Varsinaisen Himalajan ja Margallakukkuloiden välillä sijaitsee pohjois-eteläsuuntainen vuoriketjujen rykelmä, jonka itäpuolelle jää Kashmir, ja joka pohjoisessa kohoaa lopulta Länsi-Himalajan jylhiksi lumihuippuisiksi rinteiksi. Näitä pakistanilaisittain kukkuloiden ja vuorten välimaastossa olevia muodostelmia kutsutaan Murreevuoriksi - pakistanilaisittain nekin tosin ovat "kukkuloita". Islamabadista Murreevuorille johtava Murreentie saapuu aluksi Murreen pikkukaupunkiin, entiseen brittisiirtomaavallan kukkula-asemaan, joka sijaitsee vielä Punjabin osavaltion puolella. Murreen kaupunki (lausutaan Mari) on erittäin suosittu paikallisten viikonloppukohde, joten se on täynnä ravintoloita ja kahviloita, muttei sitten kovin paljon muuta.
Luonnonystävän kannalta varsinaiset houkutukset alkavatkin vasta kun tietä jatkaa Murreen kaupungista edelleen pohjoiseen. Heti kaupungin jälkeen ylitetään osavaltioraja Khyber-Pakhtunkhwan puolelle ja pian saavutaan Ayubian kansallispuiston laajoille alueille. Tien varrella Murreen ja Abbottabadin kaupunkien välissä on ketju pittoreskejä vuoristokyliä, joista suurimman osan nimessä on paikallinen vuorten väliin jäävää solaa tarkoittava sana gali, ja niinpä niitä kutsutaan kollektiivisesti nimellä Galiyat: Khairagali, Changlagali, Kuzagali, Ayubia, Dungagali, Nathiagali, Baragali, Bagnoter, Harnoi, Azizabad, Dhamtour ja lopulta tullaan Abbottabadiin.
Kylien alkuperäiskansa, karlalit, puhuu äidinkielenään pääosin hindkoa. Hindko on pakistanilaisittain pieni kieli, koska puhujia on vain noin 7 miljoonaa - Galiyatin alueen lisäksi varsinkin Abbottabadissa ja Peshawarissa, suurten pataanienemmistöisten alueiden ympäröiminä. Abbottabad on Hazaran läänin nykyinen ja Haripur sen historiallinen pääkaupunki. Hazaran maisemat ovat rinteiden ja laaksojen kumpuilevaa ja esteettisesti silmää miellyttävää vaihtelua, kunnes tullaan Kohistanin jylhän rotkoisiin ja patavanhoillisiin maisemiin.
Varhain sunnuntaiaamuna ajaessamme ylös Murreevuorille muuttuivat sääolosuhteet kuitenkin mitä ankarimmiksi. Changlagaliin päästessämme raivosi ympärillä lumimyrsky. Siitä huolimatta - tai ehkä sen ansiosta - näimme lukuisia parvia pakistanintiaisia ja vihertalitiaisia hyvin läheltä, samoin lumipyryssä oksiltaan meitä tarkkailevia paksunokkavariksia.
Lumisadetta seurasi loska ja sitten taas lumipyry, kun kuljimme vuorille Dungagalista käsin kuuluisaa Vesiputkipolkua (Pipeline Track) pitkin. Säästä huolimatta lintuja oli kyllä maastossa, mutta ne eivät välittäneet juurikaan näyttäytyä - paitsi ne harvat, jotka olivat niin lähellä, etteivät sitten oikein vaivautuneet liikkumaan pois, vain puikkelehtivat kasvillisuuteen yrittäen päästä meistä eroon. Oli pikkunauruleita, mustakurkkurautiaisia ja harlekiinipyrstötiaisia, parvi aasianvihervarpusia ja kaikkialla raakkuvia paksunokkavariksia. Harvinaisin löytämämme laji oli pikkukäpylintu, joita puuhaili pikkuparvi käpyisten mäntyjen ja deodarien eli himalajanseetrien latvoissa.
Runsaan tunnin kuluttua olimme linnuista huolimatta saaneet sen verran tarpeeksemme sääolosuhteista että palasimme Dungagalin kylään ja menimme kahville ja köyhille ritareille asianmukaisesti nimettyyn Snowland-majatalo-kahvilaan. En kuitenkaan voinut olla huomaamatta, että polunvarren nyt miehittämättömänä olleeseen kahvikojuun olivat jotenkin ihmeessä löytäneet tiensä Pauligin Juhlamokka-pakkaukset. Kaikkialle sitä suomalaiset ehtivätkin. Täällä Islamabadissahan on muuten myös suomalaisen Robert Pauligin perustaman Robert's Coffeen haarakonttori jollain kummalla yhteydellä liisattuna, vaikka perheyrityksen omat sivut ilmoittavatkin haarakonttoreista Suomen lisäksi vain Ruotsissa, Virossa ja Japanissa.
Lämmiteltyämme itsemme kahvilla, parathoilla, omeleteilla ja köyhillä ritareilla taas retkeilykuntoon, päätimme ajaa kokeilemaan onneamme alemmille korkeuksille, josko löytäisimme suotuisamman sään ja enemmän lintuja. Nathiagalin jälkeen tie alkaa laskeutua suojaisempiin laaksoihin, joissa lumi vaihtui ensin rännäksi, sitten vesisateeksi. Bagnoterin jälkeen koukkasimme samaan Karlanin putousten laaksoon, jossa olin käynyt joulukuussa. Pian autosta noustuamme alkoi sateenkeskeytysloitsu vaikuttaa, piiskaava vihma muuttui ensin siedettäväksi tihkuksi ja lopulta herkesi kokonaan. Heti alkoi lintujen konsertti kuin taikaiskusta. Kuningasseppä alkoi kailottaa, parvittain himalajanloistoharakoita liikehti laakson molempain puolten rinteillä äänekkäästi räksytellen ja kilahdellen.
Virran varsilla oli taas paljon virtalintuja, mutta ehkäpä olosuhteiden johdosta vähemmän kuin joulukuussa. Jokileppälintuja oli taas eniten, virtaleppälintuja hyvänä kakkosena, ja mikä ilahduttavinta, myös komeita pitsihaarapyrstöjä oli jälleen asemissa. Ruskokoskikaroja ei tällä kertaa näkynyt, mutta uljas keisarikalastaja sen sijaan näyttäytyi moneen otteeseen. Tiaisparvia oli täälläkin liikkeellä oheisuunilintuineen, samoin pikkunauruleita, vuorisirkkuja ja kivikkoleppälintuja. Yksi parhaista havainnoistamme Karlanin laaksossa oli läheltä nähty keltarintanäätä, joka laskeutui ensin puusta, tuijotti meitä pariinkin kertaan rinteestä, ja hyppelehti vielä harjunharjaa pitkin siluettinsa paljastaen ennen kuin katosi lopullisesti näköpiiristä. Keltarintanäätä on muiden näätäeläinten tapaan peloton tappaja, joka saalistaa jyrsijöiden ja lintujen lisäksi mm. makakeja.
Palatessamme autolle lipui vuorten yllä arokotka, jota ahdisteli jokin jalohaukka - jälkimmäinen jäi tunnistamatta pitkän etäisyyden vuoksi ja kotkakin tuli lajilleen tunnistettua vain suurentamalla matkakumppanini ottamia ammattimaisia valokuvia. Palasimme Abbottabadin ja Haripurin kautta valtatietä pitkin. Matkalla näkyi isoja haarapääskyparvia, jotka kertovat siitä, että sateiden myötä koittaa nyt myös kevät Islamabadiin.
* * *
Mutta se tuiskussa tehdystä Murreen retkestä. Sitä edelsi useampi seesteinen retki Margallakukkuloille. Talvi oli sunnuntaihin saakka poikkeuksellisen vähäsateinen, mistä johtuen Margallakukkuloiden purot ovat olleet pääosin kuivillaan. Niinpä viitospolun alkupäässä oleva pieni lähde puroineen muuttui erityisen tärkeäksi lintujen juomapaikaksi. Sieltä löysimme toissa viikonloppuna säännöllisenä mutta vähälukuisena talvilintuna Margallakukkuloilla esiintyvän hopealakkisiepon, jota yleensä kutsumme niltavaksi lajin sukunimen perusteella. Niltavat ovat aasialaisia sieppoja, urokset aina sinisiä ja naaraat yleensä ruskeita, kuten täkäläiselläkin lajilla. Opin, että sen latinalainen nimi, Niltava sundara, on oikeastaan molemmilta osin sanskritia - kaunis sinilintu.
Muutakin lähteen ja puronpätkän maastosta löytyi: sinipyrstöjä, kivikkoleppälintuja, paljon töyhtö- ja punanokkabulbuleita, aasianrillejä, metsä- ja tulirintatimaleita. Seurasimme myös kuivaa puronuomaa ja löysimme satojen bulbulien lisäksi pikkuparvina kultasilmätimaleita ja marjovissa puissa mässäileviä rastaita, jotka osoittautuivat enimmiltään mustakaula- ja harmaasiipirastaiksi, molempia lajeja kiitettävän runsaasti. Oli myös pikkuparvina tamariskipyrstötiaisia, tavanomaisia harmaatalitiaisia, himalajansieppokerttuja ja kashmirinuunilintuja. Yllättävä löytö oli variskäki - kuten kaikki käet, se on yleensä kesälintu, mutta tätä lajia jää aina pieni määrä talvehtimaan.
Lauantaina menimme kahden vakiopakistanilaisen sekä uuden hollantilaisen lintuharrastajavahvistuksen kanssa erääseen vakiopaikoistamme, Talharin harjulle, laaksoon ja virranvarteen Margallan ensiharjanteiden toiselle puolen. Talharin harjulla oli mukavasti lintuelämää huolimatta siitä, että joku oli joko tahallaan tai tahattomasti kulottanut koko polunvarren eräästä sen parhaasta paikasta. Tavanomaisten bulbulien, rillien ja uunilintujen lisäksi löytyi mm. raitavarpuspöllö, useampia liekkiniskatikkoja ja suomuvatsatikkoja, raitapyrstökiipijä, tamariskipyrstötiaisten ja pakistanintiaisten parvia, tulirintatimaleita, molempia viidakkoharakoita ja kivikkoleppälintuja.
Talharin virranvarresta löytyi tavanomaiset joki- ja virtaleppälinnut, virtavästäräkkejä, harmaa- ja pihataskuja. Islamabadin puoleisen rinteen lähteellä oli jälleen siellä yleensä viihtyvä peukaloismaisen oloinen pensassilkkikerttunen, samoin pikkunauruli ja muuta mukavaa. Talharin kylässä liputettiin yhä toissaviikon parlamenttivaalien toksisissa jälkitunnelmissa puoluetunnuksin, joita oli niin PML:n, PTI:n kuin radikaalin TLP:nkin väreissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti