Kuten edellisen blogimerkintäni lopussa totesin, tulin Istanbulista kaakkoisturkkilaiseen Antepiin, joka on varsin lähellä Syyrian rajaa ja sotanäyttämöä. Antep on puolitoistamiljoonainen suurkaupunki Kaakkois-Turkin sisämaassa modernin Adanan ja itämaisen Urfan puolivälin kieppeillä. Jossain näillämain kulkee eräänlainen Euroopan itäraja ja samalla eteläraja.
Gaziantep tunnettiin antiikissa nimellä Zeugma, jonka raunioiden mosaiikit koristavat nyt kaupungin suurinta museota ja toimivat yleisinä koristekuvioina kaikkialla. Kaivauksilta löytynyt mystikkonaisen, ns. Zeugman mustalaistytön, tuijottava naama roikkuu kopiona myös Habibin asunnon seinällä. Kaupunki kuuluu maailman vanhimpiin pysyvästi asuttuihin, mutta jossain vaiheessa kreikkalaisvaikutuksen korvasivat seemit - ensin kristityt syriakit eli assyrialaiset ja sittemmin islaminuskoiset arabit, jotka molemmat kutsuivat kaupunkia nimellä Aintab. Riippuen siitä, minkä seemiläiskielen kautta nimeä tulkitaan, se tarkoittanee ylistettyä lähdettä, hyeenalähdettä tai susilähdettä. Jos taas persiasta, lähteiden täyttämää, ja jos heettien muinaisesta kielestä, kuninkaanmaata. Nykyturkiksi kaupungin nimi on Antep, johon 70-luvulla lisättiin kunniakas etuliite Gazi (Sankari).
Olen käynyt Antepissa viimeksi kymmenisen vuotta sitten, joten siitä ei löydy merkintöjä vuonna 2008 aloitetusta blogistani. Eräissä lähikaupungeissa olen sentään käynyt viime vuosinakin. Antep on joka tapauksessa miellyttävä kaupunki. Yhdistelmä orientaalista menneisyyttä ja modernia nyky-Turkkia. Ensin mainittu muistuttaa, missä maantieteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti ollaan, jälkimmäinen taas luo oudolla tavalla tutun eurooppalaisen tunnelman siisteine katuineen, mukavine asuntoineen ja toimivine palveluineen. Kaakkois-Turkki on periaatteessa Turkin köyhintä aluetta, mutta siihen nähden Antep on yllättävän vauras.
Kaupunki on tunnettu ruoasta ja erityisesti herkuista - pistaaseista ja niistä tehtävästä baklavasta. Turkkilainen tuttavani Kiovassa lupasikin, että palaisin Antepista monta kiloa lihoneena. Tiedä sitä, onnistuin saamaan Mardinista jonkinlaisen vatsataudin, josta toivun paraikaa Antepissa, ja siksi tätä blogia kirjoitan. Niinpä katosi ainakin osa niistä kiloista, joita ehdin ensimmäisinä iltoina ahtaa itseeni illastaessamme libanonilaisen ystäväni kanssa täkäläisissä lokantoissa. Jos lukijani koskaan vierailevat täällä, suosittelen tilaamaan paikallisen ali nazikin esimerkiksi ystäväni kantapaikassa, vuonna 1887 perustetussa İmam Çağdaşissa, jota sama omistajaperhe yhä pyörittää.
Toinen asia, josta Antep on kuuluisa, on kahvilakulttuuri. Täkäläinen erikoisuus on pistaasikahvi. Sen kanssa tulee yleensä pistaasimakeinen. Suurin osa suosituista kahviloista, kuten ikivanhassa rakennuksessa sijaitseva Tütün Hanı, jossa nuoriso käy litkimässä kahvia tai teetä, polttamassa vesipiippua, tanssimassa däbkeä ja kuuntelemassa livemusiikkia, ei tarjoile alkoholia. Mutta ei Antep sentään aivan kuiva kaupunki ole, täällä on joukko suosittuja baareja ja lisäksi alkoholia saa kaikista supermarketeista.
Teimme maanantaina ekskursion konservatiivisena tunnettuun Urfaan. Siinä matkalla pysähdyimme Birecikissä ja onnistuimme näkemään parven paikallisia töyhtöiibiksiä ylittämässä Eufratia. Birecikin populaatio on puoliferaali, koska alkuperäinen yhdyskunta ehti kuolla sukupuuttoon - viimeinen täysin villi yhdyskunta on Palmyran piskuruinen yhdyskunta Syyrian autiomaassa. Nykyinen uudelleen istutettu populaatio otetaan talveksi sisätiloihin, jotta linnut eivät muuttaisi pois, koska yksikään muuttaneista ei palannut.
Saimme jo Birecikissä esimakua koko Turkkia ravistelleista valtavista sähkökatkoista, koska Eufratin varren kalaravintoloista olivat sähköt poikki. Tulimme pian televisiosta ja netistä tietämään, että ilmiö oli maanlaajuinen eikä syitä vielä tiedetty. Sabotaasia tai kyberhyökkäystä ei kuitenkaan ollut poissuljettu. Tärkeimmät motiivit Turkin vahingoittamiseen tällä mittakaavalla olisivat tänä päivänä Syyrian diktatuurilla ja sen suojelijoilla Iranilla ja Venäjällä. Näistä tietysti lähinnä vain viimeksi mainitulla olisi sekä voimaa että röyhkeyttä hyökätä näin törkeästi Naton jäsenmaata vastaan.
Toki motiivi olisi myös ääriliike Da'ishilla (ISIS), jolla on runsaasti agentteja juuri Urfan seudulla, mutta ei ole uskottavaa että se, sen enempää kuin al-Qa'idakaan, pystyisi iskemään koko Turkin laajuisesti. Onkin mielenkiintoista, että samanaikaisesti sähkökatkojen kanssa äärivasemmistolaiset terroristit hyökkäsivät Istanbulissa oikeustaloon ja poliisiasemalle. Minkä suurvallan tiedustelupalvelu onkaan yhteinen nimittäjä sekä äärivasemmistolaisten että islamististen terroristien taustalla?
Urfassa on puoli miljoonaa asukasta ja syyrialaispakolaiset näkyvät siellä jopa vielä enemmän kuin Antepissa, jossa sielläkin heitä on runsaasti. Kun Antepista oli tullut Gaziantep, urfalaiset halusivat hekin kunniakkaan etuliitteen, ja niinpä kaupungin virallinen nimi muutettiin muotoon Şanlıurfa eli Loistava Urfa. Väestö puhuu kuitenkin Antepista ja Urfasta. Urfa on antiikin Edessa, joka toimi varhaiskristillisellä ajalla ja vielä Bysantissa eräänä alueen tärkeimmistä kristillisistä keskuksista. Nykyisin se on turkkilaiseksi hyvin konservatiivinen muslimikaupunki.
Urfa on sijaintinsa vuoksi ollut aina lähellä Syyriaa ja nykyäänkin siellä kuulee jatkuvasti arabiaa. Kurdejakin toki on paljon, mutta varsinaiset kurdialueet alkavat vasta idempänä. Matkailijan kannalta mielenkiintoisimmat nähtävyydet sijaitsevat Urfan eteläosissa. Siellä sijaitsevat basaarialue sekä suuri vehreä puistoalue Gölbaşı, palatseineen, moskeijoineen, kahviloineen ja karppilampineen. Karpit ovat kuulemma pyhiä, niitä kalastava sokeutuu. Toisin kuin melko vapaamielisessä Antepissa, vanhoillisessa Urfassa ylivoimainen enemmistö kahviloissa istuvista naisista käyttää huivia.
Tiistaina matkustimme vielä edemmäs, Mardiniin, joka on tunnettu syyrialaiskristittyjen keskuspaikkana Turkissa. Mardin on yksi maailman vanhimmista pysyvästi asutuista kaupungeista. Tämän merkittävästi Antepia ja Urfaa pienemmän kaupungin uusi osa levittäytyy vuoren alarinteillä, mutta matkailijan ja kristityistä kiinnostuneen kannalta mielenkiintoisin on ylhäällä vuorenrinteessä sijaitseva vanhakaupunki, josta avautuvat uljaat näköalat alas Mesopotamian tasangoille ja Syyriaan saakka.
Antepin ja Urfan tavoin myös Mardin on vastaanottanut runsaasti pakolaisia Syyriasta. Tänne ovat tulleet etenkin kurdialueen kristityt. Esimerkiksi assyrialaisia viinejä myyvissä kaupoissa tapasimme Hasakasta kotoisin olevia syyrialaiskristittyjä. Muistan vierailuni erään toisen ystävän kanssa Mardiniin, Qamishliin ja Hasakaan keväällä 2004, Syyrian kurdikansannousun, niin kutsutun Qamishlin kevään, vanavedessä. Silloin tapasimme Hasakassa silmälasipäisen pikkupojan, joka halusi näyttää meille paavin. Kävi ilmi, että paavi oli assyrialaiskristittyjen patriarkkaa esittävä pyhimyspatsas sikäläisen katedraalin muurein suljetulla pihalla. Tulimmepa samalla nähneiksi katedraalin.
Parturimmekin olivat arabiankielisiä, mutta osoittautuivat keskustelun pitkittyessä muslimeiksi. Vaikka ystäväni on libanonilaiskristitty, häntä pidetään usein automaattisesti muslimina, koska on arabiankielinen. Niinpä parturimme erehtyivät vitsailemaan hänelle, pestessään hiuksiani kylmällä vedellä (Mardinistakin olivat sähköt poikki), että kun lukevat uskontunnustuksen hiustenpesun yhteydessä, kyseessä on itse asiassa kaste ja hänen ystävänsä kääntyy sen myötä muslimiksi, jos Jumala suo. Parturit avautuivat myös siitä, miten ärsyttäviä syyrialaispakolaiset ovat - yrittivät iskeä paikallisia naisia ja syntyi tappeluita.
Tuoremehukauppias oli kurdi. Hänellä oli seinällään Said Nursin kuva ja ikivanhasta radiosta tuli rätisevää ikivihreää kurdimusiikkia. Pähkinäkauppiaat puhuivat arabiaa mutta painottivat, etteivät ole syyrialaisia vaan arabiankielisiä turkkilaisia. Kebabpaikan pitäjät sen sijaan kertoivat olevansa Raqqasta, joka tällä hetkellä on kokonaan julman ääriliikkeen Da'ishin hallinnassa.
Vaikka toistaiseksi vielä Mardinissa elävät muslimit ja kristityt, arabit, assyrialaiset, kurdit ja turkkilaiset sulassa sovussa, ilmassa on jännitteitä, joita ei voinut samalla lailla havaita edellisillä matkoillani samaan kaupunkiin vuosina 2004, 2005 ja 2008. (Viime mainitusta on kertomusta täällä.) Aiemmin suurimman uhan Mardinin kristityille muodosti kurdien äärivasemmistolaisen taistelujärjestön PKK:n ja Turkin turvallisuusvoimien välinen konflikti. PKK:n läsnäolo on edelleen jonkinlainen uhka, joka on nyt yhdistynyt Syyrian sodan eri konfliktien vuotamiseen pakolaisten myötä Turkin puolelle. Syyrialaisyhteisöissä pyörii niin Syyrian opposition, Assadin regiimin, kurdipuolueiden kuin myös islamistien (mukaan lukien Da'ish) agentteja.
Lisäksi pitkään vallassa pysynyt AKP-puolue näyttää reagoineen levottomiin aikoihin korostamalla entistä enemmän islamilaista konservatiivisuuttaan. Useat aiemmin alkoholia tarjoilleet ravintolat ja hotellit Mardinissa ovat nyt lopettaneet, joten mikäli haluaa juoda paikallisia viinejä tai olutta, kannattaa mennä niihin paikkoihin, joiden nimet viittaavat assyrialaiskristittyihin omistajiin, kuten Gabriel tai Cerces (Gerges). Myös paikallinen Abbara-baari, joka muuten ei ole Mardinin mielenkiintoisimpia, jatkaa alkoholitarjoiluaan ja lisäksi kaikkea oluesta ja viinistä vodkaan saa tietysti yhä marketeista, kuten kaikkialla Turkissa.
Matkailun lisäksi huomiomme on kiinnittynyt lemmikkieläinten ihmeelliseen maailmaan. Habibi on viime aikoina kiinnostunut ruukkukasveista, akvaarion pitämisestä ja näiden lisäksi papukaijoista. Aluksi oli vain viktoriankaijanen nimeltä Stanley, mutta nyt tälle on hankittu pari, joka sai nimen Margaret. Linnut elelevät asunnossa vapaina, käyvät vain syömässä ja juomassa häkissä. Ne tulevat mainiosti toimeen keskenään ja käyttäytyvät kuten pariskunta, mutta ystäväni on huolestunut, onko Margaret ehkä sittenkin uros, koska se on alkanut käyttäytyä yhä itsevarmemmin kasvaessaan ja vahvistuessaan. Molemmat laulavat samalla lailla. Koska viktoriankaijasen kohdalla sukupuolta ei voi oikeastaan varmuudella tunnistaa mistään ulkoisesta tai edes käyttäytymiseen liittyvästä seikasta, niille on nyt hankittu pönttö. Jos munia tulee, tiedetään, että ainakin toinen on naaras.
Gaziantep tunnettiin antiikissa nimellä Zeugma, jonka raunioiden mosaiikit koristavat nyt kaupungin suurinta museota ja toimivat yleisinä koristekuvioina kaikkialla. Kaivauksilta löytynyt mystikkonaisen, ns. Zeugman mustalaistytön, tuijottava naama roikkuu kopiona myös Habibin asunnon seinällä. Kaupunki kuuluu maailman vanhimpiin pysyvästi asuttuihin, mutta jossain vaiheessa kreikkalaisvaikutuksen korvasivat seemit - ensin kristityt syriakit eli assyrialaiset ja sittemmin islaminuskoiset arabit, jotka molemmat kutsuivat kaupunkia nimellä Aintab. Riippuen siitä, minkä seemiläiskielen kautta nimeä tulkitaan, se tarkoittanee ylistettyä lähdettä, hyeenalähdettä tai susilähdettä. Jos taas persiasta, lähteiden täyttämää, ja jos heettien muinaisesta kielestä, kuninkaanmaata. Nykyturkiksi kaupungin nimi on Antep, johon 70-luvulla lisättiin kunniakas etuliite Gazi (Sankari).
Olen käynyt Antepissa viimeksi kymmenisen vuotta sitten, joten siitä ei löydy merkintöjä vuonna 2008 aloitetusta blogistani. Eräissä lähikaupungeissa olen sentään käynyt viime vuosinakin. Antep on joka tapauksessa miellyttävä kaupunki. Yhdistelmä orientaalista menneisyyttä ja modernia nyky-Turkkia. Ensin mainittu muistuttaa, missä maantieteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti ollaan, jälkimmäinen taas luo oudolla tavalla tutun eurooppalaisen tunnelman siisteine katuineen, mukavine asuntoineen ja toimivine palveluineen. Kaakkois-Turkki on periaatteessa Turkin köyhintä aluetta, mutta siihen nähden Antep on yllättävän vauras.
Kaupunki on tunnettu ruoasta ja erityisesti herkuista - pistaaseista ja niistä tehtävästä baklavasta. Turkkilainen tuttavani Kiovassa lupasikin, että palaisin Antepista monta kiloa lihoneena. Tiedä sitä, onnistuin saamaan Mardinista jonkinlaisen vatsataudin, josta toivun paraikaa Antepissa, ja siksi tätä blogia kirjoitan. Niinpä katosi ainakin osa niistä kiloista, joita ehdin ensimmäisinä iltoina ahtaa itseeni illastaessamme libanonilaisen ystäväni kanssa täkäläisissä lokantoissa. Jos lukijani koskaan vierailevat täällä, suosittelen tilaamaan paikallisen ali nazikin esimerkiksi ystäväni kantapaikassa, vuonna 1887 perustetussa İmam Çağdaşissa, jota sama omistajaperhe yhä pyörittää.
Toinen asia, josta Antep on kuuluisa, on kahvilakulttuuri. Täkäläinen erikoisuus on pistaasikahvi. Sen kanssa tulee yleensä pistaasimakeinen. Suurin osa suosituista kahviloista, kuten ikivanhassa rakennuksessa sijaitseva Tütün Hanı, jossa nuoriso käy litkimässä kahvia tai teetä, polttamassa vesipiippua, tanssimassa däbkeä ja kuuntelemassa livemusiikkia, ei tarjoile alkoholia. Mutta ei Antep sentään aivan kuiva kaupunki ole, täällä on joukko suosittuja baareja ja lisäksi alkoholia saa kaikista supermarketeista.
Teimme maanantaina ekskursion konservatiivisena tunnettuun Urfaan. Siinä matkalla pysähdyimme Birecikissä ja onnistuimme näkemään parven paikallisia töyhtöiibiksiä ylittämässä Eufratia. Birecikin populaatio on puoliferaali, koska alkuperäinen yhdyskunta ehti kuolla sukupuuttoon - viimeinen täysin villi yhdyskunta on Palmyran piskuruinen yhdyskunta Syyrian autiomaassa. Nykyinen uudelleen istutettu populaatio otetaan talveksi sisätiloihin, jotta linnut eivät muuttaisi pois, koska yksikään muuttaneista ei palannut.
Saimme jo Birecikissä esimakua koko Turkkia ravistelleista valtavista sähkökatkoista, koska Eufratin varren kalaravintoloista olivat sähköt poikki. Tulimme pian televisiosta ja netistä tietämään, että ilmiö oli maanlaajuinen eikä syitä vielä tiedetty. Sabotaasia tai kyberhyökkäystä ei kuitenkaan ollut poissuljettu. Tärkeimmät motiivit Turkin vahingoittamiseen tällä mittakaavalla olisivat tänä päivänä Syyrian diktatuurilla ja sen suojelijoilla Iranilla ja Venäjällä. Näistä tietysti lähinnä vain viimeksi mainitulla olisi sekä voimaa että röyhkeyttä hyökätä näin törkeästi Naton jäsenmaata vastaan.
Toki motiivi olisi myös ääriliike Da'ishilla (ISIS), jolla on runsaasti agentteja juuri Urfan seudulla, mutta ei ole uskottavaa että se, sen enempää kuin al-Qa'idakaan, pystyisi iskemään koko Turkin laajuisesti. Onkin mielenkiintoista, että samanaikaisesti sähkökatkojen kanssa äärivasemmistolaiset terroristit hyökkäsivät Istanbulissa oikeustaloon ja poliisiasemalle. Minkä suurvallan tiedustelupalvelu onkaan yhteinen nimittäjä sekä äärivasemmistolaisten että islamististen terroristien taustalla?
Urfassa on puoli miljoonaa asukasta ja syyrialaispakolaiset näkyvät siellä jopa vielä enemmän kuin Antepissa, jossa sielläkin heitä on runsaasti. Kun Antepista oli tullut Gaziantep, urfalaiset halusivat hekin kunniakkaan etuliitteen, ja niinpä kaupungin virallinen nimi muutettiin muotoon Şanlıurfa eli Loistava Urfa. Väestö puhuu kuitenkin Antepista ja Urfasta. Urfa on antiikin Edessa, joka toimi varhaiskristillisellä ajalla ja vielä Bysantissa eräänä alueen tärkeimmistä kristillisistä keskuksista. Nykyisin se on turkkilaiseksi hyvin konservatiivinen muslimikaupunki.
Urfa on sijaintinsa vuoksi ollut aina lähellä Syyriaa ja nykyäänkin siellä kuulee jatkuvasti arabiaa. Kurdejakin toki on paljon, mutta varsinaiset kurdialueet alkavat vasta idempänä. Matkailijan kannalta mielenkiintoisimmat nähtävyydet sijaitsevat Urfan eteläosissa. Siellä sijaitsevat basaarialue sekä suuri vehreä puistoalue Gölbaşı, palatseineen, moskeijoineen, kahviloineen ja karppilampineen. Karpit ovat kuulemma pyhiä, niitä kalastava sokeutuu. Toisin kuin melko vapaamielisessä Antepissa, vanhoillisessa Urfassa ylivoimainen enemmistö kahviloissa istuvista naisista käyttää huivia.
Tiistaina matkustimme vielä edemmäs, Mardiniin, joka on tunnettu syyrialaiskristittyjen keskuspaikkana Turkissa. Mardin on yksi maailman vanhimmista pysyvästi asutuista kaupungeista. Tämän merkittävästi Antepia ja Urfaa pienemmän kaupungin uusi osa levittäytyy vuoren alarinteillä, mutta matkailijan ja kristityistä kiinnostuneen kannalta mielenkiintoisin on ylhäällä vuorenrinteessä sijaitseva vanhakaupunki, josta avautuvat uljaat näköalat alas Mesopotamian tasangoille ja Syyriaan saakka.
Antepin ja Urfan tavoin myös Mardin on vastaanottanut runsaasti pakolaisia Syyriasta. Tänne ovat tulleet etenkin kurdialueen kristityt. Esimerkiksi assyrialaisia viinejä myyvissä kaupoissa tapasimme Hasakasta kotoisin olevia syyrialaiskristittyjä. Muistan vierailuni erään toisen ystävän kanssa Mardiniin, Qamishliin ja Hasakaan keväällä 2004, Syyrian kurdikansannousun, niin kutsutun Qamishlin kevään, vanavedessä. Silloin tapasimme Hasakassa silmälasipäisen pikkupojan, joka halusi näyttää meille paavin. Kävi ilmi, että paavi oli assyrialaiskristittyjen patriarkkaa esittävä pyhimyspatsas sikäläisen katedraalin muurein suljetulla pihalla. Tulimmepa samalla nähneiksi katedraalin.
Parturimmekin olivat arabiankielisiä, mutta osoittautuivat keskustelun pitkittyessä muslimeiksi. Vaikka ystäväni on libanonilaiskristitty, häntä pidetään usein automaattisesti muslimina, koska on arabiankielinen. Niinpä parturimme erehtyivät vitsailemaan hänelle, pestessään hiuksiani kylmällä vedellä (Mardinistakin olivat sähköt poikki), että kun lukevat uskontunnustuksen hiustenpesun yhteydessä, kyseessä on itse asiassa kaste ja hänen ystävänsä kääntyy sen myötä muslimiksi, jos Jumala suo. Parturit avautuivat myös siitä, miten ärsyttäviä syyrialaispakolaiset ovat - yrittivät iskeä paikallisia naisia ja syntyi tappeluita.
Tuoremehukauppias oli kurdi. Hänellä oli seinällään Said Nursin kuva ja ikivanhasta radiosta tuli rätisevää ikivihreää kurdimusiikkia. Pähkinäkauppiaat puhuivat arabiaa mutta painottivat, etteivät ole syyrialaisia vaan arabiankielisiä turkkilaisia. Kebabpaikan pitäjät sen sijaan kertoivat olevansa Raqqasta, joka tällä hetkellä on kokonaan julman ääriliikkeen Da'ishin hallinnassa.
Vaikka toistaiseksi vielä Mardinissa elävät muslimit ja kristityt, arabit, assyrialaiset, kurdit ja turkkilaiset sulassa sovussa, ilmassa on jännitteitä, joita ei voinut samalla lailla havaita edellisillä matkoillani samaan kaupunkiin vuosina 2004, 2005 ja 2008. (Viime mainitusta on kertomusta täällä.) Aiemmin suurimman uhan Mardinin kristityille muodosti kurdien äärivasemmistolaisen taistelujärjestön PKK:n ja Turkin turvallisuusvoimien välinen konflikti. PKK:n läsnäolo on edelleen jonkinlainen uhka, joka on nyt yhdistynyt Syyrian sodan eri konfliktien vuotamiseen pakolaisten myötä Turkin puolelle. Syyrialaisyhteisöissä pyörii niin Syyrian opposition, Assadin regiimin, kurdipuolueiden kuin myös islamistien (mukaan lukien Da'ish) agentteja.
Lisäksi pitkään vallassa pysynyt AKP-puolue näyttää reagoineen levottomiin aikoihin korostamalla entistä enemmän islamilaista konservatiivisuuttaan. Useat aiemmin alkoholia tarjoilleet ravintolat ja hotellit Mardinissa ovat nyt lopettaneet, joten mikäli haluaa juoda paikallisia viinejä tai olutta, kannattaa mennä niihin paikkoihin, joiden nimet viittaavat assyrialaiskristittyihin omistajiin, kuten Gabriel tai Cerces (Gerges). Myös paikallinen Abbara-baari, joka muuten ei ole Mardinin mielenkiintoisimpia, jatkaa alkoholitarjoiluaan ja lisäksi kaikkea oluesta ja viinistä vodkaan saa tietysti yhä marketeista, kuten kaikkialla Turkissa.
Matkailun lisäksi huomiomme on kiinnittynyt lemmikkieläinten ihmeelliseen maailmaan. Habibi on viime aikoina kiinnostunut ruukkukasveista, akvaarion pitämisestä ja näiden lisäksi papukaijoista. Aluksi oli vain viktoriankaijanen nimeltä Stanley, mutta nyt tälle on hankittu pari, joka sai nimen Margaret. Linnut elelevät asunnossa vapaina, käyvät vain syömässä ja juomassa häkissä. Ne tulevat mainiosti toimeen keskenään ja käyttäytyvät kuten pariskunta, mutta ystäväni on huolestunut, onko Margaret ehkä sittenkin uros, koska se on alkanut käyttäytyä yhä itsevarmemmin kasvaessaan ja vahvistuessaan. Molemmat laulavat samalla lailla. Koska viktoriankaijasen kohdalla sukupuolta ei voi oikeastaan varmuudella tunnistaa mistään ulkoisesta tai edes käyttäytymiseen liittyvästä seikasta, niille on nyt hankittu pönttö. Jos munia tulee, tiedetään, että ainakin toinen on naaras.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti