Suomen valmistautuessa tällä viikolla länsimaisten kirkkojen jouluun Ukrainassa on kylmää ja pimeää ja aukioille on jo kyhätty joulukojuja ja lapsia ilahduttavaa joulukrääsää, mutta ukrainalaiset ja useimmat muutkin ortodoksit viettävät jouluaan vasta viikko uudenvuoden jälkeen. Niinpä täällä toivotetaan ensin uuttavuotta ja sitten vasta joulua.
Olen ollut huono blogini kanssa. Vuosittaisten postausten määrä näyttää olevan vääjämättömässä laskusuunnassa. Voisin yrittää kirjoittaa lyhyemmin ja useammin, mikä varmaan ilahduttaisi useimpia lukijoitanikin. Sitä ajatellen teen tällä kertaa kokeilun ja kirjoitan yhdestä yksittäisestä teemasta, ja jos tämä vaikuttaa hyvältä, lukijat ovat tervetulleita esittämään kysymyksiä ja aiheita, joista voisin kirjoittaa samalla tapaa, toivottavasti lyhyemmin ja useammin.
Minulta on kyselty jokin aika sitten, mitä ne sellaiset vaikuttaja-agentit oikein ovat. Tai tuttavallisemmalla slangisanalla vaikut. Vaikuttaja-agentti on suomalainen käännös termistä agent of influence, joka on yksi niistä rooleista, joissa vieraan vallan hyväksi toimiva asiamies voi toimia. Vaikuttaja-agentin rooli ja toimintatavat ovat erilaisia kuin esimerkiksi provokaattorilla (agent provocateur) tai hyödyllisellä hölmöllä (useful idiot), jotka niin ikään ovat informaatiosodasta puhuttaessa yleisesti esiintyviä termejä.
Agentit voivat toimia muidenkin asialla kuin vieraiden valtioiden - yrityksillä, poliittisilla puolueilla, lobbyilla ja jopa kansalaisjärjestöillä on agentteja. Kansalaisyhteiskuntaan levinnyttä konsulttikieltä edustavat esimerkiksi muutosagentit. Vaikka tässä kirjoituksessa käsittelen lähinnä vieraan valtion hyväksi Suomessa toimivia agentteja, periaate on oikeastaan aivan sama myös yksityisellä puolella, ja erityisesti vaikuttaja-agenttien kohdalla, sillä vaikuttaja-agentit tekevät paljolti samaa, mitä lobbarit ja muutosagentitkin, eli yrittävät vaikuttaa asioihin oman agendansa mukaisesti.
Verrattuna sellaisiin vieraan vallan asiamiehiin, jotka esimerkiksi varastavat salaisia asiakirjoja, lahjovat rautateiden ja postin virkailijoita tai Puolustusvoimain atk-keskuksen siivoojaa, asentavat räjähteitä tai ohjailevat maan epävakauttamiseksi toimivaa terroristiryhmää, vaikuttaja-agentteja on vaikeampi torjua siksi, että heidän ei tarvitse välttämättä tehdä mitään laitonta.
Toisin kuin avoimesti jonkin asian hyväksi toimivat lobbarit, jotka esimerkiksi edistävät idänkaupan intressejä, vaikuttaja-agentit toimivat konspiratiivisemmin ja pyrkivät salaamaan toimivansa vieraan vallan hyväksi. Heidän vaikuttavuutensa on paljon suurempi jos he onnistuvat esiintymään "puolueettomina" tai peräti asiantuntijoina tai auktoriteetteina.
Toisinaan he saattavat esiintyä myös niin kutsutulla väärällä lipulla eli esittää edustavansa aivan muun intressitahon asiaa kuin mitä todellisuudessa ajavat. Tällöin toiminnassa voi olla yhteneväisyyksiä myös provokaattorien toimintaan, joilla väärän lipun käyttö on yleistä - esimerkiksi pyrittäessä lietsomaan vastakkainasettelua, vihaa jotain ryhmää vastaan, tai vain siirtämään huomiota ja mielipidekentän painopistettä. Väärä lippu on harvinaisempaa vaikuttaja-agenttien kohdalla - paljon yleisempää on esittää oma agenda "puolueettomana" ja "kiihkottomana". Provokaattorit huolehtivat räyhäämisestä, joka saakin vakavasti otettaviksi tarkoitettujen vaikuttaja-agenttien sanoman vaikuttamaan maltilliselta.
Venäjä on kytkeytynyt Suomessa kaikkiin järjestelmiin niin korkealla ja syvällä järjestelmätasolla, että se saa haltuunsa kaiken olennaisen Suomessa liikkuvan tiedon, jos haluaa. Venäjän kapasiteetti mahdollistaa Suomessa liikkuvan tiedon analyyttisen ja operatiivisen hyödyntämisen paljon tehokkaammin ja fokusoidummin kuin Suomen oma kapasiteetti. Suomen kapasiteetti on heikko nimenomaan tiedon analysoimisessa ja operationalisoimisessa. Suomi kykenee vain verrattain heikosti hyödyntämään Suomessa liikkuvaa tietoa - saati muualla liikkuvaa.
Venäjän agenttien ei siis tarvitse keskittyä perinteiseen vakoiluun. Avoimessa Suomessa Venäjän asiamiesten päätehtävä on vaikuttaminen, ei vakoilu, vaikka jälkimmäisessäkin suhteessa on Venäjä toki ylivoimaisesti aktiivisin ja aggressiivisin toimija. Ei ole uutta, että vaikuttaminen on Venäjän infosodankäynnissä tärkeämpi tehtävä kuin vakoilu. Näin oli jo neuvostoaikana, mistä esimerkiksi KGB-loikkari Juri Bezmenov on julkisuudessa puhunut.
Suomalaisten olisi erityisen tärkeää ymmärtää, miten keskeinen osa vaikuttamistoiminnalla on verrattuna laittomien keinojen käyttämiseen. Pelkään, ettei asiaa kovapäisen legalistisessa Suomessa edelleenkään ymmärretä, sillä keskustelu keskittyy yhä perinteiseltä vakoilulta, terrorismilta ja infrastruktuuriin kohdistuvilta kyberuhilta suojautumiseen. Ei informaatiosisällön - tietämisen - integriteettiin, johon taas Venäjän asiamiesten intensiivisin toiminta kohdistuu.
Vaikuttaja-agenttien toiminta kohdistuu siihen, mitä suomalaiset luulevat tietävänsä, mikä heidän tilannekuvansa on, mitä mieltä he ovat asioista, mihin heidän huomionsa keskittyy - ja näiden kautta toteutuu venäläisen informaatiosodankäynnin termein "refleksiivinen kontrolli", eli kohde saadaan toimimaan manipulaattorin toivomilla tavoilla vaikuttamalla kompromettoivasti hänen informaatiointegriteettiinsä.
Suomi ei katso voivansa torjua vaikuttaja-agentteja mitenkään, koska nämä eivät välttämättä tee mitään lainvastaista. Vaikka Suomessa on pitkä perinne niinsanotusti neuvostovastaisten tai nykytermein venäläisvastaisten mielipiteiden ja ihmisten ulossulkemisessa omasta tietoisuudesta puhtaasti ideologisin perustein - eli niin kutsutuista yleisistä syistä - jostain syystä päinvastainen on ollut Suomessa mahdotonta. Vaikuttaja-agentti saa olla toiminnassaan vaikka kuinka räikeä eikä häneen silti kohdistu mitään ulossulkevia kontrollimekanismeja edes valtion turvallisuuden ja informaatiointegriteetin kannalta kriittisimmissä tehtävissä.
Edes valehtelu ja manipulointi eivät ole lainvastaisia, puhumattakaan hienovaraisemmista menetelmistä. Suomalainen ajattelu on ehdollistunut katsomaan, että sopivuutta ja hyviä tapoja valvotaan kyllä monenlaisten epäolennaisempien asioiden kohdalla, mutta yleisten syiden kohdalla on tapahduttava melko rankkoja laittomuuksia ennen kuin kukaan mielestään voi tehdä mitään asialle. Ja joskus näyttää, ettei noilla laittomuuksilla ole kattoa edes maanpetoksessa ja terrorismin tukemisessa, mikäli kyse on yleisistä syistä.
Jos Suomi ei korjaa järjestelmänsä perusongelmia, eräänlaista tiedonintressillistä ja tiedonideologista valuvikaa, silloin uudet investoinnit elektroniseen tiedusteluun, kalliisiin teknologisiin ratkaisuihin tai ulkopuolisilta alihankkijoilta ostettavaan tietoon ovat oikeastaan vain vastapuolen tiedustelun tukemista suomalaisten verovaroin.
Millaisia asioita vaikuttaja-agentit sitten tekevät?
On loogista olettaa, että he tekevät ainakin kahdenlaisia asioita: levittävät oman agendansa mukaisia tietoja ja mielipiteitä sekä pyrkivät estämään oman agendansa vastaisten tietojen ja mielipiteiden leviämisen. Ensimmäisessä tapauksessa heidän vaikutuksensa on sama kuin propagandalla, mutta se on yleensä kohdistetumpaa ja sofistikoituneempaa. Vaikuttaja-agentit kuiskuttelevat päätöstentekijöiden ja mielipidevaikuttajien - esimerkiksi poliitikkojen, virkamiesten, toimittajien ja tutkijoiden - korviin. Toisessa tapauksessa he taas ovat ikään kuin vaikkua edellä mainittujen ihmisryhmien korvissa, pyrkien ehkäisemään oikean tiedon läpimenoa esimerkiksi diskreditoimalla, kyseenalaistamalla ja ehdollistamalla sitä.
Väärän tai vääristyneen tiedon levittäminen on tyypillistä vaikuttaja-agenttien toimintaa. Heidän kauttaan tapahtuvat informaatio-operaatiot tunnistaa usein harkitusta ajoituksesta. Se tapahtuu usein juuri niissä tilanteissa, joissa Venäjälle on tärkeää levittää väärää tietoa tai muuttaa puheenaiheita. Se tapahtuu usein myös synkronoidusti samaan aikaan, kun myös medialevitteinen propagandakoneisto ja trollitehtaat suoltavat samansisältöistä tai ainakin samaa agendaa ajavaa vaikuttamista.
Toinen, pitkäjänteisempi ja usein vaikeammin ajoituksestaan havaittava toimintamuoto on asenne- ja mielipidevaikuttaminen. Siinä on kyse sekä keskeisten päättäjien ja mielipidevaikuttajien että yleisen mielipideilmaston manipuloinnista. Asenteisiin kohdistuvat informaatio-operaatiot ovat esimerkiksi pyrkineet kielteisten ehdollistumien synnyttämiseen Venäjän vastustajia ja kokonaisia kansallisuuksia kohtaan. Tuloksena on suomalaisten huomaamatta kielteisiä tai vähintään epäileviä selkäydinreaktioita niitä kansoja vastaan, jotka ovat asettuneet Venäjän tai sen liittolaisten hyökkäysten tielle - esimerkiksi tšetšeenejä, albaaneja, baltteja ja georgialaisia. Suomalaiset lähtevät usein kovin herkästi mukaan ilkkumaan Itä-Euroopan pieniä kansoja, kaukaisemmista puhumattakaan, havaitsematta tulleensa silloin asenteidensa manipuloinnin kohteiksi.
Samalla tavoin manipuloidaan asenteita myös yksittäisiä ihmisiä vastaan: luodaan kielteisiä tai naurettavia selkäydinreaktioita Kremliä arvostelleita poliitikkoja, intellektuelleja, tutkijoita ja toimittajia vastaan. Itseään kovinkin vakavasti otettavina pitävät suomalaiset yhtyvät huomaamattaan näiden ilkkumiseen ja vähättelyyn, vaikka jonkun muun kohdalla heidän aivojensa ne osat, jotka edellyttävät kunnioittavaa ja asiallista suhtautumistapaa, toimivat. Asennemanipulaatio vaikuttaakin yleensä juuri tunnepohjaisten ehdollistumien kautta.
Sekä tiedon levittämisessä että asennevaikuttamisessa on niin valkeaa kuin mustaakin propagandaa. Valkeaksi kutsutaan sitä, mikä on periaatteessa totta. Valkeaa propagandaa tekevät yleensä myös länsimaat, Suomi mukaanlukien, yrittäen levittää Pisa-tutkimuksia ja muita itselleen myönteisiä tietoja sekä kauniita ja puhtaita mielikuvia Suomesta. Musta propaganda on luonteenomaisempaa Venäjän kaltaisille toimijoille: siinä ei kaihdeta valehtelua eikä törkeää mustamaalausta. Näiden välissä on harmaan sävyjä.
Tiettyjen aiheiden riitauttaminen on niin ikään tyypillistä vaikuttaja-agenttien toimintaa. Kun yleisille syille erityisherkät aiheet automaattisesti riitautetaan, niistä ei voida keskustella rationaalisesti. Keskustelu polarisoituu ja tunnepitoistuu, mikä erityisesti suomalaisessa kulttuurissa toimii erittäin tehokkaasti manipulaattorien eduksi.
Vaikuttajat hyödyntävät tehokkaasti kohdeyhteisön ominais- ja kulttuuripiirteitä. Suomalaisia altistavat vaikuttamiselle monet meikäläisen kommunikaatiokulttuurin omituisuudet. Suomalaiset ovat esimerkiksi poikkeuksellisen arkoja mielipide-eroille ja pyrkivät välttämään väittelyä ja erimielisyyttä, kokien sen henkilökohtaisena, ja uhkana. Sen sijaan suomalaiset yliarvostavat epämääräisyyttä ja saamatonta jaarittelua, jossa vältetään ilmaisemasta mielipiteitä - usein sisältöäkään. On vanha klišee, että suomalaiset lakkaamatta pohtivat, mitä muut mahtavat heistä ajatella. Suomessa katsotaan viisaaksi vetäytyä sellaisista aiheista, joissa on väittelyn eli eriävien mielipiteiden vaara. Suomi on kommunikaatiota välttelevä kulttuuri.
Suomi on myös vastuuta välttelevä kulttuuri, joskin tämä on ilmeisesti uudempi ilmiö. Mielipiteistä puhutaan mieluiten passiivissa tai muulla sellaisella tavalla, että puhuja ei näyttäisi ilmaisevan omaa mielipidettään, vaan jonkin yleisen tai muualta tulleen ajatuksen. Tällöin puhuja väistää vastuuta sanomisistaan. Tämä suomalaisen kulttuurin ominaispiirre tekee vaikuttaja-agenttien työn helpommaksi sillä heidän levittäessään subjektiivisia tai vääriä tietoja suomalaiset eivät vaadi heitä eksplikoimaan omaa kantaansa saati ottamaan siitä vastuuta.
Yksi tärkeimmistä vallankäytön muodoista valtiollisessa järjestelmässä on ihmisten nimittäminen. Demokratiassa valtaa on hajautettu laajalti, mikä tarkoittaa sitä, että yksittäinen henkilö tekee vain omaa leiviskäänsä päätöstenteon suuressa koneistossa. Niinpä poliittinen vallankäyttö on käytännöllisimmillään omalta kannalta oikeiden päätösten tekijöiden saamista oikeisiin tehtäviin. Kokeneet politiikan ammattilaiset ovat ammattilaisia nimenomaan tällaisten asioiden junailemisessa. Valitettavasti niin ovat myös vieraat tiedustelukoneistot vaikuttaja-agentteineen.
Myönteinen vaikuttaminen omien puskemiseksi avainasemiin edellyttää Suomessa olemassa olevia valtapositioita tai hyväveliverkostoja, toisinaan hyvää pelisilmää tilanteissa, joissa puolueet jakavat toisilleen paikkoja eli saavuttavat poliittisia kompromissejä. En nyt puutu siihen, missä määrin vierailla valtioilla on jo olemassa valmiita muodollisia valtapositioita. On luonnollista, että sellaisista käsin voi varsin mutkattomasti junailla vaikuttaja-agentteja suoraan avainasemiin.
Sen sijaan kielteinen vaikuttaminen on suomalaisessa kulttuurissa helppoa myös muodollisten valta-asemien ulkopuolelta käsin. Esimerkiksi ilkeiden huhujen ja disinformaation levittäminen yksittäisistä ihmisistä on neuvostoajoista saakka ollut standardinmukaista toimintaa vaikuttaja-agenteille. Suomessa tällainen toiminta onnistuu poikkeuksellisen tehokkaasti, sillä suomalaiset ovat arkoja ja välttelevät kiistanalaisuuksia. He mieluummin jättävät ottamatta riskin kuin tarkistavat juorujen todenperäisyyden.
Huhujen levittämisestä askelta radikaalimpi menetelmä henkilötason vaikuttamisessa on uhkailu. Se on tyypillisesti piilouhkailua, joka ei täytä laittoman uhkauksen tunnusmerkkejä eikä siten käynnistä rikostutkintaa. Tai sitten se tapahtuu nimettöminä viesteinä ja puhelinsoittoina, jolloin vaikka laittoman uhkauksen tunnusmerkit täyttyisivät, syyllistä ei saada selvitettyä tai selvittäminen edellyttäisi keinoja, jotka ovat toistaiseksi Suomen omille viranomaisille laittomia.
Vaikuttaja-agentit etsivät myös heikkouksia ja harjoittavat riidankylvöä. Tätä tosin ei pidä sekoittaa toiseen asiamiesryhmään, kykyjenetsijöihin, joiden tehtävänä on identifioida henkilöitä ammattimaisten tiedusteluasiamiesten operaatioiden - esimerkiksi kehittelyn, värväyksen tai kompromettoinnin - kohteiksi.
Keskustelun ohjailu on myös vaikuttaja-agenttien tavanomaista työsarkaa. He auttavat, jos suinkin pystyvät, suomalaisia poliitikkoja, toimittajia ja yleisöä vouhottamaan epäolennaisesta ja vaikenemaan olennaisesta. Harkittujen ohjailuoperaatioiden tunnistamisessa auttaa jälleen usein havaittavissa oleva ajoitus ja synkronointi Venäjän propagandan tarjoilemiin narratiiveihin.
Varoituksen sana on aina paikallaan toisesta ääripäästä: terve epäluulo on hyvästä, mutta kaikenkattava vainoharhaisuus pahasta. Kaikki tieto ei ole valhetta eikä kaikki valhe ole harkittua informaatiovaikuttamista. Omaa suuta ei kannata pitää supussa vaikuttaja-agenttien pelossa, vaan päinvastoin, edistää avointa ja rehellistä informaatiokulttuuria, jossa tietoa kannattaa analysoida ja järjestää, ja jossa mielipiteitä ei pidä kavahtaa eikä hävetä, ei edes yleisistä syistä.
Jos olen tällä kirjoituksella kohottanut lukijan tiedostustasoa informaatiovaikuttamisen erään olennaisen ulottuvuuden tunnistamisessa, silloin oma informaatio-operaationi on onnistunut.
Olen ollut huono blogini kanssa. Vuosittaisten postausten määrä näyttää olevan vääjämättömässä laskusuunnassa. Voisin yrittää kirjoittaa lyhyemmin ja useammin, mikä varmaan ilahduttaisi useimpia lukijoitanikin. Sitä ajatellen teen tällä kertaa kokeilun ja kirjoitan yhdestä yksittäisestä teemasta, ja jos tämä vaikuttaa hyvältä, lukijat ovat tervetulleita esittämään kysymyksiä ja aiheita, joista voisin kirjoittaa samalla tapaa, toivottavasti lyhyemmin ja useammin.
Minulta on kyselty jokin aika sitten, mitä ne sellaiset vaikuttaja-agentit oikein ovat. Tai tuttavallisemmalla slangisanalla vaikut. Vaikuttaja-agentti on suomalainen käännös termistä agent of influence, joka on yksi niistä rooleista, joissa vieraan vallan hyväksi toimiva asiamies voi toimia. Vaikuttaja-agentin rooli ja toimintatavat ovat erilaisia kuin esimerkiksi provokaattorilla (agent provocateur) tai hyödyllisellä hölmöllä (useful idiot), jotka niin ikään ovat informaatiosodasta puhuttaessa yleisesti esiintyviä termejä.
Agentit voivat toimia muidenkin asialla kuin vieraiden valtioiden - yrityksillä, poliittisilla puolueilla, lobbyilla ja jopa kansalaisjärjestöillä on agentteja. Kansalaisyhteiskuntaan levinnyttä konsulttikieltä edustavat esimerkiksi muutosagentit. Vaikka tässä kirjoituksessa käsittelen lähinnä vieraan valtion hyväksi Suomessa toimivia agentteja, periaate on oikeastaan aivan sama myös yksityisellä puolella, ja erityisesti vaikuttaja-agenttien kohdalla, sillä vaikuttaja-agentit tekevät paljolti samaa, mitä lobbarit ja muutosagentitkin, eli yrittävät vaikuttaa asioihin oman agendansa mukaisesti.
Verrattuna sellaisiin vieraan vallan asiamiehiin, jotka esimerkiksi varastavat salaisia asiakirjoja, lahjovat rautateiden ja postin virkailijoita tai Puolustusvoimain atk-keskuksen siivoojaa, asentavat räjähteitä tai ohjailevat maan epävakauttamiseksi toimivaa terroristiryhmää, vaikuttaja-agentteja on vaikeampi torjua siksi, että heidän ei tarvitse välttämättä tehdä mitään laitonta.
Toisin kuin avoimesti jonkin asian hyväksi toimivat lobbarit, jotka esimerkiksi edistävät idänkaupan intressejä, vaikuttaja-agentit toimivat konspiratiivisemmin ja pyrkivät salaamaan toimivansa vieraan vallan hyväksi. Heidän vaikuttavuutensa on paljon suurempi jos he onnistuvat esiintymään "puolueettomina" tai peräti asiantuntijoina tai auktoriteetteina.
Toisinaan he saattavat esiintyä myös niin kutsutulla väärällä lipulla eli esittää edustavansa aivan muun intressitahon asiaa kuin mitä todellisuudessa ajavat. Tällöin toiminnassa voi olla yhteneväisyyksiä myös provokaattorien toimintaan, joilla väärän lipun käyttö on yleistä - esimerkiksi pyrittäessä lietsomaan vastakkainasettelua, vihaa jotain ryhmää vastaan, tai vain siirtämään huomiota ja mielipidekentän painopistettä. Väärä lippu on harvinaisempaa vaikuttaja-agenttien kohdalla - paljon yleisempää on esittää oma agenda "puolueettomana" ja "kiihkottomana". Provokaattorit huolehtivat räyhäämisestä, joka saakin vakavasti otettaviksi tarkoitettujen vaikuttaja-agenttien sanoman vaikuttamaan maltilliselta.
Venäjä on kytkeytynyt Suomessa kaikkiin järjestelmiin niin korkealla ja syvällä järjestelmätasolla, että se saa haltuunsa kaiken olennaisen Suomessa liikkuvan tiedon, jos haluaa. Venäjän kapasiteetti mahdollistaa Suomessa liikkuvan tiedon analyyttisen ja operatiivisen hyödyntämisen paljon tehokkaammin ja fokusoidummin kuin Suomen oma kapasiteetti. Suomen kapasiteetti on heikko nimenomaan tiedon analysoimisessa ja operationalisoimisessa. Suomi kykenee vain verrattain heikosti hyödyntämään Suomessa liikkuvaa tietoa - saati muualla liikkuvaa.
Venäjän agenttien ei siis tarvitse keskittyä perinteiseen vakoiluun. Avoimessa Suomessa Venäjän asiamiesten päätehtävä on vaikuttaminen, ei vakoilu, vaikka jälkimmäisessäkin suhteessa on Venäjä toki ylivoimaisesti aktiivisin ja aggressiivisin toimija. Ei ole uutta, että vaikuttaminen on Venäjän infosodankäynnissä tärkeämpi tehtävä kuin vakoilu. Näin oli jo neuvostoaikana, mistä esimerkiksi KGB-loikkari Juri Bezmenov on julkisuudessa puhunut.
Suomalaisten olisi erityisen tärkeää ymmärtää, miten keskeinen osa vaikuttamistoiminnalla on verrattuna laittomien keinojen käyttämiseen. Pelkään, ettei asiaa kovapäisen legalistisessa Suomessa edelleenkään ymmärretä, sillä keskustelu keskittyy yhä perinteiseltä vakoilulta, terrorismilta ja infrastruktuuriin kohdistuvilta kyberuhilta suojautumiseen. Ei informaatiosisällön - tietämisen - integriteettiin, johon taas Venäjän asiamiesten intensiivisin toiminta kohdistuu.
Vaikuttaja-agenttien toiminta kohdistuu siihen, mitä suomalaiset luulevat tietävänsä, mikä heidän tilannekuvansa on, mitä mieltä he ovat asioista, mihin heidän huomionsa keskittyy - ja näiden kautta toteutuu venäläisen informaatiosodankäynnin termein "refleksiivinen kontrolli", eli kohde saadaan toimimaan manipulaattorin toivomilla tavoilla vaikuttamalla kompromettoivasti hänen informaatiointegriteettiinsä.
Suomi ei katso voivansa torjua vaikuttaja-agentteja mitenkään, koska nämä eivät välttämättä tee mitään lainvastaista. Vaikka Suomessa on pitkä perinne niinsanotusti neuvostovastaisten tai nykytermein venäläisvastaisten mielipiteiden ja ihmisten ulossulkemisessa omasta tietoisuudesta puhtaasti ideologisin perustein - eli niin kutsutuista yleisistä syistä - jostain syystä päinvastainen on ollut Suomessa mahdotonta. Vaikuttaja-agentti saa olla toiminnassaan vaikka kuinka räikeä eikä häneen silti kohdistu mitään ulossulkevia kontrollimekanismeja edes valtion turvallisuuden ja informaatiointegriteetin kannalta kriittisimmissä tehtävissä.
Edes valehtelu ja manipulointi eivät ole lainvastaisia, puhumattakaan hienovaraisemmista menetelmistä. Suomalainen ajattelu on ehdollistunut katsomaan, että sopivuutta ja hyviä tapoja valvotaan kyllä monenlaisten epäolennaisempien asioiden kohdalla, mutta yleisten syiden kohdalla on tapahduttava melko rankkoja laittomuuksia ennen kuin kukaan mielestään voi tehdä mitään asialle. Ja joskus näyttää, ettei noilla laittomuuksilla ole kattoa edes maanpetoksessa ja terrorismin tukemisessa, mikäli kyse on yleisistä syistä.
Jos Suomi ei korjaa järjestelmänsä perusongelmia, eräänlaista tiedonintressillistä ja tiedonideologista valuvikaa, silloin uudet investoinnit elektroniseen tiedusteluun, kalliisiin teknologisiin ratkaisuihin tai ulkopuolisilta alihankkijoilta ostettavaan tietoon ovat oikeastaan vain vastapuolen tiedustelun tukemista suomalaisten verovaroin.
Millaisia asioita vaikuttaja-agentit sitten tekevät?
On loogista olettaa, että he tekevät ainakin kahdenlaisia asioita: levittävät oman agendansa mukaisia tietoja ja mielipiteitä sekä pyrkivät estämään oman agendansa vastaisten tietojen ja mielipiteiden leviämisen. Ensimmäisessä tapauksessa heidän vaikutuksensa on sama kuin propagandalla, mutta se on yleensä kohdistetumpaa ja sofistikoituneempaa. Vaikuttaja-agentit kuiskuttelevat päätöstentekijöiden ja mielipidevaikuttajien - esimerkiksi poliitikkojen, virkamiesten, toimittajien ja tutkijoiden - korviin. Toisessa tapauksessa he taas ovat ikään kuin vaikkua edellä mainittujen ihmisryhmien korvissa, pyrkien ehkäisemään oikean tiedon läpimenoa esimerkiksi diskreditoimalla, kyseenalaistamalla ja ehdollistamalla sitä.
Väärän tai vääristyneen tiedon levittäminen on tyypillistä vaikuttaja-agenttien toimintaa. Heidän kauttaan tapahtuvat informaatio-operaatiot tunnistaa usein harkitusta ajoituksesta. Se tapahtuu usein juuri niissä tilanteissa, joissa Venäjälle on tärkeää levittää väärää tietoa tai muuttaa puheenaiheita. Se tapahtuu usein myös synkronoidusti samaan aikaan, kun myös medialevitteinen propagandakoneisto ja trollitehtaat suoltavat samansisältöistä tai ainakin samaa agendaa ajavaa vaikuttamista.
Toinen, pitkäjänteisempi ja usein vaikeammin ajoituksestaan havaittava toimintamuoto on asenne- ja mielipidevaikuttaminen. Siinä on kyse sekä keskeisten päättäjien ja mielipidevaikuttajien että yleisen mielipideilmaston manipuloinnista. Asenteisiin kohdistuvat informaatio-operaatiot ovat esimerkiksi pyrkineet kielteisten ehdollistumien synnyttämiseen Venäjän vastustajia ja kokonaisia kansallisuuksia kohtaan. Tuloksena on suomalaisten huomaamatta kielteisiä tai vähintään epäileviä selkäydinreaktioita niitä kansoja vastaan, jotka ovat asettuneet Venäjän tai sen liittolaisten hyökkäysten tielle - esimerkiksi tšetšeenejä, albaaneja, baltteja ja georgialaisia. Suomalaiset lähtevät usein kovin herkästi mukaan ilkkumaan Itä-Euroopan pieniä kansoja, kaukaisemmista puhumattakaan, havaitsematta tulleensa silloin asenteidensa manipuloinnin kohteiksi.
Samalla tavoin manipuloidaan asenteita myös yksittäisiä ihmisiä vastaan: luodaan kielteisiä tai naurettavia selkäydinreaktioita Kremliä arvostelleita poliitikkoja, intellektuelleja, tutkijoita ja toimittajia vastaan. Itseään kovinkin vakavasti otettavina pitävät suomalaiset yhtyvät huomaamattaan näiden ilkkumiseen ja vähättelyyn, vaikka jonkun muun kohdalla heidän aivojensa ne osat, jotka edellyttävät kunnioittavaa ja asiallista suhtautumistapaa, toimivat. Asennemanipulaatio vaikuttaakin yleensä juuri tunnepohjaisten ehdollistumien kautta.
Sekä tiedon levittämisessä että asennevaikuttamisessa on niin valkeaa kuin mustaakin propagandaa. Valkeaksi kutsutaan sitä, mikä on periaatteessa totta. Valkeaa propagandaa tekevät yleensä myös länsimaat, Suomi mukaanlukien, yrittäen levittää Pisa-tutkimuksia ja muita itselleen myönteisiä tietoja sekä kauniita ja puhtaita mielikuvia Suomesta. Musta propaganda on luonteenomaisempaa Venäjän kaltaisille toimijoille: siinä ei kaihdeta valehtelua eikä törkeää mustamaalausta. Näiden välissä on harmaan sävyjä.
Tiettyjen aiheiden riitauttaminen on niin ikään tyypillistä vaikuttaja-agenttien toimintaa. Kun yleisille syille erityisherkät aiheet automaattisesti riitautetaan, niistä ei voida keskustella rationaalisesti. Keskustelu polarisoituu ja tunnepitoistuu, mikä erityisesti suomalaisessa kulttuurissa toimii erittäin tehokkaasti manipulaattorien eduksi.
Vaikuttajat hyödyntävät tehokkaasti kohdeyhteisön ominais- ja kulttuuripiirteitä. Suomalaisia altistavat vaikuttamiselle monet meikäläisen kommunikaatiokulttuurin omituisuudet. Suomalaiset ovat esimerkiksi poikkeuksellisen arkoja mielipide-eroille ja pyrkivät välttämään väittelyä ja erimielisyyttä, kokien sen henkilökohtaisena, ja uhkana. Sen sijaan suomalaiset yliarvostavat epämääräisyyttä ja saamatonta jaarittelua, jossa vältetään ilmaisemasta mielipiteitä - usein sisältöäkään. On vanha klišee, että suomalaiset lakkaamatta pohtivat, mitä muut mahtavat heistä ajatella. Suomessa katsotaan viisaaksi vetäytyä sellaisista aiheista, joissa on väittelyn eli eriävien mielipiteiden vaara. Suomi on kommunikaatiota välttelevä kulttuuri.
Suomi on myös vastuuta välttelevä kulttuuri, joskin tämä on ilmeisesti uudempi ilmiö. Mielipiteistä puhutaan mieluiten passiivissa tai muulla sellaisella tavalla, että puhuja ei näyttäisi ilmaisevan omaa mielipidettään, vaan jonkin yleisen tai muualta tulleen ajatuksen. Tällöin puhuja väistää vastuuta sanomisistaan. Tämä suomalaisen kulttuurin ominaispiirre tekee vaikuttaja-agenttien työn helpommaksi sillä heidän levittäessään subjektiivisia tai vääriä tietoja suomalaiset eivät vaadi heitä eksplikoimaan omaa kantaansa saati ottamaan siitä vastuuta.
Yksi tärkeimmistä vallankäytön muodoista valtiollisessa järjestelmässä on ihmisten nimittäminen. Demokratiassa valtaa on hajautettu laajalti, mikä tarkoittaa sitä, että yksittäinen henkilö tekee vain omaa leiviskäänsä päätöstenteon suuressa koneistossa. Niinpä poliittinen vallankäyttö on käytännöllisimmillään omalta kannalta oikeiden päätösten tekijöiden saamista oikeisiin tehtäviin. Kokeneet politiikan ammattilaiset ovat ammattilaisia nimenomaan tällaisten asioiden junailemisessa. Valitettavasti niin ovat myös vieraat tiedustelukoneistot vaikuttaja-agentteineen.
Myönteinen vaikuttaminen omien puskemiseksi avainasemiin edellyttää Suomessa olemassa olevia valtapositioita tai hyväveliverkostoja, toisinaan hyvää pelisilmää tilanteissa, joissa puolueet jakavat toisilleen paikkoja eli saavuttavat poliittisia kompromissejä. En nyt puutu siihen, missä määrin vierailla valtioilla on jo olemassa valmiita muodollisia valtapositioita. On luonnollista, että sellaisista käsin voi varsin mutkattomasti junailla vaikuttaja-agentteja suoraan avainasemiin.
Sen sijaan kielteinen vaikuttaminen on suomalaisessa kulttuurissa helppoa myös muodollisten valta-asemien ulkopuolelta käsin. Esimerkiksi ilkeiden huhujen ja disinformaation levittäminen yksittäisistä ihmisistä on neuvostoajoista saakka ollut standardinmukaista toimintaa vaikuttaja-agenteille. Suomessa tällainen toiminta onnistuu poikkeuksellisen tehokkaasti, sillä suomalaiset ovat arkoja ja välttelevät kiistanalaisuuksia. He mieluummin jättävät ottamatta riskin kuin tarkistavat juorujen todenperäisyyden.
Huhujen levittämisestä askelta radikaalimpi menetelmä henkilötason vaikuttamisessa on uhkailu. Se on tyypillisesti piilouhkailua, joka ei täytä laittoman uhkauksen tunnusmerkkejä eikä siten käynnistä rikostutkintaa. Tai sitten se tapahtuu nimettöminä viesteinä ja puhelinsoittoina, jolloin vaikka laittoman uhkauksen tunnusmerkit täyttyisivät, syyllistä ei saada selvitettyä tai selvittäminen edellyttäisi keinoja, jotka ovat toistaiseksi Suomen omille viranomaisille laittomia.
Vaikuttaja-agentit etsivät myös heikkouksia ja harjoittavat riidankylvöä. Tätä tosin ei pidä sekoittaa toiseen asiamiesryhmään, kykyjenetsijöihin, joiden tehtävänä on identifioida henkilöitä ammattimaisten tiedusteluasiamiesten operaatioiden - esimerkiksi kehittelyn, värväyksen tai kompromettoinnin - kohteiksi.
Keskustelun ohjailu on myös vaikuttaja-agenttien tavanomaista työsarkaa. He auttavat, jos suinkin pystyvät, suomalaisia poliitikkoja, toimittajia ja yleisöä vouhottamaan epäolennaisesta ja vaikenemaan olennaisesta. Harkittujen ohjailuoperaatioiden tunnistamisessa auttaa jälleen usein havaittavissa oleva ajoitus ja synkronointi Venäjän propagandan tarjoilemiin narratiiveihin.
Varoituksen sana on aina paikallaan toisesta ääripäästä: terve epäluulo on hyvästä, mutta kaikenkattava vainoharhaisuus pahasta. Kaikki tieto ei ole valhetta eikä kaikki valhe ole harkittua informaatiovaikuttamista. Omaa suuta ei kannata pitää supussa vaikuttaja-agenttien pelossa, vaan päinvastoin, edistää avointa ja rehellistä informaatiokulttuuria, jossa tietoa kannattaa analysoida ja järjestää, ja jossa mielipiteitä ei pidä kavahtaa eikä hävetä, ei edes yleisistä syistä.
Jos olen tällä kirjoituksella kohottanut lukijan tiedostustasoa informaatiovaikuttamisen erään olennaisen ulottuvuuden tunnistamisessa, silloin oma informaatio-operaationi on onnistunut.
Vaikka informaatiosodankäynnistä on ryhdytty viimeaikoina keskustelemaan, keskustelu ulottuu vain harvoin "trolleja" ja avoimen propagandan ruotimista pidemmälle. Siitäkin syystä tämä on hyvä ja tarpeellinen kirjoitus.
VastaaPoistaOlen myös hämmästellyt aiheesta kirjoittavien ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden asiantuntemattomuutta Venäjän agendan ja toimintatapojen suhteen. Venäjän turvallisuuspalvelujen nykyiset toimintatavathan ovat lähes yksi-yhteen samanlaiset kuin Neuvostoliiton vastaavien palveluiden. (Erot ovat lähinnä teknologian tuomissa uusissa vaikutuskanavissa.) Näyttää kuitenkin siltä, etteivät Suomalaiset virkamiehet, tutkijat ja muut #turpo -aktiivit ole perehtyneet Neuvostotiedustelun toimintaan. Tietoa olisi kuitenkin saatavissa jo kohtuullisen paljon. Ihmisten selkärankareaktio kylmän sodan aikaisiin tiedusteluoperaatioihin ja niihin liittyviin arkisto- ym. paljastuksiin näyttää olevan tiedon sivuuttaminen koska James Bond ja Hollywood. Eipä siis ihme, että Venäjän toimintaa näyttää olevan vaikea ymmärtää.
Mitä tulee itse kirjoituksen aiheeseen, eli vaikuttaja-agentteihin, niin Suomi on ampunut itseään jalkaan jättämällä menneisyyden käsittelemättä. On suorastaan käsittämätöntä, että jopa politiikan tutkijoista löytyy niitä joiden mielestä lustraation perääminen on tyhjää kohkaamista ja olemattomien mörköjen etsintää. Kun katsoo esim. Ukrainan (tai Venäjän Syyriaan menon) synnyttämiä kommentteja ja näkökulmia Suomalaisessa mediassa, niin on selvää, että Venäjän puolestapuhujia löytyy kaikkialta Suomalaisesta yhteiskunnasta - myös politiikan, virkamieskunnan ja talouden korkeimmilta tasoilta. Ovatko he russofiileja, hyvässä uskossa suomettuneita (eli hyödyllisiä idiootteja) vai vaikuttaja-agentteja, onkin sitten toinen asia. Mutta joukossa on taatusti myös viimeksi mainittuja.
Nähdäkseni näiden päättäjäkunnassa toimivien vaikuttaja-agenttien eräs tärkeimmistä tehtävistä on estää Suomalaisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelukulttuurin länsimaistuminen. Nykyinen puolivenäläinen vaikenemisen, salailun, vähättelyn ja liturgisen oikeaoppisuuden vaaliminen kun mahdollistaa asioiden junailun "luottamuksellisesti" ja irrallaan vallitsevasta todellisuudesta (esim. turvallisuuspoliittinen tilanne).
Suomen toimintaa objektiivisesti analysoivalla tarkkailijalla onkin ihmeteltävää. Miksi ne Suomalaiset vaikuttajat jotka eivät aja Venäjän asiaa, tyytyvät vallitsevaan tilanteeseen? Tietämättömyyttään? Saamattomuuttaan? Pelkuruuttaan? Välinpitämättömyyttään? Vai onko Suomen ja Venäjän suhteissa kenties jotain, joka estää status-quon horjuttamisen? Jotain joka ei kestä päivänvaloa? Kuten vaikkapa kuliseissa esitettyjä suoria sotilaallisia uhkauksia?
Aivan totta ja erittäin hyviä kysymyksiä. Olen itsekin ihmetellyt usein ja paljon sitä, miksi Suomesta puuttuvat kokonaan esimerkiksi ne järkevät tutkijat ja tutkivat journalistit, jotka uskaltaisivat hakea tutkimuslupaa Tiitisen listaan (yhtäkään lupapyyntöä ei ole Supon mukaan saatu) tai tutkia avoimesti saatavissa olevista arkistoista ulkomailta KGB:n suomalaisia avustajia koskevia tietoja.
VastaaPoistaSuomessa eletään yhä itsesensuurin aikaa, sillä mikään laki tai suoranainen uhka ei suomalaisia estä käyttämästä sananvapauttaan.
Vaikuttaja-agenteista toteaisin vielä, että sellaisena voi nähdäkseni toimia ilmankin suoraa Konttorin ohjausta. Aivan kuten tiedonantajana saattoi toimia ymmärtämättä asioivansa KGB:n kanssa (vaikka kellojen olisi kyllä voinut edellyttää soivan). Joidenkin kohdalla toiminta on kuitenkin metodista, joten on syytä epäillä aktiivista ohjausta; eräiden kohdalla siinä määrin, että omat rahkeet eivät niinsanotusti riittäisi. Se on myös näkyvää länsimaisille Suomen tarkkailijoille. Mitenkähän se mahtaa vaikuttaa Suomen ja suomalaisen asiantuntemuksen yleiseen uskottavuuteen maailmalla?
Vaikuttaja-agenttina toimiminen ei minustakaan edellytä rekrytointia ja aktiivista ohjausta, vaikka tutkijat ymmärtääkseni rajaavat termin tiukemmin (en ole 100% varma, mutta näin oletan). Itse asiahan kuitenkin pysyy samana, oli toiminta oma-aloitteista tai ohjattua.
VastaaPoistaOlen myös mielessäni pohdiskellut kysymystä siitä, miltä Suomen toiminta näyttää länsimaiden näkökulmasta. Olen myös miettinyt mitä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto mahtaa itse ajatella toimintansa lännessä synnyttämästä kuvasta. Kaikesta päättäen ulkopoliittinen johto näyttää edelleen uskovan, että Suomi voi olla erillinen saareke, irrallaan maailman pahuudesta. Että Suomen ei tarvitse valita puolta, ja että kaksilla korteilla pelaaminen on myös ulkovaltojen mielestä ok. Omasta mielestäni tätä sopii epäillä. Alpo Rusi käsitteli tätä äsken mm. Iltalehden artikkelissaan:
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015122020861979_uu.shtml
Oli miten oli, täytyy vain toivoa, etteivät Suomalaiset poliitikot kehuskele Suomen Venäjä -osaamisella yhtä hanakasti ulkomailla kuin täällä kotona. Suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten asiantuntemus Venäjän suhteen on yleisesti ottaen luokattoman huonoa. Tutkijoiden kohdalla tilanne ei ole yhtä heikko, mutta kyllä heilläkin on liian usein taipumusta selitellä Venäjän toimia parhain päin. Kaiken kaikkiaan Suomalaiset ovat asiantuntijoita lähinnä siinä, kuinka välttää puhumasta Venäjästä pahaa, kuinka maalata Venäjä positiivisessa tai ainakin neutraalissa valossa ja kuinka nähdä Venäjän kehityksessä myönteisiä merkkejä.
Kyllähän Alpo Rusi on tutkinut Stadin arkistoja ja pyrkinyt siten selvittämään suomalaisia DDRn piikkin vakoilleita henkilöitä. Näitä on paljastettu kirjassa Tiitisen lista.
VastaaPoistaJotain rajaa sentään! Lukekaapa huviksenne viimeisimmät valtiojohtomme puheet ja etsikää sieltä maininnat Venäjästä. Voin kertoa, ettei montaa löydy. Ja onko tämä siis tutkijoiden vika? Mielestäni ei. Keskimäärin asiallinen blogi mutta niin vaan käy tälläkin foorumilla, että syylliseksi asioiden tilaan löydetään tutkijat, jotka muka välttelevät puhumasta Venäjästä pahaa. Onko liikaa vaadittu, että kirjoittelijat tutustuisivat kotimaiseen Venäjää koskevaan tutkimukseen?
VastaaPoista"Kyllähän Alpo Rusi on tutkinut..."
VastaaPoistaKyllä, Rusi on tehnyt hyvää työtä juuri Stasin arkistojen kanssa. Häntä on motivoinut oma kokemuksensa väärine syytöksineen ja vuotoineen, ja saksankielinen kielialue tuntuu muutenkin olevan hyvin hallussa.
Stasi on kuitenkin vain yksi KGB:n pikkuveljistä. Stasin suomalaisagentit olivat sivujuonne isommassa kuviossa, jossa päätoimijoita olivat tietysti Neuvostoliiton, sittemmin Venäjän, tiedustelu- ja turvallisuuspalvelut. Venäjällä ja Valko-Venäjällä arkistoja ei edelleenkään voi vapaasti tutkia, mutta kaikkialla muualla Itä-Euroopassa voi. Eipä vaan ole suomalaistutkijoita tungokseksi asti ollut.
"Jotain rajaa sentään!"
Kuka tässä tutkijoita on syyttänyt? Tässä blogissahan käsiteltiin Suomessa toimivia vaikuttaja-agentteja, ei Venäjä-tutkimusta tai sen puutteita.
Jos kyse oli aiemman kommentoija kommentista, siinähän todetaan: "Suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten asiantuntemus Venäjän suhteen on yleisesti ottaen luokattoman huonoa. Tutkijoiden kohdalla tilanne ei ole yhtä heikko."
Toisin sanoen, kommentoija piikittää hieman myös tutkijoita, mutta pääkritiikki menee poliitikkojen ja virkamiesten suuntaan, eikä syytä tutkijoita heidän puutteistaan.
Olen ollut havaitsevinani viime aikojen suomalaisessa keskustelussa syytöksiä "yliopistojen vihaamisesta/vainoamisesta" ynnä muuta sellaista. Rahasta tuossa kai ainakin osittain kiikastaa. Omasta puolestani voin kuitenkin vakuuttaa, että jos jollekin sektorille erityisesti haluaisin julkisia varoja investoida niin juuri koulutussektorille. Tämä kuitenkin on kokonaan toinen keskustelu ja ehkä siihen palataan jossain toisessa kirjoituksessa.
Suomesta löytyy kyllä asiansa osaavia ja neutraalisti tutkimuskohteeseensa suhtautuvia Venäjä-tutkijoita, valitettavasti media on tapansa mukaan rakastunut jälleen kerran stallariin, eli Aleksanteri-instituutin Markku Kangaspuroon (rauhanpuolustajat, Karl Marx -seura), jonka nykyvenäjää koskevat lausunnot ovat vähintäänkin mielenkiintoisia.
VastaaPoistaMaanpuolustuspiireissä on vuosikymmeniä herättänyt ihmetystä Pekka Visurin harrastama Kremlin myötäily joka on ollut pahimmillaan kuin Jaakko Laakson kaiku. Gustav Hägglundin NATO-vastaiset aamutakkiärhentelyt taas ovat herättäneet lähinnä myötähäpeää. Fred Blombergsin ulostulo on tosi kummallinen, täyssin irrallaan todellisuudesta eikä Sampo Ahtonkaan hyökkäystä sotilasaikakausilehdessä Saara Jantusta vastaan voi pitää muuna kuin "his masters voicena".
Vaikuttaa siltä että monella on - jos ei muuten - valtapoliittisista syistä herännyt kaipuu YYA-Suomeen jossa poliittiset vastustajat voi vaivattomasti murskata Kremlin painoarvolla.
Aikanaan huhuttiin että Aarne Saarisella olisi ollut vaatekaapissan Moskovassa räätälillä teetetty neuvostomarsalkan univormu asiaan kuuluvine kunniamerkkeineen jota p.o. quinsling sitten mallaili peilin edessä haaveillessaan vallankumouksesta.
Se on kuitenkin varmaa että keskellämme elää ihmisiä jotka hekumoivat erilaisilla valta- ja varsinkin väkivaltafantasioillaaj joita uskovat pääsevänsä toteuttamaan Venäjän miehittämässä Suomessa.
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Pystytkö arvioimaan Wikileaks:in suhteen Venäjään? Vaikuttaja-agentti, useful idiot (hardly), jotain muuta?
VastaaPoistaItse voin jouluaaton anonyymille suositella John R. Schindlerin kirjoituksia "Operaatio Snowdenista":
VastaaPoistahttp://20committee.com/2014/05/31/the-xx-committee-snowden-reader/
http://20committee.com/2015/08/31/wikileaks-is-a-front-for-russian-intelligence/
Kiitoksia jälleen hyvästä kirjoituksesta.
VastaaPoistaOlen pitkälti samaa mieltä. Ihmiset tekevät pahoja tekoja, mutta useinmiten tämä johtuu tyhmyydestä, eikä pahuudesta.
Kirjoitat että "omat" halutaan nähdä "hyvinä" ja "muut" "pahoina", ja että tämä lisää vastakkainasettelua. Tämä on ihan totta. Mutta oletko mielestäsi itse joskus lipsahtanut tuollaiseen? Esimerkiksi tässä kirjoituksessa
http://maailmajapaikat.blogspot.fi/2014/03/mordorin-uho.html
Odotan innolla seuraavaa kirjoitustasi.
Ruoko,
VastaaPoistaKiitos erinomaisista linkeistä. Arvostan itse Schindleriä paljon.
Anonyymi,
Olit postannut tämän kommentin tuplana. Poistin uudemman. Lukaisin uudelleen maaliskuussa 2014 kirjoittamani "Mordorin uhon". Valitettavasti en tänä päivänä ole eri mieltä mistään siinä kirjoitetusta. Päinvastoin, tämä on jälleen niitä hetkiä, jolloin olisin mieluummin ollut väärässä kuin että pahimmat arvioni ovat käyneet toteen.
Uusimmassa, tänään (19.1.16) postatussa kirjoituksessani pohdin sitä, mitä haittaa ihmisten tiedolle ja maailmankuvalle on, kun tasapuolisuus asetetaan arvona totuuden edelle esimerkiksi uutisoinnissa ja tutkimuksessa. Tuossa kirjoituksessa edustan vakaasti sitä kantaa, että totuuden on aina oltava korkeammassa asemassa.
"Mordorin uho" ei ole tasapuolisesti kirjoitettu kirjoitus, koska maailma, jota se käsittelee, ei ole tasapuolinen. Kaikki osapuolet eivät ole yhtä syyllisiä sotiin ja sotarikoksiin. Ukraina ei vainonnut venäläisiä eikä hyökännyt Venäjälle. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tämä on totuus, ja sen kaltainen muotoilu kuin "Ukrainan kriisi on monimutkainen kansallinen konflikti, jossa kaikki osapuolet ovat luultavasti syyllisiä" edustaa tasapuolisuusharhan hallitsemaa älyllistä epärehellisyyttä.
Se, että kyseisessä kirjoituksessa on käytetty Mordoria metaforana putinilaisesta Venäjästä, on puolestaan heijastumaa ukrainalaisten Maidanin aktivistien retoriikasta. Pakko sanoa, että vertaus on osoittautunut varsin osuvaksi. Se, onko sitten voiman ja valloitusten ihannointi ja muu fasismille luonteenomainen arvohierarkia luonnehdittavissa 'pahuudeksi' vai onko se enemmän kommenttisi mukaista 'tyhmyyttä' riippuu kahden asian arvioinnista. 'Pahuus' riippuu moraalisesta arviosta. 'Tyhmyys' riippuu puolestaan rationaalis-kausaalisesta arviosta.
Pahuutta on olemassa, ja sitä voidaan tunnistaa juuri toiminnan moraalisesta logiikasta. Fasismissa - mukaan lukien Putinin Venäjän harjoittama - on tunnistettavissa varsin paljon pahuuden tunnusmerkkejä siten kuin pahuus esimerkiksi länsimaisessa kristillisyydessä ymmärretään (ja varsin paljon myös muissa kulttuuriperinnöissä). Esimerkiksi voiman, julmuuden ja häikäilemättömyyden ihannointi, järjestelmällinen valehtelu ja vallan luovuttaminen miehitetyillä alueilla järjestäytynyttä rikollisuutta edustaneille rosvolaumoille edustavat eräällä lailla selkeää 'pahuutta', kuten myös sen tekopyhä glorifiointi kotimaiselle yleisölle tarkoitetussa propagandassa taisteluksi rakkauden, kristinuskon ja venäläisten ihmiskohtaloiden puolesta. Petos on aina kuulunut oleellisesti paholaisen myyttiin.
Onko se sitten 'tyhmyyttä'? Ei välttämättä. Se voi osoittautua tyhmäksi siinä tapauksessa, että Venäjä häviää uhkapelinsä ja seuraukset ovat kauheita Venäjän kansalle. Venäläiset kärsivät Venäjän sotapolitiikasta jo nyt, mutta eivät loppujen lopuksi hirveän paljon - eivät niin paljon kuin uhrinsa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että nämä pahat teot olisivat olleet tyhmiä varsinaisten tekijöidensä eli Kremlin, Lubjankan ja Akvaarion hallitsevien piirien näkökulmasta. Venäjän sotien organisaattorit ovat näistä sodista päinvastoin rikastuneet tuntuvasti.
Observer, ole hyvä! Schindler kirjoittaa paljon, terävästi ja aina asiaa.
VastaaPoistaSuomalainen "Venäjä-asiantuntijuus" on turhan usein silkkaa itsepetosta. Tuleepa mieleeni tarina, jossa eräs suomalainen diplomaatti oli neuvonut Toomas Ilvestä siitä, kuinka virolaisten pitäisi ottaa mallia suomalaisista (siteeraan ulkomuistista): "Me olemme eläneet heidän kanssaan niin kauan, että ymmärrämme heitä!" Ilves oli näpäyttänyt heti takaisin kuivakkaasti: "Niin. Me virolaisethan emme tosiaan ole olleet koskaan missään tekemisissä venäläisten kanssa."
The Ulkopolitist -lehdessä julkasitiin juuri artikkeli, jossa kysytään, perustuuko tasavallan presidentti Niinistön esittelemä jakkara- ja vakauspolitiikka haavekuville? Itse luulen, että se ei perustu edes niille, vaan kyseessä on pelkkä tyhjä liturgia.
http://ulkopolitist.fi/2016/01/20/konkretiaa-suomalaiseen-turpo-keskusteluun/
Mitä tulee taas Venäjän informaatiosodankäynnin perusteisiin, niin oleellisen kiteytti jo George Kennan kuuluisassa sähkeessään miltei tasan seitsemän vuosikymmentä sitten:
"The very disrespect of Russians for objective truth--indeed, their disbelief in its existence--leads them to view all stated facts as instruments for furtherance of one ulterior purpose or another."
http://nsarchive.gwu.edu/coldwar/documents/episode-1/kennan.htm