Tuloni eivät ole vuosiin kasvaneet, kun taas menot ovat paisuneet kolmin- tai jopa nelinkertaisiksi. Osittain tämä johtuu naimisissa olemisesta, mutta se on vain osasyy. Tärkein syy on Suomi, jossa elintarvikkeiden hinnat, asumisen yhtiövastikkeet ja muut kustannukset sekä useat vähäisemmätkin menoerät ovat parissa vuodessa kolmin- tai nelinkertaistuneet. Kallion asunto, jonka piti tuottaa voittoa, on useita vuosia tuottanut pelkkää tappiota johtuen ikuisesti paisuvasta taloyhtiön remontista, joka paitsi tuottaa osakkaille loputtomia kustannuksia, myös estää hankkimasta uutta vuokralaista menetetyn tilalle.
Puhumattakaan lentämisen ja polttoaineiden kallistumisesta, mikä vaikuttaa erityisesti matkailuun. Kun aiemmin matkustin useimmiten yksin, nyt matkustan useimmiten kaksin, minkä lisäksi hinnat ovat kaksinkertaistuneet. Suurin osa maailmaa ja myös Eurooppaa on pysynyt selvästi Suomea edullisempana - ja ne ainoat maat, joissa on yhtä kallista kuin Suomessa (esim. Sveitsi ja Norja), maksavat merkittävästi Suomea parempia palkkoja. Edullisemman hintatason maissa hengailu ei kuitenkaan ratkaise perusongelmaa niin kauan kuin palkka tulee nimenomaan Suomesta, pysyvät tukikohdat ovat siellä eikä puolisoni voi olla sieltä poissa kovin pitkää aikaa kerrallaan menettämättä oikeuksiaan. Niitähän ollaan häneltä viemässä aina, kun silmä välttää, koska hän ei ole turvapaikanhakija tai muu hyysättäviin kategorioihin kuuluva. Suomalainen järjestelmä on luotu lähtökohtaisen epätasa-arvoiseksi, sillä kaikki (vaikkapa suomen kielikursseille pääseminen) riippuu etuoikeuksista, joita jaellaan kategorian perusteella, ja joihin ei voi vaikuttaa omalla työllä tai yrittämisellä. Paitsi rakenteellisesti epätasa-arvoisia, järjestelmän kannustimet ovat nurinkurisia, yhteiskunnalle haitallisia sekä yksilöitä passivoivia.
Suomella ei mene hyvin. Seitsemääntoista vuoteen maassa ei ole ollut talouskasvua, velkaa on otettu holtittomasti eikä privilegioihin ja haitallisiin tukijärjestelmiin näytetä kyettävän kajota edes oikeistohallituksen aikana. Hallitus leikkaa sieltä, mistä voi - ei sieltä, mistä pitäisi. Vienti ei vedä samasta syystä, josta suomalaisten ostovoima on niin heikko - kaikki on saatu liian kalliiksi. Palkkatuloilla ei vaurastu eikä yrittäminen kannata - paitsi isoimmille, jotka nauttivat etuoikeuksista. Niinpä säästötalkoot ja vyönkiristys ovat suomalaisilla edessä riippumatta siitä, mitä henkilökohtaisesti tekevät. Ne ovat lahjoja lottovoittoon syntymisestä.
* * *
Elämäni Pakistanissa on kaikin puolin edullista - menoni ovat vain murto-osan siitä, mitä ne olisivat jos asuisin Suomessa, tulot sen sijaan paradoksaalisesti ainakin kolmanneksen suuremmat kuin jos työskentelisin Suomessa, ehkä enemmänkin. Rahat kuitenkin hupenevat niin tehokkaasti Suomeen, että päätimme elokuun kahden viikon lomallani pysyä puolisoni kanssa vain Suomessa, vieläpä suppeasti vain eteläisimmässä Suomessa. Vakuuttelimme itsellemme, että onhan sielläkin niin paljon nähtävää: luontoa, järviä, kivikirkkoja, joitain viehättäviä pikkukaupunkeja ja ruukkimiljöitä. Kunhan vain malttaisimme pysyä poissa ravintoloista ja baareista. Yrittää käyttää loman suomalaisessa nykykulttuurissa myyttiset mittasuhteet saaneeseen "hyvään arkeen", jolla kai tarkoitetaan sitä, että pitää tyytyä siihen, mitä on, eikä hamuta mitään lisää. Olisihan leuhkaa, jos olisi jotain arjen ulkopuolista, jotain pyhää.
Kuinka sitten kävikään? Hyvä arkemme sisälsi paljon kassleria, sisäfileitä, paremmanpuoleisia italialaisia, espanjalaisia ja portugalilaisia punaviinejä, yönälkään parvekkeelle kurdeilta tilattuja kokonaisia lampaanpotkia. Muuan ystävä piti syntymäpäivänsä pubissa eikä sinnekään nyt tietysti voinut omin eväin mennä.
Serkkuni piti syntymäpäivänsä saaressa. Vein hänelle lahjaksi Pakistanin pääministerin lähettämiä mangoja - viimeiset, jotka toimiston väeltä ja palkollisilta olivat jääneet - sekä pullon pakistanilaista Murree Imperial -viskiä. Viime mainitusta jäänen historiaan yhtenä harvoista ihmisistä, jotka ovat salakuljettaneet alkoholia ulos Pakistanista, kun yleensä sitä yritetään tuoda tähän kieltolakimaahan ulkoapäin. Arvasin oikein, että kun laittaisin viskipullon mangolaatikkoon, jonka päällä oli pääministerin vaakuna ja nimi, tullimiehet eivät rohkenisi kajota siihen. Jos joku olisi valittanut, olisin voinut aina hurskaasti sanoa tekeväni Pakistanista hieman raittiimman paikan viemällä syntisen aineen sieltä pois, paikkaan, jossa sen joisivat vääräuskoiset, eikä se niin ollen johdattaisi muslimeja turmioon.
Finnair oli perunut lennon Dohasta Helsinkiin, joten jouduin matkustamaan Qatarista ensin Frankfurtiin ja sieltä vasta yömyöhällä Suomeen. Se hyöty Frankfurtista oli, että hyvään arkeen kuuluvat punaviinit sai sieltä halvemmalla kuin Suomesta, vaikka nykyäänhän Suomessakin lopulta saa viinejä myös ruokakaupoista. Mikä ihme - ensin Nato, sitten tämä! Voisi riemuita maailman paranemisesta, elleivät suurvaltain asiat olisi niin huolestuttavalla tolalla ja uusi ruttokin taas tuloillaan.
* * *
Olin kolme päivää Örön saarella. Siellä oli välillä aurinkoista ja kuumaa, välillä sateista. Lintuelämä oli yllättävän hiljaista. Joitain vuosia sitten olin samaan aikaan vuodesta Öröllä ja näin saaren etelärannikolla kasoittain hienoja kahlaajia, jotka etelätuuli oli jumittanut sinne paikallisiksi: isosirrejä, kuovisirrejä, tundrakurmitsoja, punakuireja... Nyt saarella oli kahlaajia vain nimeksi. Edes siellä aina viihtyviä meriharakoita, lehtokurppia ja töyhtöhyyppiä ei näkynyt - niiden on täytynyt jo muuttaa. Vain pieniä määriä yleisiä vikloja.
Myöskään sorsia ei ollut oikein lainkaan. Pelkkää sinisorsaa rannikoilla - merisorsat jäivät yksittäisiin koskeloryhmiin. Sen sijaan merimetsoja oli aivan käsittämättömiä määriä - en ole vielä koskaan nähnyt Öröllä tai missään muuallakaan Suomen rannikolla niin suuria määriä merimetsoja. Niitä muutti satoja läpi jokaisen saarella vietetyn päivän. Oli siis ilmeisesti käynnissä merimetsojen päämuutto.
Toinen yllättävän runsas laji oli harmaahaikara, joita rääkyi saaren rannoilla useampia, mutta kun katsoi kiikareilla saaren edustalla olevia luotoja, siellä kökki harmaahaikaroita jopa tusinoiden parvina. Harmaahaikarat eivät vielä loppukesällä muuta etelään vaan pikemminkin vaeltelevat pohjoista tai mitä tahansa ilmansuuntaa kohti, pesimäpaikoiltaan säteillen.
Pikkulintuja oli Öröllä todella vähän - ilmeisesti suurin osa hysyistä oli muuttanut edeltäneen suotuisan pohjoistuulen aikana etelää kohti eikä pudotuskeli ollut vielä jumittanut pohjoisesta tulevia yömuuttajia saarelle, kuten se yleensä tekee. Toki saaren paikallisilla pikkulepinkäisillä ja pensastaskuilla oli isoja poikueita maastossa ja pääskyjä oli kertynyt sadoittain saaren ylle verottamaan surviaissääskipilviä. Myös tuulihaukkoja meni etelää kohti suuria määriä - yhtenäkin päivänä niitä oli yhtäaikaisesti viisitoista saaren keskusnummen yllä.
Nummelta pörähti jalan alta lentoon saaripäivieni ainoa varsinainen harvinaisuus - heinäkurppa. Sitä en ollut odottanut, vaikka tein vähän samanlaisen havainnon samasta lajista kauan sitten armeija-aikanani Isosaaressa, sielläkin heinää ja kanervaa kasvavalla nummella. Toisena päivänä nummen laidalta löytyi myös teeri - niitä on selvästi pieni pysyvä populaatio Öröllä.
* * *
Kummityttäreni oli kasvanut 14-vuotiaaksi kirjailijattaren aluksi ja olin hänen konfirmaatiotilaisuudessaan saksalaisessa kirkossa Tähtitorninmäen laidalla. Luin myös joukon hänen lyhytproosanäytteitään, joista saattoi havaita toisaalta animen, toisaalta Harry Potterin kuuluneen tytön mielikuvitusta rikastuttaneisiin aineksiin. Erittäin kypsää proosaa muuten, ja kauniita lauseita. Suureksi ilokseni hän on löytänyt taian ja mystiikan luonnosta ja olinkin jo hankkimassa hänelle lahjaksi Iida Turpeisen Elollisia, kun sain luotettavalta taholta tietää, että se kirja tytöllä on jo luvussa. Vaikka muistinkin, että Suomessa oli myös toinen hiljattain julkaistu naiskirjailijan kirja stellerinmerilehmistä (Aura Koiviston Mies ja merilehmä), en löytänyt sitä siihen hätään (löysin sen vasta monta päivää konfirmaatiotilaisuuden jälkeen), joten annoin tytölle kirjastonjatkeeksi aiemmin tässä blogissa ylistämäni Heikki Kännön Sömnön, oman Titaanien aika -trilogiani sekä nuorille suunnatun tietokirjan avainlajeista ja niiden merkityksestä ekosysteemeille.
Hyvän arjen hiljaisina päivinä, puolisoni joko nukkuessa, katsellessa ikuisuuksiin jatkuvaa Narutoa tai räiskiessä menemään Zörg-planeetan assassiineja tai mitä hän nyt ampuukaan, ja pienen koiramme Sukkarin haukkuessa vimmaisesti naapureita aina, kun jossain kävi ovi tai kaukainen koira haukkui, minä luin parvekkeella kirjan toisensa jälkeen. Palautin Mikael Hakimin kirjahyllyihini, luin edellä mainitut Elolliset ja aloitin Miehen ja merilehmän. Aloitin niin ikään minulta jo kahdesti kesken jääneen Donna Tarttin esikoisen Jumalat juhlivat öisin (kummallisesti suomennettu kirjan nimi, alkuteos The Secret History), jossa aina ehdin johonkin puoleenväliin, dionyysiseen hilluntaan saakka, ennen kuin kirja joutui hukkaan. Ensimmäistä kertaa luin sitä suomennoksena 18- tai 19-vuotiaana, silloin kun se oli aivan tuore nuorison kulttikirja, mutta kirja joutui hukkaan ennen kuin olin ehtinyt yli puolenvälin. Seuraavan kerran aloitin sen alkukielellään Brysselissä asuessani, mutten päässyt alkua pidemmälle, kun luonani kylässä kävi arabikaveri, joka oli hiljattain muuttanut juurettomana opiskelijana Eurooppaan ja koki opiskelukaverinsa elitistisiksi ja etäisiksi, vähän kuin Tarttin romaanin Richard. Arabikaveri alkoi lukea pöydälläni lojunutta Tarttia, tempautui siihen ja hänelle kirja jäi, kun hän lähti junalla opiskelupaikkakunnalleen. Josko kolmas kerta toden sanoisi ja nyt ehtisin lukea kirjan loppuun.
* * *
Kävin puolisoni kanssa Vanhankaupunginkoskella, koska se oli paikka, josta hän piti kovasti siellä ensi kerran käydessämme. Siellä oli tomerasti promeneeraavia ryhmiä iki-ihania valkoposkihanhia. Niin usein lukiessani parvekkeella kirjoja, kuulen taivaalta pehmeää kaakatusta ja näen, kuinka niiden pikku aurat lentävät yli pysähtymättä, matkallaan joko merenlahdille tai laidunmaille. Merenlahtien läheisyyden lisäksi valkoposkihanhet ovat ehdottomasti parhaita asioita Helsingissä.
Kävin puolisoni kanssa myös Taiteiden yössä, jonka nimeksi pitäisi tosin nykyään antaa Taiteiden iltapäivä, koska tuntuu, että tapahtumat yritetään siirtää koko ajan aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi, niin että kun kaupungille lähtee auringonlaskun aikaan, siellä on enää vellovia ihmismassoja ja tapahtumia keritään kokoon, roudarit kantavat pois konserttien jäänteitä.
Kävin lounailla Kampissa ja illallisella Puotilassa, katsomassa vanhoja suosikkilintupaikkojani Laajalahtea ja Viikkiä. Niissä oli kaikenlaista, muttei mitään kovin epätavallista. Merikotkia meni yli, räyskiä pyyhki lahdilla. Pienemmät tiirat ovat jo kaikonneet tulevan syksyn tieltä. Etsin Viikissä siellä pyörinyttä amerikanhaapanaa lukuisain eklipsipukuisten euraasialaisten haapanoiden joukosta, mutten löytänyt. Illalla näin Viikissä perheellisen kettuja, joita nuoret korpit kiusoittelivat.
* * *
Kävin katsomassa veljeäni, hänen koiriaan ja tytärtään. Menimme katsomaan Kytäjän peltoja, joilla ei ollut vielä hanhia tai kahlaajia, mutta kurkia kylläkin. Kytäjänjärvellä oli merimetso. Kytäjällä on isoja esiintymiä valkohäntä- ja kuusipeuroja sekä metsäkauriita. Näimmekin kokonaisen lauman kuusipeuroja, joita on vaikeampi nähdä muualla Suomessa. Valkohäntäpeuroja oli Öröllä riesaksi asti - ne tuijottelivat illansuussa kulkijaa pelottomina ja niistä saattoi ottaa kännykällä kuvia.
Ridasjärvellä sorsat ja uikut piileskelivät tehokkaasti, mutta olipa siellä sentään jalohaikara, josta on tullut niin banaali laji Suomessa, että niitä on jo sisämaassakin parvittain. Oli siellä myös harmaahaikaroita ja varsin hyvää petomuuttoa: paikallisten ruskosuohaukkojen ja kalasääksen lisäksi lennossa oli tuulihaukkoja, sudenkorentojahdissa olevia nuolihaukkoja, yli meni mehiläishaukkaa ja merikotkaa.
Kanta-Hämeen puolella Sammalistonsuolla oli parhaat toistaiseksi näkemämme vesilintukeskittymät, joskin lähinnä yleisiä puolisukeltajia. Sielläkin oli peräti neljä jalohaikaraa, lukuisia harmaahaikaroita, merikotka meni yli sielläkin ja pelloilla oli kurkia ja laulujoutsenia, muttei hanhia ja kahlaajatkin jäivät isoihin töyhtöhyyppäparviin sekä muutamaan vikloon. Eteläisemmillä lampareilla oli venäläisiä kalassa. Ukrainan joukot ovat vapauttaneet kyliä ja liikennesolmukohtia Kurskin ja Belgorodin oblasteissa Venäjän puolella rajaa.
* * *
Varhain tänä aamuna palasin Islamabadiin ja saman tien töihin. On vähän haikea tunnelma, kun täällä kaupunkimaisemaa eivät elähdytä valkoposkihanhien herttaiset, kaakattavat parvet, vaan vain rääkyvät intianvarikset ja pihamainat. Eräs aikakausi on päättynyt, sillä vuokraemäntäni - joka oli kohdannut monsuunin alettua termiitti-invaasion - oli termiittipelossaan kaadattanut takapihalla olleen kuolleen puun. Se on minulle suru-uutinen, sillä tuo puu veti puoleensa joukoittain lintuja. Kilkkuseppä pesi siinä olleessa kolossa ja intiantulitöyhdöt sekä helmiselkätikat nakuttelivat sitä yhtenään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti