Rintamaviestiä karanteenista I

Keuhkoni tuntuvat kärsivän edelleen, vaikka muuten elän, puhun ja kävelen. Silloin tällöin jokin outo, kuten rintakipu tai huulten puutuminen herättää huolta, ettei tämä edelleenkään ole menossa ohi. Valkosipuli, inkivääri ja palestiinalainen harmaamaruna terästävät teetäni ja kahviani ja saavat minut älyllisesti kyllin pirteäksi lukemaan Hesseä ja pelaamaan šakkia täällä eristetyn Uudenmaan tulihelvetissä, toivon tuolla puolen.

Lääkitsin itseäni myös saunalla. Saunani lämpiää ketterästi yli 120 asteeseen ja ne verkostossani, joilla on samat oireet, ovat sanoneet kuumien vesihöyryjen hengittämisen auttavan. Mene ja tiedä. Netissä väitetään kaikenlaista. Miljoonat ovat jakaneet esimerkiksi "ohjeita", joissa väitetään viruksen kuolevan 26 asteessa. Sittenhän kellään ei pitäisi olla hätää, kun normaali ruumiinlämpökin on 37.

Ne meistä, jotka ovat sairaina, käyvät kukin omaa erillistaisteluaan henkensä puolesta, mutta samalla taistelevat he myös koko yhteiskunnan puolesta. Tämä on valinta, jonka hallituksemme ovat tehneet, ja vasta tuleva näyttää, miten meni. Paljon riippuu hypoteettisestä laumaimmuniteetista, jonka me sairauden läpikäyvät oletettavasti tuotamme. Me nyt vain satumme olemaan koekaniinien asemassa, koska kukaan ei todellisuudessa vielä pitkään aikaan tiedä, pitääkö hypoteesi paikkansa.

Ymmärrän hyvin, että terveyspalveluja ei haluta kuormittaa eikä terveysalan ammattilaisten haluta saavan tartuntoja. Siksi on ymmärrettävää, että niin monen kuin mahdollista halutaan sairastavan tauti pois kotona, ja kääntyvän ammattilaisten puoleen vasta jos oireet muuttuvat niin pahoiksi, että tarvitaan sairaalahoitoa. Eiväthän ammattilaiset muutenkaan voisi tehdä paljoa, kun virus on uusi eikä siihen ole vielä varmoja lääkkeitä.

Lieneekin kyse myös siitä, että kotona sairastavat kantavat itse riskin ja vastuun. Mikä tahansa hoito, mitä koronavirukseen voidaan antaa, on nimittäin tässä vaiheessa eksperimentaalista. Virheiden riski on erittäin korkea eikä kukaan halua niitä vastuulleen.

Parempi siis, että sairastamme kotona, emmekä vaivaa järjestelmää - ja tartuta samalla lisää ihmisiä käymällä lääkärien vastaanottohuoneissa, mahdollisesti vielä julkisilla liikennevälineillä.

Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi laajempaa testausta ei ole haluttu tehdä eikä edelleenkään tehdä. Eikö haluta tietää epidemian todellista laajuutta, tai kellä koronavirus on ja kellä ei? Jos kyse olisi testauskaluston puuttumisesta, silloin ei pitäisi samanaikaisesti toistella viestiä siitä, kuinka ollaan täysin varauduttuja kaikkeen.

Näyttää selvältä, että varautuminen petti jo hiihtolomalaisten kotiinpaluun yhteydessä. Siitä lähtien virusta ei enää ole voinut pysäyttää siitä oletuksesta käsin, että se tulee vain ulkomailta. Kun se kerran päästettiin hiihtolomalaisten mukana leviämään Suomeen, on ollut selvää, että se leviää täysin kotimaisesti. Torjuntatoimienkin olisi pitänyt lähteä tästä olettamasta.

Uskottavampi selitys koskee terveysalan henkilökuntaa. Suomessahan on kaikilla aloilla se tilanne, että raha pannaan mieluummin digitalisaatioon ja kehityshankkeisiin, kun taas henkilöstön määrä yritetään supistaa niin pieneksi kuin mahdollista, kuormittaen kohtuuttomasti niitä harvoja, jotka yhä työskentelevät suorittavalla portaalla - eli esimerkiksi sairaanhoitajina ja tavallisina lääkäreinä. Lisäksi näille sälytetään digitalisaation myötä kohtuuton määrä pois potkitun hallinnollisen henkilökunnan töitä.

Kun ammattitaitoinen henkilöstö on muutenkin vähissä, täytyy jäljellä olevia suojella siltä, ettei heistä tulisi koronaviruksen kantajia tai uhreja, kuten esimerkiksi Italiassa on käynyt. Viruksen ollessa niin superleviävä kuin on, mitkään suojavarustukset eivät lopulta takaa, etteikö osa testaamista tai potilaiden vastaanottamista hoitavista ihmisistä saisi tartuntaa. Ja vieläpä itsensä terveeksi luullessaan tartuttaisi eteenpäin.

