El Kéf on Länsi-Tunisian kukkulaisessa maisemassa vuorella sijaitseva kaupunki, jossa on näyttävä medina ja joka siirtomaa-aikana toimi ranskalaisten kukkula-asemana. Korkeamman ilmanalan viileys miellytti koloniaaleja erityisesti kesäkuumuuden aikaan, ja sen huomasi iltaisin auringon laskiessa, sillä terasseilla tuli kylmä ja piti vetää liiviä ja takkia päälle.
Tunisilaiset kontaktimme ylistivät meille El Kéfiä ja luonnehtivat sen asukkaita mitä ystävällisimmiksi ja taiteellisimmiksi. Ilmeisesti tällainen maine kéfiläisillä Tunisiassa on, sillä se oli kirjattu opaskirjaanikin. Ensimmäisenä iltanani sain kuitenkin huonon ensivaikutelman eräältä kolmikymppisten miesten seurueelta, joka esitteli minulle henkitoreissaan verisenä kuolevaa siiliä. Kun ihmettelin, oliko se jäänyt auton alle vai mitä oli tapahtunut, ilmeisen humalainen tai ehkä hampputuotteita poltellut piknikporukka julisti löytäneensä siilin ja viiltäneensä siltä kurkun auki, koska halusivat grillata siilin, sehän oli ilmeinen porsas, ja he olivat muslimeja, jotka syövät sianlihaa. Ilmaisin heille, että minusta touhu oli julmaa eläinrääkkäystä eikä uskonnon rienaus ollenkaan hauskaa.
Jos tämä välikohtaus jätetään laskuista, sain toki muista kéfiläisistä myönteisen vaikutelman. En tiedä olivatko he keskimäärin ystävällisempiä tai taiteellisempia kuin muut tunisialaiset – jotka kaikki ovat minusta olleet ystävällisiä ja taiteellisia – mutta ainakin he ovat ylpeää ja omanarvontuntoista porukkaa. El Kéf on ollut monta kertaa vastarinnan keskus, myös itsenäisyysliikkeessä Ranskan siirtomaavaltaa vastaan ja viime vuonna kansannousussa Ben Alin hallintoa vastaan. Lukemattomat graffitit muistuttivatkin Kéfissä vallankumouksesta kolmella kielellä.
Kuten Soussessa ja Bizertessä, maksoin myös Kéfissä naurettavan edullisia hintoja kaikesta, niin hotelleista kuin aterioistakin. Olin ainakin neljä tähteä ansaitsevassa alppihotellissa ja maksoin siitä 40 dinaaria (20 euroa) yöltä. Bizertessä olin 20 dinaarin hotellissa ja Soussessa maksoin 30 dinaaria Cornichella olleesta rantahotellista. Joten juuri nyt on mitä erinomaisin aika matkustaa Tunisiaan ja varsinkin matkustella siellä pääkaupungin ulkopuolella; maahan on erittäin turvallinen ja siellä on lähes koko maan kattava länsimainen infrastruktuuri hyvine teineen, huoltoasemineen, kauppoineen ja palveluineen.
En ehtinyt olla El Kéfissä paria tuntia pidempään kun minulla jo oli paikallisia ystäviä, jotka olivat paljon mukavampaa väkeä kuin siilintappajajoukkio. Tutustuin pariin paikalliseen opiskelijaan, joista yksi oli ollut maanantain mielenosoituksissa Tunisissa ja osoitti minulle valokuvistani tuttujaan, mm. kéfiläisen mielenosoittajaporukan organisoineen opettajansa. Opiskelija itse oli joutunut poliisin pieksemäksi ja tilapäisesti pidättämäksi ilman syytä, mutta vapautettu pian, ja opettaja oli kotona Kéfissä tehnyt asiasta suuren numeron – opiskelijansa kunniaksi tietysti.
Uusien tuttavieni toimesta kehkeytyi varsin kaoottinen viimeinen matkapäivä Kéfissä. Poukkoilimme kahvilasta ja baarista toiseen. Illalla kaksi tunisialaista jalkapalloklubia otti yhteen ja nuoriso oli villinä siitä ilosta, raahaten esiin koko repertuaarin hoilotuksineen, lippuineen, heimotunnuksineen ja autontorvensoittoineen, eräänlaista sijaistoimintaa vallankumouksen tekemiseen. Ottelua seurattiin kahvilaterassin televisioista ja poltettiin ärgileä. Täyspäiväisen päämäärättömän lonnimisen vuoksi peruuntui suunnitelmani käydä viimeisenä päivänä sotahistoriasta tunnetussa Kasserinen solassa. Vallankumouksen hengestä oppimisen kannalta päivä varmaan kuitenkin tuli käytetyksi paremmin. Illalla ajoin Kéfistä Tunisiin ja seuraavana päivänä palautin vuokra-autoni ja lensin Istanbuliin.
Istanbulissa kevät oli edennyt jo siihen pisteeseen, että ihmiset kulkivat Sultanahmetin ja Sirkecin terasseilla teepaidoissa, vaikka illalla tuli viileämpää. Söin köfteä, join Efesiä ja kokosin kasaan Tunisian aineistoja. Käyn Istanbulissa varsin usein, yleensä läpikulkumatkoilla, mutta siellä voisi useamminkin viettää vaikka viikonloppuja, etenkin kun Suomesta on päivittäiset suorat lennot tähän Euroopan toiseksi tai kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, jolla uskomattoman värikäs useamman tuhannen vuoden kulttuurihistoria. Suurista turistimääristä huolimatta Istanbul ei ole ylihinnoiteltu ja kaupungin valtava koko ja monimuotoisuus takaavat uutta löydettävää vaikka kuinka monelle matkalle.
Suomeen saapuessani vastassa oli tihkusadetta ja kylmää viimaa, mutta näin silti jo matkalla lentokentältä kaupunkiin neljä töyhtöhyyppää. Ehkäpä se kevät vähitellen tännekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti