Vuoden loppu Sumatralla

Matkustin joulun alla Sumatralle, tarkemmin sanoen sen pohjoisosassa sijaitsevaan Acehin maakuntaan, joka tuli taannoin tunnetuksi Suomessa ensin tsunamituhoista, sitten Königstedtissä neuvotellusta ja elokuussa 2005 Helsingin Smolnassa allekirjoitetusta rauhansopimuksesta, jossa Martti Ahtisaari oli keskeisessä osassa. Acehissa muistettiin Helsinki ja Suomi hyvin siksi, että sopimusta kutsutaan siellä Helsingin sopimukseksi - Ahtisaari oli sen sijaan jäänyt tuntemattomammaksi, varmaankin siksi, että rauhanvälittäjät - ainakin taitavat sellaiset - yleensä asettuvat diskreetisti taka-alalle, antaen valokeilat sopimukseen päässeille riitapukareille.

Acehin viidakot olivat hyvä paikka viettää joulupyhiä, koska kyseinen maakunta on Indonesian konservatiivisinta muslimialuetta eikä siellä siten ollut joulupyhinäkään mikään suljettu tai väki kadoksissa sukulaisissaan. 

Verrattuna Jaavaan - Ison-Britannian kokoiseen saareen, jossa tungeksii yli puolet Indonesian väestöstä - paljon suuremmalla mutta harvemmin asutulla Sumatralla oli miellyttävän väljää. Hyväkuntoisia teitä ilman minkäänlaisia ruuhkia. Rauhallisia luonnonkauniita vuoristometsäalueita, joiden idylliä uhkaavat vain salametsästäjät ja tännekin tunkeutuvat laululintujen pyytäjät. Jaavalaisten kulttuurinen villitys häkkilintuihin - ja nimenomaan luonnosta pyydystettyihin sellaisiin - on romahduttanut lähes kaikkien suosituimpien laululintulajien kannat Indonesiassa.

Matka Sumatralle oli jossain määrin monipolvinen, sillä lähtöpäivänäni lensin ensin Dubaihin, jossa minulla oli yhdeksän tuntia aikaa, joten vuokrasin auton ja ajoin sisämaahan al-Marmumin aavikonsuojelualueen virkistysjärville, jossa vietin aikaa katsellen tuhansia turkin- ja palmukyyhkyjä sekä monia muita lintuja. Emiraateissa näkee nykyään joka puolella mitä eksoottisimpia vieraslajeja, jotka ovat muodostaneet vakiintuneita kantoja. Minulle ei ole aivan selvää, onko kaikki nuo lajit vasiten istutettu Emiraatteihin vai ovatko ne karkailleet paikallisten yksityispuutarhojen kokoelmista ja sitten kolonisoineet ihmisen luomia habitaatteja. 

Monet yleisimmistä vieraslajeista ovat Pakistanista hyvin tuttuja, koska ne edustavat nimenomaan eteläaasialaista lajistoa - esimerkiksi mainat ja bulbulit. Nykyisin myös šikra on vakiintunut pesimälajiksi Emiraatteihin. Marmumin lampareilla näki myös kaikenlaista muuta outoa: kruunukurkia, mustajoutsenia, satapäisiä parvia sepelkyyhkyjä - joukossa myös afrikkalainen täpläkyyhky. Näin tosin myös gaselleja ja akaasian alla päivänpaisteelta piilossa istuskelleen paksujalan.

Palatessani Dubain kaupunkiin kävin myös Ras al-Khorin laguunilla, jonka vetonaulana siellä on melkein aina suuria määriä flamingoja. Paljon muuta kuin flamingoja, naurulokkeja ja kiljuvia koululaisporukoita siellä ei tällä kertaa ollutkaan.

Dubaista lensin Kuala Lumpuriin - tai tarkemmin sanoen Selangorin osavaltiossa sijaitsevalle Kuala Lumpurin kansainväliselle lentokentälle. Sielläkin minulla oli kylliksi aikaa, että ehdin käydä lintuja katselemassa Paya Indahin kosteikoilla. Näin kaksikin kiinanpikkuhaikaraa sekä paikallisen, puusta liikkeelle lähtevän idänmehiläishaukan. Ilahduttavaa oli myös nähdä Pakistanissa puutarhassani jokapäiväisen harakkataskun voivan tuolla kosteikolla yhä hyvin - se nimittäin kuuluu niihin aiemmin yleisiin lajeihin, jotka Indonesiasta ovat jo melkein tyystin kadonneet edellä mainitun häkkilintukaupan vuoksi.

Banda Acehiin saavuin aatonaaton iltapäivästä, yhä valoisaan aikaan. Kontaktini olivat minua vastassa ja ajoimme maakunnan pääkaupungista pitkän matkan ensin Calangiin syömään merenrantaravintolassa ja sitten majoituskohteeseemme Nagan Rayaan. Hotellistamme Nagan Rayassa ja vastapäisestä De Albi -ravintolasta tuli ilta- ja yötukikohtiamme tutkimusretkille, jotka kukin päivä aamuhämärästä päivänlaskuun suuntautuivat Leuservuorten kansallispuiston ja sitä ympäröiväin alueiden metsäisille rinteille.

Siellä - ylänkömetsissä - viihtyy suurin osa Sumatran endeemeistä, jotka olivat luonnollisesti lajitoivelistani kärjessä. Endeemisten lajien lisäksi Sumatran metsistä löytyy tietysti runsaasti yleissundalaista lajistoa - samoin hyvin paljon yhteistä Malakan niemimaan lajistoon. Indonesian saarista Sumatralla onkin aasialaisin lajisto - lähimpänä manner-Kaakkois-Aasian linnustoa. Siirryttäessä itää ja etelää kohti, Wallace- ja Lydekker-linjojen yli, vaihettuu Nusantaran lajisto vähitellen aasialaisesta australaasialaiseksi - tyypilliset aasialaiset linturyhmät, kuten bulbulit ja timalit, vähenevät, ja vastaavasti tyypilliset australaasialaiset ryhmät, kuten mesikot ja malurit lisääntyvät. Harvinaisin löytämämme laji oli acehinbulbuli, joka on käynyt perin vähälukuiseksi. Sama kohtalo uhkaa myös sumatrannaurulia, vaikka niitä sentään yhytimme kolmeen otteeseen.

Sademetsiä ei suotta kutsuta sademetsiksi. Joka iltapäivä sade kasteli meidät jossain vaiheessa. Silloinkin kun ei satanut, oli vuorilla usein sumuista ja aina kosteaa. Toisaalta alankometsissä oli puolestaan tukahduttavan kuuma - niissäkin toki retkeilimme kartuttaaksemme matkalistaa sundalaisella lajistolla. Alankometsistä löytyi mukavasti esimerkiksi trogoneja ja harlekiineja.

Lintujen lisäksi Sumatralla on mielenkiintoista muukin eläinmaailma. Nisäkkäistä mainittakoon esimerkiksi runsas apinalajisto. Näimme ihkaeläviä orankeja, mutta myös endeemisiä lehtiapinoita, kahta lajia gibboneita ja kahta lajia makakeja. Sumatran orangit on nykyisin jaettu kahteen eri lajiin, vaikka hieman tuota epäilen. Niiden lisäksi pohjoisen Sumatran sumuisissa metsissä seikkailee myös myyttinen kryptidi, orang-pendek, jonka nimi merkitsee pikkuväkeä - erotukseksi orang-hutanista eli metsänväestä, jolla viitataan orankeihin, sekä orang-sungaista eli joenväestä, jolla viitataan ihmisiin. Orang-pendek on eräänlainen paikallinen jetihahmo, johon uskovat ovat järjestäneet jopa retkikuntia sen löytämiseksi. Sen on kuviteltu olevan jokin eristynyt populaatio ajat sitten sukupuuttoon kuolleita gigantopithecuksia tai vieläpä hominidi, jotain Floresilta löydettyjen ns. Floresin hobittien (Homo floresiensis) kaltaista. Todennäköisempää toki on, että havainnot koskevat ulkonäöltään poikkeavia tai poikkeavasti liikkuneita orankeja - tai ihmisiä. Kyse voi myös olla siitä, että jonkin jo muinoin sukupuuttoon kuolleen apina- tai ihmislajin muisto on jäänyt elämään Sumatran alkuperäisheimojen pariin. Yleensä kun jostain kerrotaan tarinoita, ihmiset alkavat myös tehdä tarinoita vastaavia havaintoja. Floresin lisäksi muillakin saarilla on saattanut vielä melko hiljattain elää pienikasvuisempia ihmislajeja, jotka ovat kokeneet kovan kohtalon nykyihmisen valloitettua saariston. Myös malaijikarhu ja tiikeri elelevät yhä Sumatran metsissä ja onpa siellä oma sarvikuononsakin.

Myös oravia näki metsissä yhtenään - varsinkin pieniä sundanoravia, jotka muodostavat monilajisen suvun. Myös kolmivärisiä jättioravia. Oravien ja monien muidenkin metsänelävien kokoisekseen väkevä saalistaja, keltarintanäätä, nähtiin myös peräti kahdesti. Tämä suomalaista näätää jonkin verran isompi eteläaasialainen näätälaji käy säännöllisesti ja pelottomasti itseään isompien saaliseläinten kimppuun, surmaten makakeja, muntjakkeja ja sivettikissoja. Matelijoista erityisen mieleenpainuvia olivat Draco-suvun liitoliskot, jotka liitävät puista toiseen lohikäärmemäisten kylkiluusiipiensä avulla, sekä endeeminen punainen kyy, jonka satuimme löytämään yhdessä kohtaamamme indonesialais-meksikolaisen biologiryhmän kanssa.

Tein sen hämmästyttävän havainnon, että Sumatralla on hyvin paljon vaaleanpunaisia vesipuhveleita. On siellä normaalivärisiä mustiakin, mutta kun vastaan oli monta kertaa löntystellyt vaaleanpunaisia puhveleita, ihmettelin asiaa matkakumppaneilleni. Nämä eivät nähneet vesipuhvelien värissä mitään erikoista - ehkä Sumatralla sitten on normaalia, että merkittävä osa vesipuhveleista on vailla mustaa pigmenttiä. Muualla en muista moisiin törmänneeni.

Sumatra on valtava saari ja etäisyydet ovat pitkiä. Tiet ovat kuitenkin pääosin varsin hyvässä kunnossa eikä liikennettä ole missään liikaa, joten matkanteko on sangen miellyttävää. Metsäisten vuorten väleissä on laaksoja, joissa on runsaasti riisi-, kahvi- ja sitruunaheinäviljelyksiä sekä hedelmätarhoja, mm. kuuluisia duriania ja lohikäärmehedelmää. Suurin osa acehilaisista naisista pitää huivia eikä alkoholia tai elokuvateattereita ole, mutta muuten seutu ei mitenkään paista erityisen ahdasmielisenä. Elämänmeno on kovin samanlaista kuin Indonesian muidenkin saarten maaseudulla, mukaan lukien kristityt saaret.

Kahvi (kopi) on iso osa elämää kaikkialla Indonesiassa, mutta Sumatraa pidetään Indonesian sisälläkin erityisenä kahvin saarena. Lisäksi Sumatran sisällä on vielä erillinen heimoalueensa, Gayo, josta tulevaa kahvia pidetään koko Sumatran ja siten myös koko maailman parhaana. En voi kiistää, sillä tuossa kahvissa on sellaista väkevyyttä, jota aina jään varsinkin luirua lipittävässä Suomessa kaipaamaan.

