Filippiineiltä

Piti kirjoittamani matkastani Filippiineille, ettei kävisi kuten vuoden takaiselle mielenkiintoiselle matkalleni Argentiinaan ja Brasiliaan, josta en sitten koskaan kerennyt kirjoittaa Kiovan kiihtyneiden tapahtumien vuoksi. Olen ottanut tavaksi varata merkittävimmän talvilomani johonkin lämpimään kohteeseen, ja koettanut korkata uusia maailmankolkkia siinä sivussa.

Trooppisessa Aasiassa Filippiinit oli yksi jäljellä olevista muutamasta maasta, jossa en ollut vielä käynyt, joten se olisi ollut vierailulistalla joka tapauksessa. Kiovasta saa talvisin edullisia lentoja Dubaihin ja sieltä puolestaan niihin eteläisen Aasian kohteisiin, joista Emiraatteihin tulee paljon vierastyövoimaa. Filippiiniläiset muodostavat yhden suurimmista vierastyöläiskansallisuuksista Arabian niemimaan vauraissa maissa.

Koska minulla oli vain kaksi viikkoa aikaa Filippiineillä, päätin jakaa aikani kahdelle saarelle: suurimmalle saarelle Luzonille, jolla pääkaupunki Manila samoin kuin erään filippiiniläisen ystäväni yliopisto sijaitsevat, sekä Filippiinien muiden osien ja Borneon väliin sijoittuvalle Palawanille. Nämä kaksi olivat myös luontonsa ja linnustonsa puolesta mahdollisimman erilaisia, ja olin lisäksi saanut toisen tuttavan kautta kontaktin Palawanilla asuvaan ornitologiin.

Taisinkin jo uudenvuodenpäivänä Manilasta käsin kirjoittaa jotain hyvin lyhyesti Suur-Manilasta, joka ei ole erityisen viehättävä kaupunki. Se on valtava, kaikkiin suuntiin paisunut aasialainen suurkaupunki, jonka liikenne on painajaismaisen ylikuormitettu. Ylipäätään koko Luzonin saari on erittäin tiheään asuttu, mutta Suur-Manila on sitä aivan erityisesti. Manilassakin on silti myös tutustumisen arvoisia ja miellyttäviä alueita, kuten espanjalaisen siirtomaavallan aikainen vanhakaupunki Intramuros ja moderni yliopistokaupunki Quezon City.

Filippiinit on kulttuurinen sekoitus Aasiaa ja länsivaikutteita, kuten tagalogin kielikin. Filippiiniläiset sekoittavat siihen niin paljon espanjan ja englannin sanoja, että yleensä ymmärtää, mistä paikalliset puhuvat. Myös arabialaisia sanoja kuulee niiden puheessa, jotka ovat olleet pitkään töissä Emiraateissa tai muissa arabimaissa.

Ylipäätään filippiiniläiset puhuvat niin yleisesti englantia, että se tekee saarilla matkailun helpoksi. Niin monet miljoonat filippiiniläiset ovat tai ovat olleet töissä jossain päin maailmaa, että he ovat kansakuntana sangen kansainvälisiä. Hinnat ovat edullisia ja muutenkin meininki siinä määrin länsimaista - eräällä tavoin amerikkalaista - että Filippiinit on varsin helppo, jos etsii aasialaista matkakohdetta. Thaimaa ja Malesia ovat kuitenkin Filippiinejä vauraampia ja niiden turismi-infrastruktuuri merkittävästi kehittyneempää.

Filippiinit taisteli aikanaan itsensä vapaaksi espanjalaisten siirtomaavallasta. Espanjalaiset teloittivat Filippiinien kansallissankarin, kirjailijan, runoilijan, poliitikon ja monilahjakkuuden José Rizalin. Amerikkalaiset nähdään kaksinkertaisina vapauttajina - sekä espanjalaisten että japanilaisten vallasta. Kiinasta ei pidetä, koska se on alueen imperialistinen suurvalta, joka kahmii itselleen paitsi taloudellista ja poliittista valtaa, myös Filippiineille kuuluvia etelämeren pikkusaaria. Japania kohtaan on sotatraumoja, mutta nykyjapanilainen popkulttuuri on suosittua.

Nykysuosikiksi on noussut Etelä-Korea, jonka talouskasvua ja popkulttuuria ihaillaan. Kaikki korealainen tuntuu olevan cool. Nuoret haluavat näyttää korealaisilta tai japanilaisilta, mangan ja animen estetiikka jyllää. Filippiiniläisten koulutettu keskiluokka on varsin mielenkiintoista väkeä. Tavallaan hyvin länsimaalaista, mutta tavallaan hyvin aasialaista. Hyvin kristillistä, mutta kuitenkin arvoiltaan hyvin liberaalia ja vapaamielistä. He kopioivat mielellään amerikkalaista, japanilaista ja korealaista kulttuuria, mutta lisäävät siihen omat elementtinsä. He ovat ahkeria, pragmaattisia, mutta toisaalta kaoottisia ja keskittyneempiä siihen, miltä asiat näyttävät ja miltä tuntuu, kuin siihen, toimiiko jokin. Yläluokka on pahamaineisen korruptoitunutta, tuloerot räikeitä. Töitä kuitenkin paiskitaan ja amerikkalainen unelma elää. Eräällä lailla filippiiniläiset ovat siis Aasian libanonilaisia tai meksikolaisia.

*   *   * 

Oli minulla turismin lisäksi toinenkin syy mennä tällä lomalla juuri Filippiineille. Nimittäin sinä ajanjaksona, jona päätin matkakohteestani, oli filippiiniläinen ystäväni syvän masennuksen vallassa ja puhui useaan otteeseen elämänsä päättämisestä oman käden kautta. Saarille ehtiessäni akuutein tilanne oli onneksi ohi, mutta tiedän omasta kokemuksesta kuinka kauan tällaiset asiat todellisuudessa vievät, ja kuinka paljon yhdenkin todellisen ystävän tuki voi silloin merkitä.

Ystäväni on psykologian opiskelija, joten jonain päivänä hän ehkä auttaa itse niitä lukemattomia ahdistuneita nuoria, jotka joutuvat elämään samanlaisten ongelmien kanssa kuin hän on viime vuosina elänyt. Hän on huippuälykäs ja opinnoissaan menestyvä suorittaja, mutta kuten hän itse tilannettaan kuvasi: paraskaan kirurgi ei voi leikata itseään. Paitsi psykologian opiskelija, ystäväni on myös lahjakas säveltäjä, muusikko, piirtäjä, manga- ja animeharrastaja, ja silloin kun ei viiltele ranteitaan emotuskan vallassa raskasmetallia kuunnellen, hän on myös yksi parhaista elossa olevista runoilijoista, joita minulla on ollut kunnia lukea.

Pelkkä ajatus, että niin monilahjakas nuori ihminen halusi tappaa itsensä, on pohjattoman surullinen. Nerous kuitenkaan harvoin tulee ilman raskasta taakkaa. Taide usein versoo vaivatusta maaperästä. Minulle tuli aikanaan jälkikäteisenä yllätyksenä, ei tosin ilman ennakkoaavistusta, että silloin kun olemme ensi kertaa käyneet pitkiä ja korkealentoisia keskustelujamme, hän on ollut vasta lukiolainen. Emme tosin silloin tienneet toisistamme muuta kuin anonyymit avattaremme - sellaiset sivuseikat kuin nimi, ikä, kansallisuus tai se, miltä toinen henkilö jossain tuolla bittiavaruuden takana todellisuudessa näytti, tulivat toistemme tietoon vasta paljon myöhemmin.

Ei ollut tarpeenkaan tietää. Hänen tuotantonsa lukeminen ja yhteydenpitomme, joka oli alkanut toistemme kaunokirjallisen tuotannon vertaisluvusta ja kommentoinnista, tuntui siltä kuin olisin saanut signaalin SETI-ohjelmassa. Jostain tuolta kaukaisesta tyhjyydestä kuului ääni, joka puhui samaa kieltä kanssani, silloinkin kun puhui kielillä. (Hänellä oli tapana kirjoittaa välillä lauseita ja sanoja kielillä, joita tiesi, etten ymmärrä, koska käännösohjelmien ja sanahakujen tulokset olivat osa sitä monien samanaikaisesti kerrottujen merkitysten kudelmaa, jonka hän halusi punoa.) Arkikielessä kai sanottaisiin, että olimme samalla aaltopituudella. Mutta ei vain sitä. Tiesin alusta asti olevani tekemisissä sellaisen kaliiperin ajattelukapasiteetin kanssa, etten ollut vastaavaa nähnyt kuin muutaman kerran elämässäni. Ja mitä omintakeisimmalla originelliuden tasolla.

Aiemmin hän asui vanhempiensa töiden vuoksi Emiraateissa, mutta lähti sittemmin yliopistoon vanhempiensa alkuperämaahan. Kuten edeltä jo kävi ilmi, puhuimme alun perin aivan muista asioista kuin yksityisistä elämistämme - taiteesta, tieteestä, hyvästä ja pahasta, ihmismielen tutkituista ja tutkimattomista korpimaista, maailman mytologioista, elämän ja asioiden merkityksistä ja sen sellaisesta. Ajan myötä hän kuitenkin kertoi myös synkemmistä asioista: pahuudesta, väkivallasta, ahdistuksesta ja aivan liian varhain päälle kaatuneesta raskaasta taakasta. Tarkoituksettomuuden ja itsetuhon ajatuksista, joihin edelliset kokemukset epäilemättä vaikuttivat.

Minulla on useita ystäviä, jotka vanhempiensa töiden vuoksi kasvoivat nuoruutensa Persianlahden kaupunkien rikkaissa mutta kovin pinnallisissa ja keinotekoisissa maailmoissa. Niissä asuttiin ja paiskittiin töitä rahan vuoksi, pidettiin yllä kulisseja, ja kulissien takana netti oli jotakuinkin ainoa ikkuna ulos, jos ei ollut kiinnostunut tarkoituksettomasta notkumisesta ilmastoiduissa ostoskeskuksissa. (Persianlahdella ei hengailla kaduilla.) Netti olikin sitten kerralla ikkuna maailmanlaajuiseen sosiaaliseen elämään, vaikka kotona olisi elänyt kuin avovankilassa.

*   *   * 

Manilan katedraalissa Intramurosissa tapasin sovitusti erään paikallisen lintuharrastajan ja kustantajan, jonka kanssa olin ollut yhteydessä aiemmin. Menin seuraavana aamuna hänen kanssaan Manilan lounaispuolella olevalle Parañaquen ja Las Piñasin rannikolle, jossa on jäljellä osittain suojeltuja laguuneja ja mangroverämeitä. Siellä näkee runsaasti valkeita haikaroita sekä kahta lajia yöhaikaroita - tavallisen lisäksi australianyöhaikara on Filippiineillä paikoin yleinen. Lisäksi lietteillä oli kohtalaisia määriä itäpalearktisia kahlaajia. Turkoosikalastajat olivat kaikkialla rannikon habitaateissa yleisiä.

Rohkaistuin sitten uskaltautumaan itse filippiiniläiseen liikennekaaokseen ja vuokrasin lentokentän laitamilta auton, jolla saatoin varsin vaivattomasti kattaa keskistä ja eteläistä Luzonia. Navigaattoria ei ollut, joten olin vanhanaikaisesti kartanlukutaitojeni varassa. Suuntasin toista kahdesta Etelä-Luzonille johtavasta valtatiestä etelään ja aina Calambaan ja sieltä pienempää tietä Los Bañosiin. Los Bañosin yliopistokaupungin kupeessa on yksi eteläisen Luzonin parhaista alkuperäisistä metsäalueista, Makilingvuoren sademetsäpuisto, joka kuuluu hallinnollisesti Los Bañosin yliopiston alaisuuteen. Itse asiassa kampusalue sijaitsee osittain viidakoissa ja sielläkin näkee runsaasti endeemisiä metsälintuja.

Monet metsälinnut ovat kovin piilottelevia, mutta kärsivällisyydellä filippiiniendrongoja, kahta lajia malkohoita, filippiinienriippukaijoja, guavakaijoja, useita medestäjiä ja kukastajia ja monia muita oli helppo nähdä. Petolinnuista filippiinienjalokotka ja filippiinienharjakotka ovat Makilingvuorella melko helposti nähtävissä. Majoitus oli edullista ja sijannillisesti mitä soveliainta yliopiston majatalossa, ylhäällä kampusalueella. Kampusalueen alemmista osista löytyy puolestaan ruohostomaiksi kelpaavia kesantopeltoja ja pensaikkoja, joissa näkee helposti kaislakerttusia ja nokitaskuja, suuremmalla vaivalla myös pyyjuoksijoita.

Seuraava luontokohteeni oli Palay-Palayn kansallispuisto Etelä-Luzonin länsiosassa, Ternaten lounaispuolella. Tagaytaysta kulkee Alfonson ja Magallanesin kautta Maragondoniin ja Ternateen miellyttävä mutkainen mutta hyvälaatuinen tie metsäisten maastojen ja nättien kylien kautta. Itse Palay-Palayn kansallispuistossa ei ole minkäänlaista infrastruktuuria, mutta sen halki kulkee useita teitä rannikkolaguunien resortteihin. Lisäksi tieltä lähtee kansallispuiston viidakoihin kuljettavissa olevia polkuja.

Maisemat ovat seudulla erityisen kauniita: pittoreskejä merenlahtia ja metsäisiä kukkuloita, joissa kohtasi filippiiniensarvinokkia kymmenien yksilöiden parvittain. Rinteiden nousevissa ilmavirtauksissa kaarteli kymmeniä bramiinihaukkoja ja silloin tällöin filippiinienharjakotka tai filippiinienjalokotka. Tien päässä rannikolla oleva Caylabnen resortti, jota konsultoimani kirjallisuus oli suositellut majoituspaikaksi, oli kuitenkin suljettu. Sen sijaan lähempänä Ternatea sijaitsevasta Puerto Azulin resortista löytyi kohtuuedullisesti majoitusta. Alueella oli myös sangen produktiivinen luontopolku, joka kulki metsien ja golfkenttien kautta. Paljon japanilaisia ja korealaisia golffaajia, mutta sieltä löytyi runsaasti myös mielenkiintoisia lintuja, kuten jokikalastajia, viiksiluhtakanoja ja luzonintikkoja.

Palasin Caviten länsirannikkoa takaisin pohjoiseen ja Suur-Manilan kauhean liikennesuman läpi kohti Subic Baytä, joka on aiemmin isännöinyt amerikkalaisten laivastotukikohtaa. Tämän ansiosta alueella on Luzonin todennäköisesti suurin keskittymä alkuperäismetsiä ja lajisto on säilynyt rikkaana, papukaijatkin, joita Subic Bayn metsäisillä kukkuloilla tapaa yleisinä neljää lajia. Subic Bayn viidakoissa on runsaasti hylättyjä bunkkereita, varastotiloja, sotilasteitä ja muuta metsän valtaamaa infraa, joka helpottaa pääsyä ja tarjoaa avoimia tiloja nähdä muutoin kovin piilottelevia kyyhkyjä, kukaaleja ja muita metsälintuja. Subic Bayn alueella suuret gekkoliskot, tokkeet, huutelivat yhä puista yleisinä. Muualta ne ovat kadonneet kiinalaisten suihin.

Kävin myös Candaban kosteikoilla, jotka osoittautuivat monimuotoiseksi haasteeksi, koska minulla ei ollut tuolla ketään paikallista avustamassa. Valkoinen mies kaupunkiajoon tarkoitetulla pienellä vuokra-autolla ajelemassa pitkin pikkukyliä ja riisipeltojen daikkeja, kyselemässä suota. Monta kertaa olin ajanut väärille kärrypoluille ennen kuin oikea polku lopulta löytyi, ja hämmästyttävää kyllä, autonikin siitä selvisi. Kun suo oli lopulta löytynyt, se olikin oikea eldorado. Lintuja tulvi yli äyräiden. Oli valtava kontrasti muuten niin lintuköyhiin riisipeltoihin, joissa näki lähinnä valkeita haikaroita.

Candaban suoaltailla ja kosteikossa oli sadoittain ruskohaikaroita, suomuviheltäjäsorsia, harvinaisia filippiiniensorsia ja jonkin verran talvehtivia jouhisorsia, heinätaveja ja lapasorsia. Pikkuhaikaroita oli neljää lajia, kaikkia esillä. Oli filippiinienturturikyyhkyjä ja harvinaisia kiinankottaraisia. Lietteisillä altailla ja riisipelloilla oli talvehtivia kahlaajia. Kaikkialla oli suuria määriä yleensä piilottelevia rantakanoja, usein esillä ja valokuvattaviksi asti: liejukanojen ja sulttaanikanojen lisäksi ojasuokanoja, itkuluhtakanoja, viiksiluhtakanoja, harmaarintahuitteja ja kukkorääkkiä.

Auto oli pari kertaa vähällä hajota kärrypolun kuoppiin ja esteisiin, mutta ajaminen daikkeja pitkin altaiden ympäri oli silti kannattavaa, sillä monet arat rantakanat ja pikkuhaikarat suhtautuvat autoon paljon pelottomammin kuin kävelevään kulkijaan. Lopulta aurinko alkoi painua mailleen ja piti painella riisipeltojen valleja pitkin takaisin päällystetyille teille.

Cavitessa ajelin eri otteisiin pitkin poikin varsin kattavasti. Kolmio, joka muodostuu Silangin, Tagaytayn ja Trece Martiresin väliin, on täynnä kyliä ja pikkukaupunkeja, eikä piirikunnilla oikein ole selkeitä keskustoja, ehkä Tagaytayta lukuun ottamatta. Edellä mainitun ystäväni yliopisto sijaitsee Silangissa. Tagaytay on puolestaan alueen tunnetuin matkailukohde; siellä on kaunis järvi ja sen keskellä tulivuorisaari. Maisemat ovat viehättäviä, ruoka hyvää ja huokeita majoituskohteita on runsaasti.

*   *   *

Palawanin saarelle minun piti lentää Manilasta. Minulla oli saarella kontakti toisen tuttavan kautta, paikallinen ornitologi ja ympäristöaktivisti, jolle sotahistorioitsija-isänsä oli antanut etunimeksi Rommel. Hän osoittautui muutenkin tapaamisen arvoiseksi, joviaaliksi ja laajalti yleissivistyneeksi luontoihmiseksi ja matkailualan yrittäjäksi. Hän oli hankkinut meille kuskiksi paikallisen kylän herännäissaarnaajan, vanhemman sedän, joka ei kuitenkaan saarnannut - edes tyhjentäessäni Rommelin kanssa iltaisin viinipulloja, jotka olivat jääneet autooni, vaikka minun oli pitänyt jättää ne Silangiin.

Palawan on pitkulaisen muotoinen vuoristoinen saari, jonka luontoa hallitsevat näyttävien kalkkikivijyrkänteiden halkomat vehreät viidakot. Palawanilla on Filippiinien isoista saarista vähiten ihmisiä, alle miljoona, ja näistäkin suurin osa keskittyy saaren pääkaupunkiin Puerto Princesaan. Siksipä saarella on luonto säilynyt erityisen hyvin.

Puerto Princesasta johtaa tiet saaren etelä- ja pohjoisosiin. Etelän suuntaan lähtee erityisen hyvien lintumetsien halki kulkeva, osittain hylätty vanha siksaktie, jonka vartta kulkien voi aamulla tai loppuiltapäivällä nähdä merkittävän osan Palawanin endeemisistä alankometsälinnuista, mukaan lukien palawaninsarvinokan. Pohjoisen suuntaan lähtee puolestaan tie, joka johtaa Maanalaisen joen kansallispuistoon.

Maanalaisen joen kansallispuisto on nimensä mukaisesti kuuluisa veneellä kuljettavissa olevasta maanalaisesta joesta, joka virtaa halki näyttävien tippukiviluolien. Majoitus keskittyy Sabangin kylään, joka näytti kehittyneen myös omatoimimatkailijoiden rantaresortiksi. Yllättävästi suuri osa siellä näkemistäni valkonaamoista oli ukrainalaisia, venäläisiä ja puolalaisia turisteja. Kai heitä vetävät Filippiineille edullisemmat hinnat ja halvat lentoyhteydet Dubain kautta.

Kansallispuiston ja Sabangin ympäristössä on runsaasti hyviä lintupaikkoja, mutta ne ovat sen verran hajallaan, että auto on käytännössä välttämätön. On kukkula, jossa yksi viimeisistä filippiinienkakadun pääsaaren populaatioista näyttäytyy illansuussa lentäessään nukkumapuilleen. Kakaduja on siellä jäljellä enää muutamia - oli kuvaavaa, että meidän onnistui nähdä vain yksi. Elinkelpoisempi jäljellä oleva populaatio elää varsin turvattua elämää Razan suojellulla pikkusaarella, jota vartioidaan, jotteivät salametsästäjät käy keräämässä kaikkia munia ja poikasia laittomille häkkilintumarkkinoille.

Laitonta häkkilintujen pyyntiäkin suurempi uhka kaikelle Filippiinien eläimistölle ja linnustolle on kiinalainen vaihtoehtolääketiede, siis käytännössä taikauskoinen huuhaa, jonka nimissä hävitetään ja syödään kaikki, mikä irti lähtee - Kiinan lisäksi myös muusta Aasiasta ja enenevässä määrin myös Afrikasta. Logiikka menee niin, että mitä harvinaisempi ja uhanalaisempi eläin, sitä enemmän taikavoimia siitä kuvitellaan saatavan. Tämä kannattaa viherhippien muistaa seuraavan kerran kun eksoottinen aasialainen vaihtoehtopuuhastelu kuulostaa ekologiselta ihkulta.

Kansallispuiston päämajan ja luontopolkujen alueella saattoi nähdä joka päivä vakioaikaan näyttäytyvän, vieraisiin tottuneen palawanintäpläfasaanin sekä valokuvauksen kannalta huomattavasti vähemmän yhteistyöhaluisen filippiinienisojalan. Jälkimmäinen ei ole suinkaan iso karvainen apina vaan kanalintu, joka rakentaa muniaan hautomaan maapesän. Palawaninsinisieppo asuttaa kosteampaa metsäosuutta.

Viirikaijat, nokkakaijat ja viherkeisarikyyhkyt olivat yleisiä. Myös kolme isoa tikkalajia esiintyvät Palawanilla yhä varsin yleisinä. Mangroverämeellä veneillessä näki kyyryhaikaroiden ja sulttaanikalastajien lisäksi paljon endeemisiä varaaneja, pitkähäntämakakeja ja mangrovekäärmeitä.

Palawanilla ohjelmassa oli myös jokin yölintu per yö. Luzonilla olin onnistunut havaitsemaan kaksi pöllölajia ja yhden kehrääjän, mutta Palawanilla onnistui myös niiden näkeminen kunnolla, sillä oppaani käytti ääninäytteitä otusten houkutteluun lampun keilaan. Ensimmäisenä iltana menimme veneellä Puerto Princesan edustalla olevalle pikkusaarelle, jossa eli kyseisenlaisiin minisaariin erikoistunut mantananinpöllönen. Olin itse nimennyt sen saaripöllöseksi aikana, jolloin sitä ei vielä löytynyt virallisilta lajilistoilta, se kun kuvattiin vasta suhteellisen hiljattain Mantananin saarelta Borneon rannikolta. Toisena yönä vuorossa oli palawaninpöllönen pääsaaren metsissä. Kolmantena yönä puolestaan palawaninpöllökehrääjä. Sinä yönä tuli vielä bonuksena päälle kuulohavainto puistopöllöstä.

Paluumatkallani kohtasin jonkin verran ongelmia, kun sääolosuhteet johtivat illan kaikkien lentojen peruuntumiseen Puerto Princesasta. Onnistuin saamaan kaupungista hotellin, mutta seuraavaksi päiväksi ohjelmoimani paluulennot menivät kaikki uusiksi: Manilasta Kuala Lumpuriin, sieltä Dubaihin, sieltä Kiovaan. Olin vielä yhden yön Manilassa vauraamman väen suljetulla asuinalueella, jossa kävin ostamassa hätätarvikkeita odottamattoman viivytykseni vuoksi ja kaupassa hämmästeltiin kuinka talollinen (joksi he minua olettivat) tuli itse ostoksille eikä lähettänyt palvelijaa. Seuraavaksi illaksi pääsinkin jo sitten Dubaihin saakka ja olin lopulta Kiovassa vain vuorokauden alkuperäisestä aikataulustani jäljessä, lentojen uusimisista ja niiden puhelinlaskuista syntynein taloudellisin tappioin.