Saavuin Kiovaan myöhään keskiviikkoiltana ja ehdin jo olla kaksi päivää töissä. En ennen viikonloppua ehtinyt katselemaan kaupunkia, koska törmäyskurssi Itä-Eurooppaan sisälsi ensimmäisten työpäivien jatkumisen pitkälle yöhön. Perjantai-ilta meni niin pitkäksi, että nukuin lauantaina puoleenpäivään. Kiovassa on kuumaa ja kesäistä.
Ukraina on pinta-alaltaan Euroopan toiseksi suurin ja 45 miljoonan asukkaan väestöllään yksi mantereen suurista maista. Harva on sisäistänyt, että Euroopan maantieteellinen keskipiste sijaitsee itse asiassa Ukrainassa. Ukrainan pääkaupunkina on slaavilaisen sivilisaation ikivanha kehto Kiova, yli kahden ja puolen miljoonan asukkaan metropoli, joka perustettiin jo 400-luvulla ja on siten itäisen Euroopan vanhimpien kaupunkien joukossa. Historia näkyykin kaupungin vanhassa rakennuskannassa hyvin: kirkkoja ja luostareita riittää. Suurin kauppakatu Hreštšatyk on tosin onnistuttu neuvostoaikana reunustamaan stalinistisella pompöösiarkkitehtuurilla.
Kiovan keskiosat ovat kaupungin halki virtaavan Dneprin (ukrainaksi Dnipro) länsipuolella; joen itäpuolista osaa pidetään venäläisempänä. Muutenkin Dnepriä pidetään paitsi maantieteellisenä, myös kulttuurisena rajana, joka halkoo maan ukrainalaiseen, puolalaisvaikutteiseen Länsi-Ukrainaan ja neuvostolaistuneeseen, venäläisvaikutteiseen Itä-Ukrainaan. Aikaisemmassa elämässäni olen liikkunut lähes yksinomaan Länsi-Ukrainassa. Kesän 2009 matkailustani siellä voi lukea tästäkin blogista: Lvivistä ja Ivano-Frankivskista, Verhovinasta ja Hoverlalle kiipeämisestä, lisää Ivano-Frankivskista ja poliiseista, Tšernivtsistä ja lopulta Zubrivkasta.
Turvatalo, johon olen tilapäisesti majoitettuna, on kätketty hyvin keskeiseen sijaintiinsa nähden. Bohdan Hmelnitskin katua pääsee sieltä nopeasti Hreštšatykille, joka kulkee Bessarabianaukiolta Euroopanaukiolle. Näiden väliin, lähemmäs Euroopanaukiota, sijoittuu oranssivallankumouksen päänäyttämönä toiminut Maidan Nezaležnosti, Itsenäisyydenaukio. Tilapäinen kotini on ulkoa katsottuna ankea neuvostokerrostalo. Sen porraskäytävässä on ihmisten jättämiä roskapusseja ja haisee kusi. Mutta persoonattoman oven ja kahden lukon takaa löytyi oikein siisti ja miellyttävä asunto, jonka ikkunoista avautuu näkymä yli kaupungin keskustan.
Jo perjantaina kävin katsomassa lupaavaa ehdokasta tulevien vuosien pysyväksi asunnokseni, ja se hurmasi minut siinä määrin, että jos kaikki menee hyvin, minun ei ehkä tarvitse kierrellä asuntomarkkinoilla enää ensi viikon alun jälkeen. Asunto on historiallisessa kivitalossa ja alakerrassa on portinvartija, joten porraskäytävätkin olivat siistissä kunnossa. Molemmin puolin asuntoa avautuvat huikaisevat näkymät vanhaankaupunkiin ja lisäksi talon alta löytyy hyviä ehdokkaita kantakahviloiksi ja -baareiksi. Töissä voisi kulkea jalan.
Asiaan vaikuttaa puoltavasti myös se, että vuokraisäntä oli puheripulistaan huolimatta mitä mielenkiintoisin mies: ammatiltaan taiteilija ja poliittinen pilapiirtäjä, joka asuu aivan lähellä. Asunnon katsastaminen kärsi jonkin verran siitä, että aloimme keskustella kirjallisuudesta, poliittisesta huumorista ja taiteilijoiden yhteiskunnallisesta velvollisuudesta. Tingin siitä huolimatta (tai ehkä sen ansiosta) vuokraa alas usean sataa euroa.
