Vaarallinen vappu

Vappuaattona kello kuusi sijaitsin hyvin lähellä Havis Amandaa ja seurasin suomalais-virolais-syyrialais-brittiläisellä seurueella Mantan lakitusta. Liityimme sitten Runebergin patsaalle latvialaiseen seurueeseen, joka on Suomessa tekemässä reportaasia suomalaisesta vapusta perinteineen ja taustalla piilevine merkityksineen. Onnea heille tähän syvälliseen tehtävään, joka on vienyt heidät opiskelijoiden riennoista ja työväen marsseista valtiovaltamme kabinetteihin ja yrityselämään.

Ukrainasta kantautuvat uutiset jatkuvat uhkaavina. Mordor on vallannut lisää hallintorakennuksia Donetskin ja Luhanskin lääneissä. Ukrainan yhtenäisyyttä puolustaneita kunnon ihmisiä on hakattu, kidutettu ja tapettu. Myös Odessassa näkemiämme rauhanomaisia Ukrainan puolustajia vastaan on hyökätty väkivaltaisten provokaattorien toimesta. Turvattomuus ja väkivalta rehottavat kaikkialla, mihin Venäjä on tunkeutunut. Kiovassa ja Länsi-Ukrainassa on sen sijaan yhä rauhallista. Tilanne ei ole kuitenkaan menossa parempaan suuntaan - ei presidentinvaaleihin alle kuukauden päässä valmistautuvassa Ukrainassa eikä Euroopan turvallisuustilanteessa ylipäätään.

Venäjän propagandassa Länsi esitetään heikkona, naurettavana - kansainvälisten järjestöjen, fasistien, homoseksuaalien, juutalaisten, maahanmuuttajien ja vapaamuurarien salaliittona - kun taas Venäjä edustaa voimaa, militarismia, "suurenmoista suurvaltaa, joka ei pelkää eikä kumarra ketään". Asetelma toistaa lähes identtisenä natsien propagandaa 30-luvun lopun Euroopassa, paitsi että fasistinen Venäjä käyttää fasismi-sanaa demokraattisista voimista. Viimeksi mainittu sanankäyttö edustaa neuvostopropagandan perinteitä enemmän kuin natsien.

Höysteeksi on heitetty päälle kermakuorrutus tsaristista kimallusta, tosin monarkin paikalla kitši-ikoneissa on rujo KGB:n upseeri (mielellään paidattomana) ja kaksintaisteluissa ja muissa aateliston pönötyksissä viihtyneen ylimystön tilalla on maastopukuisia ja kasvonsa balaklavoihin kätkeviä turvallisuusorgaanien roistoja. Traagisten eliittikouluista kasvaneiden runoilijoiden ja intellektuellien tilalla on KGB:n infosodan opit omaksuneita propagandisteja ja imperialismin televangelistoja. Keisarikunnan modernisoimiseen ryhtyneiden saksalaisten ja brittiläisten kapitalistien tilalla on mafiosoja ja heidän öljy- ja kaasupilliensä soitolle tanssivia eurooppalaisia idänkaupparatsuja.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on, kuten Hitlerin Saksassa, Stalinin Neuvostoliitossa tai Assadin, Saddamin ja Qaddafin diktatuureissa, väkivallalla ja valheilla hallitsevien plebeijien roistovaltio, jonka korskeus on pelkkää päälle maalattua kulissia, hapantunutta kermakuorrutusta katkeran kakun peittona.

Olin viikonloppuna Tallinnassa mahdollisesti tähänastisen elämäni parhaassa konferenssissa. Siellä ei hukattu lainkaan aikaa suunpieksentään, vaan kaikki sadat osanottajat, jotka edustivat Pohjois-Euroopan maiden ulko- ja turvallisuuspoliittista eliittiä, parhaita asiantuntijoita, terävimpiä toimittajia ja lupaavimpia uusia kykyjä, olivat alusta loppuun samalla historian lehdellä. Kellään ei ollut harhaluuloja sen suhteen, mistä Putinin Venäjässä on kyse ja minkä uhan se muodostaa muulle maailmalle, erityisesti tietysti Itä- ja Pohjois-Euroopalle. Konferenssissa ei tarvinnut lainkaan selittää ihmisille perusasioita eikä kiistellä toinen toistaan naurettavimmista propagandafiktioista, joten väittelykin oli hedelmällistä lähtiessään suoraan tosiasioista ja keskittyessä hakemaan oikeimpia johtopäätöksiä ja vastauksia haasteeseen.

Suomalaisetkin osanottajat olivat nähdäkseni täysin järjissään, useat heistä esittivät huomattavasti rohkeammin tosiasiapohjaisia analyysejä kuin mitä Suomen tiedotusvälineissä on nähty. On surullista, että suomalaiset huippuasiantuntijat joutuvat matkustamaan ulkomaillle, olkoonkin että vain lahden yli, tullakseen kuulluiksi ja voidakseen antaa lausuntojaan suoraan tosiasiapohjalta sen sijaan, että joutuvat ottamaan kantaa täydellisiin typeryyksiin tai puolustamaan oikeuttaan ylipäätään sanoa mistään mitään.

