Lvivistä

Kiovassa illan tullen nuoriso otti vuoron Maidanilla ja Jevropeiskalla, jonne leiriytyivät telttoineen, huolimatta mellakkapoliisin parista yristyksestä häätää väki pois. Venäjän puolen tiedotussota syyti nettiin disinformaatiota ja vääriä lausuntoja tunnettujen oppositiojohtajien nimissä, kaatoi tärkeimpiä riippumattomia ukrainalaisia medioita, kuten Ukrainska Pravdan, ja pelotteli huhuilla joukkopidätyksistä ja tuloillaan olevasta hyökkäyksestä. Muutama tuttavani oli yöpynyt Kiovan mielenosoituspaikoilla ja olivat fyysisesti niin uupuneita, etteivät jaksaneet vastata toimittajien heti aamusta soittelemiin kysymyksiin siitä, että miltä nyt tuntuu.

Hallitus julisti paitsi nykyiset protestit laittomiksi, myös vuoden 2004 oranssivallankumouksen, joka alkoi törkeästä vaalivilpistä. Tämä kertoo jotain Janukovitšin hallinnon asennoitumisesta ja siitä, kuinka rehellisiä vaaleja ukrainalaiset voivat jatkossa odottaa, mikäli kansa nyt kiltisti luopuu vaatimasta huomioon ottamistaan ja antaa poliittisen eliitin hääriä rauhassa.

Lensin eilen illalla yhdestä vallankumouksesta toiseen, Kiovasta Lviviin. Koneessa oli myös joukko suomalaisia liikemiehiä. Vallankumous - kuten ukrainalaiset mielenosoituksia jo kutsuvat - jatkuu myös täällä Galitsian pääkaupungissa Lvivissä, Länsi-Ukrainassa. Muutama sata nuorta ja jokunen vähän vanhempi nostattivat henkeä Vapaudenesplanadin puistossa Taras Ševtšenkon monumentilla pitkälle yön pikkutunteihin. Prospekt Svobodyn molempia puoliskoja vaeltaa nuorisoa verhoutuneina Ukrainan ja EU:n lippuihin ja laulaen kansallismielisiä lauluja. Monumentille on nostatettu lava, jossa vuoroin bändit esittävät tukimusiikkiaan ja paikalliset poliitikot ja opiskelijajohtajat pitävät puheita moskoviittisen ikeen karistamisesta, Ukrainan kasakkalaisesta kunniasta, nuorison velvollisuudesta luoda kansakuntansa tulevaisuus, korruption syövästä ja Galitsiasta, joka kärsii Kiovan huonojen poliitikkojen edesvastuuttomista päätöksistä.

Koolla on historian tekemisestä jälleen innostunutta nuorisoa lippuineen ja adresseja keräävine kojuineen, ja he ovat iloisia ja ylpeitä kohdatessaan suomalaisen - että Eurooppa välittää heistä. Silti kyse täällä kuten Kiovassakin on paljon enemmän Ukrainasta kuin Euroopasta. Eurooppaan halutaan ja sitä korostetaan, koska se nähdään suojana Ukrainan omaa kansallista tulevaisuutta ja toivoa uhkaavaa venäläistä imperialismia vastaan. Siksi Kiovan Maidanilla ja Lvivin Vapaudenesplanadilla lauletaan ukrainalaisia isänmaallisia lauluja eikä kukaan laula Beethovenin Oodia ilolle, kuten olen saanut todistaa Tbilisissä ja Chişinăussa. Pari kitarapoikaa on tosin väsännyt omia uusia lauluja, joissa puhutaan Jevrosojuzista (Euroopan unionista) ja kaikenlaista myönteistä, nokkelaa ja modernia Euroopasta.

Tietysti täälläkin huudetaan Slava Ukraini ja kansa vastaa siihen Herojam slava. Siihen oikein vastaaminen ja kameraani Kiovasta asti koristanut Ukraina-EU-nauha herättävät paikallisten taholla lämmintä sympatiaa. Yksi halusi erityisesti kiittää minua, vaikka enhän minä tai Suomi tai EU juuri mitään ole tehnyt. Sympatia ja hieman kunnioitusta - siinä kaikki, mitä useimmat ukrainalaiset (ja syyrialaiset, georgialaiset, tunisialaiset ja monet muut) "meiltä" länsimaalaisilta haluaisivat. Ikävä kyllä juuri näitä asioita heille niin kovin nihkeästi annetaan, nihkeämmin kuin alentuvia dollari- tai eurovirtoja. Eivät he ole kuten maidensa poliittinen eliitti, joka useimmiten haluaa ja odottaa "meiltä" lähinnä miljardeittain rahaa, jotta heidän ei edelleenkään tarvitsisi toteuttaa tarpeellisia uudistuksia maidensa talouden kuntoon saattamiseksi.

Lvivissä ihmiset eivät suhtaudu vihamielisesti venäjän kielen puhumiseen, kuten usein väitetään, mutta kylläkin siihen, että heille puhutaan venäjää ylimielisellä asenteella ja automaattisesti. Kannattaa sekoittaa mukaan kaikki tuntemansa ukrainan sanat ja niiden loppuessa vaikka puolaa tai tšekkiä, ja vastaanotto on heti sydämellisempi. Länsi-Ukrainassa ei pidetä ryssistä, mutta se on seurausta venäläisten asenteista, ei ukrainalaisten. Venäläisille ei edelleenkään mene jakeluun, että naapureilla ei ole ongelmaa heidän rotunsa, kielensä, kulttuurinsa tai taustansa kanssa, vaan heidän imperialisminsa. Venäläinen, joka kykenee kunnioittamaan omansa lisäksi myös muiden historiaa, kulttuuria ja kansallisia pyrkimyksiä, on aina ollut tervetullut ukrainalaiseen kasakkaklaaniin, tšetšeenitaipin jäseneksi tai suomalaiseen saunailtaan. Eikä hänen silloin edellytetä luopuvan venäläisyydestään - mutta imperialistisesta öykkäröinnistä kyllä.