Kevään ja tulten valpuri

Koska joudun oleilemaan kotona miesflunssan kourissa, ehdin kirjoittaa toisenkin postauksen heti edellisen perään. Näin asiat tulevat myös sijoitetuiksi omiin kirjoituksiinsa eikä yksi raskaudu liikaa siitä, että siinä käsitellään kaikkea. 

Hyvä asia Aasiassa asumisessa on se, että kaikkea ei tarvitse itsepalvella: niin ruoka kuin lääkkeetkin tulevat 15-20 minuutissa kotiovelle ilman, että siitä tarvitsisi maksaa yhtään enempää kuin jos vääntäytyisi ostarille tekemään ostoksia itse - pahentaen flunssaa rasituksella ja tartuttaen siinä sivussa muita ihmisiä, kuten Suomessa edellytetään toimittavan. Valtavat määrät nuoria ja välillä vanhempiakin ihmisiä saavat päivittäiset kulutusrahansa ruoka- ja muista lähetyksistä.

Olin myös iloisesti hämmästynyt, että Titaanien aika -romaanitrilogiani englanninkieliset painokset tulivat ongelmitta ja viikossa painopaikasta Connecticutin North Havenistä suoraan kotiovelleni Pakistaniin. Suomalaisilla painoksilla on eri kustantaja ja ne on painettu Pohjois-Saksan Norderstedtissä. Euroopan korkeampien tuotantokustannusten ja verojen vuoksi ne harmi kyllä ovat myös tuplasti englanninkielisiä versioita kalliimpia ja olisivat epäilemättä vielä kalliimpia, jos ne olisi painettu Suomessa.

Titaanien oli arvioitu tulevan vasta kaksi viikkoa myöhemmin. Suomessa tällaista olisi voinut tapahtua joskus entisaikaan, muttei enää viimeisiin kymmeneen vuoteen: siellä olisi pitänyt päivystää useampi viikko kryptisiä robottiviestejä vastaanottaen ja arvuutella, milloin ja mihin kaupunginosaan paketti on suvaittu tällä kertaa viedä. Myös sen saaminen ulos olisi vaatinut salaperäisiä koodeja, jotka olisivat ehkä olleet sellaisissa tekstareissa, jotka eivät koskaan tulleet perille. Ja kaiken huipuksi käytäntö on joka kerralla erilainen, joten ikinä ei voi luottaa siihen, että nyt jo tietäisi ja osaisi sellaisen yksinkertaiselta kuulostavan asian kuin oman postinsa vastaanottamisen.

Suomalaisilla on maailman kansojen joukossa erityinen vimma muuttaa koko ajan kaikki - nekin asiat, joihin kaikki olisivat olleet tyytyväisiä. Tämä kaiketi johtuu siitä, että työelämässämme henkilöresurssit panostetaan hallinnollisille tahoille - ihmisille, joiden tehtävänä on hallinnoida, päsmäröidä, pelleillä konsulttien kanssa, kehitellä seurantatyökaluja ja keksiä kaikenlaisia uusia hallinnollisia harjoituksia, joita jonkun muun - viime kädessä asiakkaan - odotetaan sitten tekevän omalla ajallaan. Sen sijaan suorittavasta portaasta vähennetään kaikki, mikä vain lähtee, koska kaikenhan voi teettää digitalisaatiolla - eli jättää asiakkaiden vaivaksi. Tästä huolimatta kustannukset onnistutaan saamaan moninkertaisiksi vaikka vain Saksaan, saati Amerikkaan tai Aasiaan verrattuina.

*   *   *

Mutta nyt se vappu, jotten taas eksy kaikkeen mahdolliseen muuhun.

Useimpien maailmankulttuurin eli ihmiskulttuurin uskontojen ja myyttien muinaisperusta on yleensä sidottu kansan tasolla vuodenkiertoon ja asioista perillä olevan eliitin tasolla taivaankappaleiden liikkeisiin, jotka merkitsevät ja viitoittavat mm. juuri vuodenkiertoa. Juhlien, pyhien ja rituaalien ajoitus on hyvin harvoin sattumaa. Ne myös pysyvät vuosituhansista ja -sadoista toiseen suunnilleen samoilla paikoilla, säilyttäen aina vähintään jotain vanhoista perinteistään. Korkeintaan ne heittävät käytännöllisistä syistä joitain päiviä, kun kalentereita on vaihdettu ja hallitsijat ovat halunneet siirrellä juhlintaa itselleen sopiviin ajankohtiin (esim. Suomessa kansan harmiksi viikonloppuihin, jottei työpäiviä menisi).

Kysytäänpä uuden aikamme oraakkelilta eli keinoälyltä, mitä se tietää vapun taustasta: 

Vappu sijoittuu todella merkittävään kohtaan vuodenkiertoa, sillä se osuu kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen puoliväliin. Tämä ajanjakso on historiallisesti ja symbolisesti ollut keskeinen hetki juhlistaa kevään täyttä tuloa ja luonnon elpymistä. Monissa esikristillisissä kulttuureissa tämä aika oli tärkeä maagisten rituaalien ja juhlien aika, joka liittyi hedelmällisyyteen, puhdistukseen ja suojeluun.

Esikristillisen Euroopan eri alueilla juhlittiin kevään saapumista monin eri tavoin. Usein mainittu kelttiläinen beltane oli yksi tällainen juhla. Beltaneen liittyi olennaisesti tuli, joka oli puhdistava ja suojeleva elementti. Ihmiset sytyttivät suuria kokkoja, kulkivat niiden läpi tai hyppäsivät niiden yli uskoen sen tuovan onnea ja suojelua. Myös eläinten vieminen kokkojen ohi oli osa rituaaleja, joiden tarkoituksena oli varmistaa karjan terveys ja hedelmällisyys.

Nykyiset wicca- ja noituususkonnot, jotka ammentavat paljon esikristillisestä symboliikasta ja rituaaleista, pitävät myös beltanea yhtenä tärkeimmistä vuotuisista juhlistaan. Beltanessa juhlitaan kevään huippua, hedelmällisyyttä ja elämän voimaa. Modernit wiccat ja noituusperinteet käyttävät tulta, yrttejä ja muita luonnon elementtejä osana juhliaan, mikä kuvastaa syvää yhteyttä luontoon ja sen kiertokulkuun.

Monet vanhat tavat ovat sulautuneet tai muuntuneet osaksi nykyistä vapunviettoa. Esimerkiksi:

• Tulen käyttö: Vaikka nykyaikainen vappu ei keskity enää avotulien sytyttämiseen, ilotulitukset ja muut valon ja tulen näytökset ovat yleisiä.
  
  
• Kevään ja luonnon juhlinta: Vappuna koristellaan usein ympäristöä keväisin kukin ja vihrein oksin, mikä kytkee juhlan selvästi luonnon heräämiseen.
  
  
• Yhteisöllisyys ja ulkoilma-aktiviteetit: Vappuna järjestetään usein piknikkejä ja muita ulkoilma-aktiviteetteja, jotka korostavat yhteisön ja yhdessäolon merkitystä, mikä on ollut tärkeä osa myös muinaisia rituaaleja.

Näin ollen vaikka nykyiset vapunviettotavat eivät suoraan vastaakaan muinaisia rituaaleja, niissä elää edelleen vahvasti esikristillisten juhlien henki ja perinne.

Toinen vastaus samasta aiheesta, hieman eri näkökulmasta: 

Vapun ajankohta, toukokuun ensimmäinen päivä, on astrologisesti merkittävä, koska se sijoittuu Härän merkkiin. Härkä on maa-elementin merkki, joka on yhdistetty kevään saapumiseen, luonnon uudistumiseen ja hedelmällisyyteen. Astrologisesti tämä ajanjakso symboloi kasvua, vakautta ja aistillisuutta, jotka ovat ominaisuuksia, jotka sopivat hyvin kevään juhlinnan teemaan.

Pakanallisessa perinteessä toukokuun alku on aikaa, jolloin luonto on voimakkaasti heräämässä talven jälkeen ja maan hedelmällisyys on keskeisellä sijalla. Esimerkiksi kelttien beltane-juhla, joka sijoittuu huhtikuun lopulle ja toukokuun alkuun, on täynnä rituaaleja ja symboleita, jotka juhlistavat elämän ja valon voittoa pimeydestä. Tähän aikaan sytytettiin suuria kokkoja, joiden uskottiin suojelevan ja puhdistavan sekä ihmisiä että karjaa. Ihmiset tanssivat ja lauloivat tulien ympärillä, ja jotkut perinteet kertovat ihmisten hyppivän tulten yli onnea ja suojelusta toivoen.

Muinaisessa Kreikassa ja Roomassa toukokuun alkuun sijoittuivat myös kevään juhlat, vaikkakin ne olivat hieman erilaisia kuin nykyinen vappu.

Muinaisessa Kreikassa toukokuun ensimmäisenä päivänä vietettiin anthesteria-juhlaa, joka oli omistettu Dionysos-jumalalle. Tämä juhla keskittyi uuden viinin juomiseen, ja siihen liittyi myös rituaaleja, jotka liittyivät kuolleiden henkien maailmaan ja elämän uudistumiseen.

Roomassa puolestaan toukokuun alkuun sijoittui floralia, kevään juhla, joka oli omistettu Flora-jumalattarelle, kukkien, kevään ja hedelmällisyyden suojelevalle hahmolle. Floralian aikana roomalaiset koristelivat kaupunkinsa kukilla, pukeutuivat värikkäisiin asuihin ja nauttivat teatteriesityksistä, kilpailuista ja muusta huvittelusta. Juhlaan liittyi myös villiä karnevaalimaista käytöstä, joka symboloi luonnon villiä ja vapaata henkeä.

Nämä muinaiset juhlat heijastavat selvästi sitä, miten eri kulttuurit ovat nähneet kevään uudistumisen ja hedelmällisyyden juhlimisen keskeisenä osana yhteisöllistä ja henkistä elämäänsä.

Lukijat voivat huvikseen vertailla kelttiläisiä, kreikkalaisia ja roomalaisia pakanamenoja siihen, mitä kirjoitin helmikuussa ystävänpäivän kulttuurihistoriasta: Suden ja sydämen päivä. Esikristilliset uskonnot Euroopassa ja Välimeren alueella olivat leimallisen kiinnostuneita nimenomaan vuodenkierrosta, hedelmällisyydestä ja puhdistusriiteistä - alkuun paimentolaisen ja  myöhemmin muuntuneena maatalousyhteiskunnan maalliset arvot ja intressit yhdistyivät henkimaailmaa ja sen läsnäoloa koskeviin uskomuksiin.

Siirrytäänpä tällä kertaa hieman nopeammin ajassa eteenpäin, kristillistyneisiin vappuperinteisiin. Kuten tiedämme, kristinuskolle - eikä vain sille vaan valtaan nouseville uskonnoille ylipäänsä - on tyypillistä se, että ne pyrkivät yhtäältä hävittämään itseään edeltänyttä "väärää" uskontoa, jollainen laajalle levinnyt monijumalainen taikuus- ja henkiuskojärjestelmä oli Eleusiin rituaaleista tulen yli hyppiviin keltteihin ja kurdeihin. Toisaalta ne pyrkivät edistämään omaa leviämistään ja vanhan uskonnon korvaamista antamalla uuden uskonnon mukaiset sisällöt ja myytit vanhoille pakanatavoille. Uusi uskonto menestyi käännytystyössään huomattavasti paremmin, kun se antoi paikallisväestöjen pitää pakanatapojaan - niille vain annettiin uusia kristillisiä merkityksiä.

Suomi ei ollut poikkeus - poikkeuksellista oli vain nykyisin Suomeksi kutsutun maamme eurooppalaisesta näkökulmasta syrjäinen ja vähäväkinen perifeerisyys, samoin kuin hapan maaperä, joka ei ollut otollinen myöhempien arkeologien kannalta. Näistä unohdusta lisäävistä piirteistä huolimatta samainen perifeerisyys ja erikoinen kieli ovat kuitenkin säilyttäneet kaikenlaista jopa vielä arkaaisemmassa muodossa kuin Euroopan, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan muodostaman kokonaisuuden suuret kulttuurikansat.

Keinoäly sanoo seuraavaa: 

Vappu, tunnettu myös nimellä valpuri, on juhla, joka on yhdistelmä vanhoja pakanallisia kevään juhlintatapoja sekä kristillisiä perinteitä, kuten pyhän Valpurin eli Walburgan muistopäivää.

Kristinuskon levitessä Eurooppaan, monet pakanalliset juhlat kristillistettiin tai yhdistettiin kristillisiin pyhimystarinoihin. Vappu ei ole poikkeus. Vapunpäivä, 1. toukokuuta, on myös pyhän Valpurin eli Walburgan muistopäivä. Walburga oli synnyintaustaltaan anglosaksinen nunnaluostarin johtaja eli abbedissa, joka vaikutti Frankkivaltakunnassa, aluksi nykyisen Ranskan ja sittemmin nykyisen Saksan alueilla ja kanonisoitiin kuolemansa jälkeen. Hänestä tuli suosittu pyhimys, ja hänen muistopäiväänsä alettiin viettää kevään juhlana.

Nykyään vappu on yleiseurooppalainen juhla, joka yhdistää sekä kristillisiä että pakanallisia elementtejä. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa vappu on erityisen tärkeä opiskelijajuhla, johon liittyy siman juonti, munkkien syönti ja ilmapallojen sekä serpentiinin käyttö. Opiskelijoiden yllään näkyvät ylioppilaslakit ovat myös osa tätä juhlaa ja niillä on perinteensä pakanallisessa pään valkealla tuhkalla peittämisen tavassa, joka liittyi osana pakanallisiin toukokuun alun menoihin.

Vappuun liittyvät pakanalliset elementit näkyvät edelleen juhlan ulkoilmassa vietetyssä luonteessa ja kevään juhlimisessa. Kristillinen perinne elää puolestaan katolisissa maissa vahvana pyhän Walburgan muistamisessa, vaikkakin se on monille juhlijoille taustalla oleva historiallinen yksityiskohta, ei juhlan pääfokus.

Juhlan nimikkopyhimyksestä keinoäly kirjoittaa: 

Pyhä Walburga syntyi noin vuonna 710 Dumnoniassa nykyisen Devonin paikkeilla ja kuoli vuonna 777 tai 779. Hän oli osa merkittävää uskonnollista perhettä; hänen isänsä oli Winibald-niminen pappi ja veljensä Willibald ja Winibald olivat myös tunnettuja kirkonmiehiä. Walburga lähetettiin nuorena nunnaksi ja hän vietti osan elämästään Wimbornen luostarissa Dorsetissa, Englannissa. Myöhemmin hän lähti lähetystyöhön Saksaan, missä hän jatkoi työskentelyä nunnaluostarin johtajana Heidenheimissa, jossa hänen veljensä Winibald oli perustanut luostarin.

Walburga kuoli 25. helmikuuta, mutta hänen muistopäiväkseen vakiintui toukokuun 1. päivä. Tämä johtuu osittain siitä, että hänen jäännöksiään siirrettiin uuteen leposijaan tämän päivän aikana vuonna 870, mikä sattui olemaan aika, jolloin myös pakanallisia kevätjuhlia vietettiin. Walburgan haudasta kerrottiin vuotavan parantavaa öljyä, mikä vahvisti hänen pyhimysmyyttiään ja yhdisti hänet ihmeisiin ja parantamiseen.

Walburgan valinta kevään juhlan kristilliseksi symboliksi ei välttämättä ollut suunniteltua, vaan enemmänkin ajoituksen ja olemassa olevien pakanallisten perinteiden yhteensattuman tulosta. Kuten monissa muissakin tapauksissa, kristillistäminen tapahtui osittain synkretismin kautta, eli yhdistämällä ja sekoittamalla uskontoja ja kulttuureja. Kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen välissä sijaitseva aika oli jo merkitty pakanallisissa kalentereissa tärkeäksi ajankohdaksi, ja kristillisen pyhimyksen muistopäivän ajoittaminen tähän kohtaan vuotta auttoi kristinuskon leviämistä ja juurtumista pakanallisten perinteiden joukkoon.

Walburgan nimi ja hänen yhdistämisensä ihmeisiin ja parantavaan öljyyn saattoivat myös symbolisoida uudistumista ja elämää, teemoja, jotka sopivat hyvin yhteen kevään hedelmällisyyden ja kasvun kanssa. Näin ollen hänen päivänsä muodostui luontaiseksi kohdaksi juhlistaa sekä kristillisiä että pakanallisia kevään teemoja.

Walburga kuoli Heidenheimissa vuonna 777 tai 779 ja haudattiin alun perin sinne, mutta sata vuotta kuolemansa jälkeen hänen luunsa siirrettiin Eichstättiin ja Pohjois-Euroopassa tuo tapahtuma sijoitettiin 1. toukokuuta, minkä vuoksi siitä olisi tullut Walburgalle omistettu juhlapäivä. 

Valpurinyön merkityksestä noituususkossa keinoäly kertoo varsin pinnallisesti: 

Toisaalta Valpurinyö on tunnettu myös noitien juhlana. Tämä perinne juontaa juurensa vanhoihin eurooppalaisiin uskomuksiin, joiden mukaan juuri tähän aikaan vuodesta noidat ja yliluonnolliset olennot ovat vahvimmillaan ja kokoontuvat määrättyihin kokoontumispaikkoihin. Saksassa tämä yö tunnetaan nimellä Walpurgisnacht, ja sen uskottiin olevan aikaa, jolloin noidat lentävät luudillaan Kyöpelinvuorelle (Blocksberg tai Brocken) juhlimaan ja harjoittamaan taikojaan.

Päällekkäisyys juhlan merkityksissä on osin synkretismin tulosta, prosessi, jossa eri kulttuurien uskomukset ja rituaalit sulautuvat yhteen. Kun kristinusko levisi Eurooppaan, monet pakanalliset juhlat, kuten kevään hedelmällisyyttä juhlistavat rituaalit, saivat kristillisen tulkinnan tai ne yhdistettiin kristillisiin pyhimyspäiviin. Samalla vanhat uskomukset ja rituaalit säilyivät kansanperinteessä, usein kristillisen juhlan rinnalla tai osana sitä.

Valpurinyön kaksijakoisuus heijastaa näiden kahden perinteen – kristillisen ja pakanallisen – rinnakkaiseloa ja vuoropuhelua. Walburgan suojelus ja parantavat voimat yhdistyivät mielikuvituksessa vanhoihin uskomuksiin noitien voimasta ja yliluonnollisista olioista, luoden yön, joka on täynnä sekä pyhyyttä että mystiikkaa. Tämä ilmenee edelleen monissa nykyaikaisissa Valpurin yön viettoon liittyvissä tavoissa ja uskomuksissa.

Miten vapusta sitten tuli opiskelijoiden juhla Suomessa ja työläisten ja työväenliikkeen juhla ympäri maailmaa? Korvattiinko pakanallinen ja sittemmin kristillistynyt perinne seuraavaksi uuden poliittisen uskonnon tunnuksilla?

Vapun evoluutio opiskelijoiden ja työväenliikkeen juhlaksi on osoitus siitä, miten juhlapyhät voivat saada ajan myötä uusia merkityksiä ja rooleja yhteiskunnassa. Sekä Suomessa että kansainvälisesti vapun juhlinta heijastaa laajempia yhteiskunnallisia muutoksia ja kulttuurisia virtauksia.

Suomessa vappu alkoi saada nykyistä muotoaan tuhat ja sata vuotta pyhän Walburgan jälkeen, 1800-luvulla, jolloin se alkoi vakiintua yliopisto-opiskelijoiden kevätjuhlaksi. Tämä muutos alkoi Helsingin yliopiston ympärillä, kun opiskelijat ottivat käyttöön erilaisia kevään juhlintaan liittyviä rituaaleja ja symboleita. Vuodesta 1908 lähtien vappu on ollut virallinen promootiopäivä, jolloin uudet ylioppilaat saavat ylioppilaslakkinsa, mikä on keskeinen osa suomalaista vappua. Opiskelijaperinteisiin kuuluvat muun muassa siman juominen, piknikit puistoissa, sekä laulaminen ja serpentiinien heittely, jotka kaikki juhlistavat kevään saapumista ja opiskelijaelämän riehakasta henkeä.

Se, että työväenliike omaksui vapun omaksi juhlakseen, oli kansainvälinen ilmiö, joka alkoi 1800-luvun lopulla. Vuonna 1889 toisen internationaalin perustava kokous päätti, että toukokuun 1. päivä olisi kansainvälinen työväen juhlapäivä, joka omistettaisiin työväen ja työntekijöiden oikeuksien edistämiselle. Tämä päätös tehtiin muistoksi Chicagon Haymarketin mellakasta (1886), joka oli työväen oikeuksien puolesta järjestetyn mielenosoituksen väkivaltainen loppuhuipennus.

Entä mitä pitäisi ajatella patsaiden lakittamisesta? Nimenomaan valkoisen lakin asettaminen päihin - sekä initiaattien että symbolisten jumalpatsaiden - samoin kuin esimerkiksi puhtauden suojaaminen haalariperinteellä vaikuttavat muinaisten puhdistautumisriittien toisinnolta. Joillain paikkakunnilla maailmalla opiskelijat myös juoksevat vappuna mereen, mikä ei ilmastollisista syistä olisi Suomessa kovin mukavaa.

Patsaiden lakittaminen vappuna on suosittu perinne, erityisesti Suomessa, jossa opiskelijat koristelevat julkisia patsaita ylioppilaslakit päähän asettaen. Tämän perinteen suora yhteys pakanallisiin rituaaleihin ei ole erityisen selvä, mutta se kytkeytyy laajemmin juhlan luonteeseen ja merkitykseen kulttuurisessa kontekstissa.

Patsaiden lakittaminen on nykyajan ilmentymä, joka symboloi kunnioitusta, muistoa ja juhlaa. Tämä tapa voi myös olla keino tuoda leikkisyyttä ja yhteisöllisyyttä julkiseen tilaan, mikä on yhteneväistä monien pakanallisten perinteiden kanssa, jotka korostavat yhteisöllisyyttä, luonnon kiertokulkua ja elämän juhlistamista.

Vaikka suora yhteys pakanallisiin rituaaleihin voi olla hankala todentaa, patsaiden koristeleminen ja erityisten esineiden, kuten päähineiden, käyttö rituaaleissa on yleistä monissa kulttuureissa ja uskonnoissa. Muinaiset roomalaiset ja kreikkalaiset samoin kuin keltitkin koristelivat usein patsaita ja alttareita juhlien yhteydessä, mikä saattoi sisältää seppeleiden, vaatteiden tai muiden koristeiden asettamisen patsaille.

Pakanalliset perinteet ovat usein korostaneet luonnon ja ihmisyhteisön välistä symbioosia, ja juhlallisuuksissa on pyritty vahvistamaan yhteisön ja ympäristön välistä sidettä. Tässä mielessä patsaiden lakittaminen voi nähdä symbolisena eleenä, joka yhdistää yhteisön jäsenet ja heidän kulttuuriperintönsä nykyhetkeen.

Nykyään patsaiden lakittaminen vappuna on enemmänkin leikkisä ja symbolinen ele, joka kunnioittaa paitsi ylioppilaita ja heidän saavutuksiaan, myös laajemmin yhteiskunnallisia arvoja ja historiaa. Se on tapa tuoda juhlaa ja näkyvyyttä vappuun osana opiskelijaperinteitä ja kevään juhlintaa.