Simlin patojärvellä

Edellisen postauksen päätin näihin sanoihin: 

Termoskahvi arolla keisarikotkan lipuessa yli, valtavien kiuruparvien tirskahdellessa taustalla, on kunnollista elämää.

Tänä viikonloppuna mainitunlainen elämystila saavutettiin termoskahvilla pensaikkoisessa rinteessä arokotkan lipuessa yli ja bulbulien pulistessa taustalla. Kunnollisessa elämässä on hyvä olla hyväksi havaittujen teemojen variaatioita, sillä varioitaessa kunnioitetaan samanaikaisesti sitä, mikä oli ja mikä oli hyvää, ja sitä, mikä on uutta ja yhä löydettävä. Kuten apostoli Paavalikin totesi kirjeessään thessalonikilaisille, on koeteltava kaikki - pidettävä se, mikä on hyvää, ja kartettava kaikenlaista pahaa.

Mutta myös, ettei henkeä pidä sammuttaman. Siksi etsijä ei jämähdä paikalleen löydettyään jonkin, mitä saattaa hetkellisesti pitää lopullisena vastauksena - uudelleen saavuttamattomana hyvänä. On tarkoitettu, että sittenkin etsimme lakkaamatta. Voimme löytää kerran kokemamme hyvän yhä uudelleen, mutta varioiden, yhä uusista maisemista ja tilanteista.

Kun patojärven tienoon pensaikoissa saimme kuuluviimme kultasinipyrstön ja se vieläpä vastasi nauhoitukseen ja tuli sen myötä aivan lähelle, kuitenkaan näyttäytymättä, ranskalainen toverini turhautui eikä halunnut ottaa sitä listoilleen, sillä hänelle laji oli uusi, ja hän olisi halunnut myös nähdä sen kunnolla, eikä siksi voinut hyväksyä epätäydellisenä pitämäänsä havaintoa kauan kaipaamansa lajin ottamiseksi listoilleen. Totesin kuitenkin hänelle, että ehkä oli tarkoitettu, ettei hän näkisi kultasinipyrstöä, vaan kuulisi vain sen luonteenomaisen tiksutuksen, jotta hän joutuisi jatkamaan etsimistä, ja etsiessään löytäisi etsijän tieltä kaikenlaista muutakin.

Muut meistä hyväksyimme toki kultasinipyrstön listoillemme tyhjentävästä äänitunnistuksesta, mutta eipä se ollutkaan kokonaan uusi laji muille meistä. Kyseessä on notoriöösin hankalasti näyttäytyvä Himalajan rinteiden tiheiköiden pieni laululintu, punarintojen ja satakielten sukulainen. Nimi on hieman harhaanjohtava, sillä tällä lajilla ei ole sinistä pyrstöä, mutta se on suomeksi niin nimetty siitä syystä, että kuuluu samaan Tarsiger-sukuun sinipyrstön kanssa. Sinipyrstö on siis tiettävästi sen lähin sukulainen. Se voisi olla nimeltään myös kultapunarinta, mutta kun ei sillä ole punaista rintaakaan. Kullansävyä sen sijaan on kosolti: koko alapuoli ja lisäksi väläyteltävä pyrstö. Linnun englanninkielinen nimi on Golden Bush-robin.

Palatakseni lopusta takaisin matkan alkuun, lähdimme tavan mukaan liikkeelle aamuseitsemältä. Simlin patojärvi sijaitsee Islamabadin liittovaltiopiirikunnan äärimmäisellä laidalla, Punjabin osavaltion rajalla, ja suurin osa järvestä kuuluukin Punjabiin. Tie sinne kulkee Malotin, Pind Begwalin ja Moharan kylien kautta. Malotissa oli sitruunavästäräkkejä ja himalajankirvisiä märällä laitumella ja naaraspuolinen variskäki pihapuussa. Melkein kaikki käkilajit ovat Islamabadissakin vain kesävieraita, mutta variskäkiä talvehtii pieni määrä. Keväällä niiden äänekkäitä kuueu-huutoja ei enää voi olla kuulematta. Variskäen isäntälaji on kaikkialla läsnä oleva intianvaris, muttu toisin kuin pikkulintujen pesissä loisiva suomalainen käki, variskäki ei tuhoa isäntäperheensä pesuetta vaan sen poikanen matkii varista ulkonäöllään ja kasvaa variksenpoikasten joukossa lentokykyiseksi saakka.

Joenvarressa olevan Allahwalin moskeijan luona näimme joenpenkan muuria kiipeilemässä kalliokiipijän. Tämä ikoninen rotkojen ja kanjonien asukki laskeutuu talvisin laaksoihin, jolloin sen voi nähdä usein kiipeilemässä muureja ja raunioita pitkin, mutta pesimäkaudeksi se vetäytyy vuoristojen kaikkein jylhimmille jyrkänteille, yleensä puurajan yläpuolelle. Kalliokiipijä on yksikseen omassa heimossaan, nakkelien etäinen sukulainen - mutta tuo yksi laji on hämmästyttävän laajalle levinnyt Euraasian korkeimmissa vuoristoissa Pyreneiltä kauas Kiinan ja Mongolian vuoristoihin. Onpa se kerran harhautunut Suomeenkin, kiipeillen lennonjohtotornin seiniä pitkin. Havainto kuitenkin hylättiin ja linnun uskoteltiin matkustaneen Suomeen vahingossa rahtikoneella, koska suomalaiset kuvittelevat sen olevan pesimäseuduillaan paikkalintu. Sitä se ei tietenkään ole, niin kuin ei mikään korkeimpien vuoristojen alpiinisten vyöhykkeiden laji, sillä jos ne olisivat tiukkoja paikkalintuja, vuoriston sääolosuhteet tappaisivat ne pahimpina vuosina sukupuuttoon. Jotain pitäisi päätellä siitä, että tämä laji - kuten myös esimerkiksi alppinaakka ja alppivaris - elää lajiutumatta ja edes alalajiutumatta tuhansien kilometrien päässä toisistaan olevissa vuoristoissa pitkin Euraasiaa.

Kalliokiipijän puron ympäristön appelsiinipuutarhoissa ja viljelyksillä oli kaikenlaista muutakin kivaa: näimme pikkuminivettien ja idänhopeanokkien parvia, musta- ja naamiovästäräkkejä, kenttähyyppiä, metsävikloja, tavanomaisia timaleita ja bulbuleita, tien yli viilettävän šikran ja tietysti tuhansia mainoja. Nisäkkäitäkin näkyi: kultašakaali ja mungo näyttäytyivät päivänvalossa.

Jonkin matkaa edemmäs sijaitseva pieni lampi osoittautui oikeaksi lintukeitaaksi. Silkkihaikaran, metsäviklon ja smyrnankalastajan lisäksi lammelta löytyi pariskunta kultakurppoja. Ympäröivissä puissa oli aasianrillejä, kashmirinuunilintuja, turkoosiseppä... Kultakurppo on merkillinen kahlaajalaji, läheisempää sukua jassanoille kuin varsinaisille kurpille, vaikka jälkimmäisiä ulkonäöltään muistuttaakin. Tällä lajilla on nimittäin käänteiset sukupuoliroolit: naaraat ovat uroksia suurempia ja koreampia ja parisuhteessa dominoivassa asemassa. Ensimmäisen kultakurpponi näin joskus nuorena Niilillä Egyptissä, jossa se lähimpänä Eurooppaa elää. Sittemmin olen niitä harvakseltaan poiminut Etelä- ja Kaakkois-Aasiasta, mutta nämä olivat ensimmäiset pakistaninpinnani lajista.

Viimeinen osuus Simlin patojärvelle johtavasta tiestä on linnustollisesti parasta, koska se yhdistyy Punjabin suolaharjanteiden kautta Himalajan alarinteisiin ja niinpä sieltä löytää samanlaisen rikkaan linnuston kuin Margallakukkuloilta, mutta hieman eri kokoonpanolla, sillä ollaan maantieteellisesti idempänä. Aloimmekin heti nähdä ja kuulla ympärillämme lintuaaltoja, joissa oli satojen töyhtöbulbulien ja aasianrillien lisäksi kaikenlaista muuta: tulirintatimaleita, punakylkitimaleita, uunilintuja ja sieppokerttuja. Raitavarpuspöllö tuli näkyville istumaan, bulbulien hälyttäessä kaikkialla ympärillä. Kahdeksan kuningasseppää oli kokoontunut hedelmöivään puuhun. Kuivemmilla pensaikkoisilla rinteillä oli paljon vuorisirkkuja, harmaataskuja, pihataskuja ja intiantaskuja.

Itse patojärvellä ei näkynyt vesilintuja eikä kahlaajia - yhtä silkkihaikaraa lukuun ottamatta - mutta tämä on kuulemma tässä paikassa normitilanne. Simlin patojärvi ei ilmeisesti ole olosuhteiltaan yhtä suotuisa kuin paljon talvehtijoita keräävä Rawaljärvi, vaikka olisi paljon rauhallisempi linnuille. Kalaa siellä on, koska rannassa oli ryhmä kalastajia nuotion äärellä. Kaksi tunnistamatonta kotkaa - luultavasti arokotkia - lipui kaukana Punjabin puolella harjun yllä ja ohi suhahti varpushaukka.

Simlin kohokohdat löytyivät tiheiköistä järven ympäriltä, niistä tärkeimpänä epäilemättä alussa mainittu kultasinipyrstö. Mutta löytyi sieltä muutakin - esimerkiksi himalajanpunavarpunen ja lisää aiemmin mainittuja lajeja. Piknikille menimme toiselle puolen harjua kuivalle pensaikkoiselle rinteelle, jossa alussa mainittu arokotka lipui ylitsemme. Löysimme sieltä toisenkin raitavarpuspöllön.

Se oli hyvä päivä.