Samaan aikaan tuntuu kuitenkin olevan myös tavattoman sopivaa, että sairastuneet läpikäyvät tautinsa kotona ilman diagnoosia, koska silloinhan he ovat omalla vastuullaan, eikä kukaan muu joudu vastuuseen. Jos olisi diagnoosi, joku varmaankin joutuisi tekemään jotain asialle - ilman että kuitenkaan pystyy varmuudella tekemään mitään, koska tautihan ei ole hyvin tunnettu.

Asioiden ollessa tällä tolalla, me sairastuneet olemme omillamme. Olemme tämän sodan eturintama. Sairastamme kotona, ja ehkä sitten kohoamme taas siivillemme kuin feenikslinnut mukanamme hypoteettinen laumaimmuniteetti.

Tämän hyväksyn. Mikäpä siinä. Sodin oman sotani, ja tuen siinä sivussa henkisesti muita sairastuneita verkostoissani.

En kuitenkaan ymmärrä, minkä takia meidät yritetään itsepintaisesti saada uskomaan, että sairastamamme tauti on vain "tavallinen flunssa" tai ainakin sellaiseen verrattava. Vaikken voikaan varmuudella tietää, mikä tauti minussa on, sen kuitenkin tiedän, ettei se ole ainakaan tavallinen flunssa. Flunssan oireita ei juurikaan ole - outoja, aiemmin kokemattomia oireita sen sijaan vaikka kuinka paljon.

Ihmisten ja heidän kokemustensa vähätteleminen ei koskaan ole kovin hyvä kriisiviestintämenetelmä. Mikään ei lietso paniikkia niin kuin epävarmuus. Epävarmuutta luo johdonmukaisuuden puute. Kun hallitukset kaikkialla maailmassa sulkevat rajoja, kieltävät kokoontumisia ja säätävät ulkonaliikkumiskieltoja, tuottaen mittaamatonta vahinkoa taloudelle ja arkielämälle, silloin ei kannata samaan aikaan väittää, että ihmisillä on vain tavallinen flunssa.

Jos laumaimmuniteettihypoteesi osoittautuu paikkansa pitäväksi, me taudin läpikäyneet palaudumme ennallemme ja elämä jatkuu. Uusi koronavirus katoaa otsikoista niin kuin lintuinfluenssa ja zikavirus aikoinaan. Mutta jos laumaimmuniteettihypoteesi ei pidäkään paikkansa, silloin laajojen väestömäärien tartuttaminen on ollut kohtalokas virhe, sillä virukselle on muodostunut maailmanlaajuinen ja käytännössä loputon reservi uusille tulemisille. Ja Suomessa, samoin kuin muuallakin maailmassa, tulee kaiken tämän jälkeen olemaan todella paljon vihaisia ihmisiä.

*   *   *

Siinä onkin toinen pelottava asia ajassamme. Jo nyt on nähtävissä, että Suomessa ja lukuisissa muissa maissa äärioikeisto on se, jonka laariin vihaisten ihmisten - varsinkin vanhemman väen - äänet satavat. Vaikka Trumpin hallinto on ryssinyt New Yorkin ja monen muun amerikkalaiskaupungin tilanteen ja niistä on tullut koronaviruksen tällä hetkellä pahimpia pesäkkeitä, on turha kuvitella, että katastrofi sataisi demokraattien laariin. Siitä populismin dynamiikka ja massapropaganda pitävät huolen. Hysteria palvelee aina ääripäitä - ei koskaan maltillisia voimia. Trumpin suosio onkin näissä lopun ajan tunnelmissa kohisten noussut. Lopultahan kaikesta voidaan syyttää mediaa - tai vaikka lääkäreitä.

Italiassa propaganda on lietsonut kansan syvää hylätyksi tulemisen tunnetta ja se on projisoitu EU:hun - aivan kuin EU:lla olisi valtaa tai lääkintäjoukkoja lähetettäviksi epidemian kohdanneisiin jäsenmaihin. Niinpä italialaiset ovat osoittaneet pettymystään hurraamalla neljälletoista kuljetuskoneelliselle Venäjän armeijan ja sotilastiedustelun erikoisjoukkoja, bioasejoukkoja ja vakoilukoneistoa, jotka ovat vyöryneet EU- ja NATO-maan kaupunkeihin. Italian oikeistopopulistien kotimaisten vastustajien kannattaa nyt olla varuillaan niin tautien kuin radioaktiivisten myrkkyjenkin suhteen.

