Elämää syksyn edellä

Blogini lukijat jakautuvat kahteen pääryhmään: niihin, jotka tuntevat minut ja joita kiinnostaa, mitä omassa yksityisessä elämässäni tapahtuu jossain täällä kaukana; ja niihin, jotka eivät minua välttämättä tunne, ja jotka haluaisivat ennen kaikkea lukea ajatuksiani maailmanpolitiikasta ja ajankohtaisista tapahtumista.

Alkuperäinen ajatukseni blogin perustamisessa oli kuitenkin laittaa talteen joitain merkintöjä niistä paikoista, jossa elin ja matkustin, koska elämäni on jopa nykymittapuulla kohtuullisen liikkuvainen, ja näen sekä todistan siksi monia asioita, joista voisivat olla kiinnostuneita ne, jotka vasta suunnittelevat matkaansa tai jotka ovat joskus olleet, mutteivät ole juuri nyt samoissa paikoissa kuin minä. Samalla tulisin jakaneeksi tuttaville (ja ei-tuttavillekin siinä sivussa) joitain sellaisia ajatuksia, jotka ovat liian pitkiä sosiaalisen median päivityksiin, tai jotka eivät välity valokuva-albumeista.

Tässä blogipäivityksessä on vaihteeksi kyse taas matkan ja matkustamisen syvemmistä esoteerisista tasoista, vaikka liikutaan periaatteessa tämänhetkisellä kotiseudullani Ukrainassa, tosin yksi pitkä ajomatka läntiseen Lviviin ja takaisin.

Vaikka rajoilta kantautuu pahaenteisten pasuunain pauhu Mordorin soittaessa tuhon torvia, muu elämä Euroopassa jatkuu. Neljännesvuosisataisen välirauhan viimeinen kesä on ollut kuumankostea ja aurinkoinen. Siihen ovat kuuluneet terassit, pitkät automatkat sekä valokuvien ottaminen lukuisissa itäisen Euroopan kaupungeissa, jotta muistaisimme joskus tulevaisuudessa, mitä hukkasimme. Mitä Euroopassa kerran oli, ja mitä emme osanneet arvostaa.

Örkkien aika on tehnyt tuloaan jo vuosikymmenen. Ennen sen puhkeamista kunnolla verenkarvaiseen kukkaansa ihmisillä on vielä hetki aikaa nauttia illuusiostaan. Elämästä, jota he erehtyivät pitämään itsestäänselvyytenä, syntymäoikeutena, jota ei tarvitsisi puolustaa. Örkin aika Tarun sormusten herrasta filmatisoinnista tuli eläväisenä mieleeni seuratessani Venäjän järjestämää 'Viidennen valtakunnan' (Pjataja Imperija) perustamisen juhlaa laittomasti miehitetyn Krimin pääkaupungissa Simferopolissa. Pääpuhujana oli motorisoidun rikollisliigan johtaja 'Kirurgi', joka raivon vallassa paasasi hurmoksellisille putinoideille venäläisfasistista paatosta ja sodan evankeliumia. Symboliikka oli väkevää: kaksipäinen kotka oli yhdistetty sirppiin ja vasaraan, Luciferin punatähti häälyi kaiken yllä ja pioneerilapset marssivat militanteissa riveissä neuvostohymnin raikuessa.

Mutta kesään kuuluvat myös kesävieraat, joita ilman kesänvietto jäisi vaille paljoa luovaa hulluutta. Liekö se sitten tämä Euroopan viimeisen kesän tuntu, joka on vetänyt minulle vieraita aiempia kesiä enemmän. Ehkä ihmiset haluavat nähdä vapaan Ukrainan kun se vielä on täällä. Sitä paitsi tänne kannattaa tulla, koska Ukraina on Moldovan ohella Euroopan selvästi edullisin maa. Nato-maa Albaniankin hintataso on tainnut nousta. Ukraina on myös hyvin helppo ja turvallinen maa matkailla, kunhan ei mene rintamalinjalle, mutta eipä sinne kannata muutenkaan mennä, ellei kyseessä ole vakava osallisuus Ukrainan ja koko Euroopan maanpuolustukseen joko aseellisella tai inforintamalla.

Nimenomaan edullisuus tekee matkailusta helppoa, sillä se tarkoittaa, että minkä tahansa pikku ongelman ratkaisemiseen on aina varaa. Tämä ei ole asianlaita kehittyneessä Lännessä, jossa pienikin haaveri tulee helposti niin kohtuuttoman kalliiksi, että matkaillessa pitää aina olla jonkinlainen paniikki päällä. Ukrainassa tieverkosto on hyvä, majoittautuminen ja ruoka naurettavan halpoja ja maa on tiheään asuttu, joten kaikkialla on kaikkea, mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Ainoan haasteen länsimatkailijalle asettaa se, että yli 25-vuotiaat ukrainalaiset yhä varsin harvoin osaavat mitään muuta kieltä kuin ukrainaa ja venäjää. Se tuottaa haasteita, jos tarvitsee autokorjaamoa tai muita palveluita jossain kaupunkien ulkopuolella. Jos noita kieliä ei osaa, nuorisolta voi pyytää apua, he kun ovat yleensä jo koulussa oppineet englantia.

Niistä kesävieraista. Suomalaisia on käynyt jo useampi tänä kesänä. Viime viikkoina on ollut oikea virta länsieurooppalaisia, johtuneeko siitä, että elokuu on lomakuu suuressa osassa Eurooppaa. Suomalaisten jälkeen oli ensin kaksi puolalaistyttöä ja sveitsiläinen poika, joka toi ranskalaisen kaverinsakin. Puolalaiset viipyivät pidempään, sekoillen ankarasti ja kadottaen siinä sivussa yhden luottokortin. Sveitsiläinen taas halusi väen vängällä Transnistriaan, vaikka varoittelin. Nyt hän on kai jo saanut itsensä turvallisesti Moldovaan.

Puolalaisten jälkeen tuli italialainen robotiikan ekspertti, jota en aluksi ehtinyt työkiireiden vuoksi nähdä, joten sitten kun näin ja selvisi, että oli hänen viimeinen perjantai-iltansa Kiovassa, vietimme sen pitkän kaavan mukaan aloittaen syömingeillä, jatkaen juomingeilla erään tšekin läksiäisissä ja sitten useissa muissa kohteissa. Hänen piti päästä maanantaiaamuksi Krakovaan, mutta kaikki junat länteen olivat täynnä ja hänen käyttämänsä saksalainen halpabussifirma oli tehnyt oharit, joten päätin viedä hänet autolla Lviviin ja viettää siellä viikonlopun. Lvivistä hän jatkaisi eri bussilla Krakovaan sunnuntaina.

Lviv on viiden ja puolensadan kilometrin päässä Kiovasta lounaaseen, mutta valtatie on hyvä ja ajettavissa 120-140 km keskivauhtia, usein tavanomaista 160 km/h vauhtiani. Lauantai-ilta siellä oli mitä parhain, kesä kuuma ja kaupunki täynnä nuorta väkeä. On syytä mainita, että Lviv on yksi Ukrainan kauneimmista kaupungeista ja hinnat puolet kiovalaisista tai alle. Leijonien kaupunki Lviv on myös yksi Ukrainan eurooppalaisimmista kaupungeista. Siellä henkivät pitkät vuosisadat osina Puolaa (Lwów) ja Itävalta-Unkaria (Lemberg).

Jätin italialaisen sunnuntaina myöhäisiltapäivällä Lviviin, täytin muutaman kanisterin Stepanikalla sijaitsevan viinipuodin hanoista (cabernet'ta ja saperavia) ja suuntasin sitten takaisin kohti Kiovaa. Vähän matkaa Lvivin ulkopuolella, keskellä ei mitään, poimin kyytiin nuoren liftarin, joka oli menossa Kiovaan, joten mikä ettei. Pian osoittautui, että hän oli 19-vuotias Tšernihivin polyteknisen yliopiston opiskelija, mutta myös runoilija, kirjailija ja räppäri. Hän oli matkustellut liftaamalla, ilman rahaa, kaikkialla siellä, mihin nuori varaton ukrainalainen pääsi ilman viisumia, eli Ukrainassa, Venäjällä, Valko-Venäjällä, Georgiassa ja Turkissa. Hän kirjoitti matkoistaan kirjaa, josta totesi, että 'totta kai siitä tulee menestys'. Hänen vanha slaavilainen nimensä merkitsi 'kaikkien hallitsijaa'.

