Kirjat

keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Madrid ja Itämeren ilosanoma

Madridista kuuluu hyviä Suomen kannalta. Suomi ja Ruotsi ovat päässeet Turkin kanssa sopimukseen, että Turkin PKK:ta koskevat huolet otetaan vastedes vakavammin ja Turkki asettui tukemaan maidemme Nato-jäsenyyttä. Tämä on erittäin hyvä uutinen paitsi Suomelle ja Ruotsille, myös Natolle, Pohjolalle ja koko Euroopalle. 

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä kaikki Pohjoismaat ovat viimeinkin yhdessä samalla puolella. Voidaan alkaa puhua Skandinaviasta omanamme, vaikka kielellisesti Suomi ja Viro muodostavatkin "toisen Pohjolan", nimittäin itämerensuomalaisen. Myös Latvia ja Liettua integroitunevat tämän myötä mielikuvallisestikin vahvemmin osaksi Pohjois-Eurooppaa, kuten Viro on jo käytännössä tehnyt. Kulttuurisesti Pohjois-Eurooppa vaihettuu etelää kohti asteittain: kieliraja kulkee nykyään Viron ja Latvian välissä, uskontoraja Latvian ja Liettuan. Latviassa tosin protestantteja, katolisia ja ortodokseja taitaa nykyisin olla melko tasavahvat osuudet. Länsi-Skandinaviassakin pohjoismaisuus vaihettuu asteittain keskieurooppalaisuudeksi Skoonessa, Etelä-Jyllannissa ja Saksan Schleswig-Holsteinissa.

Suomen ja Viron lisäksi alueella oli aikoinaan kolmaskin vahva itämerensuomalainen maa, nimittäin Liivinmaa. Liiviläiset sulautuivat kuitenkin kristillistymisensä myötä alueelle tulleisiin indoeurooppalaisiin - eliitti saksalaisiin, rahvas lätteihin. On sanottu, että geneettisesti itämerensuomalaisin väestö maailmassa elää edelleen Latvian ja Liettuan rajaseudulla - tuo väestö on ulkonäöltään jotakuinkin niin vaaleaa ja perisuomalaisen näköistä kuin voi olla, muttei ole enää vuosisatoihin puhunut liiviä.

Kolmas balttilainen kansa (tai neljäs, jos latgallit lasketaan erilleen läteistä) olivat aikoinaan preussilaiset, mutta kuten tiedämme, preussilaiset saksalaistuivat kristillistymisensä myötä ja preussin kieli katosi. Itä-Preussi liitettiin toisen maailmansodan jälkeen Venäjään ja neljännen Baltian maan (tai viidennen, jos Suomi lasketaan sellaiseksi) sijaan Pohjola sai kylkeensä tyystin venäläistetyn ja militarisoidun eteentyönnetyn vihollispesäkkeen. Sitä erottaa Venäjän nyt käytännössä miehittämästä Valko-Venäjästä vain kapea Suwałkin käytävä, jota pitkin Via Baltica kulkee Liettuasta Puolaan.

Suwałkin käytävä on nykyisin Nato-alueen kriittisimpiä heikkoja kohtia, ja Venäjän juuri tuohon nurkkaan kohdistaman aggressiivisen paineen vuoksi Suomen ja Ruotsin jäsenyys tuo Natolle kauan kaivattua strategista syvyyttä pohjoisessa. Ainakin Venäjän tulee olemaan huomattavasti nykyistä vaikeampi käyttää Suomen valtionaluetta hyökkäyksiin Natoa vastaan. Suomen täytyy vielä tosin neutraloida demilitarisoituun Ahvenanmaahan kohdistuva kriittinen miehitysuhka. Ruotsi hoiti vastaavan ongelman pois päiviltä jo viime vuosina remilitarisoimalla Gotlannin.

Tanskalle kuuluva mutta Skoonen itäpuolella sijaitseva saari Bornholm oli Länsi-Berliinin ja Itävallan miehitysvyöhykkeen ohella ainoita sellaisia maailmankolkkia, josta Venäjä on kerran alueen miehitettyään suostunut suosiolla lähtemään pois. Itämeren turvallisuustilanne olisi tietysti oleellisesti huonompi jos Venäjä olisi onnistunut jäämään sinne ja militarisoimaan Tanskan salmien tuntumassa sijaitsevan saaren suureksi sotilastukikohdaksi. Suomelta anastetut Suursaari ja Tytärsaari sekä muut Suomenlahden ulkosaaret oli epäilemättä ajateltu laivareittejä valvomaan. Vaikka nyt kirjoitetaankin Itämeren muuttumisesta Naton sisämereksi, se ei silti vieläkään ole aivan täysin rauhan meri, sillä Venäjällä on yllin kyllin rantoja Karjalankannaksella, Inkerinmaalla ja Itä-Preussissa.

Joka tapauksessa Pohjois-Euroopan turvallisuus lisääntyy Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä niin olennaisella tavalla, että Pohjolalle tarjoutuu ennennäkemätön mahdollisuus myös keskinäiseen yhtenäisyyteen ja sen mukaiseen asemoitumiseen Euroopassa ja maailmalla. Tämä kannattaa hyödyntää. Pohjolan turvallisuutta palveleva materiaalikuljetusten valtimo on hyvä rakentaa Helsingistä Oulun ja Norlannin kaivoskaupunkien kautta Narvikiin.

Vielä ei kuitenkaan olla Natossa. Ratifioinnit kaikissa jäsenmaissa tulevat kestämään pitkään. Sinä aikana iltalypsijöitä voi hyvin tulla Erdoğanin ja Milanovićin lisäksi muitakin sekä valtioiden johdosta että jäsenmaiden parlamenteissa vaa'ankielisasemissa olevista puolueista ennen kuin pallo on lopulta maalissa.

Lisäksi on hyvin luultavaa, että Venäjä ryhtyy jo nähtyä pahempiin toimiin Naton pohjoislaajennuksen sabotoimiseksi. Se on jo uhannut Liettuaa, jonka kautta Venäjän joukot kulkevat Königsbergiin (Kaliningradiin) ja Venäjällä on jo vuosikaudet valmistettu propagandaa Ahvenanmaan ja Hangon haltuunottoa ennakoiden. Näistä Ahvenanmaa on demilitarisoidun asemansa vuoksi erityisen haavoittuva. Venäjällä on Maarianhaminassa suhteettoman suuri, lähinnä vakoiluasemana toimiva ja subversiivista toimintaa harjoittava konsulaatti. Toivon Suomen ja Ruotsin jo täysin rinnoin mutta hiljaisuudessa ratkovan tätä ongelmaa. Ei riitä, että valmistaudutaan monimutkaisella lupamenettelyllä lähettämään joukkoja siinä vaiheessa, kun vihreät miehet ovat jo Maarianhaminassa ja ovat vaihtaneet maakunnan johtajat, vaan tämä hyökkäys tulee voida ennalta ehkäistä. Toisaalta ojasta allikkoon mennään silloinkin, jos mannersuomalaiset öykkäröivät saarelaiset separatismiin, jollainen ei tietenkään jäisi viholliselta käyttämättä.

Lisäongelmia voi koitua mikäli sotaväsymystä potevat suuret länsimaat painostavat Ukrainan hyväksymään jonkinlaisen Minsk III:n, itselleen epäedullisen tulitauon, jonka myötä Venäjä vahvistaa miehityksensä 20 %:lla Ukrainan pinta-alasta ja vapauttaa sotavoimansa eskaloimaan lännenvastaista sotaa muilla rintamilla. Uusi tulitaukosopimus Ukrainassa ei lopettaisi Venäjän kyltymätöntä aggressiota Ukrainan itsenäisyyden eliminoimiseksi, vaan parhaimmillaankin lykkäisi seuraavaa suursotaa muutamalla vuodella (odottamaan Trumpin paluuta Valkoiseen taloon). Sen sijaan se voisi saada tietyt länsimaat vaatimaan Naton ja EU:n laajentumisten jäädyttämistä, jottei "ärsytettäisi Venäjää" tai "vaarannettaisi Ukrainan rauhansopimusta".

Ikävä ja paradoksaalinen tosiasia on, että Suomi ja Ruotsi hyötyvät Ukrainan sodan pitkittymisestä. Ukrainan sodan vuoksi sekä kansalliset mielialat näissä maissa että kansainvälinen asetelma muuttuivat yhtäkkiä suosiollisiksi - ja onneksi hallituksemme eivät jääneet makaamaan vaan toimivat kun tilaisuus koitti. Toista tilaisuutta tuskin olisi kovin pian tullut. Suomella ja Ruotsilla on nyt sekä kunniavelka että kylmä rationaalinen valtiointressi tukea ukrainalaisia niin, että nämä pystyvät ylläpitämään vastarintansa Venäjää vastaan vähintään niin kauan kunnes Suomi ja Ruotsi ovat tiukasti Naton turvatakuiden piirissä.

Mitä vielä Turkkiin tulee, yhteistyökomitean perustaminen Turkin ja Ruotsin kanssa ei ole välttämättä lainkaan huono asia Suomen oman turvallisuuden kannalta. Se tullee tarkoittamaan esimerkiksi lisää hyödyllistä tiedustelutiedon vaihtoa. Vaikka Turkki yrittäisikin käyttää menettelyä poliittisesti motivoituihin syytöksiin omia vihollisiaan vastaan, sen on tarjottava syytöksilleen todisteita. Suomi ja Ruotsi ovat täysin tietoisia siitä, ettei PKK ole mikään ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon keskittyvä kansalaisjärjestö, jollaiseksi hyödylliset hölmöt sen tiedotusvälineissä kuvaavat, vaan aseellinen autoritäärinen ääriliike, joka on syvään sekaantunut järjestäytyneeseen rikollisuuteen myös Suomessa ja Ruotsissa. Useimmat normaalit kurdit, vaikkeivät Turkkia rakastakaan, toivottanevat tervetulleeksi sen, että viranomaiset puuttuvat hieman aiempaa enemmän ainakin törkeimpien mafiatyyppien tekemisiin. Ehkä uhkailun ja suojelurahan keruun kohteena olevat ravintolat ja muut pienyrittäjätkin saavat vähän enemmän hengitystilaa.

Ylipäätään sotilasliitossa oleminen ei tarkoita sitä, että kaikesta ollaan kaikkien liittolaismaiden kanssa samaa mieltä. Sen sijaan se tarkoittaa sitä, että erimielisyyksistä voidaan neuvotella liittolaisten kesken ja saavuttaa sivistyneitä kompromissejä isompien asioiden ollessa kyseessä. Niiden suomalaisten, jotka jo näin vähästä alkoivat epäillä koko liittoa siksi, että Natossa on kovin erilaisia ja asioista eri mieltä olevia valtioita, kannattaa muistaa, että Kreikka ja Turkki ovat kumpikin olleet Naton jäseniä vuodesta 1952 saakka - huolimatta siitä, että tuohonkin aikaan on mahtunut vallankaappauksia, Kyprosta, saarikiistoja, ilmatilaloukkauksia, merialueriitoja ja monenmoista muuta erimielisyyttä.

Nato onkin Euroopan ja luultavasti maailmanhistoriankin tähänastisesti menestyksellisin rauhanjärjestö. Jokainen voi mielessään kuvitella, millaista Euroopan historia olisi kylmän sodan aikana ollut ilman sitä - tai miltä Itä-Eurooppa ja Balkan näyttäisivät tänä päivänä putinistisen revisionismin myötä, mikäli Nato olisi jättänyt 90-luvulla ja sen jälkeen laajentumatta.

*   *   *

Brysselissä on koko kesäkuun jälkipuoliskon ajan ollut hellettä, yhtenään yli 30 astetta. Vaikka asunnossani ei ole toimivaa ilmastointia, tämä ei ole minua juurikaan haitannut. Avoimet ikkunat (silloin kun aurinko ei paista niihin) ja verhot (silloin kun aurinko paistaa niihin) ovat toimineet oikein hyvin. Tukalampaa on ystäviltä tulevien kommenttien perusteella ollut mm. Espanjassa, Italiassa ja Tunisiassa, joissa on oltu koko ajan 42-48 asteessa ja rikottu aiempia kuumuusennätyksiä.

Elämä on kuitenkin palannut. Ukrainan sodasta alkaen kukaan ei ole enää oikein jaksanut välittää pandemiasta, ja siihen liittyvät rajoitteetkin on jo pääosin poistettu. Maskeja näkee enää aniharvoin, kahvilat ja terassit ovat jo pitkään olleet auki ja ihmistäyteisiä, läsnätyö alkaa jo kattaa suuremman osan viikonpäivistä kuin etätyö. Eihän se pandemia mihinkään ole kadonnut - ihmisiä sairastuu ja kuolee siihen yhä jatkuvasti - mutta kun käytännössä koko väestö Belgiassa on jo kolmeen kertaan rokotettu, tautia ei enää pelätä entiseen malliin. Toivottavasti tämä ei johda uuteen katastrofiin.

Muuttohaukat jäivät lähikirkkoni torniin pysyvästi, sillä näen ja kuulen niitä lähes päivittäin. Alueen pulut, turkinkyyhkyt ja sepelkyyhkyt näyttävät olevan aivan yhtä yleisiä kuin ennenkin, mutta ovat muuttaneet käytöstään niin, että kirkon edessä olevalla aukiolla ne lentävät aivan maata viistäen ja tuhottoman nopeasti. Ei ole vaikea arvata miksi. Varikset ja naakat näyttävät sen sijaan alkaneen karttaa koko korttelia, fiksuja lintuja kun ovat. Ketut hengailevat takapihallani entiseen malliin - mutta ne eivät kilpailekaan muuttohaukan kanssa samoista saaliseläimistä, koska ketut ottavat saaliinsa maasta ja keskittynevät jyrsijöihin, kun taas muuttohaukka saalistaa vain ilmasta.

maanantai 13. kesäkuuta 2022

Suomessa ja sieltä paluu

Oli ollut tarkoitus ehtiä Suomen-lomalla myös Lappiin ja Jäämeren rannikolle, mutta suunnitelma kaatui siihen, että kummatkin matkalle alun perin halunneet raskautuivat aikataulultaan aikaistetuilla tenteillä. Nykyisillä bensanhinnoilla minun ei kannattanut yksin lähteä pohjoiseen. Lomaviikkojen viettäminen Etelä-Suomessa oli kuitenkin sikäli hyvä, että sain hoidettua monia käytännön asioita liittyen asuntoihin, autoon, tulevaan seuraavaan työpaikkaani ja siviili-ihmissuhteisiin.

Pääkaupunkiseudulla tuli käytyä paljon Kalliossa, Sörkassa ja Hakaniemessä. Kävimme myös Vanhankaupunginkoskella, Lauttasaaressa sekä Vallisaaressa, jossa vallitsi tuolle kauniille saarelle ominainen lehtomainen vehreys ja lauloivat kultarinnat, satakielet, sirittäjät, punavarpuset ja käenpiika. Itä-Helsingin kotikulmilla loikki tavattoman paljon rusakoita, mutta myös jonkin verran peuroja. Tuli syötyä useassa klassikkopaikassa, kuten Cellassa ja Elitessä, myös uudemmassa klassikossa Ondassa.

Kävin pikkuveljeni kanssa retkeilemässä Mäntsälän Mustametsässä, Pukkilan Kanteleenjärvellä, Askolan tulvapelloilla ja hiidenkirnuilla sekä Porvoon Ruskiksella. Muuttoaika oli kuitenkin pääosin jo ohi, mestoilla oli lähinnä paikallisia pesimälajeja, Askolan pelloilla tosin kerääntymä laulujoutsenia ja haapanoita. Kurkia siellä täällä. Ruskiksella neljä nuorta merikotkaa kerralla samassa paikassa.

Naapurini biologien kanssa kävin Öröllä, jonka harvinaisimpia lintulöytöjä olivat tällä kertaa Storvikenillä yhden alkuillan viivähtäneet kaksi vesipääskyä sekä kaksi karikukkoa tavanomaisessa paikassa pohjoiskärjen edustan luodoilla. Pohjoiskärjen maastossa rellesti myös valkohäntäpeuroja. Pilkkasiipiä kellui jälleen mukavasti saaren rannikoilla. Haahkat huhuilivat kilpaa hylkeiden kanssa. Merikotka näyttäytyi pari kertaa, harmaahaikara samoin, ja teeri pulputti jälleen saaressa ensimmäisenä päivänä. Saaren keskellä olevalla arolla kävi hetken lekuttelemassa potentiaalinen harvinaisuus, mutta jäi lopulta määrittämättä ja katosi saaresta ilmeisesti muuttomatkaa jatkaen. Myös tavanomaisemmat tuulihaukka ja nuolihaukka näyttäytyivät vain lyhyesti.

Suurin sensaatio oli kuitenkin lantiattaren lantapyydyksistään löytämä Suomelle uusi petolyhytsiipi, Emus hirtus, jolle ehdotin nimeä lantiaispyöveli, mutta sillä näkyy olleen jo vanhastaan suomenkielinen nimi loimulyhytsiipi. Laji on erikoistunut metsästämään lantiaisia lantakasoissa - se teloo niiltä ensin valtavilla leuoillaan jalat, sitten pään, ja lopulta syö suihinsa. Kauhistuttava villipeto pääsi vieläpä Ylen uutisiin saakka.

Käväisin myös prinssin kanssa asioilla Hämeenlinnassa ja Töölössä, minkä jälkeen suuntasimme lopulta Tallinnaan, josta käsin seurasin ammattikonferenssia. Prinssi lähti sitten Tunisiaan ja minä ajamaan Euroopan halki kohti Brysseliä. Yövyin ensimmäisen yön Kaunaassa, ajoin sieltä aamupäivän läpi Varsovaan, tehden pysähdyksen Grajewon pikkukaupunkiin, jossa kävin pizzeriassa syömässä. Viivyin iltapäivästä aamuun ystäviä tavaten Varsovassa. Oli hyvä suomalais-ukrainalais-puolalais-venäläis-amerikkalainen seurue. Joimme olutta, myös männyltä maistuvaa metsäolutta. Puola on viihtyisä ja edullinen maa. 

Viimeisenä matkapäivänä ajoin Varsovasta ensin Frankfurt am Oderiin, jonne Varsovan-kaverit jäivät, ja sieltä edelleen Berliinin esikaupunkina toimivaan pikkukaupunkiin Tegeliin, jossa Harkovasta evakuoitunut tunisialainen kaverini nykyään asuu. Koska hän tuli Ukrainan sodan jaloista, hän sai ukrainalaispakolaisten tavoin työluvan ja välittömästi hyvän työpaikan Berliinin keskustasta. Sellaisesta hän ei olisi voinut ennen sotaa edes unelmoida. Nyt onnettomuutta seurasi onni, sillä paettuaan Harkovasta Ukrainan halki pommituksia, venäläisiä tappajia ja korruptoituneita poliiseja ja hankkiuduttuaan Puolan kautta Saksaan, hän sai lopulta hämmentävän helposti sekä laillisen oleskeluluvan että hyvän työpaikan Euroopasta.

Viimeiseksi edessä oli pitkä ajorupeama Tegelistä koko Saksan halki Brysseliin. Kahvitaukoja paremmille pysähdyksille ei ollut enää aikaa, koska maanantaiaamuna piti olla tikkana työpaikalla. Olin Brysselissä yhden aikaan yöllä.