Ivano-Frankivskissa vierähti toinenkin päivä, se kun on niin viehättävä kaupunki. Kirjakaupan yhteydessä olevassa matkamuistomyymälässä kyselimme patrioottisia matkamuistoja ja paikkaa pitävä tyttö hymyili leveästi todeten, että olemme tulleet aivan oikeaan paikkaan. Sitten hän vei meidät takahuoneeseen, joka oli täynnä lippuja, vallankumoustavaraa, kansallismielisiä teepaitoja, mukeja ja muuta materiaalia.
Saimme myös kasan levyjä, jotka sitten tahdittivat pitkää ajomatkaamme Itä-Euroopan halki pohjoiseen. Kansanlauluja, joita kuulin laulettavan jo Karpaateilla kesällä 2009 ja moskoviittistä imperialismia vastaan suunnattuja kieli poskessa tehtyjä rallatuksia, kuten En ole moskali enkä sellaiseksi tule sekä Ah Bandera, ukrainalainen apostoli. Korvaviruksiksi tarttuvat rallatukset pitävät mukavasti virkeänä.
Ajoimme Ivanosta ensin Lviviin, jossa parkkeerasimme Stefanikalle. Siellä on krimiläisiä viinejä myyvä erikoisliike, josta saa maistiaisten jälkeen ostaa viinejä, konjakkeja ja portviinejä kanisteritavarana. On sitten Suomeen tuliaisia - nämä viinit lienevät tuodun Krimiltä ennen miehitystä, joten niiden ostamisella ei toivottavasti tuettu miehitystä. Kävelimme Džohar Dudajevin katua pitkin Ševtšenkon puistokadulle ja sieltä Vapauden puistokadulle, jossa Lvivin oma Maidan oli - Taras Ševtšenkon patsaalla.
Lvivistä jatkoimme Rava-Ruskaan Puolan rajalle ja saavuimme niin EU:n, Naton kuin Schengeninkin alueelle. Lublinin liepeillä käytiin ostoskeskuksessa ja sitten ajettiin Itä-Puolan läpi Białystokiin, jossa yövyttiin. Sieltä sitten eilen Liettuan ja Latvian halki entiseen kotikaupunkiini Tarttoon. Tartto oli hyvin vilkkaassa tilassa, sillä lukuisilla korporaatioilla ja muilla opiskelijajärjestöillä näytti olevan kaupungilla tapahtumia ja sinne oli tulvinut myös suomalaisia teekkareita, koska Tartossa oli jonkinlaiset teknologiamessut. Vanhoista paikoista ainakin Püssirohu kelder, Illegard ja Zavood olivat yhä elossa ja virkeinä.
Kevät on kaikkialla jo pitkällä. Romaniassa lehtimetsät viheriöivät, Virossakin suuri osa puista on jo vihreitä. Liettuan ja Latvian pelloilla näkyi hanhiparvia ja kurkia. Petolintuja näkyi koko matkalla yllättävän vähän - ilahduttava kiljukotka Romaniassa, paljon punajalkahaukkoja Etelä-Bessarabiassa, tavanomaisia hiirihaukkoja ja muutama suohaukka Puolassa ja Baltiassa. Mutta Ukrainaan ja Romaniaan olivat jo saapuneet tervapääskyt, räystäspääskyt ja kirjosiepot, haarapääskyjä näkyi Baltiassa saakka. Kesä on siis kovalla kohinalla tulossa.
Pitkäksi venähtäneen viime yön jälkeen viimeinen jäljellä ollut matkakumppanini jäi vielä Tarttoon, kun taas minä ajoin Tallinnaan, jossa ohjelmassa on nyt mielenkiintoista konferenssia ja huippuasiantuntijoiden kuuntelemista aina sunnuntaihin saakka. Joko sunnuntai-iltana tai maanantaina siirryn lahden yli Suomeen. Uutisia sekä Puolassa että Virossa näyttävät hallitsevan Ukrainan tapahtumat - ja niitä käsitellään huomattavasti asiantuntevammalla ja kriittisemmällä otteella kuin suomalaisissa televisiokeskusteluissa. Venäläisjoukot ja terroristit riehuvat yhä Donbasissa. Venäjän harjoittama terrori-, kiristys- ja pelottelupolitiikka jatkuu. Toivottavasti Ukraina kuitenkin pysyy pystyssä niin, että pääsen vielä palaamaan vapaaseen Ukrainaan.
Itä-Euroopassa huoli Venäjän rankaisemattomasta imperialismista on lisääntynyt. Puolassa on kutsuttu reserviläisiä harjoituksiin ympäri maata ja Virossa kansalaiset ovat oma-aloitteisesti liittyneet sankoin joukoin Kaitseliittoon, joka myös mainosti radiossa maanpuolustustoimintaansa, kutsuen ihmisiä osallistumaan ja tekemään osansa isänmaan suojelemiseksi. Toki Puolalla ja Baltian mailla on myös länsimainen tuki ja turvatakuut takanaan, toisin kuin Suomella, jossa luotetaan mieluummin epäuskottavien latteuksien hokemiseen.
Saimme myös kasan levyjä, jotka sitten tahdittivat pitkää ajomatkaamme Itä-Euroopan halki pohjoiseen. Kansanlauluja, joita kuulin laulettavan jo Karpaateilla kesällä 2009 ja moskoviittistä imperialismia vastaan suunnattuja kieli poskessa tehtyjä rallatuksia, kuten En ole moskali enkä sellaiseksi tule sekä Ah Bandera, ukrainalainen apostoli. Korvaviruksiksi tarttuvat rallatukset pitävät mukavasti virkeänä.
Ajoimme Ivanosta ensin Lviviin, jossa parkkeerasimme Stefanikalle. Siellä on krimiläisiä viinejä myyvä erikoisliike, josta saa maistiaisten jälkeen ostaa viinejä, konjakkeja ja portviinejä kanisteritavarana. On sitten Suomeen tuliaisia - nämä viinit lienevät tuodun Krimiltä ennen miehitystä, joten niiden ostamisella ei toivottavasti tuettu miehitystä. Kävelimme Džohar Dudajevin katua pitkin Ševtšenkon puistokadulle ja sieltä Vapauden puistokadulle, jossa Lvivin oma Maidan oli - Taras Ševtšenkon patsaalla.
Lvivistä jatkoimme Rava-Ruskaan Puolan rajalle ja saavuimme niin EU:n, Naton kuin Schengeninkin alueelle. Lublinin liepeillä käytiin ostoskeskuksessa ja sitten ajettiin Itä-Puolan läpi Białystokiin, jossa yövyttiin. Sieltä sitten eilen Liettuan ja Latvian halki entiseen kotikaupunkiini Tarttoon. Tartto oli hyvin vilkkaassa tilassa, sillä lukuisilla korporaatioilla ja muilla opiskelijajärjestöillä näytti olevan kaupungilla tapahtumia ja sinne oli tulvinut myös suomalaisia teekkareita, koska Tartossa oli jonkinlaiset teknologiamessut. Vanhoista paikoista ainakin Püssirohu kelder, Illegard ja Zavood olivat yhä elossa ja virkeinä.
Kevät on kaikkialla jo pitkällä. Romaniassa lehtimetsät viheriöivät, Virossakin suuri osa puista on jo vihreitä. Liettuan ja Latvian pelloilla näkyi hanhiparvia ja kurkia. Petolintuja näkyi koko matkalla yllättävän vähän - ilahduttava kiljukotka Romaniassa, paljon punajalkahaukkoja Etelä-Bessarabiassa, tavanomaisia hiirihaukkoja ja muutama suohaukka Puolassa ja Baltiassa. Mutta Ukrainaan ja Romaniaan olivat jo saapuneet tervapääskyt, räystäspääskyt ja kirjosiepot, haarapääskyjä näkyi Baltiassa saakka. Kesä on siis kovalla kohinalla tulossa.
Pitkäksi venähtäneen viime yön jälkeen viimeinen jäljellä ollut matkakumppanini jäi vielä Tarttoon, kun taas minä ajoin Tallinnaan, jossa ohjelmassa on nyt mielenkiintoista konferenssia ja huippuasiantuntijoiden kuuntelemista aina sunnuntaihin saakka. Joko sunnuntai-iltana tai maanantaina siirryn lahden yli Suomeen. Uutisia sekä Puolassa että Virossa näyttävät hallitsevan Ukrainan tapahtumat - ja niitä käsitellään huomattavasti asiantuntevammalla ja kriittisemmällä otteella kuin suomalaisissa televisiokeskusteluissa. Venäläisjoukot ja terroristit riehuvat yhä Donbasissa. Venäjän harjoittama terrori-, kiristys- ja pelottelupolitiikka jatkuu. Toivottavasti Ukraina kuitenkin pysyy pystyssä niin, että pääsen vielä palaamaan vapaaseen Ukrainaan.
Itä-Euroopassa huoli Venäjän rankaisemattomasta imperialismista on lisääntynyt. Puolassa on kutsuttu reserviläisiä harjoituksiin ympäri maata ja Virossa kansalaiset ovat oma-aloitteisesti liittyneet sankoin joukoin Kaitseliittoon, joka myös mainosti radiossa maanpuolustustoimintaansa, kutsuen ihmisiä osallistumaan ja tekemään osansa isänmaan suojelemiseksi. Toki Puolalla ja Baltian mailla on myös länsimainen tuki ja turvatakuut takanaan, toisin kuin Suomella, jossa luotetaan mieluummin epäuskottavien latteuksien hokemiseen.
Kiitoksia tästäkin kirjoituksesta. Sinulla olisi paljon annettavaa yhteiskunnalliseen keskusteluun Suomessa. Varsinkin nyt kun media on täynnä informaatiota ja disinsformaatiota Venäjän laajentumishalusta. Harmi että haluat pysyä anonyyminä.
VastaaPoistaOtaksun että blogisti on seurannut myös Turkin tapahtumia. Siellä Erdogan vaikuttaisi pyrkivän paikalliseksi Putiniksi.
VastaaPoistaNiin, eipä ole vähään aikaan hyviä uutisia kuulunut juuri miltään maailmankolkalta.
Mielessä ailahtelee kovin ristiriitaisia ajatuksen alkuja: toisaalta sääli niitä itä-ukrainalaisia kohtaan, jotka haluavat pysyä ukrainalaisina ja kehittää demokratiaa, toisaalta raivo sitä väkivaltaista rikollisjengiä kohtaan, joka kukkoilee ja tekee mielensä mukaan tarvittaessa murhia. Mietin että miten pitkälle he olisivat valmiita menemään, jos laaja siviilien rauhanomainen ihmisketju lähtisi liikkeelle (esimakua siitä kyllä saatiin jo stadionilta lähteneen väkijoukon kimppuun verisesti hyökänneiden separatistien muodossa). Jos nämä venäjämieliset ovat sitä mieltä, että heitä on piinattu kymmeniä vuosia, niin ei se ainakaan Maidanin porukan syytä ole, etsiköön syytä ennemin sieltä minne nyt niin mielivät...
VastaaPoistaIlmeisesti voimasuhteet ja henkinen tilanne Itäukrainassa ovat sellaiset, että mitään gandhilaistyyppistä marssia ja vastarintaa ei ole mahdollista saada aikaan. Sivustaseuraajalle jää jäljelle voimaton raivo ja tunne, että on parempi keskittyä muihion asioihin.
Mutta jos tämä rosvojoukko on se, joka alkaa hallita itäosaa, niin luulenpa, että siellä muutaman vuoden päästä on niin suuri tyytymättömyys, että puolet kansasta on tapettava tai pistettävä kalterien taakse...tai sitten siellä tapahtuu uusi maidanin ilmiö. Ehkä se on tällä hetkellä ainoa toivoni asiassa, jota ei ehkä pitäisi ottaa näin henkilökohtaisesti. mutta... (p)
Kiitos kommenteista!
VastaaPoistaJaan P:n tunnekokemukset Ukrainan tilanteen seuraamisesta. Rosvojoukkoon ollaan jo tyytymättömiä Krimillä ja Donbasissa, mutta se on myöhäistä. Venäjä ei anna mahdollisuutta miettiä asiaa uudelleen. Valitettavasti noilla Ukrainan neuvostolaistuneimmilla alueilla (samoin kuin itse Venäjällä) suuri osa kansasta pysyy kaiken keskellä passiivisena - valittaa kyllä ja toivoo, että joku tekisi jotain, mutta ei itse tee. Sellainen on Neuvostoliiton pitkä varjo. Nuoret ja koulutetut lähtevät ulkomaille jos pystyvät. Eläkeläiset alkavat elätellä harhaista muistikuvaa, että neuvostoaikana kaikki olisi ollut jotenkin paremmin.
Ystävällinen anonyymi kysyi Turkista. Seuraan toki silmäkulmasta myös, mitä Turkissa tapahtuu, ja se on hyvin huolestuttavaa. Kyse on yleiseurooppalaisesta ja jopa yleismaailmallisesta kehityksestä. Kirjoitin jo vuosia sitten uhasta, että Turkki alkaa Euroopan hylkimänä lähentyä ideologisesti Venäjää ja Irania. Toisaalta, turkkilainen yhteiskunta näyttää ainakin vielä olevan vahvempi ja vastustuskykyisempi kuin Venäjän.
Ensimmäiselle anonyymille: On jotenkin ristiriitaista, että anonyymit kommentoijat harmittelevat blogistin anonymiteettiä. Etteköhän te samoihin johtopäätöksiin tulleina tiedä aivan hyvin, miksi netissä kannattaa käydä keskustelua anonyymina tai nimimerkillä.
Kirjoitusten vastaanottamisen kannalta anonymiteetti ei ole välttämättä huono asia, koska silloin lukijat keskittyvät enemmän sisältöön kuin kirjoittajan henkilöön.