Kuten edellisestä kirjoituksesta kävi ilmi, Borneon jälkeen olimme hetken jumissa Kuala Lumpurissa, josta jatkoimme aiemmin suunnitellun Sumatran sijaan Jaavalle, jossa sijaitsee Indonesian pääkaupunki Jakarta samoin kuin yli puolet koko Indonesian väestöstä, mikä tekeekin Jaavasta maailman väkirikkaimman saaren. Jakartan metropolissa yksinään on yli 30 miljoonaa asukasta, mutta myös suurin osa muista Indonesian suurimmista kaupungeista sijaitsee Jaavalla.
Väentiheys ja Jakartan pahamaineiset ruuhkat huomioon ottaen hankkiuduimme lentokentältä suoraan Bogoriin. Sen piti olla rauhallisempi. Käytännössä Bogor on kuitenkin jo alkanut kasvaa kiinni Suur-Jakartaan ja on viikonloppuisin tupaten täynnä jakartalaisia. Katselimme kuitenkin Bogorin kuuluisia puutarhoja, kävimme syömässä donitseja, juomassa lattea ja asuimme miellyttävässä pienessä majatalossa.
Liikkumiseen meni Jaavalla pelkän ruuhkaisuuden vuoksi aivan liikaa aikaa. Bogorin molemmin puolin sijaitsevista kansallispuistoista, joissa olimme ajatelleet käydä kummassakin, pääsimme siten käymään vain toisessa, kuuluisammassa. Kyseessä on Gunung Geden ja Pangrangon kaksoistulivuorten ympärillä aukeava, eri korkeusvyöhykkeitä käsittävä kansallispuisto, jossa on tavattu yli puolet kaikista Jaavalla esiintyvistä lintulajeista.
Gunung Geden-Pangrangon kansallispuiston portille voi käytännössä mennä Cibodasin kasvitieteellisten puutarhojen kautta, jotka kukkivine ja hedelmöivine puineen ovat niin ikään erinomainen lintupaikka. Cibodasissa oli suurina parvina Jaavan pienimpänä lintuna tunnettua jaavanpyrstötiaista, jotka muodostivat puita ja pensaita koluavien sekaparvien ytimen. Henkilökohtaisesti epäilen, mahtaako tämä hippiäisen kokoinen pyrstötintti olla pienempi kuin eräät kukastajalajit, jotka nekin todella pieniä. Toinen kiva laji sekaparvissa oli sundannakkeli, väreiltään mustaa, metallinsinistä ja valkeaa. Manikkeja, bulbuleja ja sen sellaisia, joita on vaikeampi nähdä tiheässä metsässä, näkee puutarhojen alueella helposti.
Puutarhojen sisäänkäynnin luota lähtee vasempaan polku, joka johtaa vesiputouksille. Varhain aamuna tämä polku on helppo paikka kahden eri haarapyrstölajin näkemiseen, samoin eräiden pensaita ja bambua suosivien lajien. Ylempänä kukkulalla näyttäytyi rosvokotka sangen näyttävästi, harjakotka syvemmällä metsässä. Endeemistä jaavanjalokotkaa en onnistunut tällä kertaa löytämään, vaikka sen pitäisi Gedellä ja Pangrangolla elellä.
Varsinaisen kansallispuiston alueella luontopolku nousee jyrkästi ylös kosteiden viidakoiden halki, saapuu sitten pienelle Sinijärvelle, jatkuu avoimemman suomaiseman halki pitkospuita, sukeltaa takaisin viidakkoon ja haarautuu lopulta kahtia, toisen haaran johtaessa Cibereumin putouksille ja toisen ylös tulivuoren kraatteria kiertävälle polulle. Lintuja on runsaasti - timaleja, medestäjiä, minivettejä - tosin niiden näkeminen ei aina ole kovin helppoa. Sekaparvia tuli kuitenkin vastaan ihan mukavasti, eikä sekään häirinnyt, että runsaasti jakartalaista nuorisoa kiipesi vuorelle samana päivänä, usein iloisesti tervehtien tai haluten ottaa selfieitä ulkomaalaisten kanssa.
Palasimme Bogoriin ja sieltä Jakartaan, jossa oli aikaa yksi kaupunkipäivä. Suuri ja kaoottinen metropoli, jossa on pieni ja nätti siirtomaa-aikainen vanhakaupunki. Vähän kuin Manila.
Viimeisenä aamunani ennen kuin lentoni Dohaan lähti, lähdin hotellista varhain ja otin taksin Angke Kapukin mangroverämeelle. Sitä piti jonkin aikaa etsiä, mutta lopulta se löytyi sieltä mistä pitikin. Kyseinen paikka on Jakartan ulkopuolella sivussa samasta valtatiestä, jota pitkin pääsee lentokentälle, joten olin ottanut kaikki matkalaukkuni mukaan, valmiina siirtymään sieltä lopulta suoraan kentälle. Suojelualueen keskuksessa vartijat ottivat laukut pientä maksua vastaan huostaansa.
Niin lähellä suurkaupunkia sijaitsevaksi kyseinen kosteikkoalue oli yllättävän ekstensiivinen ja hyvä lintupaikka, joskin osa pitkospuista oli sellaisia, että olisi ollut hyvä olla saappaat. Eipä mitä, auringossa kengät kuivuivat nopeasti eikä iilimatojakaan tuntunut olevan. Haikaroita, rantakanoja, käärmekauloja, merimetsoja ja kahta sorsalajia - intianviheltäjäsorsaa ja suomutavia. Myös puiden ja pensaiden varpuslinnusto oli runsasta.
Paikallinen nuoriso ei näytä tulevan mangroverämeille pelkästään ihastelemaan lintuja. Lintutorneihin mennessä piti kopistella kenkiä, että tulo kuultaisiin ylhäällä, ja siellä oli sitten joku hyvin syyllisen näköinen nuoripari, joka tuskin oli ollut lintuja katsomassa. Tai rämeikön halki kulkevan polun varren penkeillä, joissa kohtasi syyllisen näköisiä poikaryhmiä, jotka juuri olivat polttaneet jotain, minkä kiireesti piilottivat. Sinänsä myönteistä, että nuorisolla näyttää olevan melko vapaamielinen seurustelukulttuuri, vaikka pitääkin pysyä poissa kotiväen nähtäviltä. Kansallispuistoissa ei kukaan tule päristelemään heille partaansa, vaan kiikareiden ja kameroiden kanssa kulkevat oikeat luonnonystävät suhtautuvat heihin suopeasti.
Väentiheys ja Jakartan pahamaineiset ruuhkat huomioon ottaen hankkiuduimme lentokentältä suoraan Bogoriin. Sen piti olla rauhallisempi. Käytännössä Bogor on kuitenkin jo alkanut kasvaa kiinni Suur-Jakartaan ja on viikonloppuisin tupaten täynnä jakartalaisia. Katselimme kuitenkin Bogorin kuuluisia puutarhoja, kävimme syömässä donitseja, juomassa lattea ja asuimme miellyttävässä pienessä majatalossa.
Liikkumiseen meni Jaavalla pelkän ruuhkaisuuden vuoksi aivan liikaa aikaa. Bogorin molemmin puolin sijaitsevista kansallispuistoista, joissa olimme ajatelleet käydä kummassakin, pääsimme siten käymään vain toisessa, kuuluisammassa. Kyseessä on Gunung Geden ja Pangrangon kaksoistulivuorten ympärillä aukeava, eri korkeusvyöhykkeitä käsittävä kansallispuisto, jossa on tavattu yli puolet kaikista Jaavalla esiintyvistä lintulajeista.
Gunung Geden-Pangrangon kansallispuiston portille voi käytännössä mennä Cibodasin kasvitieteellisten puutarhojen kautta, jotka kukkivine ja hedelmöivine puineen ovat niin ikään erinomainen lintupaikka. Cibodasissa oli suurina parvina Jaavan pienimpänä lintuna tunnettua jaavanpyrstötiaista, jotka muodostivat puita ja pensaita koluavien sekaparvien ytimen. Henkilökohtaisesti epäilen, mahtaako tämä hippiäisen kokoinen pyrstötintti olla pienempi kuin eräät kukastajalajit, jotka nekin todella pieniä. Toinen kiva laji sekaparvissa oli sundannakkeli, väreiltään mustaa, metallinsinistä ja valkeaa. Manikkeja, bulbuleja ja sen sellaisia, joita on vaikeampi nähdä tiheässä metsässä, näkee puutarhojen alueella helposti.
Puutarhojen sisäänkäynnin luota lähtee vasempaan polku, joka johtaa vesiputouksille. Varhain aamuna tämä polku on helppo paikka kahden eri haarapyrstölajin näkemiseen, samoin eräiden pensaita ja bambua suosivien lajien. Ylempänä kukkulalla näyttäytyi rosvokotka sangen näyttävästi, harjakotka syvemmällä metsässä. Endeemistä jaavanjalokotkaa en onnistunut tällä kertaa löytämään, vaikka sen pitäisi Gedellä ja Pangrangolla elellä.
Varsinaisen kansallispuiston alueella luontopolku nousee jyrkästi ylös kosteiden viidakoiden halki, saapuu sitten pienelle Sinijärvelle, jatkuu avoimemman suomaiseman halki pitkospuita, sukeltaa takaisin viidakkoon ja haarautuu lopulta kahtia, toisen haaran johtaessa Cibereumin putouksille ja toisen ylös tulivuoren kraatteria kiertävälle polulle. Lintuja on runsaasti - timaleja, medestäjiä, minivettejä - tosin niiden näkeminen ei aina ole kovin helppoa. Sekaparvia tuli kuitenkin vastaan ihan mukavasti, eikä sekään häirinnyt, että runsaasti jakartalaista nuorisoa kiipesi vuorelle samana päivänä, usein iloisesti tervehtien tai haluten ottaa selfieitä ulkomaalaisten kanssa.
Palasimme Bogoriin ja sieltä Jakartaan, jossa oli aikaa yksi kaupunkipäivä. Suuri ja kaoottinen metropoli, jossa on pieni ja nätti siirtomaa-aikainen vanhakaupunki. Vähän kuin Manila.
Viimeisenä aamunani ennen kuin lentoni Dohaan lähti, lähdin hotellista varhain ja otin taksin Angke Kapukin mangroverämeelle. Sitä piti jonkin aikaa etsiä, mutta lopulta se löytyi sieltä mistä pitikin. Kyseinen paikka on Jakartan ulkopuolella sivussa samasta valtatiestä, jota pitkin pääsee lentokentälle, joten olin ottanut kaikki matkalaukkuni mukaan, valmiina siirtymään sieltä lopulta suoraan kentälle. Suojelualueen keskuksessa vartijat ottivat laukut pientä maksua vastaan huostaansa.
Niin lähellä suurkaupunkia sijaitsevaksi kyseinen kosteikkoalue oli yllättävän ekstensiivinen ja hyvä lintupaikka, joskin osa pitkospuista oli sellaisia, että olisi ollut hyvä olla saappaat. Eipä mitä, auringossa kengät kuivuivat nopeasti eikä iilimatojakaan tuntunut olevan. Haikaroita, rantakanoja, käärmekauloja, merimetsoja ja kahta sorsalajia - intianviheltäjäsorsaa ja suomutavia. Myös puiden ja pensaiden varpuslinnusto oli runsasta.
Paikallinen nuoriso ei näytä tulevan mangroverämeille pelkästään ihastelemaan lintuja. Lintutorneihin mennessä piti kopistella kenkiä, että tulo kuultaisiin ylhäällä, ja siellä oli sitten joku hyvin syyllisen näköinen nuoripari, joka tuskin oli ollut lintuja katsomassa. Tai rämeikön halki kulkevan polun varren penkeillä, joissa kohtasi syyllisen näköisiä poikaryhmiä, jotka juuri olivat polttaneet jotain, minkä kiireesti piilottivat. Sinänsä myönteistä, että nuorisolla näyttää olevan melko vapaamielinen seurustelukulttuuri, vaikka pitääkin pysyä poissa kotiväen nähtäviltä. Kansallispuistoissa ei kukaan tule päristelemään heille partaansa, vaan kiikareiden ja kameroiden kanssa kulkevat oikeat luonnonystävät suhtautuvat heihin suopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti