Länsi-Virossa sijaitseva Matsalunlahti pohjukassaan sijaitsevine Kasarin luhtineen on Pohjois-Euroopan merkittävimpiä lintualueita. Matsalunlahti kuuluu Väinänmereen, joksi kutsutaan Läänemaan rannikon sekä Viron suurten saarten, Saarenmaan, Hiidenmaan, Muhun ja Vormsin, väliin jäävää saaristoista merialuetta. Lahden pohjoisranta kuuluu Läänemaahan ja eteläranta Pärnumaahan.
Parhaita lintuaikoja Matsalunlahdella ovat tietysti muuttoajat, erityisesti toukokuu ja syyskuu. Varhaisemmin keväällä ja myöhemmin syksyllä alue on tärkeä hanhien kerääntymisalue. Päätin kuitenkin vierailla lahden rannoilla viikonloppuretkellä heinäkuun lopussa, joka on lintumaailmassa yleisesti ottaen varsin hiljaista aikaa. Pesimäkaudet alkavat olla ohi, mutta useimpien lajien syysmuutto ei ole vielä alkanut. Harvat lajit pitävät itsestään ääntä.
Pari näyttävää ilmiötä on kuitenkin tähän aikaan vuodesta jo käynnissä. Yksi niistä on kahlaajien syysmuuton käynnistyminen. Monet arktiset kahlaajat käyvät pohjoisella tundralla ja taigasoilla vain pesimässä - niiden tärkein syy asian hoitamiselle Pohjolassa ovat kaikille tutut kaksisiipismassat, monenlaiset surviaiset, sääsket ja kärpäset. Pohjoisen kesä on lyhyt ja intensiivinen, joten kahlaajat ovat kehittäneet eräänlaisen pikapesintäretken: ne lentävät soiden ja kosteikoiden sulettua paikalle soidintamaan, munat kuoriutuvat samaa tahtia sääskiparvien ilmaantumisen kanssa, poikaset ovat heti kuoriuduttuaan valmiita kävelemään pesästä, ja kasvavat nopeasti proteiinipitoisella hyönteisravinnolla.
Naaraat lähtevät paluumatkalle kohti etelää jo pian munimisen jälkeen, jättäen urokset hautomaan. Urokset lähtevät seuraavina - näihin aikoihin - ja lopulta elo-syyskuussa matkalle lähtevät loput: pesinnässä myöhästyneet tai uusiksi ottaneet, hengailemaan jääneet aikuiset sekä suuri määrä samana kesänä syntyneitä nuoria. Lopun vuotta useimmat arktiset kahlaajat hengailevat pitkin maailman rantalietteitä ja vuorovesirantoja, syöden maan ja veden rajapinnasta löytyviä lukemattomia pieneläimiä. Samoja lajeja, jotka käyvät pesimässä Pohjoismaissa ja Siperiassa, voi talvisin nähdä Afrikan, Lähi-idän, Etelä-Euroopan ja Etelä-Aasian rannoilla - muuttomatkoilla kaikkialla siinä välillä.
Viikonloppuna Matsalunlahdella oli pieniä määriä lähes kaikkia yleisiä kahlaajia, mutta ei suuria määriä mitään niistä. Kahlaajamuuttoa oli siis jo käynnissä, mutta päämuuttoaalto ei ilmeisesti ollut vielä käsillä. Niityillä oli paljon töyhtöhyyppiä ja kapustarintoja, lietteillä yksittäin ja pienissä ryhmissä useimpia yleisiä vikloja, sirrejä ja tyllejä. Pieniä ryhmiä isokuoveja, mustapyrstökuireja ja tundrakurmitsoja näkyi, samoin paikallista pesimälajistoa edustavia punajalkavikloja ja meriharakoita. Paikan tyyppilintuihin kuuluva avosetti oli jostain syystä kateissa, tai ehkä en vain ollut onnekas. Sen sijaan löysin yleisten taivaanvuohien lisäksi harvinaisen heinäkurpan. Se pesii alueella, joten ei ehkä ollut muutolla.
Toinen lintumaailman ilmiö tähän aikaan vuodesta ovat tiettyjen lajien kerääntymäparvet. Ne ovat jo hoitaneet pesimisensä ja alkavat kokoontua parviksi, vaikkeivät vielä olekaan lähdössä syysmuutolle. Näyttävin tällainen laji on kottarainen, jonka suurparvet murmuroivat sankkoina Matsalunlahden rannoilla ja laitumilla.