Teimme pitkän matkan Leuserin luoteisista osista saman vuoriketjun kaakkoisiin osiin Ketamben alueelle, jossa on vielä alkuvoimaisempia metsiä kuin Nagan Rayan yläpuolisilla rinteillä. Tuolla matkalla tulimme kahdesti vierailemaan myös suuren ja kirkkaan Laut Tawar -ylämaajärven rannoilla, jossa sijaitsee Takengonin kaupunki, sekä Blangkejerenin ylämaakaupungissa, jonka voisin sekä nimen että historiallisen rakennuskannan perusteella arvata olleen joskus maailmanaikaa hollantilaisten siirtomaaherrojen tai Itä-Intian kauppakomppanian ns. kukkula-asema (hill station) - korkeamman ilmanalan viileämpi paikka, johon kuumimpaan vuodenaikaan on vetäydytty varsinkin rannikoilta.

Ketambessa vietimme koko päivän viidakossa. Siellä niitä orankejakin tuli vastaan yhtenään - muiden muassa raskaana ollut ja samaan aikaan aiemmasta lapsesta huolehtinut naaras. Olimme nähneet jonkin verran majesteetillisia sarvinokkia jo aiemmissa paikoissa, mutta Ketambessa niitä oli hedelmöivien viikunoiden latvoissa parvittain - esimerkiksi 15 harjasarvinokkaa yhdessä parvessa, juhlallisesti korahtelevia sulttaanisarvinokkia ja muutama mustasarvinokka.

Yölintujakin tuli matkan aikana havaittua kiitettävän monta lajia. Beutongin metsistä löytyi useita reviirejä vuoripöllösiä ja sundanpöllösiä sekä sumatranpöllökehrääjiä. Nagan Rayassa savannikehrääjä veti kierrostaan tirskahdellen joka yö. Iseisen viidakkotieltä löytyi yöaikaan komea ruskopöllö, joka antoi kuvata itseään otsalamppujen valokeiloissa.

Paluumatkalla vietin illan ja aamupäivän Banda Acehissa. Ottaen huomioon, että tsunamin aikaan lähes koko kaupunki meni matalaksi - muutamaa moskeijaa ja muuta tukevampaa rakennusta lukuun ottamatta - katastrofi näkyi siellä nyt enää todella vähän. Kaikki on rakennettu uudestaan, elämä palannut hyörimään basaareihin ja ostareille. Kävin myös kaupungin suurmoskeijassa.

Kuala Lumpurin lentokentälle laskeuduttuani vietin yöni Putrajayan kyberkaksoiskaupungissa Cyberjayassa, joka haluaa olla Malesian piilaakso, ja sitten päivän ennen Dubain-lentoani Putrajayan kosteikkopuistossa. Se oli uudenvuodenpäivä, mutta tästä huolimatta olivat luontopolut melkein tyhjiä enkä kovin monta muuta vierailijaa päivän aikana tavannut. Lintuja senkin edestä - mm. komeita aasianiibishaikaroita, harmaa- ja ruskohaikaroiden yhdyskuntia sekä yllätyksekseni vapaina kaarrelleita ja katulamppujen päällä poseeranneita afrikanpelikaaneja, joiden myöhemmin selvitin olevan istutettuja. Myös apinoita, oravia, saukkoja ja varaaneja.

Dubaissa oli tällä kertaa vain neljä tuntia ja oli yö, joten en lähtenyt kaupungille vaan pysyin lentokentällä. Olisi ehkä pitänyt mennä kaupungille, koska lentoni Islamabadiin oli - taas - yli kaksi tuntia myöhässä. Mutta perille joka tapauksessa pääsin ja odottelen jo ensimmäistä viikonloppua päästäkseni taas katselemaan Margallakukkuloiden ja Rawaljärven tuttuja lintupaikkoja. Ainakin yksi uusi lintuharrastaja kuuluu tällä välin landanneen kaupungin länsiyhteisöön ja kaipaa opastusta parhaisiin paikkoihin.