Maailma on todella kummallisella tolalla. Suomessakin armeijaa käytetään sen valvomiseen, etteivät helsinkiläiset saisi eristäytyä taudilta suojaan kesämökeilleen, ainakaan Uudenmaan ulkopuolelle. Vedotaan pikkupaikkakuntien terveydenhuoltokapasiteettiin, vaikka jos ihmiset pystyvät ajamaan autolla mökeilleen, kai he sieltä pystyvät ajamaan Helsinkiin sairaalaan, jos ovat sairastuneet. Tai mihin tahansa, missä heille kerrotaan olevan kapasiteettia. Mökillä olo olisi kuitenkin myös estänyt sairastumisen monien kohdalla, kun taas tiheämmin asutulla pääkaupunkiseudulla nämä samat ihmiset osallistuvat viruksen levitystalkoisiin joutumalla kulkemaan kaupoissa ja liikennevälineissä ainakin ruokaa hakemassa.

No, tehty mikä tehty. Tietysti vasta sitten, kun väki oli jo liikkunut ja vahinko tapahtunut. Mutta sehän on tässä pandemiassa ollut toistuva kuvio Wuhanista alkaen.

*   *   *

Yksityiselämässä näkyy yleinen vilkkaus siinä, kuinka kotonaan ikävystynyt väki yhtäkkiä haluaa yhteyteen kaikkien tuntemiensa kanssa. Lisäksi esiin on kaivautunut tiettyjä inhimillisiä ilmiöitä, jotka alkavat vähitellen hieman väsyttää:

Ensinnäkin, tavattoman monet ihmiset ympäri maailmaa ovat yhtäkkiä omasta mielestään saaneet lääkärin pätevyyden ja latelevat ehdottomia ohjeita siitä, mitä sairastuneiden (ja kaikkien muidenkin) pitäisi tehdä ja mitä ei pitäisi. "Heti nyt tilaat ambulanssin ja menet sairaalaan ja vaadit hoitoa ja tarpeen vaatiessa lahjot, uhkailet, valehtelet, että saat sitä, muuten olet heti kohta kuollut ja ainakin vastuuton typerys, joka haluaa leikkiä marttyyriä." Ei nyt ehkä ihan noin suorasanaista, mutta olen viime viikon aikana väsynyt debatoimaan hyvää tarkoittavien ihmisten kanssa sitä, miksi en ole voinut ottaa testejä tai mennä fyysisesti lääkärin vastaanotolle. (Olen kyllä puhelimessa konsultoinut yhtä virallista lääkäriä ja kahta lääkärinpätevyyden omaavaa kaveria.)

Toiseksi, samanmoinen joukko toista ääripäätä edustavia ihmisiä haluaisi kovasti vakuuttaa minut siitä, ettei minulla mitään ole, ei ainakaan mitään flunssaa kummempaa, tai vaikka olisi koronavirus, niin sehän on vain eräänlainen flunssa sekin. Että olisin nyt vain tosimies, pitäisin turpani kiinni kaikesta ja parantaisin itseni hammasta purren. Mikäs siinä sitten. Mielestäni olen kuitenkin tehnyt juuri noin, eikä minun tarvitse valehdella itselleni sairastavani vain nuhakuumetta ilman nuhaa - onnistun kyllä olemaan mies ja sairastan sairauteni yksin, oli se mikä oli.

Kolmanneksi, kriisin äityessä ehkä kaikkein ärsyttävimmäksi ryhmäksi on muodostunut eräänlainen inkvisitio. Se koostuu niistä ihmisistä, joiden mielestä mikä tahansa kyseenalaistava tai kriittinen asennoituminen viranomaisten ja moninaisten kieltojen ylimaallista viisautta kohtaan on petturuutta. Nämä ihmiset myös aktiivisesti jahtaavat yhä uusia ihmisryhmiä, joiden koetaan jotenkin rikkovan (tai ainakin ehkä haluavan rikkoa) kaikkia näitä uusia ja suorastaan fetisoituja kieltoja, rajoituksia ja kurinpitotoimia.

Ei voi kuin sanoa, että tuollaisessa nostaa päätään peto, jota ei soisi päästettävän valloilleen varsinkaan nyt, kun maailma on täynnä vihaisia ja hysteerisiä ihmisiä. Suuri määrä ihmisistä kaipaa vaikeina aikoina vahvaa johtajaa, joka palkitsisi tottelevaisia ja mielisteleväisiä sekä rankaisisi ankaralla isänkädellä sääntöjen rikkojia ja ylipäätään vastustelijoita. Nämä ihmiset jotenkin aina onnistuvat sokeutumaan sille, että itsekin saattaisivat joutua rangaistavien joukkoon - vaikkapa niinkin vähäpätöisistä asioista kuin mökille menosta tai vessapaperin ostamisesta. Mutta tärkeintähän näille ihmisille ei olekaan se, että itse tulisi hallituksi, vaan se että pitää hallita heidän naapureitaan ja muita kanssaihmisiä. Nämä kun ovat autoritäärisen luonteen mielessä alituinen uhka - kanssaihmiset nimittäin.