia vankiloista ja mobilisoiden ryhmiä, joita se oli käyttänyt tukemaan kapinaa Irakissa. Oli kuukausia ja taas kuukausia aikaa joko regiimille tulla järkiinsä tai Lännelle löytää selkärankansa. Ikävä kyllä kumpaakaan ei tapahtunut, ja tämä johtui osittain tai jopa kokonaan niistä vääristä signaaleista, jotka näyttivät vihreää valoa regiimille ja sen tukijoille (Venäjälle ja Iranille).

Valitettavasti defaitistinen asenne Syyrian konfliktiin sekä luottamuspula Syyrian oppositiota kohtaan vallitsivat Turkissa ja Lännessä konfliktin alun ajan, ja tämä pitkitti sotaa sekä loi itsensä toteuttavia profetioita siinä mielessä, että jihadistit todella lopulta saivat jalansijaa taistelussa, jossa heillä ei ollut sellaista aiemmin. Tuloksena loput Syyrian oppositiosta puristettiin kahden länsivastaisen blokin väliin.

Tästä huolimatta jihadistien voima Syyriassa on yhä vain kupla, samanlainen kuin Libyassa, sillä mikään valtiotoimija ei ole valmis avoimesti tukemaan al-Qa’idaan yhteyksissä olevia marginaaliryhmiä jos on olemassa pieninkin uskottava pelote, että ei-jihadistinen Syyrian oppositio saa valtiotasoisen tuen. Malin tyyppinen operaatio jihadisteja vastaan ei tietenkään ole mahdollinen niin kauan kuin massiivinen sotilaallinen uhka regiimin ja sen liittolaisten taholta pysyy voimassa. Libyan lisäksi toisen hyödyllisen vertauksen löytää Ansar al-Islamin pahaenteisestä noususta ja menestyksellisestä kukistamisesta Kurdistanissa.