Kirjat

keskiviikko 1. toukokuuta 2024

Vappukuulumisia

Palattuani Lahoresta istuin terassillani lukemassa ja vastailemassa viesteihin, kun viereen tuli turkinkyyhky ja alkoi kiivaasti killistellä minua toisella silmällään. Vasta silloin tajusin, että Lahoressa ollessani linnuille tarkoitetut ruokakipot olivat tietysti tyhjenneet, enkä ollut tajunnut niitä heti saavuttuani täyttää uudelleen. Kyyhky näytti siltä, että oli jo tulossa perässäni sisälle, kun kävin hakemassa siemenpussin ja täytin kipot. Se menikin saman tien ahtamaan siemeniä kupuunsa, joten nälkä mitä ilmeisimmin oli. Seuraavan kerran katsoessani olikin turkin- ja palmukyyhkyjä kippojen ääressä jo useita ja tavanomainen varpusparvikin oli ehtinyt paikalle.

Jakarandapuut kukkivat ja kokonaiset puistovyöhykkeet ovat muuttuneet purppuraisiksi, kuten tähän aikaan vuodesta Islamabadissa tapahtuu. Jakaranda ei alun perin ole eteläaasialainen puu, vaan se on kotoisin Etelä-Brasilian ja Pohjois-Argentiinan chacolta. Koska se on kuitenkin lämpimissä maissa erittäin suosittu puisto- ja puutarhapuu, se on levinnyt käytännössä ympäri maailman.

Toinen leimallinen asia tähän aikaan vuodesta on variskäen huutelu, usein yötä päivää. Sillä on kaikenlaisia huutoja, mutta yleisimmin kuultavat kaksi varianttia ovat äänekäs kuueu-huuto, josta lintu on saanut englanninkielisen nimensä (Koel), sekä wauku-wauku-huuto, jota niin ikään kuulee variskäen elinalueilla yhtenään. Variskäen isäntälaji on kaikkialla läsnä oleva intianvaris, joten sen ongelmana ei ole löytää varisten pesiä, joihin naaras voi munansa sujauttaa, vaan lähinnä se, että varikset ovat älykkäitä. Ne tuntuvat tunnistavan käen, sillä usein näkee, kuinka variskäki saa niin kutsutusti tulta munille variksilta, jotka ajavat sitä takaa jakarandojen ja muiden suurten puiden lehvästöjen läpi.

Käkien lisäksi muita yöhuutelijoita, jotka eivät varsinaisesti ole yölintuja, mutta soidinaikaansa huutavat paljon öiseenkin aikaan, ovat kenttähyyppä ja mustadrongo. Molempia kuulee tähän aikaan vuodesta usein yön pimeimpinäkin hetkinä.

Pihalinnustossa on näinä viikkoina meneillään viitakerttusen ja aavikkokultarinnan läpimuutto, kun taas koko talven puissa hilluneet kashmirinuunilinnut ovat lopulta huhtikuun mittaan kadonneet vuoristoisemmille pesimäseuduilleen. Käsittämättömiä määriä niitä aina Pakistaniin ja Pohjois-Intiaan talveksi riittää.

*   *   *

Huhtikuun lopulla Suomi oli jääkautisen takatalven kourissa. Se tappoi tuhatpäin Suomeen saapuneita muuttolintuja ja sai epäilemättä aikaan myös monenlaista harmia ihmisten keskuudessa. Minä tulin siitä osalliseksi vain somevirran kautta, mutta kukapa voisi unohtaa moista koettelemusta, joka sukupolvikokemuksena asettunee johonkin talvisodan ja tsunamin välimaastoon. Unohtamatta sitä, että persupoliisikansanedustaja kävi mutka matkassa ammuskelemassa Ihku-baarin edessä Kampissa.

Vapuksi taivaiden Herra kuitenkin armahti suomalaisia, päätellen aurinkoisen keväisistä somepäivityksistä. Prinssikin kirmasi Kivikon kävelyteitä šortsit jalassa pommerilaisensa perässä. Hän hankki talvella koiranpennun, josta on nyt kasvanut tomera pikku koiraversio isännästään, ilmeisen samoilla luonteenpiirteillä. Koira on yhtä ylivilkas kuin isäntänsä, tietää ennalta, milloin joku on aikeissa mennä ulos tai keittiöön, on suuri herkkusuu, nirso sekä ihmisten että toisten koirien suhteen ja haluaa huomionsa enemmän kissamaisesti kuin koiramaisesti.

*   *   *

Olin viikonloppuna konferenssimatkalla Lahoressa, jonne menin jo perjantaiaamuna. Oli ollut tarkoitus käydä työmatkalla myös Karachissa, mutta siellä pidettäväksi tarkoitettu konferenssi peruuntui viranomaisten varoituksiin viiden tähden hotelleihin kohdistuvista uhista ja japanilaisten insinöörien pikkubussia vastaan tehtyyn terrori-iskuun. 

Lahoren yleensä vuosittain pidettävää Asma Jahangir -konferenssia ei sen sijaan peruttu. Se on nimetty jo edesmenneen tunnetun ihmisoikeusaktivistin ja sankarijuristin mukaan, jonka perikunnan vetämä säätiö nykyisin konferenssia pyörittää.

Suurin osa ajasta Lahoressa meni töiden parissa konferenssissa, illallisilla ja sidosryhmätapaamisissa, mutta koska ehdin kaupunkiin jo varsin hyvissä ajoin perjantaina, ehdin sentään käydä myös Bagh-e Jinnah'n puistossa, joka siirtomaa-aikaan tunnettiin Lawrencen puutarhoina (aikoinaan Punjabin kuvernöörinä ja myöhemmin Intian varakuninkaana toimineen John Lawrencen mukaan). Siellä on runsaasti ikivanhoja lehtipuita, joissa roikkui sadoittain lenkkoja eli lentäviäkoiria päiväpuillaan. Löysin puistosta melko lyhyessä ajassa kolme Lahoren seudun erikoisuutta: huiluviherkyyhkyjä, intiantokon ja kirsikaksi kakun päälle lajin, jota en ollut odottanut - rusohuppusepän. Nämä ovat kaikki intialaisia lajeja, joita Pakistanissa löytää vain Punjabin ja Sindin osavaltioiden itäosista.

*   *   *

Islamabadissa olen edellisen blogimerkinnän jälkeen retkeillyt lähinnä tutuilla Margallakukkuloiden Dhok Jeevanin ja Dara Janglanin poluilla. Mitään järisyttävää ei kuitenkaan ole tullut vastaan. Himalajalta talvehtimassa olleet lajit ovat vähitellen kadonneet ja kesälinnut puolestaan saapuneet. Lintukonsertti on aamuvarhain ja loppuiltapäivällä korviahuumaava, mutta ei se päivän kuumimpinakaan aikoina kokonaan vaikene.

Koska vappu on vapaapäivä, ehdin tänään orastavasta kevätflunssasta huolimatta käydä Rawaljärven itäpohjukassa Bani Galan pikkukaupungin liepeillä. En ollut odottanut mitään kovin erityistä, koska sorsien, lokkien, nokikanojen ja monien muiden talvehtijoiden parvet ovat jo jatkaneet pohjoiseen. Yllätyksekseni oletus, että järvellä olisi hiljaista, osoittautui kuitenkin vääräksi. Laguuneilla lepäili yhdeksän ruostesorsaa, muutama lapasorsa, yksinäinen merihanhi ja lukuisten yleisempien haikaroiden lisäksi siellä kahlaili kolmattakymmentä pronssi-iibistä. 

Valtavat parvet surviaissääskiä aivan rantavesien pinnassa olivat kattaneet myös pikkukahlaajille loputtomat pitopöydät. Lapinsirrejä sirisi suurina parvina, pikkutylleillä oli jo jälkikasvua, hyypät huutelivat kaikkialla ja tavanomaisia palearktisia vikloja oli kohtalaisina parvina. Harvinaisin löytämäni laji oli kuitenkin Islamabadissa satunnaisvieraaksi luokiteltu vesipääsky, joita oli kaksin kappalein. Pakistanin rannikon edustalla Arabianmerellä tämä laji kuitenkin talvehtii suurina lauttoina, eivätkä ne keväällä arktisille pesimäseuduilleen sentään Atlantin kautta kierrä, joten on loogista, että niiden täytyy mennä Pakistanin ja Keski-Aasian yli ja silloin tällöin putoilla matkan varrella oleville järville ja kosteikoille ruokailemaan.

Lisäksi, kun lokit ovat kaikonneet, tiirat ovat puolestaan saapuneet. Valkoposkitiiroja oli parvittain ja joukosta löytyi myös huomattavasti harvemmin Rawaljärvellä vieraileva mustavatsatiira. Se on paljon yleisemmän jokitiiran ohella Induksen ja muiden Etelä-Aasian suurten jokien hiekkasärkille erikoistunut kookas tiiralaji. Jokitiira on Induksella yleinen, mutta sekään ei ole Rawaljärvellä tavallinen, vaikka säännöllisesti siellä vieraileekin.

Rantaniityillä kirmasi yhä melko paljon västäräkkejä, niin tavallista västäräkkiä kuin myös kelta-, sitruuna- ja mustavästäräkkejä. Talvikirviset ovat kadonneet - paikallinen pesimälaji riisikirvinen sen sijaan oli yleinen. Heinäherttujen monotonisen laululentoäänen ohella sirkuttivat kaikkialla ruso- ja sinipriiniat ja pari aasiankiuruakin suoritti laululentoaan.

Vanhus paimenteli puhveleita, joiden selistä drongot syöksyivät sorkista pakenevien hyönteisten kimppuun, ja vapaapäivä oli tuonut sekä paikallisia että kiinalaisia seurueita kaloja onkimaan. Niin ikään vapunviettoon tuli vakiostaijauspaikkani kylkeen kolmen nuorenmiehen seurue, joka kaivoi repustaan pullon laitonta viinaa, jonka olivat sekoittaneet johonkin esanssinpunaiseen limsaan, ja olisivat halunneet tarjota minullekin kuultuaan, etten ollut muslimi vaan kristitty. Eivätkös kaikki kristityt juo? Kieltäydyin kuitenkin huikasta ja toivotin pojille hyvää illanjatkoa, lähtiessäni auringon painuessa katsastamaan vielä muutaman syrjäisemmän laguunin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti