Lauantaina olin valokuvaajattaren kanssa Rawaljärven etelä- ja itäpuolten maastoissa. Olemme kumpikin ihmisiä, joilla on hyvä lintuonni, ja kun olemme kahdestamme jossain retkellä, lintuja manifestoituu tuon tuosta ja perin yllättäviäkin lajeja.
Aloitimme tuona aamuna seitsemältä Jinnantien kosteikolta, joka on Rawalin padon poistumauoman ympärille lähelle Chak Shahsadin maatalousalueita muodostunut pieni kosteikko, jossa on joenuoman ruovikon lisäksi peltoja, puhvelien laitumia sekä vanhoja lehtipuita. Yhdistelmä on hyvin suotuisa monenlaisille linnuille.
Laitumilla liikehti suurparvina intianmainoja, pihamainaa harmaampia ja rusosiipilaikkuisia. Pensaissa ja erityisesti kukkivissa puissa oli puolestaan liikkeellä tavattoman suuria määriä tiltaltteja ja harmaatalitiaisia. Keltasilmätimalit kulkivat määrätietoisina laumoina arundapöheikköjen läpi ja sinipriiniat lauloivat. Olimme palaamassa autoja kohti ja totesimme keskenämme, että vaikka olimme nähneet paljon kaikenlaisia lintuja, emme olleet sinä aamuna löytäneet mitään kovin epätavallista.
Juuri sillä hetkellä lähietäisyydeltä ylitsemme lensi intiantoko - Pakistanin ainoa vakituinen sarvinokkalaji. Tämä harmaa ja mustanaamioinen sarvinokka on vakituinen Lahoren ja Sialkotin seuduilla Punjabissa, mutta Islamabadissa suurharvinaisuus. Viimeinen ja ainoa eBirdiin ennen meitä kirjattu havainto on kahdesta sarvinokasta erään toisen tuntemamme lintuharrastajan kotipuutarhasta E-7-sektorilla - silloinkin täysin epätavallinen havainto. Linnun ilmestyminen Jinnantien kosteikon maatalousmaisemaan osoittaa, että se ajoittain liikkuu Punjabin pesimäalueiltaan kauaskin. Sen verran huomiotaherättävä laji on kuitenkin kyseessä, että sitä havaittaisiin paljon useammin, jos Islamabadissa olisi pienikin oma pesimäkanta.
Seuraillessamme sarvinokkaa peltoaukeiden isoille puille löysimme myös kaksi variskäkeä - uroksen ja naaraan - sekä ohi ja padolle päin lentävän aasiankeisarikalastajan. Variskäki on kesällä yleinen ja kuuluva laji, mutta vain pieni määrä sinnittelee Islamabadin alueella talven yli. Keisarikalastaja puolestaan on kesäisin kaukana korkeilla vuoristopuroilla. Talvisin se silloin tällöin laskeutuu Rawaljärvelle saakka.
Jatkoimme Kinarapuistoon ja sielläkin meitä kohtasi epätavallinen lintuonni: aivan vieressä olevassa piikkipensaassa piileskeli isohko lintu, joka pakeni edellämme suurin piirteen samalla hetkellä, kun tajusin punaisesta nokasta, mikä se oli: viirumalkoha. Tämä epätavallinen kuivien alueiden maassa elävä malkohalaji on eräällä tapaa Pakistanin ja Intian avomaiden maakäki. Kaikki muut malkohat ovat trooppisen Aasian viidakoiden otuksia.
Olihan Kinarapuiston piikkipensaikoissa myös kaikenlaista pikkulintua: mustakurkkurautiainen, pari sepeltaskua, tavanomaisia bulbuleita ja priinioita. Ja rannasta näki putkella järvellä olevia vesilintulauttoja: siellä oli sini- ja harmaasorsaa, jonkin verran punasotkaa ja nokikanaa. Durbarin ympäriltä löytyi jokunen priinia ja lepinkäinen lisää, laguunilta paljon kenttähyyppiä mutta vähänlaisesti muita kahlaajia. Tosin muutama taivaanvuohi röhki itsensä lentoon.
Järven itäpohjukassa, joka on tavallisesti paras lintupaikka, oli kylläkin kaikenlaista lintua, mutta vain varsin tavanomaisia lajeja. Pikkutörmäpääskyjen parvet talvellakin tavallisten haarapääskyjen lisäksi tuntuivat yllättävän myöhäisiltä, vaikka tokihan kaikkia pääskyjä näkyy Islamabadissa myös talviaikaan. Kahlaajia oli silmiinpistävän vähän: jokunen viklo siellä, pikkutylli täällä. Noki- ja liejukanoja sekä kirjokalastajia oli paljon, kuten edelliskäynnilläkin.
* * *
Sunnuntaina lähdin eläköityneen majurin ja erään tunnetun luontovalokuvaajan kanssa Abbottabadin piirikunnan vuoristolaaksoihin, jotka muodostavat käytännössä osan Murreevuoria ja siten Länsi-Himalajaa. Kohteemme oli Karlanin putousten laakso Bagnoterin kylän alueella. Bagnoter sijaitsee Nathiagalin ja Abbottabadin välisen maantien varrella.
Silmiinpistävintä Bagnoterissa oli vuoristopurojen virtalintujen runsaus. Koko vaeltamallamme jaksolla olivat sekä jokileppälintu että virtaleppälintu tavattoman yleisiä. Harvinaisempia mutta sitäkin ilahduttavampia olivat neljä pitsihaarapyrstöä sekä kaksi aasiankoskikaraa. Jostain syystä virtavästäräkkejä ei sen sijaan näkynyt - lienevät muuttaneet alemmas, kuten tapaavat talvisin tehdä. Pitsihaarapyrstö on sangen elegantti vuoripurojen lintu. Lehahtelee hyöteisjahdissa. Keisarikalastaja löytyi täältäkin.
Niin ikään ilahduttavaa oli tiaisparvien runsaus metsissä - erityisesti se, että ne koostuivat pääosin niistä lajeista, jotka Margallakukkuloilla ovat harvinaisia: runsaasti vihertalitiaista, harlekiinitiaista, mustatöyhtötiaista ja pakistanintiaista. Oli siellä tietysti myös tavanomaisia harmaatalitiaisia. Tiaisten lisäksi sekaparvissa liikkui runsaasti uunilintuja: lähinnä kashmirin- ja tiibetinuunilintuja sekä himalajansieppokerttuja. Kuningasseppä huuteli etäällä. Löytyi myös useita pareja kivikkoleppälintua, melko paljon viirupriinioita, himalajansinipyrstöjä, tulirintatimaleita sekä punanokka- ja töyhtöbulbuleita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti