Urbaani viidakko

São Paulon keskiluokkaiset alueet ovat turvallisia ja helppoja operoida. Jardinsin, Paulistan ja Centron alueella voi kävellä, taksit eivät ole kalliita ja metro turvallinen ja hyvä, joskaan ei kovin kattava. Niiden kahden päivän aikana, jotka olin São Paulossa ennen jatkamista Argentiinaan (jossa nyt olen), kävelin kilometrikaupalla. São Paulo on rakennettu kukkuloille, joten siinä saa liikuntaakin, mutta toisaalta kaupungin kohtalaisen korkea sijainti tarkoittaa, ettei trooppinen kuumuus siellä iske päälle aivan kohtuuttomassa määrin.

Lauantaina päädyin Ibirapueran puistoon, joka on valtava viheralue kaupungin keskustan osista etelään. Koska oli viikonloppu, paikalliset olivat kansoittaneet puiston sankoin joukoin kuka piknikoinnin, kuka urheilun ja kuka romanttisessa tarkoituksessa. Joulunalustunnelmissa kristilliset naiset kiertelivät puistoa jakamassa ilosanomaa. Onneksi minulla oli Libanonin joukkojen teepaita isoine risteineen ja arabialaisine teksteineen Jeesuksesta ja Hakimista, joten sain ilmaiseksi joululahjaksi Jeesuksen sydän -avaimenperän ja tytöt halusivat kanssani yhteiskuviin.

Puisto käsittää varsin paljon puustoa ja purojen varressa pöheikköäkin sekä useita lampia, jotka ovat runsaina esiintyvien oliivimerimetsojen, liejukanojen ja naamioviheltäjäsorsien suosiossa. Tosin siellä näkee myös istutettuja mustajoutsenia, kyhmyjoutsenia ja sinisorsia. En sitten tiedä, pitäisikö australialaisesta mustajoutsenesta ottaa Brasiliasta pinna, koska saatoin todeta lajin pesivän ja lisääntyvän itsekseen.

Ibirapueran puistoa, kuten muitakin São Paulon vihreitä osia, kansoittavat useat papukaijalajit, joista runsaimpina bahianaratti, riograndenaratti ja viheraranen. Kolmea mainittua näkee erityisesti siellä, missä jokin puu hedelmöi, tosin bahianaratteja lentelee kirkuvina parvina myös keskustan kerrostalojen väleissä. Kolibrit käyvät ihmisten parvekkeilla mesiautomaateissa ja mustakondorit kaartelevat kaupungin kiireisimpien liikenneruuhkien yllä. Yleisimpiä kaupunkilintuja ovat väriltään vaaleansininen lyijytangara ja tutunomaisesti lauleskeleva liekkivatsarastas.

Eniten kansansuosiossa olevilla viheralueilla on runsaasti univormupukuisia poliiseja pitämässä puistoja puhtaina köyhistä. Laitakaupungilla puistoihin ei voi mennä, koska ne ovat täynnä kodittomia ja huumeiden käyttäjiä ja näyttävätkin kaatopaikoilta. Näin tällaisia paikkoja taksimatkoilla parempien kaupunginosien väleillä ja matkalla lentokentälle.

Vaikka Brasilian vaurastuminen onkin hyödyttänyt kaikkia - myös köyhiä - ovat erot vauraiden ja köyhien kansanluokkien välillä Latinalaisessa Amerikassa yhä räikeitä. Tämä epäilemättä kontributoi siihen tosiseikkaan, että maailman vaarallisimpien kaupunkien listoilla - mitattuna väkivaltarikollisuuden määrässä asukasta kohti - Latinalainen Amerikka hallitsee suvereenisti. Aseiden määrä ja päihteet pahentavat asiaa.

Lähi-idän ja Aasian kaupungeilla ei ole mitään asiaa lähellekään Latinalaisen Amerikan väkivaltatilastoja. Edes konfliktimaina tunnetut Irak ja Afganistan eivät ole pahimpinakaan vuosina yltäneet Keski-Amerikan kaupunkien murha- ja tappolukuihin. Poliittinen väkivalta tekee isoja otsikoita, mutta koskettaa kuitenkin pienempää määrää ihmisiä kuin "tavanomainen" rikollisuus. Latinalaisessa Amerikassa jälkimmäinen liittyy huumeisiin yhtä taajaan kuin suomalaisessa väkivaltarikollisuudessa "alkoholilla oli osuutta asiaan".

Kävin lauantaina myös ostoksilla. Paulistalla on erinomainen kirjakauppa Librairia Cultura, jossa myös laajat valikoimat englanniksi kaikilla temaattisilla alueilla. Lisäksi toteaisin, ettei São Paulo kahvila- ja ravintolakulttuurin suhteen jää lainkaan jälkeen näistä asioista kuuluisalle Buenos Airesille. Olin Paulistalla myös sunnuntaina ja siihen rajautuvassa puistossa, joka koostuu aidosta sademetsästä papukaijoineen ja metsälintuineen, oli livekonsertti.

Olin suunnitellut lähteväni viidakkoon ulos kaupungista sunnuntaina, mutta koska olin hieman flunssassa - saavuttuani Kiovan pakkasesta tropiikkiin - vietin koko viikonlopun kaupunkiolosuhteissa. Marokossa ekspedition tunnusviininä toimi Rabbi Yaqubin kosherpunaviini, joten Brasiliassa otin terveydekseni ja tulevien ekspeditioiden kunniaksi brasilialaista Messias-punaviiniä, joka osoittautui oikein hyväksi valinnaksi.

Menin sitten metrolla etelään São Judasin asemalle, josta otin taksin São Paulon kasvitieteellisiin puutarhoihin. Paikka osoittautuikin erinomaiseksi. Puutarhamaisen osuuden lisäksi alue käsittää nimittäin alkuperäisessä tilassa olevaa atlanttista sademetsää, johon pääsee luontopolkua pitkin, sekä järven ja kosteikon, jossa on haikaroiden ja käärmekaulojen yhdyskunta. Metsässä näkee punaruskeita mölyapinoita sekä laiskiaisia, puhumattakaan monenlaisista linnuista.

Koska kasvitieteelliset puutarhat ovat melko kaukana keskustasta, sieltä palaaminen oli hieman monimutkaisempaa. Ensin bussilla ostarille, sieltä onneksi löytyi taksi. Matkalla Guarulhosin lentokentälle näin suureksi hämmästyksekseni eräällä lätäköllä kapybaran.