Yövyimme mukaan lähteneen latviattaren kanssa Altmõisan majatalossa Tuurussa. Sieltä lähtevän luontopolun päässä ei enää ole lintutornia. Rehevät niityt ja pensaikkomaat ovat tähän aikaan vuodesta varsin hiljaisia, kun laululinnut eivät pidä ääntä itsestään. Pikkulepinkäisiä oli paljon ja muutama hernekerttu säksäytteli pensaissa. Suohaukat leijailivat lähes trooppiselta tuntuvan kuumankostean ahomaiseman yllä - näimme matkan aikana kaksi niittysuohaukkaa, kolme ruskosuohaukkaa ja yhden sinisuohaukan.
Põgari-Sassin rantaniityillä oli edellä mainittuja kahlaajia - paljon lajeja, mutta varsin pieniä määriä. Paikalla tarvitaan kaukoputkea, koska koko ranta on sähköaidoin rajattu naudoille ja lintuja pitää katsoa navetan luota tai maantieltä käsin.
Toisin on Puisen niemennokassa, jossa pääsee kiertämään niemeä jalan. Siellä oli satapäisiä parvia merimetsoja ja merihanhia, lisää kahlaajia, tiiroja samoin kuin parvittain muutolla olevia keltavästäräkkejä ja kirvisiä. Niemeltä palatessamme nousi omituinen myrsky mereltä ja pyyhki mantereelle, ajaen helteessä uimaan menneet ihmiset pakoon luonnonvoimien raivoa. Myrsky oli ohi yhtä äkkiä kuin oli tullutkin. Katselimme jo kartanolla hauen, porsaan ja Orvieton ääressä metsässä eteneviä nuorten kerttujen, uunilintujen ja harmaasieppojen aaltoja.
Kiidevan tornilta näkyi vain vähän lintuja, lukuun ottamatta pääskyjen parvia maalla ja tiirojen parvia lahdella. Kaukana näkyivät merimetsojen jonot matkalla aamukalaan johonkin lahden keskiosiin. Haeskan torni ympäristöineen osoittautui merkittävästi tuottoisammaksi - ja olikin sillä kertaa lintuisin yksittäinen paikka Matsalunlahdella. Merihanhia ja kyhmyjoutsenia oli satamäärin, kahlaajia kivasti. Niityillä jahtasivat sudenkorentoja kolme nuolihaukkaa. Ruovikoiden ja laidunten laidoilla oli satakunta harmaahaikaraa, ja niiden joukossa kolme jalohaikaraa. Komea valkea haikara on alkanut viime aikoina levittäytyä pohjoista kohti. Etelä-Englannissa on jo vakaa populaatio ja ensimmäisiä yksittäisiä pareja on asettunut pesimään Etelä-Viroon harmaahaikarayhdyskuntiin.
Rannajõen aukeilla oli sinisuohaukka ja lähistöltä löytyi kaksi kurkiparia. Penijõella lähinnä muuttavia hysyjä. Kävimme läpi myös Matsalun, Suitsun, Keemun ja Meelvan - hienoja paikkoja, mutta ei suuria lintumassoja näkyvissä. Saastmasta Pitkänenälle näkyi sen sijaan kaikenlaista kivaa: aikuinen urosmetsäkauris tuli polulla vastaan, esiaikuinen merikotka taas poseerasi suurella kivellä lokkien ahdistellessa. Korppeja oli paljon.
Hyvin miellyttävä viikonloppureissu: kesäisiä maisemia, luontoa, lintuja, tunnelmia, hyvää seuraa. Matkan ainoa ikävä koettelemus liittyi paluulaivaan, joka oli tupaten täynnä lomilta palaavia suomalaisia ostoslasteineen. Ihmiset onnistuivat tukkimaan sekä hissit että porraskäytävät hyvissä ajoin jo silloin, kun autoilijoiden olisi pitänyt päästä autokannelle, kun taas jalankulkijoiden olisi pitänyt odotella kaikessa rauhassa laivan muissa tiloissa. Pääsin kantamuksineni autokannelle vasta, kun siellä jo käristiin, etten ollut heti autoani liikuttamassa.
Parhaita lintuaikoja Matsalunlahdella ovat tietysti muuttoajat, erityisesti toukokuu ja syyskuu. Varhaisemmin keväällä ja myöhemmin syksyllä alue on tärkeä hanhien kerääntymisalue. Päätin kuitenkin vierailla lahden rannoilla viikonloppuretkellä heinäkuun lopussa, joka on lintumaailmassa yleisesti ottaen varsin hiljaista aikaa. Pesimäkaudet alkavat olla ohi, mutta useimpien lajien syysmuutto ei ole vielä alkanut. Harvat lajit pitävät itsestään ääntä.
Pari näyttävää ilmiötä on kuitenkin tähän aikaan vuodesta jo käynnissä. Yksi niistä on kahlaajien syysmuuton käynnistyminen. Monet arktiset kahlaajat käyvät pohjoisella tundralla ja taigasoilla vain pesimässä - niiden tärkein syy asian hoitamiselle Pohjolassa ovat kaikille tutut kaksisiipismassat, monenlaiset surviaiset, sääsket ja kärpäset. Pohjoisen kesä on lyhyt ja intensiivinen, joten kahlaajat ovat kehittäneet eräänlaisen pikapesintäretken: ne lentävät soiden ja kosteikoiden sulettua paikalle soidintamaan, munat kuoriutuvat samaa tahtia sääskiparvien ilmaantumisen kanssa, poikaset ovat heti kuoriuduttuaan valmiita kävelemään pesästä, ja kasvavat nopeasti proteiinipitoisella hyönteisravinnolla.
Naaraat lähtevät paluumatkalle kohti etelää jo pian munimisen jälkeen, jättäen urokset hautomaan. Urokset lähtevät seuraavina - näihin aikoihin - ja lopulta elo-syyskuussa matkalle lähtevät loput: pesinnässä myöhästyneet tai uusiksi ottaneet, hengailemaan jääneet aikuiset sekä suuri määrä samana kesänä syntyneitä nuoria. Lopun vuotta useimmat arktiset kahlaajat hengailevat pitkin maailman rantalietteitä ja vuorovesirantoja, syöden maan ja veden rajapinnasta löytyviä lukemattomia pieneläimiä. Samoja lajeja, jotka käyvät pesimässä Pohjoismaissa ja Siperiassa, voi talvisin nähdä Afrikan, Lähi-idän, Etelä-Euroopan ja Etelä-Aasian rannoilla - muuttomatkoilla kaikkialla siinä välillä.
Viikonloppuna Matsalunlahdella oli pieniä määriä lähes kaikkia yleisiä kahlaajia, mutta ei suuria määriä mitään niistä. Kahlaajamuuttoa oli siis jo käynnissä, mutta päämuuttoaalto ei ilmeisesti ollut vielä käsillä. Niityillä oli paljon töyhtöhyyppiä ja kapustarintoja, lietteillä yksittäin ja pienissä ryhmissä useimpia yleisiä vikloja, sirrejä ja tyllejä. Pieniä ryhmiä isokuoveja, mustapyrstökuireja ja tundrakurmitsoja näkyi, samoin paikallista pesimälajistoa edustavia punajalkavikloja ja meriharakoita. Paikan tyyppilintuihin kuuluva avosetti oli jostain syystä kateissa, tai ehkä en vain ollut onnekas. Sen sijaan löysin yleisten taivaanvuohien lisäksi harvinaisen heinäkurpan. Se pesii alueella, joten ei ehkä ollut muutolla.
Toinen lintumaailman ilmiö tähän aikaan vuodesta ovat tiettyjen lajien kerääntymäparvet. Ne ovat jo hoitaneet pesimisensä ja alkavat kokoontua parviksi, vaikkeivät vielä olekaan lähdössä syysmuutolle. Näyttävin tällainen laji on kottarainen, jonka suurparvet murmuroivat sankkoina Matsalunlahden rannoilla ja laitumilla.
Yövyimme mukaan lähteneen latviattaren kanssa Altmõisan majatalossa Tuurussa. Sieltä lähtevän luontopolun päässä ei enää ole lintutornia. Rehevät niityt ja pensaikkomaat ovat tähän aikaan vuodesta varsin hiljaisia, kun laululinnut eivät pidä ääntä itsestään. Pikkulepinkäisiä oli paljon ja muutama hernekerttu säksäytteli pensaissa. Suohaukat leijailivat lähes trooppiselta tuntuvan kuumankostean ahomaiseman yllä - näimme matkan aikana kaksi niittysuohaukkaa, kolme ruskosuohaukkaa ja yhden sinisuohaukan.
Põgari-Sassin rantaniityillä oli edellä mainittuja kahlaajia - paljon lajeja, mutta varsin pieniä määriä. Paikalla tarvitaan kaukoputkea, koska koko ranta on sähköaidoin rajattu naudoille ja lintuja pitää katsoa navetan luota tai maantieltä käsin.
Toisin on Puisen niemennokassa, jossa pääsee kiertämään niemeä jalan. Siellä oli satapäisiä parvia merimetsoja ja merihanhia, lisää kahlaajia, tiiroja samoin kuin parvittain muutolla olevia keltavästäräkkejä ja kirvisiä. Niemeltä palatessamme nousi omituinen myrsky mereltä ja pyyhki mantereelle, ajaen helteessä uimaan menneet ihmiset pakoon luonnonvoimien raivoa. Myrsky oli ohi yhtä äkkiä kuin oli tullutkin. Katselimme jo kartanolla hauen, porsaan ja Orvieton ääressä metsässä eteneviä nuorten kerttujen, uunilintujen ja harmaasieppojen aaltoja.
Kiidevan tornilta näkyi vain vähän lintuja, lukuun ottamatta pääskyjen parvia maalla ja tiirojen parvia lahdella. Kaukana näkyivät merimetsojen jonot matkalla aamukalaan johonkin lahden keskiosiin. Haeskan torni ympäristöineen osoittautui merkittävästi tuottoisammaksi - ja olikin sillä kertaa lintuisin yksittäinen paikka Matsalunlahdella. Merihanhia ja kyhmyjoutsenia oli satamäärin, kahlaajia kivasti. Niityillä jahtasivat sudenkorentoja kolme nuolihaukkaa. Ruovikoiden ja laidunten laidoilla oli satakunta harmaahaikaraa, ja niiden joukossa kolme jalohaikaraa. Komea valkea haikara on alkanut viime aikoina levittäytyä pohjoista kohti. Etelä-Englannissa on jo vakaa populaatio ja ensimmäisiä yksittäisiä pareja on asettunut pesimään Etelä-Viroon harmaahaikarayhdyskuntiin.
Rannajõen aukeilla oli sinisuohaukka ja lähistöltä löytyi kaksi kurkiparia. Penijõella lähinnä muuttavia hysyjä. Kävimme läpi myös Matsalun, Suitsun, Keemun ja Meelvan - hienoja paikkoja, mutta ei suuria lintumassoja näkyvissä. Saastmasta Pitkänenälle näkyi sen sijaan kaikenlaista kivaa: aikuinen urosmetsäkauris tuli polulla vastaan, esiaikuinen merikotka taas poseerasi suurella kivellä lokkien ahdistellessa. Korppeja oli paljon.
Hyvin miellyttävä viikonloppureissu: kesäisiä maisemia, luontoa, lintuja, tunnelmia, hyvää seuraa. Matkan ainoa ikävä koettelemus liittyi paluulaivaan, joka oli tupaten täynnä lomilta palaavia suomalaisia ostoslasteineen. Ihmiset onnistuivat tukkimaan sekä hissit että porraskäytävät hyvissä ajoin jo silloin, kun autoilijoiden olisi pitänyt päästä autokannelle, kun taas jalankulkijoiden olisi pitänyt odotella kaikessa rauhassa laivan muissa tiloissa. Pääsin kantamuksineni autokannelle vasta, kun siellä jo käristiin, etten ollut heti autoani liikuttamassa.
Tätä kirjoitusta kirjoittaessani en tiennyt vielä, että samana kesänä jalohaikara pesi ensimmäisen kerran myös Suomessa: Porvoonjoen suistossa, harmaahaikarayhdyskunnassa. Toinen Porvoossa pesineen parin vanhemmista oli rengastettu Alankomaissa v. 2016.
VastaaPoista