Sodan pilvet

Useiden päivien ajan sekä länsimaiset että ukrainalaiset viranomaiset ovat antaneet julkisuuteen varoituksia, että Venäjä valmistelee hyökkäystä koko Ukrainaan tällä viikolla. Tästä ovat varoittaneet Naton korkeimmat kenraalit samoin kuin Ukrainan hallituksen edustajat. Ilmeisesti samaa tarkoitusta eli maailman herättelemistä palvelevat myös mystisten salaisten dokumenttien vuodot.

Suomessa tästä Ukrainasta käsin ilmeiseltä näyttävästä uhasta on ehtinyt varoittelemaan aikakauslehti Suomen Sotilas, joka muutenkin tuntuu viime aikoina olleen Ukraina-uutisissaan ajan uhkaavassa hengessä. Se uskalsi sanoa venäläisiä erikoisjoukkoja Krimillä venäläisiksi erikoisjoukoiksi jo silloin, kun vähemmän asiantuntevat viestimet puhuivat "tuntemattomista joukoista". Myös Venäjän tolkuttomasta propagandasodasta, joka Suomessa on harhauttanut niin monia ihmisiä, lehti kirjoitti asioiden oikeilla nimillä.

Ukrainan pelot - ja sodan uhka - ovat hyvin todellisia, vaikka Kiovassa, Keski- ja Länsi-Ukrainassa onkin rauhallista. Ihmiset pelkäävät, mutta he ovat saaneet tarpeekseen Venäjän terrorista ja ovat valmiina puolustamaan maataan. Tämä on tärkeää, sillä psykologinen romahdus tässä vaiheessa olisi vihreä valo Venäjän tankeille. Monenlaiset propagandistit ja länsimaissa vaikuttavat Kremlin kellokkaat on mobilisoitu yrityksiin murskata ukrainalaisten puolustustahto, mutta sitä olettaisi ukrainalaisten jos keiden olevan tähän mennessä jo immuuneja propagandasodalle. Ainakin maan keski- ja länsiosissa, joissa ei olla riippuvaisia sotakiihkoisesta venäläismediasta.

Putinin hallinnon ideologia perustuu venäläisen äärioikeiston pitkään hellimiin oppeihin, joissa yhdistetään tsaarinaikainen ja neuvostoaikainen megalomania moderniin massapropagandaan. Sen pohjalla ovat radikaali nationalismi ja ekspansionistinen imperialismi. Nationalismia perustellaan kaikkien äärinationalistien lempiteemoilla, vainoharhoilla ja kansalliskiihkon nostatuksella. Imperialismia perustellaan menneiden vuosisatojen tuhoisimmilta aatteilta lainatuilla geopoliittisilla elintilaopeilla.

Oppi yhden kansan ensisijaisuudesta muihin nähden, johtajakultti, autoritarismi, demokratian ja pluralismin vastaisuus, vähemmistöjen vainoaminen, kirjaroviot, utopia uudesta ihmisestä ja uudesta maailmanjärjestyksestä - kaikki nämä ovat klassisen fasismin akateemisesti tunnustettuja tunnusmerkkejä. Tämän päivän Euroopassa ne eivät sovi kuvaamaan ukrainalaisia nationalisteja, mutta ne kuvaavat osuvasti putinilaista Venäjää ja sen hyväksi muualla Euroopassa toimivia marginaaliliikkeitä.

Venäjä on nyt massoittanut sotilasvoimaansa kaikkialle Ukrainan rajojen taakse. Jos lähtökäsky tulee, joukot tunkeutuvat hetkessä Rostovin läänistä Donetskiin ja Belgorodin läänistä Harkovaan. Koska Venäjän päätavoitteena on todennäköisesti Kiovaan pääseminen, uskoisin joukkojen hyökkäävän sitä kohti lyhintä tietä pohjoisesta, Brjanskin läänistä ja ehkä Valko-Venäjältä.

Kaakkoinen satamakaupunki Odessa on Venäjän erikoistähtäimessä, joten sinne hyökättäneen samanaikaisesti molemmilta miehitetyiltä alueilta, Krimiltä ja Transnistriasta käsin. Krimille on tuotu valtavia määriä joukkoja ja viikonlopun aikana Venäjä on vallannut Ukrainan armeijan ja laivaston tukikohtia ja aluksia ympäri niemimaata. Krimiltä pyrittäisiin luultavasti hyökkäämään Hersonin lääniin ja siitä edelleen strategisen tärkeisiin teollisuuskaupunkeihin Dnipropetrovskiin ja Zaporižžjaan.

Ukraina näyttää tunnustaneen väistämättömän tappionsa Krimillä ja yrittänee evakuoida sieltä pois niin paljon joukkoja kuin pystyy. Ongelmana on, että Venäjä yrittää kaikin keinoin lavastaa väkivaltaa ja nöyryyttäviä välikohtauksia. Muutenkin Krimillä on täysi terrorimeno päällä. Tavallisia ihmisiä pakotetaan ottamaan Venäjän kansalaisuus karkotuksen ja Krimillä olevien kotiensa menetyksen uhalla. Tataareja, ukrainalaisia ja Ukrainan yhtenäisyyden puolesta mieltä osoittaneita venäläisiä vainotaan. Monia on kadonnut, kidnapattu, kidutettu ja yksi krimintataari löytyi kidutettuna ja tapettuna kidnappauksensa jälkeen.

Niin Krimillä kuin Itä-Ukrainassakin Venäjä on turvautunut ääriliikkeiden ja fasistien lisäksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen, jonka palveluksesta tituškeja aiemmin värvättiin. Nyt rikollisjoukkioita käytetään väestön terrorisointiin ja väkivaltaisuuksien lietsomiseen.

Tuhansia ihmisiä on paennut Krimiltä muualle Ukrainaan. Monet tataarit haluavat mahdollisimman lähelle Krimiä, esimerkiksi Hersonin ja Odessan lääneihin, joissa on Krimin kaltainen ilmasto, mutta Venäjän pelätään tekevän näille alueille hyökkäyksiä. Venäjän erikoisjoukkoja ja desantteja on jo jäänyt kiinni tunkeutumisestaan näille Ukrainan alueille. Viranomaiset ovat huomanneet tuhansia ihmisiä virranneen Länsi-Ukrainaan. Myös monet itäukrainalaiset ovat lähettäneet perheenjäseniään suojaan Länsi-Ukrainaan pelätessään tulevaa hyökkäystä ja viime aikoina itäisiä kaupunkeja epävakauttamaan pyrkineitä Venäjän järjestämiä provokaatioita.

Mitä heikommilta länsimaat näyttävät ja mitä mitättömämpiä niiden vastatoimet ovat, sitä todennäköisemmin ja nopeammin Venäjä hyökkää koko Ukrainaan. Maahan ollaan nyt lähettämässä aseettomia ETYJ:in tarkkailijoita, mutta ehtivätkö nämä olemaan lainkaan hyödyksi ennen kuin rytisee? Valitettavasti Euroopassa on tultu siihen tilanteeseen, että ainoastaan Nato edustaa sitä kieltä, jota Putinin Venäjä ymmärtää. Ainoastaan Nato edustaa sellaista sotilaallista kykyä, joka voisi padota Venäjää. Läntisen maailman on korkea aika löytää yhteinen sävel - ja voimakas sellainen - jotta uudesta kylmästä sodasta ei päädyttäisi kuumaan sotaan.

Mikäli Venäjä onnistuu tavoitteissaan, on jokseenkin varmaa, että miljoonat ukrainalaiset pakenevat rajojen yli Keski- ja Länsi-Eurooppaan. Ensimmäisinä pakolaistulvan kohteiksi joutuvat lähimmät maat kuten Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari ja Romania, mutta näiden maiden kantokyvyn kuormittuessa on selvää, että ukrainalaisia joudutaan sijoittamaan muuallekin Eurooppaan. Krimin terrori antaa esimakua siitä, mitä Venäjän valta muussakin Ukrainassa merkitsisi. Galitsiassa, Volyniassa ja Karpaateilla saattaisi ukrainalaisten vastarinta jatkua pisimpään, mutta se merkitsisi samalla Tšetšenian kaltaisten olojen toistumista Keski-Euroopassa - sissisotaa, metsäveljiä ja venäläiseen tapaan silmitöntä terroria ja valehtelua.