Kävi niin ikään ilmi, että hän oli suuresti kiinnostunut Balkanista, Kurdistanista ja Syyriasta. Hän tunsi lukuisia merkittäviä persialaisia ja suufilaisia runoilijoita ja viittaili tuon tuosta Orwelliin tai Goetheen. Hän oli ollut 16-vuotias Maidaniin osallistuessaan ja se oli antanut hänelle kansallisen arvokkuuden ja vakaumuksen omasta ukrainalaisuudestaan, vaikka puolet hänen suvustaan oli venäläisiä Siperiasta, jostain Krasnojarskin läänin perukoilta. Hän löysi aarteita ukrainalaisten levyjen kokoelmastani, soitti niitä ja lauloi mukana. Hän kertoi kaikenlaista 80-luvun azerbaidžanilaisesta järjestelmänvastaisesta rokista, vaikkei ollut silloin edes syntynyt, ja esitti minulle täysin omasta aloitteestaan perusteita käsitykselleen, että Da'ish (jonka nimen hän lausui oikein) oli itse asiassa Irakin KGB-koulutettujen tiedustelu-upseerien ja siis Venäjän luomus. Hän oli kävellyt läpi Istanbulin, ollut töissä Hannoverissa ja osallisena kulttuuritapahtumaan Münchenissä. Hän oli lähtenyt vapaaehtoisena Donbasin rintamalle auttamaan siviiliväestöä, hänen kaverinsa oli organisoinut siellä ruumiiden evakuointia ja hän oli kirjoittanut sekä lukenut runojaan rintamalinjan siviileille.

Tähän mennessä olimme tulleet historiallisen Dubnon pikkukaupungin kohdalle ja ehdotin taukoa sekä pientä ekskursiota sinne, mikä hänelle sopi mainiosti. Hän esitteli minulle Lubomirskien ruhtinassuvun linnaa, Dubnon halki virtaavaa jokea, etnisten ukrainalaisten historiaa Puolan imperiumissa, ja kävimme kahvilla. Maksoin hänelle yhden mustan kahvin opastuksestaan, muusta hän kieltäytyi. Huomasin vasta paljon myöhemmin, että hänellä oli nälkä eikä hän ollut syönyt ilmeisesti sinä päivänä mitään.

Žytomyrin paikkeilla hän nukahti ja nukkui loppumatkan. Kun tulimme Kiovaan, oli jo yö, ja kysyin, mitä hän meinasi tehdä. Ei vaikuttanut järkevältä lähteä talsimaan kohti Tšernihivin maantietä keskellä yötä, joten tarjosin hänelle vierashuoneeni, joka oli nyt vapaa puolalaisten ja italialaisen lähdettyä. Hän asettui taloksi kuin olisi aina asunut luonani, auttoi itseään ja haki jääkaapistani olutta (toki luvallani) sekä söi suurella ruokahalulla kaiken mitä minulla oli tarjota. Hän otti haltuunsa yhden vanhoista läppäreistäni ja soitti minulle itselleen tärkeää musiikkia. Vetäydyin itse nukkumaan, koska seuraava päivä olisi normipäivä, mutta hän halusi suuren inspiraationsa vallassa kirjoittaa runoja ja jätin hänet siihen työhönsä.

Löysin hänet aamulla samasta puuhasta, vaikka oli kuulemma yöllä nukkunut. Hän halusi kahvia ja ilmoitti, että seuraavan kerran kun lähtisin Lähi-itään tai Amerikkaan, hän tulisi mukaan. Yön aikana hän oli lukenut romaanikäsikirjoitustani ja tarjoutui kääntämään sen ukrainaksi ja venäjäksi. Minun pitäisi vastaavasti kääntää hänen kirjansa suomeksi. Mikäs siinä. Sanoin, että jos olisi vielä illalla Kiovassa, voisin viedä hänet Tšernihiviin saakka, mutta hän lähti jo aamusta liftaamaan sinne, luottavaisena, että perille pääsisi. Rahaa ei ollut, mutta eipä sitä näemmä maailmanmatkailuun tarvittu. Pääsihän hän perille, sillä jo samana iltana häneltä alkoi tulla viestejä. Luulen, että kuulen hänestä vielä.

Mitä romaaniini tulee, olin luvannut jordanialaiselle ystävälleni, josta luultavasti tulee jonain päivänä yksi aikamme suurimmista ajattelijoista, että saisin sen loppuun kesän loppuun mennessä. Siis vuodessa, sillä aloitin viime vuonna näihin aikoihin. Olen nyt saamassa loppuun kirjan kaksi ensimmäistä osaa ja jäljellä on enää kolmas ja viimeinen, jonka pitäisi olla ensimmäistä osaa pidempi mutta toista lyhyempi. Onneksi kesä Ukrainassa jatkuu vielä jonkin aikaa elokuun päätyttyäkin. Ja Jordaniassa vielä kauemmin. Selityksiä minulla siis tarpeen vaatiessa on.