Uudet työtoverini vaikuttavat mukavilta ihmisiltä. Yksi heistä oli ennen tuloani jopa käynyt viemässä turvatalooni vettä, leipää ja ruokatarvikkeita - kuinka ystävällistä. Muutenkin minusta tuntuu, että saatan tulla viihtymään Kiovassa oikein hyvin, kunhan vain pystyn uhraamaan riittävästi aikaa intensiivisiin kieliopintoihin.
Kiova ei ole täynnä kauneutta vain arkkitehtonisessa mielessä. Se on myös täynnä naiskauneutta, jollaista ei olekaan vähään aikaan päässyt tässä määrin näkemään. Kertoessani lähteväni Kiovaan kaikilla arabi- ja afgaanikavereillani onkin jo pitkään ollut tietty typerä virne naamallaan. Kiovan asujaimiston ulkonäössä on toinenkin minua henkilökohtaisesti hyödyttävä seikka: täällä pystyy elämään ja liikkumaan samanlaisen siunauksellisen anonymiteetin suojissa kuin Suomessa, koska en paista ollenkaan silmään ulkomaalaisena. Merkittävä osa kiovalaisista on geneettisesti Polesian jokitasankojen vaaleaveristä slaaviväestöä.
Olen ottanut viikonloppuna iloa irti muistakin eduista, joita Euroopassa asumisella on: Olen istunut hymy naamallani kahviloissa ja terasseilla, joissa olen ilman tunnontuskia tilannut parmankinkkua ja oluttuoppeja. Olen ostanut "eurooppalaisesta marketista" tuoretta leipää, leikkeleitä ja juustoja jääkaappiini. Olen iloinnut siitä, että pystyn kuuntelemaan vaivatta hipsterimusiikkia suoraan läppäristäni. Ja ennen kaikkea: olen kävellyt kaduilla kuin vapaa ihminen.
Toisaalta asiassa on kääntöpuolensakin. Nyt joudun pesemään, kuivaamaan ja silittämään itse omat pyykkini, eikä kukaan muu kuin minä siivoa kylpyhuonetta sen jälkeen kun muuan työtoverini kärsi siellä edeltäneen yön ylenpalttisista seurauksista. On myös päästävä eroon etelänmaalaisista tavoista, kuten tuntemattomien tervehtimisestä ja turhista kohteliaisuuksista. Väistellä jonkin verran juoppoja ja muuten vain satunnaisaggressiivisia kanta-asukkaita sekä muistaa vahtia yksityisomaisuuttaan taskuvarkaiden ja muiden eurooppalaiselle sivilisaatiolle ominaisten kulttuuripiirteiden varalta.
Ukraina on pinta-alaltaan Euroopan toiseksi suurin ja 45 miljoonan asukkaan väestöllään yksi mantereen suurista maista. Harva on sisäistänyt, että Euroopan maantieteellinen keskipiste sijaitsee itse asiassa Ukrainassa. Ukrainan pääkaupunkina on slaavilaisen sivilisaation ikivanha kehto Kiova, yli kahden ja puolen miljoonan asukkaan metropoli, joka perustettiin jo 400-luvulla ja on siten itäisen Euroopan vanhimpien kaupunkien joukossa. Historia näkyykin kaupungin vanhassa rakennuskannassa hyvin: kirkkoja ja luostareita riittää. Suurin kauppakatu Hreštšatyk on tosin onnistuttu neuvostoaikana reunustamaan stalinistisella pompöösiarkkitehtuurilla.
Kiovan keskiosat ovat kaupungin halki virtaavan Dneprin (ukrainaksi Dnipro) länsipuolella; joen itäpuolista osaa pidetään venäläisempänä. Muutenkin Dnepriä pidetään paitsi maantieteellisenä, myös kulttuurisena rajana, joka halkoo maan ukrainalaiseen, puolalaisvaikutteiseen Länsi-Ukrainaan ja neuvostolaistuneeseen, venäläisvaikutteiseen Itä-Ukrainaan. Aikaisemmassa elämässäni olen liikkunut lähes yksinomaan Länsi-Ukrainassa. Kesän 2009 matkailustani siellä voi lukea tästäkin blogista: Lvivistä ja Ivano-Frankivskista, Verhovinasta ja Hoverlalle kiipeämisestä, lisää Ivano-Frankivskista ja poliiseista, Tšernivtsistä ja lopulta Zubrivkasta.