Venäjä on käynnistänyt toimet myös Moldovan epävakauttamiseksi, joten on todennäköistä, että mikäli Venäjä ei saa vastaansa voimaa Ukrainan kohdalla, hyökkäykset Moldovaan ja Georgiaan seuraavat hyvin nopeasti. Tämän jälkeen voidaan arvuutella, käyttääkö Venäjä hyväkseen Turkin tämänhetkistä sisäpoliittista kaaosta epävakauttaakseen Azerbaidžanin vai lähteekö se toimimaan nopeasti Suomen ja Baltian suunnalla. Jälkimmäiseen viittaisivat viimeaikaiset provokaatiot Viroa vastaan sekä se, että Venäjän pitäisi toimia ennen kuin Nato on ryhdistäytynyt ja siirtänyt perinteisiä joukkoja Baltiaan. Ehkä myös ennen Yhdysvaltain seuraavia presidentinvaaleja.

Suomea vastaan paine takuulla lisääntyy, ja Suomi on sen oikeastaan itse kutsunut tervetulleeksi pysymällä raivokkaasti läntisten turvatakuiden ulkopuolella ja signaloimalla Vladivostokiin saakka välkkyvällä valolla heikkouttaan ja taipuisuuttaan. Sellainen ei jää Venäjältä huomaamatta. Päättäväisyyttä Venäjä arvostaa vihollisissaankin - heikkoutta ei koskaan edes liittolaisissaan.

Ikävä kyllä tämänhetkinen poliittinen ilmapiiri Pohjolassa vaikuttaa siltä, että Suomi odottaa Ruotsin tekevän aloitteen. Ruotsin taas ei sitä tarvitse tehdä, sillä Ruotsi voi odottaa siihen saakka, kunnes ongelmat Suomen kohdalla alkavat - sinä päivänä Ruotsi vilahtaa Natoon yhdessä yössä ja Suomi jää rannalle ongelmineen. Suomessa ei tunnuta ymmärtävän, että oikea aika liittyä Natoon olisi juuri nyt, kun rajariitoja ei ole, oma maanpuolustus on vielä kohtuullisessa kunnossa, viidensiä kolonnia ei ole aktivoitu ja propagandasotakin Suomea vastaan rajoittuu vielä sangen marginaalisiin toimijoihin. Kun paha päivä tulee, on myöhäistä.

Suomessa vain aniharvoilla valtiomiehillä on ylipäätään riittänyt näkökykyä lähimpiä naapureitamme pidemmälle. Tällaisia kosmopoliittisemmin maailmaa ymmärtäviä suomalaisia ovat olleet esimerkiksi Max Jakobsson ja Martti Ahtisaari, mutta muita on ollut harvassa. Ei ole ihme, että Suomessa ei sitten tunneta eikä ymmärretä niinkään läheisten maiden turvallisuusjärjestelyjä kuin Norjan ja Tanskan. Amerikkalainen itsekritiikki määrittää suomalaisten maailmankuvaa enemmän kuin tietoisuus vaikkapa Itämeren alueen maiden saati koko Euroopan yhteiskunnista ja tilanteesta.

Elämme hyvin pelottavia aikoja, eikä lepohetkeä näy. Ei tullut Eurooppaan rauhaa meidän ajaksemme. Lohduttautua voi sillä, että tosipaikat usein myös opettavat ihmisille jotain siitä, mikä elämässä on arvokasta. Näemmä eurooppalaiset olivat ehtineet unohtaa 1900-luvun opetukset ja tarvitsevat uudelleen sen kylmän vesisuihkun, joka herättää heidät - toivottavasti - arvostamaan kaikkea sitä, mikä länsimaisissa yhteiskunnissa on hyvää ja puolustamisen arvoista.

Niin ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kuin kylmässä sodassakin länsimaiden viholliset kuvittelivat autoritarismia vahvemmaksi ja halveksivat demokratiaa. Tänä päivänä demokratia on kuitenkin Euroopassa laajemmalle levinnyt kuin koskaan ennen. Diktatuureja kuvitellaan vahvoiksi, koska niiden johtajat ovat vahvoja. Demokratioita taas kuvitellaan heikoiksi, koska niiden johtajat ovat heikkoja. Demokratiat ovat kuitenkin osoittautuneet kerta toisensa jälkeen tosipaikan edessä yhteiskuntina vahvemmiksi, ja pitäessään omat yhteiskuntansa heikkoina diktatuurit on yleensä rakennettu savijaloille.