Euroopan rintama ei ole ainoa maailmantilanteessamme uhanalainen rintama. Pelisäännöt ja vakaus tulevat olemaan yhtä lailla uhattuina Euraasian etelä- ja itälaidoilla. Turkki on Erdoğanin aikana liikkunut huolestuttavaan suuntaan. Kirjoitin jo vuosia sitten uhasta, että EU:n hylkimä nouseva talousmahti alkaisi lähentyä ideologisesti Venäjää ja Irania. Toki Turkki on edelleen monipuoluedemokratia ja markkinatalousmaa, jossa on periaatteessa avoin yhteiskunta ja oikeusvaltio. AKP on kuitenkin ollut vallassa jo hieman liian pitkään ja tehokkaan maaseudullisen vauvatuotannon ansiosta se näyttää edelleenkin porskuttavan vaaleissa, etenkin kun Turkin oppositio on yhä kyvytön yhteistyöhön ja tehokkaaseen vastaukseen.

Vielä suurempi uhka saattaa nousta idempää, sillä maailman suurimman demokratian Intian seuraavaksi vaalivoittajaksi ja pääministeriksi on nousemassa suoranaisesti fasistista ideologiaa edustava Narendra Modi, sama mies, joka johti Gujaratin osavaltiota tuhansien muslimien massamurhaamiseen johtaneiden pogromien aikana. Modin noustessa valtaan Intiasta tulisi jälleen Venäjän yhä läheisempi euraasialainen liittolainen ja syntyisi tiiviimpi Moskovan, Teheranin ja Delhin yhteistyö. Tämä saisi todennäköisesti taas Kiinan ja Pakistanin takajaloilleen. Vaikka Kiina ei pidäkään Venäjän uhosta, se uskoo silti autoritarismiin eikä sen siksi ole kovin luontevaa ryhtyä yhteistyöhön amerikkalaisten ja eurooppalaisten kanssa euraasialaisen uhan patoamiseksi.

Turkki ja Intia ovat suuria demokratioita, jotka ovat liikkumassa huolestuttavaan suuntaan ja saattavat siksi kääntyä pois lännestä ja Venäjän markkinoiman autoritaristisen imperialismin suuntaan. Suuri määrä muita Euraasian etelälaidan maita on jo valmiiksi autoritäärisiä. Venäjä onkin lisännyt runsaasti vaikutusvaltaansa ja neuvonantoaan demokratialiikkeiden murskaamiseksi arabimaissa ja Iranissa. Oireita Venäjän vaikutusvallan kasvusta saattaisivat olla esimerkiksi lavastukset ja länsimielisten aktivistien murhat Egyptissä, ottaen huomioon, että KGB:n kouluttamat Saddamin ja Assadin turvallisuuspalvelut suosivat samanlaisia taktiikkoja.

Eurooppa miettii nyt kuumeisesti energiariippumattomuutensa lisäämistä, jottei liian suuri osa öljystä ja kaasusta tulisi Venäjältä. Tärkeimpiä vaihtoehtoisia lähteitä olisi Algeriassa ja Azerbaidžanissa, mutta juuri tästä syystä nämä maat saattavat lähiaikoina joutua yhä voimakkaammin Venäjän painostuksen, kiristyksen ja erikoisoperaatioiden kohteiksi. Toisaalta Euroopan kunniaksi on todettava, että samat maat, joiden energiariippuvuus Venäjästä on kaikkein suurin, ovat (Suomea lukuun ottamatta) olleet eturintamassa vaatimassa päättäväisyyttä Venäjän aggression patoamiseen. Nämä maat ymmärtävät, ettei kiristäjän ote heltiä ottamalla siltä vastaan lisää namuja.

Keski-Aasiassa tilanne on monin tavoin Venäjälle ihanteellinen, sillä autoritäärisiä hallitsijoita on paljon helpompi kiristää tottelevaisiksi kuin "sekavia" demokratioita tai oligopolisia hallituskoalitioita. Kazakstan on syvästi tyytymätön riistoon, jonka kohteeksi se on joutunut tulliliiton jäsenyyden myötä, mutta presidentti haluaa yhä varmistaa mieleisensä vallanperimyksen ja tarvitsee siihen Kremlin tukea. Jopa perinteisesti Lännen ulkopoliittisessa leirissä ollut autoritäärinen Saudi-Arabia on lähentynyt Venäjään ja kuningaskunnan tiedustelujohtaja totesi katkeransävyisesti syyn olevan, että Amerikka näköjään on vetäytymässä Lähi-idästä.