Margallan poluilla

Helmikuu on käynnistynyt ja samalla vaaliviikko. Tänään vietetään Pakistanissa Kashmir-päivää, jolloin muistellaan ja mielenosoitetaan Intian-puoleisen Kashmirin miehityksestä, jonka maailma on unohtanut - tai halunnut unohtaa. Asia on kansainvälisen politiikan harrastajille jotakuinkin loppuun kaluttu ja yhtä turhauttava kuin Palestiinan kysymys Lähi-idän kontekstissa. Turhauttava siksi, että kaikki, mitä asiasta voisi sanoa tai ehdottaa, on sanottu ja ehdotettu, mutta kun ratkaisu ei ole rakentavien voimien käsissä, vaan valtiovaltojen, jotka näkevät siinä vain nollasummapelin. Mikä tahansa myönnytys toiselle osapuolelle koetaan vain omana tappiona, joten sitä ei voi tehdä.

Tammikuun lopussa pihassani näyttäytyi pitkästä aikaa pari uutta lajia, ns. pihapinnaa, nostaen pihassani nähtyjen lintujen määrän 71:een. Ensimmäinen oli sinijokirastas, joka viihtyi yhden illan takapihan puolella. Toinen oli Euroopassakin yleinen kottarainen, joita oli parina päivänä parvi pihalta näkyvän puiston puissa yöpymässä. Kottarainen on Islamabadissa lähinnä talvilintu, jota pelmahtaa joka talvi maisemiin pieninä ja kohtalaisina parvina. Punjabissa ovat ilmeisesti viljelymailla massiivisina talviparvina. Mistä tämän seudun kottaraiset oikein tulevat? Todennäköisesti Keski-Aasiasta tai ehkä vielä kauempaa Siperiasta. Kottarainen on yksi niistä monista euraasialaisen pohjoisen aron lintulajeista, jotka ovat sittemmin pohjoisen aron kadottua muuttuneet ihmisten muokkaamien viljelyseutujen tyyppilajistoksi. Olen nähnyt niitä valtavina parvina Keski-Aasiassa syksyllä - ilmeisesti lumen peittäessä arot siellä ne lentävät vuoristojen yli tänne Etelä-Aasiaan lopputalveksi, kadotakseen sitten kevään myötä takaisin johonkin pohjoiseen.

Viikonloppuna en tällä kertaa käynyt Rawaljärvellä, vaan Margallakukkulain luontopoluilla. Sekä viitos- että nelospoluilla. Olin toivonut, että lintujen suosimat juomapaikat olisivat saaneet viime viikon sateista vettä, mutta kuivia olivat kaikki tyynni jälleen kerran, lukuun ottamatta viitospolun alajuoksun lähdettä, jonka ongelmana on kuitenkin se, että siellä on aina liikaa ihmisiä.

Pääosin kuivia puronuomia seurailemalla löysin kuitenkin jälleen paljon Margallakukkuloiden tyyppilajeja. En mitään kovin harvinaista, mutta joitain vähän epätavallisempia sentään, kuten esimerkiksi kaksi eri talvehtivaa rautiaislajia, mustakurkkurautiaisen nelospolulta ja louhikkorautiaisen viitospolulta. Bulbuleita ja rillejä oli parvittain. Sieltä täältä löytyi huutelevaa sirppitimalia ja rätiseviä tulirintatimalien parvia.

Viitospolun suurella viikunapuulla - jossa on pyhä paikka - oli parrakas ja pitkätukkainen mies, ilmeinen suufi, mietiskelemässä. Hän halusi tietysti puhua kanssani ja kertoili puista. Viikunapuista, jotka ovat nähneet samoilla paikoilla mietiskelleet buddhalaiset mystikot ja myöhemmin paljon muuta. Hän kertoi, että viikunapuut ovat alkuperäisiä, mutta paljon nykypuista on vieraslajeja, joita Ayub Khan tuotti valtakaudellaan mm. Afrikasta. Ilmeisesti tarkoitti akaasioita ja eukalyptuksia, jälkimmäiset toki alkuperältään australialaisia. Suufi arveli minua valokuvaajaksi, mitä en ole. En ollut sillä kertaa sillä tuulella, että olisin lähtenyt keskustelemaan hengellisiä. Tämä tosin johtui siitä, että ilta oli saamassa ja halusin jatkaa polkua ylöspäin toisiin lintupaikkoihin. Viikunapuulla kun ei sillä kertaa ollut juuri mitään mielenkiintoista lintua.

Molemmilla poluilla kuulin useita karjahtelevia muntjakkeja. Moni paikallinen kuvittelee niiden karjahtelua kuullessaan kuulevansa leopardeja. Todellisuudessa leopardit elävät niin hissukseen, että ihminen saa olla onnellinen jos sellaisen kohtaa. Paikalliset kuitenkin niitä pelkäävät silkan olemassaolonsa tähden, joten möykkäävät aina poluilla liikkuessaan niin, ettei mikään villipeto vain vahingossakaan tulisi vastaan.

Öisin kuulen jälleen usein myös šakaaleja, jotka alkavat tapansa mukaan ulvoa aina siinä kahden-kolmen aikaan yöllä.