São Paulossa

Olen ensi kertaa elämässäni Etelä-Amerikassa. Matka Guarulhosin kentältä São Paulon kaupunkiin ja Jardinsin kaupunginosaan, jossa majataloni sijaitsee, kesti tunnin verran. Taksikuski oli erittäin puhelias. Portugalia en osaa, mutta selviän hyvin sekoittamalla ranskaa, espanjaa, italiaa ja englantia. Olin tullessani kovin väsynyt, mutta täytyi kuitenkin pari Bohemiaa korkata ja syödä jotain, kun on tänne asti viimein saanut itsensä.

São Paulo on yhdellätoista miljoonalla asukkaallaan paitsi Brasilian suurin kaupunki, myös yksi maailman suurimmista metropoleista. Se on nykyään Brasilian kaupallinen ja kulttuurinen keskus ja siellä on Etelä-Amerikan jättimaan suurin koulutettu keskiluokka. Väestö on hyvin diversi; brasilialaisissa virtaa niin eurooppalaisten, intiaanien, afrikkalaisten kuin aasialaistenkin verta. Täällä on kahvibuumin ajoilta suuret italialais- ja japanilaisyhteisöt. Puolentoista miljoonan japanilaisyhteisö on suurin Japanin ulkopuolella. Myös libanonilaisia on 850 000, mikä tekee heistä yhden maailman suurimmista libanonilaisyhteisöistä. Saksalaisia on miljoona, juutalaisiakin 130 000.

Jesuiitat tulivat tänne vuonna 1554 ja kaupunki on nimetty Pyhän Paavalin mukaan, vaikka se onkin Rion ohella myös jonkinlainen alueen Sodoma ja Gomorra. Sen vaurastuminen alkoi kauppapaikkana rannikon sokeriplantaaseille, orjakauppiaille ja maan sisäosien rikkauksia riistämään lähteneille valkoisille. São Paulon kaakkoispuolella rannikolla sijaitseva São Vicente oli itse asiassa ensimmäinen portugalilainen siirtokunta Amerikoissa.

Brasilian itsenäistyessä vuonna 1822 São Paulosta tuli samannimisen, maan väkirikkaimman osavaltion pääkaupunki. Se oli poliittisena keskuksena edistyksellisten joukossa ja kannatti tasavaltalaisuutta sekä orjuuden lakkauttamista. Tuon vuosisadan aikana kahvi korvasi sokeriruo'on vaurauden lähteenä ja Avenida Paulistan mahtihuvilat todistavat vieläkin kahviporvarien tuolloin kokoamista omaisuuksista - mitään poroporvareita eivät olleet.

Pitkällä lentomatkalla Istanbulista Saharan ja Atlantin yli São Pauloon luin Tallinnasta ostamaani Boris Akuninin vuoteen 1914 ja öljybuumin Azerbaidžaniin sijoittuvan tarinan Musta kaupunki vironnosta ja katsoin useammankin elokuvan. Täydessä koneessa oli matkustajina brasilialaisia, turkkilaisia, arabeja, ukrainalaisia, saksalaisia ja hollantilaisia.

Ensivaikutelmia São Paulosta ovat kehittynyt infra ja kohtuullisen sivistynyt liikenne, paljon elämää, kauppoja ja yrityksiä. Jardinsissa on ravintoloiden, baarien ja musiikin keskittymä. Täällä ei kuitenkaan ole illan langettua niin lämmintä kuin luulin. Kuulemma ollaan vasta keväässä. Mahtaako sitten Argentiinassa olla vielä suorastaan kylmä?

Kiovasta Istanbuliin

Lähtiessäni Kiovasta Euro-Maidan oli yhä pystyssä. Poliittisesta kriisistä on kehkeytynyt jonkinlainen pysyvä kansanfestivaali Maidanille. Rokki soi, nuoret tanssivat, kansa ryystää soppaa, teetä ja kahvia, välillä lauletaan kansallislaulua ja virsiä. Puolalaisilla kansanedustajilla on oma telttansa ja muidenkin ulkomaalaisten vieraiden neuvomiseksi opiskelijat ovat perustaneet monikielisen kansainvälisen infoteltan.

Jotkut nimittävät tapahtumaa jo Euromaidanceksi naureskellen, että siellä on kyse enemmän bileistä kuin politiikasta, mutta eipä asia ihan niinkään ole, vaan enemmänkin varmaan monille vanhan anarkistisanonnan mukaan "vallankumous, jonka tahtiin ei voi tanssia, ei ole minua varten". Sitä paitsi joka ei hypi, on moskali.

Euro-Maidan on osoittautunut sinnikkäämmäksi kuin moni varmaan uskoi. Edes oppositiopoliitikot eivät vaikuttaneet alkuun luottavaisilta pitkään jatkuneen apatian jälkeen, mutta hyppäsivät sitten nopeasti opiskelijaliikkeen ja muiden aktivistien aloittaman mielenosoituskimaran satulaan. Vaikka kolmella tärkeimmällä oppositiopuolueella ja kaikilla Euro-Maidaniin osallistuvilla epäpoliittisilla kansanliikkeillä on keskinäiset kitkansa ja kiistansa, niillä on silti pelissä varsin yhtenevät intressit. Sekä poliittiselle pluralismille että vapaalle kansalaisyhteiskunnalle tulisi loppu jos Ukrainan annetaan luisua Putinin haltuun ja muuttua uudeksi Valko-Venäjäksi.

Valitettavasti Janukovitšin Moskovan-matkan tyyli ja tulokset samoin kuin sunnuntaina järjestetyt läpeensä vilpilliset täytevaalit antavat syytä syvään huoleen, että oppositio ja kansanliike ovat pahimmissakin peloissaan oikeassa. Janukovitšin hallinto on nyt kahteen otteeseen yrittänyt voimatoimin murskata Euro-Maidanin - saaden kummallakin kerralla enemmän kansaa kaduille vastaansa. Valtapuolueen suosio on pudonnut aiemmasta kolmanneksesta viimeaikaisten mielipidemittausten viidennekseen, joten on selvää, ettei Janukovitš halua Ukrainaan vapaita vaaleja. Janukovitšin sielu kuuluu jo Mordorille, joten ukrainalaisten ainoa mahdollisuus on vaatia sinnikkäästi vallanvaihtoa.

Vaikka olen ollut pitkään loman tarpeessa, ei silti tuntunut lainkaan hyvältä lähteä Ukrainasta juuri nyt. Tuntuu taas kuin pettäisin ne ukrainalaiset ystäväni, jotka ovat olleet mukana mielenosoituksissa, ja olen varma, että tulen lomillanikin jatkuvasti seuraamaan uutisia Ukrainasta. Mutta minkäs teet, loma-ajankohdat oli varattu, samoin lennot ja muut suunnitelmat jo ennen kansannousun alkamista.

Aamulla hidasteleva taksikuski onnistui vielä tekemään elämästäni kurjaa ensimmäisenä lomapäivänäni, sillä hänen epäloogisen hidastelunsa vuoksi en ehtinyt lennolleni Istanbuliin, menetin vajaat 400 dollaria joutuessani buukkaamaan itseni iltalennolle, ja mikä pahinta, en ehtinyt tapaamaan Habibia Istanbulissa, mitä olin kovasti odottanut, sillä saavuin tänne vasta puoleltaöin ja Habibilla on varhain aamulla tärkeä kokous. Minullakin kuudelta aamulla kyyditys takaisin lentokentälle.

Ensin jonotettiin härdellissä lentokentän hotellideskillä, josta seuraavana aamuna jatkavat Turkish Airlinesin asiakkaat saavat ilmaiseksi hotellin Istanbulista, ja seuraavaksi hotellissa, jossa kaikki ryysivät resepsuuniin. On albaaneja, venäläisiä, italialaisia, libyalaisia, kazakkeja, afrikkalaisia ja joltain lennolta myöhästynyt vihainen jenkki. Koneessa Kiovasta Istanbuliin oli myös syyrialaisia ja irakilaisia lääketieteen opiskelijoita lähdössä kotilomilleen.

Ukrainalaiset ja turkkilaiset ovat nykyään toistensa tärkeimpien turistiryhmien joukossa, ja matkailijoina nimenomaan tavalliset ihmiset, joille Mustanmeren takainen naapuri tarjoaa edullisemman matkakohteen kuin kaukomaat. Ukrainalaiset saavat Turkissa edullisesti etelää, turkkilaiset taas Ukrainassa edullista Eurooppaa, olkoonkin että itäistä.

Georgiassakin turismista on tullut viinin ohella tärkein tulonlähde - erityisesti kiitos Venäjän toimeenpanemien taloussaartotoimien - ja georgialaisen viinin tärkein vientimaa on nyt Ukraina. Käydessämme pari viikkoa sitten Georgiassa tapasimme Tbilisissä muiden muassa paljon irakilaisia turisteja - tavallisia keskiluokkaisia lapsiperheitä. Georgia on irakilaisille, kuten monille muillekin Lähi-idän kansallisuuksille, mukava matkakohde, koska se on niitä harvoja maita, jonne he eivät tarvitse viisumia. Georgia on yksipuolisesti poistanut viisumipakon lähes kaikilta kansallisuuksilta, ainakin lähiseudulla - myös venäläisiltä.

Syy, miksi olen Istanbulissa, on itse asiassa se, että kätevin ja edullisin lentoyhteys Kiovasta Etelä-Amerikkaan kulki tätä kautta. Tarkoitukseni on huomenna lentää suoralla lennolla Istanbulista São Pauloon ja siten viimein korkata Etelä-Amerikka. Olen aiemmin käynyt Guatemalassa saakka etelässä, mutten vielä milloinkaan Etelä-Amerikan puolella. Nyt kun lomia oli kasautunut käyttämättömiksi näin paljon, tuli vihdoin aika tälle matkalle. Sen jälkeen onkin jäinen Antarktis viimeinen manner, jolla en ole käynyt.

Maidanin tarinoita III

Palattuani Tallinnasta maanantain ja tiistain välisenä yönä kaikki oli Kiovassa vielä varsin hyvin. Toisin oli sitten keskiviikkoaamuna, jolloin heräsin ympärillä riehuvaan hysteriaan. Janukovitšin petollinen ja kyyninen hallinto oli määrännyt sisäministeriön joukot ja berkutit hyökkäämään Maidanille, murskaamaan kansannousun väkivaltaisesti.

Hyökkäykseen oli mobilisoitu tuhatviisisataa raskaasti varustettua mellakkapoliisia ja sisäministeriön joukkojen miestä. He hyökkäsivät Maidanin mielenosoittajien kimppuun kolmelta suunnalta, onnistuen tuhoamaan barrikadit kahdella suunnalla - kotikatuni Myhailivskan barrikadit pitivät. Kaikkialla Maidan piti pintansa yli kuusi tuntia kestäneen hyökkäyksen ajan, jonka aikana kymmenet saivat vakavia vammoja ja joutuivat sairaalaan. Maidanin ytimeen berkutit eivät kuitenkaan päässeet, eivätkä onnistuneet useista yrityksistä huolimatta valtaamaan mielenosoittajien tukikohtina toimineita ammattiyhdistysliikkeen taloa ja kaupungintaloa.

Yön hätähuudot kiirivät laajalle, sillä muutaman tuhannen Maidanilla yöllä päivystäneen mielenosoittajan tueksi virtasi pian kymmeniätuhansia puolustajia ympäri Kiovaa. Heidän määränsä ja rohkeutensa kasvoivat tunti tunnilta, eikä poliisi sinänsä brutaalista voimankäytöstään huolimatta turvautunut ilmeisesti kovimpiin keinoihin - eikä ainakaan tuliaseisiin - vaan tyytyi pamputtamiseen ja kaasuun, sillä aseettomat Maidanin puolustajat onnistuivat paljain käsin, kepein, vesiruiskuin ja barrikadein työntämään poliisit takaisin.

Aamupäivään mennessä Maidan oli voittanut. Barrikadit rakennettiin nopeasti uudelleen. Hiekkasäkkien sijaan käytetään nyt lumella täytettyjä säkkejä, joista on koottu miehenkorkuisia barrikadeja. Aamuyön hyökkäykessä tuhotut teltat ja kenttäkeittiöt oli jo päivällä korvattu uusilla. Sopan ja teen jakelu jatkui, paikalliset yrittäjät tukivat mielenosoittajia sekä materiaalisesti että moraalisesti. Samoin muukin Kiova.

Hallitus yritti estää väkijoukkoja kerääntymästä Maidanin turvaksi katkaisemalla metron toiminnan, myöhemmin myös sulkemalla lentokentät ja rautatiet, katkaisemalla Kiovaan johtavat maantiet ja Dneprin ylittävät sillat. Turhaan. Metrokuskit kannustivat ihmisiä kuulutuksissaan, kertoivat mistä asemilta kannatti nousta ja kiertää toista reittiä Maidanille - huusivat Kunnia Ukrainalle ja koko metro vastasi Sankarten kunnia. Kaduilla ihmiset huusivat alas bandiitit, viitaten Janukovitšiin ja hänen venäläismieliseen lähipiiriinsä. Kaupat ja ravintolat uhmaavat hallituksen kieltoja pitää auki seurausten uhalla - ja asiakkaita riittää.

Tänä yönä olin Maidanilla ja siellä oli kymmeniätuhansia ihmisiä. Popmuusikot soittivat ja nuoriso tanssi, välillä kuunneltiin kirkkomusiikkia ja rukoiltiin, laulettiin kansallislaulua, välillä poliitikkojen ja aktivistien puheita. Verikuusen tilalla on banderollien täyttämä kehikko, jota hallitsee vankilassa istuvan Julia Tymošenkon kuva. Sen sijaan mielenosoittajilla on oma pieni ja kodikkaampi joulukuusensa leirin pysyvässä osassa, jossa asuu pääasiassa muualta Ukrainasta tulleita.

Kuten arabikeväässä, hallituksen petollisuus ja väkivalta ovat lopulta vuodattaneet kansan maljan yli siinä määrin, että näiden pelko on kadonnut. Tulkoon pamppua, murtuneita luita, ukrainalaiset uhmaavat pakkasta ja lumisadetta. Tarkkailijat vahtivat tuloväyliä berkuttien uuden hyökkäyksen varalta - viime yönä hallituksen joukkojen tulviessa paikalle Pyhän Mikaelin luostari soitti hätäkellojaan, joita muinoin soitettiin mongolilaumojen lähestyessä.

Aamu alkaa pian valjeta eikä tänä yönä sittenkään tarvinnut nähdä lisää verta. Olisi saatava edes pari tuntia nukutuksi, sillä aikainen herätys kysymyspommituksineen on taas taattu ja huominenkin mennee 24-tuntisena päivänä, kuten useampi viime viikko. Hyvä puoli tässä on, etten ainakaan pääse lihomaan, sillä en juuri ehdi päivisin käydä syömässä ja yöllä se ei huvita.

Lumen puolesta ukrainalaiset ovat saaneet valkean joulun, mutta lumen värjäytyminen vereen uhkaa vieläkin heittää synkän varjon ukrainalaisten nyt korkealla olevan tunnelman ylle. Moni nimittäin pelkää, että Maidanin voitto jää lyhytaikaiseksi, kun Janukovitš saa Putinilta uudet ohjeet ja seuraavalla kerralla käytetään tuliaseita.

Venäjällä ei ole estoja: se voi käyttäytyä juuri niin röyhkeästi kuin haluaa, sen ei tarvitse pelätä mitään kansainvälisiä seurauksia, ja se kykenee massiivisen propagandavaikutuksen projisointiin länsimaisia yleisiä mielipiteitä myöten. Verilöyly jouluna voi toki olla Janukovitšin loppu, mutta tästähän ei Putin piittaa niinkään kuin siitä, että se on samalla ukrainalaisten demokraattisten ja eurooppalaisten unelmien loppu. Ainakin pitkäksi aikaa.

Maidanin tarinoita II

Olen ollut sangen kiireinen viime aikoina. Viime viikonloppuna olin Georgiassa sillä hetkellä, kun Ukrainan hallitus yritti murskata Euro-Maidanin fyysisellä voimankäytöllä ja aiheutti mielenosoitusten paisumisen ennen näkemättömiin mittoihin. Janukovitšin hallinto tai sen venäläiset taustavoimat yrittivät myös provokaatioiden keinoin eskaloida tilannetta väkivallaksi, mitä skenaariota venäläinen propaganda on myös johdonmukaisesti rummuttanut.

Nyt lähdin pois Ukrainasta vain kahdeksi päiväksi - Viroon - mutta minusta silti tuntuu kuin pettäisin ukrainalaiset. Tämä johtuu siitä, että Janukovitšin palattua Suomen itsenäisyyspäivän iltana matkaltaan Kiinasta ja Sotšista hänen oletetaan tehneen Putinin kanssa salaisia sopimuksia, jotka hävittäisivät Ukrainan suvereniteetin ja liittäisivät sen osaksi Venäjän valtapiiriä. Toimittaja Edward Lucas kirjoitti somessa jo toissailtana, että Janukovitš olisi pantu allekirjoittamaan sitoumus maansa liittämisestä myöhemmin Venäjän tulliliittoon. Kiinassa Janukovitšin kerrottiin vuokranneen viisi prosenttia Ukrainan maapinta-alasta kiinalaisille maanviljelystarkoituksiin. Noiden maiden ukrainalaisilta viljelijöiltä tuskin kysyttiin, mutta Janukovitš lähipiireineen lienee saanut kasapäin käteistä välittömiin tarpeisiinsa, joista akuuteimpana vallassa pysymisen varmistaminen.

Joka tapauksessa mikäli Janukovitš sai Venäjältä ohjeet vallassa pysymiseensä ja myi maansa, seuraavana on odotettavissa mielenosoitusten väkivaltainen murskaaminen. Epäilemättä sen toteuttamiseksi tarvitaan jokin lavastettu provokaatio. Yleisten syiden propagandakoneisto hyödyllisine hölmöineen on kyllä sitten valmiina syöttämään sen maailmalle todisteena siitä, että ukrainalaiset mielenosoittajat ovat anarkisteja, fasisteja ja terroristeja, ja että mellakkapoliiseihin kohdistui noiden vaarallisten ainesten toimesta pogromi, ellei peräti berkuttien etnisen ryhmän kansanmurha.

Varmuuden vakuudeksi pari naamioitunutta kaukasialaisen näköistä tyyppiä käy heiluttelemassa mustaa lippua toimittajille (aiheeseen tarttuminen taattu), ja aiemmin tuntematon ukrainalaisessa luostarissa majaileva nunna lähtee köyhyyslupauksestaan huolimatta maailmankiertueelle kertomaan ukrainalaisten veritöistä viattomia venäläiskristittyjä vastaan. Mainilan laukaukset hoitunevat jossain Krimillä, ehkä Sevastopolissa. Venäjän on välttämätöntä tuoda suuret määrät erikoisjoukkoja suojelemaan ukrainalaisten mielenosoittajien uhkaamaa laivastotukikohtaansa. Sotilaallista väliintuloa ei missään nimessä tehdä eikä muualle Krimille mennä, kunnes siellä jo ollaan; siinä vaiheessa maailmalle kerrotaan, että nyt on keskityttävä muihin uutisaiheisiin, kuten Amerikan ja Euroopan sotaiseen uhoon, joka uhkaa Ukrainan vakautta.

Mutta vielä eilen lauantaina Kiovan keskusta-alueilla ei näkynyt näitä tummia pilviä, ellei Maidanin yllä leijunutta ja ihmisiä pelästyttänyttä vakoilulentolaitetta lasketa. Sekin voi tosin olla jonkin televisioyhtiön eikä hallituksen tai naapurimaan kalustoa. Maidanin mielenosoittajat ovat, kuten ovat olleet koko ajan, rauhallisia, sivistyneitä ja itseorganisoitumisensa on järjestelmällistä. Perheet ovat tulleet viettämään viikonloppuaan sinne; isät ja äidit pienten lasten kanssa, heilutellen pieniä Ukrainan lippuja ja EU-lippuja. Ei ole puhettakaan sellaisesta rähinöinnistä kuin Tampereen kiakkovieraiden kohdalla. Mutta Ukrainan mielenosoittajat eivät olekaan anarkian, Leninin ja Che Guevaran asialla, vaan puolustavat vapautta, demokratiaa ja maansa itsenäisyyttä, eurooppalaisia arvoja.

Toisin kuin Tampereen häiriköt, ukrainalaiset mielenosoittajat seisovat Maidanilla yrittäjien ja kauppiaiden puolustajina korruptoituneiden oligarkkien hallitsemaa kleptokratiaa vastaan. Ei olekaan yllättävää, että Maidanin ja muiden mielenosoituspaikkojen lähistön kaupat, kahvilat ja ravintolat ovat viime aikoina olleet auki yötä myöten. Asiakkaita riittää, eikä yrittäjien tarvitse pelätä ilkivaltaa näiden rauhallisten ja kirkasotsaisten nuorten tai heidän seuraansa päivisin liittyvien työikäisten ja eläkeläisten taholta. Jopa kallista optiikkaa myyvä kameraliike on ollut auki öisinkin - tarvitsevathan toimittajat ja someen aineistoa tuottavat kansalaisjournalistit välineitä työhönsä.

Maidanilla voi nähdä kouriintuntuvasti, kuinka kiovalaiset auttavat muualta tulleita mielenosoittajia. Siellä jaetaan soppaa, teetä ja kahvia, lämpimiä vaatteita ja polttopuita on tuotu lahjoituksina kasapäin. Ukrainan tunnetuimmat artistit kuten Ruslana ja Svjatoslav Vakartšuk esiintyvät Maidanilla. Välillä puhuvat oppositiopuolueiden johtajat, kansanedustajat, kansalaisliikkeiden edustajat, opiskelijajohtajat ja papit. Ulkomaiset tukijat lähettävät valtuuskuntiaan Maidanille: siellä liehuu Liettuan, Puolan, Georgian, Moldovan, Tanskan ja Ruotsin lippuja, välissä vapaan Valko-Venäjänkin valkopunainen lippu. Georgian ja Moldovan entiset presidentit ja Europarlamentin edustajat esiintyivät lauantaina Maidanin lavalla. Liettuan parlamentin puhemies ja kymmenet puolalaiset parlamentaarikot ovat käyneet siellä näyttäytymässä, samoin Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle ja suurin osa ETYJ-kokoukseen osallistuneista länsimaiden ministereistä.

Jokaisena aamuna, jona herätessäni kuulen kotikadultani rytmikästä huutoa Bandu het!, Slava Ukraini! ja Herojam slava!, olen iloinen, sillä tiedän, että verilöyly ei ole vielä tapahtunut. Tiedän Ukrainan yhä olevan itsenäinen kansakunta, jossa toimivat poliittinen pluralismi ja vapaa mielenilmaisu, eikä se ole vielä taantunut Venäjän ja Valko-Venäjän kaltaiseksi diktatuuriksi.

Venäjä haluaa tuhota ukrainalaisten unelman, toivon tulevaisuudesta "normaalina eurooppalaisena maana", kuten Ulkopolitistin itäasiantuntija Synkeä yksinpuhelu asian ilmaisi:

"[Sillä] mitä Ukrainassa tapahtuu on suurta merkitystä Itä-Euroopan kehitykselle, ja sitä kautta Suomen lähialueen kansainvälispoliittiselle viitekehykselle. Jos Ukrainasta tulee ‘normaali eurooppalainen valtio’, tämä tulee merkittävästi vähentämään lännen ja Venäjän geopoliittisesta kamppailusta kumpuavaa epävakautta alueella. Ukrainan eurointegraatiota aktiivisesti ajavat valtiot – esimerkiksi Puola ja naapurimme Ruotsi ja Viro – tekevät näin viime kädessä [omien] kansallisten intressiensä takia. Tässä kontekstissa Suomen suhteellinen hiljaisuus ja passiivisuus on merkillistä sillä maamme pitkän tähtäimen kansallinen etu on pitkälti yhteneväinen pienten naapurivaltioidemme kanssa."

Venäjä haluaa sen sijaan esittää ukrainalaisten tulevaisuudentoivon haihatteluksi ja mielisairauden lajiksi, jota putinistinen pressi hyödyllisine hölmöineen kutsuu "oranssivirukseksi" ja leimaa CIA:n, fasistien ja terroristien salaliitoksi.

Todellisuudessa ukrainalaisten tämän hetken paras toivo piilee nuorten sukupolviensa antiautoritäärisissä asenteissa. Niistä on pitkälle kiittäminen oranssivallankumousta. Asiaa ei lainkaan muuttanut se, että oranssikoalition poliittiset johtajat ajautuivat riitoihin ja sössivät vallankumouksensa seuraavina vuosina, sillä tämä opetti vallankumouksen tehneelle nuorisolle vielä enemmän olemaan uskomatta ja tottelematta poliitikkojaan, ellei näiltä saataisi näyttöä.

Maa, jossa hallitus ryhtyy sotaan omia nuoria sukupolviaan vastaan, on tuomittu katastrofiin. Tästä on Syyria hyvä esimerkki - sielläkin syyrialaisten unelman tuhosi ennen kaikkea Venäjä. Kuten Assad, myös Janukovitš ja Azarov ovat osoittaneet olevansa Putinin palveluksessa eivätkä Ukrainan kansan. Mitä kauemmin he jatkavat kieltäytymistä oman kansansa mielipiteiden huomioimisesta, sitä enemmän heidän paikkansa on oleva historian roskatunkiolla, jossa muistellaan maansa mahdollisuudet pilanneita johtajia.

Paras vaihtoehto kaikkien kannalta olisi hallituksen ero, jonkinlaisen kansallisen yhtenäisyyden hallituksen muodostaminen ja aikaistetut vaalit, joissa valittaisiin uusi presidentti ja kansaa paremmin edustava parlamentti. Janukovitšin kleptokraattiselle valtaklikille ja pimeyden ruhtinaalle Putinille tämä ei tietenkään sovi. Siksi Ukrainan tummenevalla taivaalla leijuu joka yö väkivaltainen Damokleen miekka, joka uhkaa syöstä Ukrainan Valko-Venäjän tielle.

Ukraina on kuitenkin paljon suurempi maa kuin Valko-Venäjä, ja siellä on kehittynyt kymmenen vuoden aikana vahva nuori sukupolvi. Odotettavissa on siis kiivasta vastarintaa, jonka Venäjän tukema hallinto pyrkii murskaamaan tyrannian keinoin. Eurooppaan tulee pyrkimään miljoonia toivonsa menettäviä ukrainalaisia - pakoon mielivallan ja tulevaisuudettomuuden tieltä.

Venäjällä ei ole pidäkkeitä, sillä kansainvälisessä järjestelmässä Venäjä nauttii ainutlaatuista rankaisemattomuutta, jolle vain Kiina saattaa vetää vertoja. Venäjän ei tarvitse pelätä minkäänlaisia seurauksia - ei ainakaan niin kauan kuin Yhdysvallat ja Länsi-Euroopan suurvallat ovat heikkouden ja kyvyttömyyden tilassa. Ukrainalaisten suurin toivo saattaakin piillä länsinaapurissa Puolassa, joka ei liene unohtanut koko maanpuolustuksellisen eliittinsä surmaa kertaheitolla Smolenskissa vain muutama vuosi sitten. Toistaiseksi Puola on saanut voimakasta selkärankaa Saksasta ja Ruotsista. Saksa isona maana on ratkaisevassa asemassa. Valitettavasti Saksan liberaalien vaalitappio johtanee schröderiläisten sosiaalidemokraattien paluuseen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtoon.

Amerikka taas näyttää Obaman aikana menettäneen relevanssinsa ja kunnioituksensa niin Lähi-idässä kuin Itä-Euroopassakin. Tähän voi odottaa muutosta vasta presidentin vaihtuessa, sillä Obama on osoittautunut Yhdysvaltain huonoimmaksi presidentiksi miesmuistiin - mikä on kahden Bushin ja Clintonin jälkeen melkoinen saavutus.

Maidanin tarinoita I

Ukrainan lauantain ja sunnuntain mielenosoitusten koko laajuus on vasta nyt alkanut paljastua. Kiovassa oli yhtäaikaisesti liikkeellä jopa kahdeksansataatuhatta ihmistä, minkä lisäksi ympäri Ukrainaa kaupunkien omat Euro-Maidanit jatkoivat mielenosoittamistaan. Galitsiassa Lvivin, Ivano-Frankivskin ja Ternopilin aluehallinnot ilmoittivat tukevansa yleislakkoa. Jopa Janukovitšin tärkeimmillä itäukrainalaisilla tukialueilla Harkovassa ja Donetskissa sadat mielenosoittajat vaativat presidentin ja pääministerin eroa.

Perinteisesti venäläismielisillä alueilla Donbasissa, Ala-Dneprillä, Odessassa ja Krimillä Euro-Maidanista on tullut sukupolvikysymys, kun änkyräneuvostolaiset aluehallinnot ovat vaatineet lojaalisuutta Puolueelle kun taas koululaiset ja opiskelijat ovat olleet kaduilla EU:n tähtilippujen kanssa. Länsi- ja Keski-Ukrainassa mielenosoittajilla on ollut myös työikäisten setien ja tätien ja sitkeiden mummojen vankkumaton tuki. Mummot ovat näyttäytyneet Kiovassakin nuorten rinnalla ja sättineet mellakkapoliiseja ja urkkijoita bandiiteiksi.

Venäläismielinen Aleksanteri Nevskin veljeskunta yritti pitää Eurooppa-vastaisen kulkueen, jossa vaadittiin Ukrainan ja Valko-Venäjän yhdistymistä Venäjän kanssa sekä syytettiin Eurooppaa haureuden ja epäkristillisyyden pesäksi. Muuten on kuitenkin nähtävissä kirkon asettuminen vahvasti mielenosoittajien puolelle. Lvivissä pitivät adventtina kynttiläkulkueita ja virsien hoilausta vallankumouksen hyväksi koko yön. Ja Kiovassa kotikatuni yläpäässä sijaitseva Pyhän Mikaelin luostari antoi suojapaikan mielenosoittajille sekä on sallinut väsyneiden mielenosoittajien yöpyä ja levätä tiloissaan.

Nytkin Mikaelinaukion ja Maidanin väliä kulkevat sinikeltalippuihin kääriytyneet nuoret laulaen isänmaallisia ja kristillisiä lauluja. Toisaalta myös sekulaarin feministijärjestö Femenin aktivistit paljastivat Mikaelinaukiolla kylmästä alkutalven säästä huolimatta rintansa protestiksi hallitusta ja väkivallattomiin mielenosoittajiin kohdistunutta voimankäyttöä vastaan.

Kaupungintalo pysyi tänään valtaajien käsissä huolimatta turvallisuusvoimien uhkauksista rynnäköidä, jos mielenosoittajat eivät poistuisi. Kaupungintalon seinään on kirjoitettu graffitti "Vallankumousesikunta". Hallituspalatsit ja parlamentti pysyivät mielenosoittajien piirittäminä. Ainakin viisi kansanedustajaa on loikannut protestiksi väkivaltaa vastaan valtapuolueesta mielenosoittajien puolelle. Poliisipäälliköitä ja virkamiehiä on eronnut ja erotettu.

Presidentti ja pääministeri tietävät, että heidän on joko otettava kansan mielipiteet huomioon tai murskattava mielenosoitukset väkivallalla. Molemmat vaihtoehdot merkitsevät heidän valtansa tappiota. Mikäli Janukovitš ja Azarov taipuvat mielenosoittajien tahtoon, käynnistävät uudelleen EU-neuvottelut, erottavat väkijoukkojen pahimpia inhokkeja, kenties jopa suostuvat aikaistettuihin vaaleihin, seurauksena on mitä todennäköisimmin riemuvoitto mielenosoituksilla ratsastaneille oppositiopoliitikoille Vitali Klitškolle, Arseni Jatsenjukille ja Oleh Tjahnybokille. Klitško näyttäisi todennäköiseltä uudelta presidentiltä, mikäli vaalit olisivat nyt ja ne olisivat rehelliset. Lisäksi sitoutuminen eurooppalaisiin pelisääntöihin estäisi vaalitulosten räikeän väärentämisen sekä oikeuslaitoksen ja poliisin käyttämisen sisäpoliittisina aseina.

Toisaalta jos maan johtajat päätyvät murskaamaan mielenosoitukset väkivallalla, yhä useammat virkavallan edustajat nousisivat kapinaan ja liittyisivät mielenosoittajien puolelle. Nöyryyttävin mahdollinen tulos olisi, että mellakkapoliisit kieltäytyisivät nostamasta pamppujaan maanmiehiään vastaan ja tuottaisivat täydellisen šakkimatin Janukovitšille. Hän voisi turvautua Venäjän auliisti tarjoamiin verta kaihtamattomiin joukkoihin, mutta se puolestaan merkitsisi vallan lopullista menettämistä Putinille. Ukrainasta tulisi Putinin valtakunnan provinssi. Tuntuu kuin nyt päättämättömästi esiintyville Janukovitšille ja Azaroville olisi alkanut pikkuhiljaa valjeta, että juuri tähän ansaan Kreml heidät halusikin.

Eilen siteeraamani opiskelija on oikeassa: Kyse ei ole Euroopan integraatiosta niinkään kuin siitä, pysyykö Ukraina Ukrainana vai tuleeko siitä uusi Valko-Venäjä, suljettu valtakunta, jota johtaa Moskovan vasallina oman kansansa vihaama julma tyranni. Ukrainan johtajat ovat Skyllan ja Kharybdiksen välissä. Heille käy kummassakin vaihtoehdossa huonosti - kyse on vain siitä, valitsevatko he antautumisen oman kansansa edulle vai naapurimaan kyynisille johtajille. Heidän kannattaisi ehdottomasti pyrkiä poliittiseen kompromissiin niin kauan kuin oppositiopoliitikot ja kaduilla oleva kansa sen vielä sulattaisivat.

Kansa on nyt viikonlopun tapahtumien jälkeen paljon vihaisempaa kuin aiemmin. Oppositiojohtajat vetoavat säännöllisesti provosoitumista ja väkivaltaa vastaan, mutta ainakin Svobodalla homma tuntuu aina välillä karkaavan lapasista. Puolueen kannattajien joukossa on runsaasti hulinointiin tottuneita jalkapallofaneja. Raivokkaat mielenosoittajat ovat tuhonneet Leninin patsaita eripuolilla kaupunkia ja ottaneet kepein ja kyynelkaasuin yhteen poliisin kanssa Ševtšenkonkadun alapäässä olevalla Leninin patsaalla. Nuoriso huutaa alas bandiitteja ja rikollisia, mutta oppositiopoliitikotkaan eivät saa siltä erityisen lämmintä suosiota. Siksi Kiovassakin opiskelijaliike halusi puolueliput pois Euro-Maidanista.

Maidanilla väki on pystyttänyt suojakseen barrikadeja ja pilkkonut hallituksen verikuusen jämät polttopuiksi mielenosoittajien telttaleirille, joka on vastaanottanut kiovalaisilta kasoittain lahjoitettuja talvivaatteita, polttopuita, ruokaa ja juomaa. Mielenosoittajat uhoavat pysyvänsä aukiolla, kunnes hallitus eroaa. Verikuusi - se on jättimäinen joulukuusi, jota aukiolle oltiin pystyttämässä ennen Euro-Maidania, ja jonka pystyttämisen turvaamisella hallitus selitteli sitä, miksi viisituhatta mellakkapoliisia pieksivät väkivalloin mielenosoittajat verille perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Tällä välin venäläinen propaganda elää tietysti omaa elämäänsä. Sen mukaan mielenosoitukset ovat Yhdysvaltain organisoimia ja asialla ovat Lvivistä busseilla saapuneet "galitsialaiset fasistit", jotka ovat raiskaavasti tunkeutuneet Rusin pyhään äidilliseen kohtuun Kiovaan, ja joita vastaan mellakkapoliisi urheasti taistelee. Perjantain ja lauantain välisen väkivallan, jota hallituksenkin edustajat ovat pahoitelleet, venäläismedia leimaa taisteluksi terroristeja ja bandiitteja vastaan. Myös Leniniä on häpäisty.

Minulla on kunnia tuntea ainakin yksi noista "galitsialaisista fasisteista", jotka olivat mukana Bankovan ihmisketjussa estämässä venäläisten provokaattorien hyökkäystä kaupungin poliiseja vastaan. Hän on pienikokoinen nuori nainen, joka opiskelutovereineen tuli bussilla Lvivistä Kiovaan osallistumaan taisteluun maansa ja sukupolvensa tulevaisuuden puolesta. Tytöt ovat perjantaista asti yöpyneet tuolla ulkona, aukioiden kylmässä viimassa, mellakkavarustuksiin sonnustautuneiden raavaiden berkuttien ja naamioituneiden venäläisten provokaattorien alituisen uhan alla, mutta yhäkin asiaansa ja Jumalan varjelukseen luottaen.

Tbilisistä Kiovaan

Olin viikonlopun Georgiassa, koska Georgia on yksi harvoista maista alueella, johon Libanonin kansalaiset pääsevät viisumitta, joten se oli hyvä yhteinen viikonloppumatkakohde minulle ja Istanbulissa asuvalle libanonilaiselle ystävälleni. Vietimme koko ajan Tbilisissä, koska eihän yhdessä viikonlopussa niin paljon ehdi. Laskeutuessani perjantai-iltana kentälle siellä oli sateista, mutta lauantaina ja sunnuntaina meillä oli kaunis syyssää ja huomattavasti lämpimämpää kuin Kiovassa.

Perjantain ja lauantain välinen yö meni pitkäksi baareissa, mutta lauantaina harjoitimme perinteisempää kaupunkikävelyä ravintoloineen ja kahviloineen. Tapasimme suomalaisen ystävämme, joka asuu ja työskentelee Georgiassa. Kävimme Prosperon kirjakaupassa, josta löytyi jälleen paljon mielenkiintoisia ja länsimaista vaikeammin löytyviä Kaukasiaa käsitteleviä kirjoja.

Päivää varjostivat huonot uutiset Ukrainasta. Perjantaiyönä olivat mellakkapoliisit (Berkut) murskanneet väkivaltaisesti Maidanin mielenosoitukset ilmeisen ennalta suunnitellulla operaatiolla, jota varten oli tuotettu 5000 poliisia Kiovaan. Ukrainalaiset eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan muodostivat lauantaina kynttilämeren aivan asuntoni lähelle Mikaelinaukiolle. Palatessani sunnuntai-iltana Georgiasta mielenosoitukset olivat täydessä käynnissä sekä Maidanilla että Myhailivskalla. Sain viestejä molemmilla paikoilla olevilta tutuilta opiskelijoilta. Yksi kirjoitti näin:

"Tilanteeseen liittyy kaksi puolta. Ensinnäkin ukrainalaiset eivät vielä osaa joukkokokoontumisia. Niinpä he joutuivat provokaation uhriksi ja Berkut pääsi tekemään työnsä. On kuitenkin toinenkin puoli: Nyt kaikkien on ymmärrettävä, ettei Janukovitš ole sellainen presidentti, jonka ansaitsemme. Vihaan häntä jo vuoden 2004 tapahtumien johdosta enkä tiedä, kuinka tämä rikollinen saattoi tulla minun isänmaani presidentiksi.

Tänään otan jälleen osaa mielenosoituksiin. Mutta toimintamme ei enää tapahdu eurointegraation vuoksi. Nyt haluamme vain, että Ukraina pysyy Ukrainana eikä muutu Valko-Venäjäksi. Ongelma on tämä: ensi viikosta tulee erittäin kova, mutta en muuta päätöstäni.

Kansakuntani on voinut huonosti jo hyvin pitkään. Nyt hallituksemme yrittää saada meidät uskomaan, että olemme huonoja. Aivan kuten Neuvostoliitossa tai Venäjän imperiumissa. He ovat väärässä. Me toivomme, että eurooppalaiset toimeenpanisivat pakotteita Janukovitšia ja hänen kätyreitään vastaan.

Tuottaa suurta iloa kuulla sanojasi. Toivottavasti tapaamme perjantaina."

Kuten hänenkin sanoistaan voi päätellä, Euro-Maidanissa on Eurooppa-teemasta huolimatta kyse paljon enemmän Ukrainasta kuin Euroopan integraatiosta. Emme kuitenkaan voi vähätellä sitä merkitystä, joka Ukrainan kohtalolla on koko Euroopalle. Tänäkin yönä kylmässä, terrorin ja väkivallan pelossa oikeutetusti ja rauhanomaisesti mieltään osoittavat nuoret naiset ja miehet Kiovan ja muiden Ukrainan kaupunkien aukioilla ovat siellä ensisijaisesti oman maansa ja tulevaisuutensa puolesta moskoviittista tyranniaa vastaan, mutta samalla he seisovat siellä myös yhtenäisen ja vapaan Euroopan puolesta uutta Jaltaa, etupiirijakoa ja rautaesirippua vastaan. He ansaitsisivat länsieurooppalaisten sympatian ja kunnioituksen.

Viime päivinä on liikkunut paljon huhuja pimeistä lentokoneista, jotka ovat tuoneet Venäjältä erikoisjoukkoja sotilaskentille. Mielenosoituksia häiritsemään on ilmaantunut naamioituneita provokaattoreita, jotka yrittivät mm. saada katerpillareilla aikaan väkivaltaisia yhteenottoja poliisin kanssa, kunnes mielenosoittajat itse muodostivat ihmisketjun poliisien ja provokaattorien väliin. Ukrainalaiset mielenosoittajat ovat sivistyksen puolella autoritääristä tyranniaa ja mielivaltaa vastaan.

Lvivissä yötä näytetään vietettävän hyvin kristillisissä tunnelmissa, ehkä adventin, ehkä poliisin ja venäläisten provokaattorien uhrien kunnioittamiseksi. Koko yö on täynnä rukoustilaisuuksia ja kirkon edustajat puhuvat mielenosoituksissa. Lvivissä läntistä kirkkoperinnettä seuraava uniaattikirkko on vahva, muutenhan suurimmalla osalla ukrainalaisia joulukin koittaa vasta tammikuussa.

Sain Georgiassa ollessani myös pitkästä aikaa yhden huojentavan uutisen Syyriasta. Eräs syyrialainen ystäväni, joka on pakolaisena Suomessa, päätti jokin aika sitten lähteä Syyriaan. Yritin neuvoa häntä tuota ratkaisua vastaan, koska mielestäni hän yliopistot käyneenä ja jo hyvää englantia ja suomea osaavana olisi pystynyt tekemään enemmän syyrialaisten hyväksi Euroopasta käsin kuin vaarantamalla henkensä Syyriassa. Hän teki kuitenkin päätöksensä sen jälkeen, kun läheisiä ystäviään oli saanut surmansa, ja hän koki kunniavelkansa olevan yrittää auttaa noiden ystävien eloonjääneitä sukulaisia, ehkä saamaan joitakin turvaan ja ulos Syyriasta sekä järjestämään humanitääristä apua piiritettyihin kaupunkeihin.

Maailma ei Syyriasta välitä vaan mielistelee joukkotuhoaseita omaa kansaansa vastaan käyttänyttä sotarikollista ja hänen terrorismia harrastavia liittolaisiaan.