Turvatalo, johon olen tilapäisesti majoitettuna, on kätketty hyvin keskeiseen sijaintiinsa nähden. Bohdan Hmelnitskin katua pääsee sieltä nopeasti Hreštšatykille, joka kulkee Bessarabianaukiolta Euroopanaukiolle. Näiden väliin, lähemmäs Euroopanaukiota, sijoittuu oranssivallankumouksen päänäyttämönä toiminut Maidan Nezaležnosti, Itsenäisyydenaukio. Tilapäinen kotini on ulkoa katsottuna ankea neuvostokerrostalo. Sen porraskäytävässä on ihmisten jättämiä roskapusseja ja haisee kusi. Mutta persoonattoman oven ja kahden lukon takaa löytyi oikein siisti ja miellyttävä asunto, jonka ikkunoista avautuu näkymä yli kaupungin keskustan.
Jo perjantaina kävin katsomassa lupaavaa ehdokasta tulevien vuosien pysyväksi asunnokseni, ja se hurmasi minut siinä määrin, että jos kaikki menee hyvin, minun ei ehkä tarvitse kierrellä asuntomarkkinoilla enää ensi viikon alun jälkeen. Asunto on historiallisessa kivitalossa ja alakerrassa on portinvartija, joten porraskäytävätkin olivat siistissä kunnossa. Molemmin puolin asuntoa avautuvat huikaisevat näkymät vanhaankaupunkiin ja lisäksi talon alta löytyy hyviä ehdokkaita kantakahviloiksi ja -baareiksi. Töissä voisi kulkea jalan.
Asiaan vaikuttaa puoltavasti myös se, että vuokraisäntä oli puheripulistaan huolimatta mitä mielenkiintoisin mies: ammatiltaan taiteilija ja poliittinen pilapiirtäjä, joka asuu aivan lähellä. Asunnon katsastaminen kärsi jonkin verran siitä, että aloimme keskustella kirjallisuudesta, poliittisesta huumorista ja taiteilijoiden yhteiskunnallisesta velvollisuudesta. Tingin siitä huolimatta (tai ehkä sen ansiosta) vuokraa alas usean sataa euroa.
Uudet työtoverini vaikuttavat mukavilta ihmisiltä. Yksi heistä oli ennen tuloani jopa käynyt viemässä turvatalooni vettä, leipää ja ruokatarvikkeita - kuinka ystävällistä. Muutenkin minusta tuntuu, että saatan tulla viihtymään Kiovassa oikein hyvin, kunhan vain pystyn uhraamaan riittävästi aikaa intensiivisiin kieliopintoihin.
Kiova ei ole täynnä kauneutta vain arkkitehtonisessa mielessä. Se on myös täynnä naiskauneutta, jollaista ei olekaan vähään aikaan päässyt tässä määrin näkemään. Kertoessani lähteväni Kiovaan kaikilla arabi- ja afgaanikavereillani onkin jo pitkään ollut tietty typerä virne naamallaan. Kiovan asujaimiston ulkonäössä on toinenkin minua henkilökohtaisesti hyödyttävä seikka: täällä pystyy elämään ja liikkumaan samanlaisen siunauksellisen anonymiteetin suojissa kuin Suomessa, koska en paista ollenkaan silmään ulkomaalaisena. Merkittävä osa kiovalaisista on geneettisesti Polesian jokitasankojen vaaleaveristä slaaviväestöä.
Olen ottanut viikonloppuna iloa irti muistakin eduista, joita Euroopassa asumisella on: Olen istunut hymy naamallani kahviloissa ja terasseilla, joissa olen ilman tunnontuskia tilannut parmankinkkua ja oluttuoppeja. Olen ostanut "eurooppalaisesta marketista" tuoretta leipää, leikkeleitä ja juustoja jääkaappiini. Olen iloinnut siitä, että pystyn kuuntelemaan vaivatta hipsterimusiikkia suoraan läppäristäni. Ja ennen kaikkea: olen kävellyt kaduilla kuin vapaa ihminen.
Toisaalta asiassa on kääntöpuolensakin. Nyt joudun pesemään, kuivaamaan ja silittämään itse omat pyykkini, eikä kukaan muu kuin minä siivoa kylpyhuonetta sen jälkeen kun muuan työtoverini kärsi siellä edeltäneen yön ylenpalttisista seurauksista. On myös päästävä eroon etelänmaalaisista tavoista, kuten tuntemattomien tervehtimisestä ja turhista kohteliaisuuksista. Väistellä jonkin verran juoppoja ja muuten vain satunnaisaggressiivisia kanta-asukkaita sekä muistaa vahtia yksityisomaisuuttaan taskuvarkaiden ja muiden eurooppalaiselle sivilisaatiolle ominaisten kulttuuripiirteiden varalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti