Kirjat

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Kristillinen al-Qa'ida?

Olen tänään tuhlannut aikaani tuijottamalla pimeyteen - toisin sanoen lukemalla kursorisesti norjalaisen terroristin Anders Breivikin massiiviseen nettilevitykseen toimittamaa 1500-sivuista pamflettia, jonka hän on mahtipontisesti nimennyt "Euroopan itsenäisyysjulistukseksi" ja laittanut temppeliherrojen nimiin. Olen myös katsonut hänen nettiin levitykseen toimittamansa amatöörimäisen videon, jossa on tiivistetty pääosat hänen sanomastaan.

On häkellyttävää huomata, kuinka sekä vihaajat että apologeetikot ovat ryhtyneet mystifioimaan Breivikiä. Hänen lapsellisen vuodatuksensa pohjalta näyttää siltä, että häneen sopivat useimmat narsistiseen psykopaattiin liitetyt määreet, mutta mistään erityisen korkeasta älykkyydestä tai menestyksestä elämässä ei pamfletti anna kuvaa.

Pikemminkin kyse on itsestään kohtuuttomia kuvittelevan, varhaisteinitasolle kehityksessään jääneen, maailmankuvaltaan läpeensä vainoharhaisen yksilön sairaalloisesta huomionhalusta. Halusta olla jotain tosi tärkeää. Kuvitelmasta, että hänellä on muka oikeasti jotain tosi tärkeää sanottavaa koko Euroopalle, ja että hänen yläastetasoinen loputtoman irrelevantti vuodatuksensa olisi jotain niin omaperäistä ja käänteentekevää, että se nostattaisi tuhansia ellei miljoonia hurmahenkisiä opetuslapsia sotaan muslimeja ja eurooppalaisia "pettureita", siis suvaitsevaistoa, vastaan.

Vuodatuksen kylmäävin osuus tulee heti alussa, ja se on ainoa, mitä aion suoraan siteerata, koska Breivikin pamfletti ei ansaitse laajempaa levitystä:

I’ve spent a total of 9 years of my life working on this project. The first five years were spent studying and creating a financial base, and the last three years was spent working full time with research, compilation and writing. Creating this compendium has personally cost me a total of 317 000 Euros (130 000 Euros spent from my own pocket and 187 500 Euros for loss of income during three years). All that, however, is barely noticeable compared to the sacrifices made in relation to the distribution of this book, the actual marketing operation;)

Kuten koko pamfletissa, tässäkään kappaleessa Breivik ei näytä kykenevän erottamaan toisistaan omaa itsetehostustaan ja sanomaa, jonka haluaa esittää. Mutta kaksi asiaa kiinnittää huomiota:

Ensinnäkin se, että hänelle lähes sadan lapsen murhaaminen ja pommi-isku olivat ainoastaan "markkinointioperaatio", jonka tarkoitus oli saada hänen tökerö pamflettinsa levitettyä maailman - tai ainakin omien kannattajien - tietoisuuteen.

Toiseksi, se häkellyttävä kysymys, kuinka ihmeessä hän on saanut yhdeksän vuotta ja 300 000 euroa tuhlattua huonoon pamflettiin, lapselliseen Youtube-videoon ja lannoitteiden ostamiseen. Joku Samir Khan olisi tehnyt saman kuukaudessa ja muutamalla tuhannella.

Itse pamfletissa ei ole mitään omaperäistä, paitsi loppupuolen käsittävä päiväkirja, jossa terroristi kertoo milloin valmistautumisestaan suureen tehtäväänsä, milloin epäolennaisista arkielämän pikku ongelmista, jotka kaikki tuntuvat vain palvelevan sitä tarkoitusta, että esittäisivät kirjoittajansa uskomattomia koettelemuksia - kuten tietokoneen hajoamisen - kohdanneena marttyyrina.

Suurin osa pamfletista on plagiaattia, joka koostuu Breivikin aatteellisen viiteryhmän - vainoharhaisen islamofobisen äärioikeiston - nettilevitteisten tekstien, opinkappaleiden ja myyttien toistamisesta. Vaikka Breivikin viiteryhmä kutsuu itseään "konservatiiviseksi vallankumoukseksi" ja "islamkriittiseksi vastarinnaksi", mitään vallankumouksellisesti uutta teksteissä ei ole. Niitä yhdistää lähinnä yksi metodi: kootaan netistä ja eri poliittisten liikkeiden propagandasta kaikki se, mikä todistelee muslimien ja islamin pahuutta, ja sivuutetaan kaikki muu.

Koko maailmanhistoria väärennetään palvelemaan vihanlietsontaa. Muslimeihin kohdistuneista kansanmurhista tulee sankarillisia maa-alueiden vapauttamisia muslimisaastasta. Jos jossain muslimimaassa kristitty vähemmistö on kokenut kovia, se paisutetaan eeppiseksi kansanmurhaksi. Massamurhaajista tulee sankareita ja suvaitsevaisista, idän ja lännen yhdistäjistä roistoja ja pettureita. Jopa Draculan esikuvana tunnettu Vlad Ţepeş esitellään kristikunnan sankarina, vaikka hän itse asiassa petti Valakian ylimystön ja toimi Osmanivaltakunnan vasallina, kuten muuten myös Aleksanteri Nevski Mongolivaltakunnan.

On syytä painottaa, että Breivikin esittämistä "faktoista" suuri osa on täydellisen virheellisiä ja suoranaisia valheita - tosin yleisesti kierrätettyjä islamofobisessa genressä. Niin ikään hänen historiatietonsa eivät ole ainoastaan räikeän puolueellisia vaan myös vääriä. On huvittavaa esimerkiksi kuinka itseään antimarxistiksi tituleeraavalle terroristille kelpaavat lähteiksi kommunistien ja äärivasemmiston levittämät valheet Serbiasta, Kosovosta, Turkista ja Kaukasiasta, milloin ne vain palvelevat muslimivastaista agendaa. Merkillisesti ristiretkeläinen myös on omaksunut Intian äärihindujen myytit "Hindukushin" islamilaistumisesta.

Breivikin pamfletti yhdessä hänen terroritekojensa kanssa on tarkoitettu sodanjulistukseksi. Se on sodanjulistus toisaalta länsimaista avointa yhteiskuntaa vastaan, ja toisaalta kehotus muslimien kansanmurhaamiseen ja muslimimaiden valloittamiseen. Breivik vaatii ensin tappamaan ja syöksemään vallasta "petturit", joita siis ovat tavalliset eurooppalaiset, ja nostamaan kaikkialla valtaan "konservatiivisia vallankumouksia" ja "kansallismielisiä" regiimejä. Vasta tämän jälkeen voi hänen "ristiretkensä" muslimien tuhoamiseksi alkaa.

Breivik on tyypillinen terroristi, samanlainen kuin Usama bin Ladin. Al-Qa'idan jihadistit katsoivat olevansa oikeutettuja julistamaan sodan koko muulle maailmalle kaikkien muslimien puolesta, ja islamilaisen maailman sisällä julistamaan sodan "pettureille" koko kansainvälisen islamistiliikkeen puolesta. Samoin Breivik katsoi olevansa oikeutettu julistamaan sodan avoimelle yhteiskunnalle ja muslimeille koko kansainvälisen radikaalikonservatiivisen, islamkriittisen liikkeen puolesta, ellei peräti koko Euroopan puolesta.

Kuten terroristeille on tyypillistä, he eivät todellisuudessa edusta lainkaan omien viiteryhmiensä valtavirtaa, saati kaikkia muslimeja tai kristittyjä. Heillä ei ole oikeutta julistaa sotaa kenenkään nimissä. Heillä ei ole minkään kansan eikä uskonnon mandaattia eikä heidän teoistaan niin ollen pidä myöskään syyllistää muita kuin ne, jotka jatkavat heidän aatteidensa ja toimintatapojensa tukemista.

Se, mitä Breivik näyttää halunneen luoda, on itse asiassa eurooppalainen, kristillinen versio al-Qa'idasta. Hän on suorastaan plagioinut retoriikkaa ja opinkappaleita suoraan al-Qa'idan teoreetikoilta - samoin kuin pitkät pätkät marxilais-ekoradikaalilta terroristilta Theodor Kaczynskiltä, joka tunnetaan paremmin Unabomberina. Tämä Attackermanin erinomainen analyysi vertaa osuvasti Breivikin ideologiaa al-Qa'idan vastaavaan. (Toivon, että lukijani eivät levitä tuon linkin takaa myöskin löytyvää linkkiä Breivikin videoon; video on selvästi luokiteltavissa vihanlietsonnaksi.)

Paljon vakavammin otettava asia kuin Breivikin vuodatus on se laajalle levinnyt ideologia, jota hän edustaa. Breivikillä on paljon aatetovereita myös Suomessa, kymmenet näistä aktiivisia nettipalstoilla, usein monilla nimimerkeillä. On järkyttävää havaita, kuinka monet persu-homma-profiilin keskustelijat Suomessa ovat viime päivien aikana jatkaneet Breivikin ja hänen ideologiansa puolustamista. Breivik itse mainostaa pamfletissaan Euroopan-laajuista aateveljien verkostoaan, mainiten myös Suomen, jossa hän kertoo olleen avustajia taustatyölleen.

Mikä tämä ideologinen viiteryhmä sitten on? Se ei ole perinteinen uusnatsismi eikä mikään muukaan 1900-luvulla toimineista tyypillisistä ääriliikkeistä. Kysymys on uudesta fasisminkaltaisen radikaalin oikeiston versiosta, joka sai alkunsa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, vahvalla venäläis-serbialaisella panostuksella, mutta leviten nopeasti 1990-luvulla Länsi-Euroopassa. Liike on kutsunut itseään milloin "uudeksi oikeistoksi", milloin "kolmanneksi oikeistoksi" ja milloin "konservatiiviseksi vallankumoukseksi". Se on esiintynyt tai esitetty lukuisilla muillakin nimikkeillä, kuten Synergon-verkosto, sakraalinen geopolitiikka, metapolitiikka ja eurasianismi (Venäjällä).

Ainakin Pohjois- ja Luoteis-Euroopassa aatteen kannattajat ovat esiintyneet pääasiassa "kansallismielisinä". Tämä on paradoksaalista, koska he ovat internationalisteja, joilla on tiiviit kansainväliset verkostot Euroopassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa sekä yhtenäinen poliittinen agenda. Pohjois- ja Luoteis-Euroopassa liike on keskittynyt ensisijaisesti ja usein lähes yksinomaan islamofobiaan, joka tosin usein naamioidaan "maahanmuuttokriittisyydeksi". Islamofobista nettigenreä seuraa mm. tämä blogi. Toinen yhdistävä asia on vainoharhainen suhtautuminen Euroopan unioniin, vaikkakin ainakin vielä 2000-luvun alussa jotkut liikkeen suuntauksista tuntuivat näkevän EU:n askeleena eurooppalaisen kristillisen imperiumin muodostamiseen.

Kuten edellä todettiin, Venäjän ja Serbian äärioikeiston ideologinen panos (ja väkivalta-, jopa kansanmurhavalmius) erottaa tämän ideologisen viiteryhmän radikaaleja perinteisestä eurooppalaisesta äärioikeistosta, joka yhä kantaa (aiheesta) Hitlerin taakkaa. Uudenlaisen äärioikeiston suomalaiset kannattajat ovat koko 2000-luvun ajan markkinoineet kuvaa Serbian sotarikollisista, kuten Miloševićista, Karadžićista ja Mladićista, vainottuina marttyyreina, levittäneet iljettävää disinformaatiota ja vihanlietsontaa bosnialaisia ja kosovolaisia vastaan sekä tukeneet silmiinpistävästi Venäjän imperialismia Kaukasiassa. Nämä eivät ole kovin tyypillisiä ideologisia elementtejä perinteisille uusnatseille.

Toinen tuntomerkki, joka erottaa mytologista islamofobista oikeistoa yleensä perinteisestä äärioikeistosta, on Israel-myönteisyys. Koska vanha juutalaisviha on korvautunut muslimivihalla, Israel onkin yhtäkkiä ihannoitu ja sankarillinen esitaistelija muslimeja vastaan. Israel-myönteisyys näyttää kuitenkin kyseissä skenessä olevan lähinnä pohjoismainen, hollantilainen ja amerikkalainen ilmiö - siis korreloi vahvasti protestanttisen kiihkoilun kanssa. Saman aatesuuntauksen katoliset salaseurat tuntuvat pitäytyvän voimakkaassa juutalais- ja vapaamuurarivastaisuudessa, joten heidän näkökulmastaan ei varmaankaan ollut ilouutinen, että Breivik nimesi itsensä ristiritariksi ja samalla vapaamuurariksi.

Viehtymys konspiratiiviseen maailmankuvaan, salaliittoteorioihin ja perverssi kiinnostus muinaisiin salaseuroihin tuntuvat yhdistävän harvinaisen monia eurooppalaisia ääriliikkeitä. Merkillistä kyllä islamviha tuntuu myös yhdistäneen samoihin vihadiskursseihin sekä demokratiaa ja avointa yhteiskuntaa avoimesti halveksivia autoritarian kannattajia että "yksilönvapautta" ja "yksilön suvereenisuutta" mielestään puolustavia anarkokapitalistisia hurmahenkiä.

Breivik näyttää kuuluneen uusoikeistolaisen radikaaliliikkeen leimallisesti kristilliseen siipeen, joskin tämä kristillisyys näyttää usein jäävän symboleihin ja islamin vihaamiseen. Breivik kertoo päiväkirjassaan rukoilleensa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, kun tietokone hajosi ja hän joutui olemaan päivän ilman nettiä. Silloin hän vaati Jumalaa korjaamaan tilanteen, koska muuten Eurooppa aivan varmasti muuttuisi sadassa vuodessa islamilaiseksi.

Saman liikkeen aatetovereihin ympäri Eurooppaa, mm. Suomessa, kuuluu kuitenkin myös militantteja ateisteja. Yhdistävät tekijät löytyvät yleensä islamofobiasta, EU-vastaisuudesta ja demokratian halveksumisesta. Tässä vainoharhaisessa diskurssissa demokratia nähdään yleensä nurinkurisessa valossa poliittisen korrektiuden tyranniaksi ja länsimaista kulttuuria rappeuttaneeksi asiaksi. Islamilaisen maailman epädemokraattisuutta jaksetaan kauhistella ja vääristellä loputtomiin, mutta ilmeisesti liike kuitenkin haluaisi Euroopan olevan samalla lailla "vahva" tyrannia kuin joku Qaddafin Libya.

Islamofobinen diskurssi on kauttaaltaan oppimaton, yllätyksettömän kapea-alainen, läpeensä demagoginen ja dogmaattisen fundamentalistinen. Toisinajattelijat ovat pettureita, jotka Breivikin näkemyksen mukaan tulee surmata - tarvittaessa ennalta ehkäisevästi jo ennen kuin he pääsevät yhteiskunnallisiin vaikutusasemiin, kuten Utöyassa murhatut demarinuoret. Sekä maailmankuvaa että argumentaatiotapaa leimaavat tunteenomaisuus (vaikkakin vailla empatian kykyä väärin ajattelevia kohtaan) ja hämmentävä vainoharhaisuus.

Breivikin edustama ideologia edustaa kaikkea sitä, mitä se näkee omassa karikatyyrissään islamista: uskonkiihkoa, vihaa, fundamentalismia, takapajuisuutta, keskiaikaisuutta ja militanttisuutta - jopa naisvastaisuutta. Se ei juuri tarjoa sivistyneitä vaihtoehtoja ja toimintamalleja, joten on pakko tulla johtopäätökseen, että sen päämääränä on viime kädessä Euroopan-laajuinen muslimien kansanmurha. Breivikin pamfletti on yhtä sekava ja vainoharhainen kuin Hitlerin Mein Kampf, ja yhtä häikäilemätön provokaation ja sisällissodan ajamisessaan kuin Ayman az-Zawahirin Ritarit profeetan lippuin alla. Liike kierrättää ilman tunnontuskia marxilaisen ääriliikehdinnän ja kaupunkisodankäynnin organisaatio-oppeja ja taktiikkoja, ja ottaa mallia jihadistisesta liikkeestä, jonka se samalla tulee tunnustaneeksi kieroutuneen ihailunsa kohteeksi.

Liike ei pysty puhumaan muslimeista normaalisti. Muslimeja solvataan, pilkataan, väheksytään ja herjataan lukemattomilla aateryhmän foorumeilla, myös Suomessa, päivittäin, ja asialla ovat niin parikymppiset opiskelijat kuin eläkeläissedät. Ja tytöt ja tädit. Samalla, kun muslimeille nauretaan ja heitä väheksytään, heitä pelätään silmittömästi. Heidän uskotaan vakaasti olevan aivan näinä hetkinä valloittamassa koko maailman, jos ei äkkiä tehdä jotain: karkoteta tai tapeta kaikkia, pommiteta Mekkaa, vaihdeta omia hallituksia äärioikeistolaisiksi.

Diskurssi muistuttaa - usein pelottavasti sanasta sanaan - sitä, mikä vallitsi Euroopassa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Juutalaiset vain ovat vaihtuneet uuteen myyttiseen mörköön, muslimeihin.

Omassa megalomaanisessa mielessään Breivik halusi nähdä itsensä uuden aikakauden profeettana. Hän oli keksinyt itselleen kuvitteellisen ritariarvonimen ja univormun, ja tuntuu uskovan vakaasti, että hänen pamflettinsa kaataisi kaikki Euroopan hallitukset, jolloin hän pääsisi vankilasta ja tulisi juhlituksi Euroopan vapahtajana, kristikunnan pelastajana.

Jokainen todellinen kristitty tietää, mitä Raamattu kertoo vääristä profeetoista. Ja Raamattu kertoo myös, mistä väärät profeetat tunnistaa: teoistaan.

=======================

Lisätty 26.7.2011, 0:06:

Tässä muutamia muiden blogistien mielestäni erinomaisia katsauksia aiheeseen:

Eikö ketään edes hävetä - uhka läntiselle sivilisaatiolle

Breivikin manifestin aattellis-retorisesta sisällöstä

The Massacre and its Context

Valittuja paloja Breivikin breivistä

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Vihan sato

Kauheudet eivät rajoitu siihen, mitä tapahtuu viikoittain Syyriassa, Libyassa, Iranissa, Meksikossa, Somaliassa ja Pohjois-Kaukasiassa, kuten olemme kaikki saaneet viime päivinä kokea. Utöyan verilöyly ja sitä edeltänyt pommi-isku Oslon keskustassa ovat olleet ykkösaiheina kaikissa tiedotusvälineissä perjantai-illasta alkaen.

Kun uutiset Oslon pommista levisivät maailmalle, ihmiset reagoivat kolmella tavalla. Pieni vähemmistö piti malttinsa, halusi ensin tietää asiasta ja odottaa yksityiskohtien ja alustavan tutkinnan tuloksia ennen kuin ryhtyisivät mässäilemään norjalaisten tragedialla omien poliittisten ja uskonnollisten mielipiteidensä ajamiseksi. Näillä ihmisillä saattoi olla omia epäilyksiä iskun tekijöistä tai taustavoimista, mutta tiedon puuttuessa he tekivät rationaalisen valinnan olla julistamatta mitään ennenaikaista.

Toinen, satakertaisesti laajempi ihmisjoukko, päätti heti ensimmäisistä uutisista alkaen, että asialla täytyvät olla "muslimit", koska "onhan se nyt päivänselvää". Nämä ihmiset katsoivat tarpeelliseksi demonstroida järkytystään ja hysteriaansa levottomilla lausunnoilla, huutamisella ja ylipäätään tunnepohjaisilla reaktioilla. Nämä ihmiset hyökkäsivät myös edellä kuvatun rationaalisen, maltillisen suhtautumisen omaksuneita ihmisiä vastaan, syyttäen näitä tunteettomiksi ja mitään ymmärtämättömiksi, myös tavallaan syyllisiksi siihen, miksi tragedia oli tapahtunut, koska rationaalinen ja maltillinen suhtautumistapa on ilmeisesti yhtä kuin kukkahattutätimäinen suvaitsevaisuus "muslimeja" kohtaan.

Kolmas, kaikkein vastenmielisin, ihmisjoukko iloitsi tapahtumasta, koska "ehkä nyt viimein ymmärretään, mihin Pohjoismaiden islamisoituminen johtaa", ja koska "kyllä tässä on jotain hyvääkin, koska sataahan tulos Edistyspuolueen laariin". Edistyspuolue on Norjan vastine Perussuomalaisille - muukalaisvihamielinen äärioikeistopuolue, joka on muun muassa aiemmin väärentänyt "muslimien" lähettämiksi väitettyjä uhkauskirjeitä lietsoakseen Norjassa islamofobiaa. Tämän kolmannen ryhmän ihmisistä suurin osa löytyi persuista, Hommafoorumilta tai niiden kannattajajoukoista, nettifoorumien lukuisista väärillä nimillä esiintyvistä islamofobisista tai muuten "kansallismielisiksi" itseään kutsuvista nimimerkeistä, samoin kuin jopa joistain aktiivipoliitikoista.

Pommiuutisia seurasivat pian uutiset Utöyan saaren verilöylystä: poliisina esiintynyt mies oli mennyt demarinuorten kesäleirille ja kutsunut nuoria koolle viitaten Oslon pommi-iskuun. Sitten hän oli avannut tulen puolustuskyvyttömiä teinejä vastaan ja surmannut vähintään 84 heistä. Aluksi puhuttiin paljon alemmista uhriluvuista, mutta lauantaiaamuna järkyttävä totuus oli jo maailman uutisissa.

Samalla levisivät jo tiedot siitä, että Utöyalla oli pidätetty epäilty ampuja, joka oli "pitkä, vaalea norjalaismies, joka puhui Oslon murretta". Hänet pystyttiin heti yhdistämään myös Oslon pommi-iskuun. Kuten on nyttemmin selvinnyt, valtava autopommiräjähdys Norjan pääministerin toimiston ja öljyministeriön läheisyydessä oli ehkä vain diversio, jonka avulla terroristi pääsi toteuttamaan rauhassa hirveän verilöylynsä nuorten kesäleirillä: 84:n pääosin alle 18-vuotiaan teinin kylmäverisen joukkomurhan.

Tekojen tekijäksi vahvistui pian norjalainen 32-vuotias Anders Behring Breivik, joka oli huolellisesti ennen iskuja luonut itsestään verkkoon löydettäväksi tarkoitetun julkisuuskuvan Facebook- ja Twitter-tileineen ja poliittisine manifesteineen, jotka tihkuvat vainoharhaista maailmankuvaa ja islamofobiaa. Breivik määritteli itsensä "kansallismieliseksi, kristilliskonservatiiviksi ja islamkriitikoksi". Hän oli myös Israelin ystävä ja vapaamuurari, joten perinteisen natsin profiiliin hän ei sovi. Sen sijaan hän vastasi mielipiteiltään ja profiililtaan sitä samaa kolmatta ryhmää, joka Suomessakin iloitsi Norjan iskuista ajatellessaan, että niistä voitaisiin syyttää muslimeja ja suvaitsevaistoa, ja niitä voitavan käyttää hyväksi kannatuksen lisäämiseksi Edistyspuolueen ja Perussuomalaisten kaltaisille poliittisille suuntauksille.

On syytä todeta, että kaikki edistyspuoluelaiset ja persut eivät varmaankaan ajatelleet tuohon tapaan, saati että olisivat valmiita hyväksymään Norjassa tapahtuneiden kaltaisia terroritekoja. Heidän maailmankuvaansa ei varmaan muutenkaan mahdu se, mitä Breivik teki, koska he kuvittelevat terrorismin ainoastaan muslimien harjoittamaksi ilmiöksi. Moni varmasti vilpittömästi uskoo vainoharhoihinsa, jotka liittyvät islamiin, Euroopan unioniin, maahanmuuttajiin ja vaikkapa suomenruotsalaisiin. Sattumoisin suomalaisten aatetoveriensa tavoin myös Breivik oli julistanut vihaavansa ruotsalaisia.

Vastenmielisyyden tunnetta lisäsi seurata sitä, kuinka diskurssi Suomessa muuttui uutisten lisääntyessä. Vaikka Breivikin tiedot ja yksityiskohdat Utöyan julmuuksista, molempien operaatioiden häikäilemättömästä suunnitelmallisuudesta ja erityisen inhottavista piirteistä kuten nuorten valitsemisesta kohteeksi ja poliisina esiintymisestä, tulivat julki, suomalaiset kouhkaajat raivosivat edelleen multikulttuurista ja muslimeista. Ensin väitettiin, että kyllä Breivik varmasti oli todellisuudessa muslimikäännynnäinen. Sitten väitettiin, että tiedot ovat varmasti väärennettyjä "kansallismielisten" lavastamiseksi syyllisiksi ja persujen vainoamisen aloittamiseksi. Takana olivat kryptomuslimit, illuminaatit, uusi maailmanjärjestys, CIA tai EU.

Lopuksi samat ihmiset alkoivat väittää, että Breivik oli itse asiassa uhri: että multikulttuurisuus ja islamisaatio olivat nyt edenneet niin pitkälle, että "kansallismielisillä" ratkeaisi päässä niin Norjassa kuin Suomessakin. Kun aikaisemmin tekijät olisi pitänyt lynkata siihen paikkaan ja kaikki heidän viiteryhmänsä karkottaa, nyt pitikin yhtäkkiä ymmärtää tekijää ja hänen motiivejaan. Samalla kuitenkin muistutettiin, että tekijähän oli vain harmiton hullu, ei tästä saisi vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Yksittäistapaus. Selvästi mielipuoli. Ei varmaan tiennyt mitä teki.

Vaikka paatuneimmat islamofobit ovat yleensä niin valheellisia ihmisiä, että tuskin ottavat tästäkään opikseen, toivon, että se suuri hysteerinen enemmistö, joka lähti perjantai-iltana mukaan muslimikouhkaukseen, ottaisi opikseen. Ensinnäkin siitä, miten hirveisiin asioihin Pohjoismaissa viime vuosina yhä räikeämmäksi muuttunut vihadiskurssi on äitynyt. Toiseksi siitä, miten paljon väärät mielikuvat hallitsevat tavallistenkin ihmisten ajattelua, kun niitä on oksetukseen asti toistettu.

Kuvaavasti yksikin järkevä koulutettu suomalainen, joka halusi lauantaiaamuna kuulla mielipiteeni asiasta, kysyi oliko minulle yllätys ettei kyse ollutkaan terrorismista vaan kotimaisesta häiriköstä. Suutuin tästä ja kysyin takaisin, että onko hänen mielestään "terrorismi" ainoastaan sitä, mitä islamistit tekivät, ja jos joku muu ääriliike toteutti terrori-iskuja, se olikin vain "häiriköintiä". Ilmeisesti suomalaisten mielestä on terrorismia jos muslimit osoittavat mieltään maataan miehittäviä vastaan Palestiinassa tai Kashmirissa, tai jos he käyvät sissisotaa vihollisiaan vastaan Tšetšeniassa tai Afganistanissa. Sen sijaan 84 norjalaisnuoren murhaaminen ilmeisen poliittisessa tarkoituksessa on "häiriköintiä". Tässä erinomainen artikkeli terrorismi-sanan pakkomielteisestä yhdistämisestä ainoastaan muslimeihin.

Miksi tarkkaan ottaen Breivik hyökkäsi Norjan työväenpuoluetta vastaan sekä pommi-iskulla että julmalla nuorten verilöylyllä? Jos hänen pääasiallinen motiivinsa oli islamofobia, miksei hän räjäyttänyt pommia tai ammuskellut esimerkiksi moskeijassa? Olivatko saarelle eristyksiin kootut lapset yksinkertaisesti helpompi kohde? Vai oliko Breivikin mieli niin kieroutunut, että hän näki - suomalaisten aateveljiensä ja -sisartensa tavoin - "hallitsevan suvaitsevaiston" ongelmien alkusyynä? Oliko hän alun perinkin suunnitellut jäävänsä kiinni elävänä, vai tarkoittiko hän jättää jälkeensä salaliittoteorioita, jotka olisivat lietsoneet lisää vihaa eripuolille?

Näistä asioista tiedämme luultavasti jatkossa lisää, sillä Breivik tosiaan saatiin kiinni elävänä ja on tiettävästi jo myöntänyt tekonsa. Hän yrittänee saada itselleen jonkinlaista marttyyrin leimaa aatetovereiltaan. Hän myös yrittänee käyttää hyväkseen kaikki julkisuuden saamisen mahdollisuudet, joita tuleva oikeudenkäyntiprosessi ja valtava mediahuomio tuovat mukanaan.

Tapauksesta tulee lakmustesti pohjoismaisen yhteiskunnan tilasta: Opitaanko siitä jotain ja seuraako siitä jotain myönteistä, vai jatkuuko ja lisääntyykö vainoharhainen vihadiskurssi entisestään? Pystytäänkö näin julmia rikoksia käsittelemään rationaalisesti? Pystyykö yhteiskunta suojelemaan itseään ja lähimpiään - viime kädessä lapsiaan - Breivikin kaltaisilta rikollisilta, vai johtaako tapaus syvenevään pelon ja käpertymisen ilmapiiriin, jossa kansaa riisutaan aseista, eivätkä he saa puolustaa itseään, vaan ympärille rakennetaan yhä ahdistavampaa valvontayhteiskuntaa ja poliisivaltiota?

Voi kuulostaa järkyttävältä, mutta en voi olla toivomatta, että jollain Utöyan leirin järjestäjistä olisi ollut saarella ase. Puolustuskyvyttömyys on vielä kauheampaa kuin se, että ihmiset itse asiassa kuolevat. Puolustuskyvyttömyyden ilmapiiri ruokkii pelkoa ja vainoharhoja, kuten olemme nähneet. Kun laajat ihmisjoukot tuntevat itsensä puolustuskyvyttömiksi ja olevansa ilman vapautta ja vaikutusvaltaa alati holhoavammaksi muuttuvassa yhteiskunnassa, se synnyttää kieroutuneita diskursseja. On syytä muistaa, että jos valtiolta ei saa oikeutta, ihmiset ryhtyvät sitä hakemaan oman käden kautta, ja jos valtiolta ei saa suojelua, kukoistavat pian militiat ja kodinturvajoukot. Ei tarvitse edes mennä kovin kauas Suomen omassa historiassa löytääkseen toiminnassaan lopulta mielivaltaisiksi ryhtyneitä punakaarteja ja suojeluskuntia usein nykysilmään absurdeine vihadiskursseineen.

Joka tapauksessa toivon, että Utöyan ja Oslon iskuissa kuolleet tullaan muistamaan ja että hengissä selvinneet toipuvat sekä fyysisesti että henkisesti; että heidän elämänsä ja ajatuksensa tulevat voittamaan ja murhaajan viha puolestaan vaipumaan häpeään. Tällä en tarkoita puoluepoliittisia mielipiteitä, vaan sitä, että elämän, yhteisyyden ja optimismin arvot voittavat kuoleman, eristyksen ja vainoharhaisuuden arvot.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Tapahtui tuolla jossain

On eri asia nähdä konflikteja ja kärsimystä televisiosta ja lehdistä ja pitää niiden tapahtumapaikkoja itselleen vieraana maailmana, vieraina paikkoina, kuin nähdä konflikteja ja kärsimystä maailmassa, jota pitää yhtenäisenä ja omanaan, ja paikoissa, jotka muistaa hyvin ja yksityiskohtaisesti, koska on asunut siellä. On eri asia nähdä tuntemattomien ihmisten kärsivän, etenkin jos he tuntuvat ulkomaalaisilta ja muutenkin vierailta, kuin nähdä sellaisten ihmisten kärsivän, joihin on tutustunut ystävinä, sukulaisina ja naapureina.

Olen aiemmin kertonut, että suuri osa syyrialaisista ystävistäni on lähtenyt maasta, asuu, opiskelee ja työskentelee nykyään kuka missäkin, Arabiemiraateissa, Qatarissa, Saudi-Arabiassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Jordaniassa, Egyptissä... Mutta eivät kaikki ole lähteneet maasta. Niiltä, jotka ovat yhä Syyriassa, tulee jatkuvasti viestejä joko suoraan tai ystävien ja sukulaisten kautta. Ne eivät ole lainkaan hauskoja viestejä, vaikka niissä olisi mukana vitsejä, sarkasmia ja hymiöitä.

Yksi kertoi juuri kuinka Ranska oli hylännyt hänen viisumihakemuksensa, kun hän olisi mennyt tapaamaan veljeään, joka on ranskalaisen kanssa naimisissa ja asuu Ranskassa. Aiemmin sama henkilö oli ollut tervetullut Länsi-Eurooppaan. Hänellä on akateeminen työpaikka ja asumislupa maailman rikkaimmassa maassa. Nyt häntä tunnutaan kuitenkin rankaisevan siitä, mitä Syyriassa tapahtuu.

Hänen vanhempansa ovat yhä Homsissa, Syyrian kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, jossa on merkittävä kristitty vähemmistö. Aikaisemmin salainen poliisi levitti ystäväni äidistä valheita uhkaamistarkoituksessa, ja antoi ymmärtää, että jos poika tekisi tai sanoisi ulkomailla vääriä asioita, äidille voisi "terroristien toimesta" sattua jotain. Viime viikolla tarkk'ampujan luodit lävistivät vanhempien asunnon ikkunat. Kukaan ei onneksi kuollut. Minä olen ollut siinä asunnossa monta kertaa, katsonut siitä ikkunasta, nähnyt siltä parvekkeelta ympäröiville katoille, moskeijojen minareetteihin ja käynyt katsomassa läheisessä kirkossa säilytettävää neitsyt Marian vyönsolkea.

Toinen syyrialainen ystäväni palasi käymään kotimaahansa, huolestuneena läheistensä turvallisuudesta ja ajatellen, että jos ei sekaantuisi politiikkaan, ei ehkä tulisi ongelmiakaan. Hän meni hiljattain naimisiin ja hänellä on pieni lapsi. Rajalla salainen poliisi pidätti hänet heti ja häntä pidettiin lähes kahden kuukauden ajan vangittuna.

Vangitsemisen aikana salainen poliisi pakotti hänet antamaan kaikki tunnuksensa ja salasanansa eri sosiaalisille sivustoille. Hän joutui istumaan tietämättömänä, mitä kaikkea turvallisuuspalvelu päivien aikana teki hänen tunnuksillaan, kuinka niitä käytettiin hänen ystäviään ja tuttaviaan vastaan, ja mitä kaikkea hänen nimissään lähetettiin, väärennettiin ja urkittiin. Tämä ystävä ei jälkeenpäin halunnut kertoa, mitä kaikkea muuta turvallisuuspalvelun käsissä tapahtui, mutta jotain voi päätellä siitä, kuinka hän lyhyesti asian totesi: "Olen fyysisesti ok, hengitän yhä, mutta henkisesti en ole enää entiseni." Hän lakkautti sosiaaliset sivustonsa.

Kolmannen syyrialaisen ystäväni veli, 15-vuotias poika, on ollut nyt kaksi viikkoa vangittuna. Salainen poliisi etsi häntä nimeltä ja sieppasi kadulta, ja sukulaiset saivat vasta pitkän etsinnän jälkeen tietää hänen olevan sotilastiedustelun hallussa, kuulemma tuhannen muun samanikäisen kanssa. Puolue on ilmoittanut, että maassa on kasvanut tietty ikäpolvi, jolta puuttuu kunnioitus, ja että näille ihmisille on tehtävä jotain.

En ole puhunut asiasta, mutta nyt puhun, koska pojan veljet ovat jo kuuluttaneet asian julki netissä eikä yksi suomalainen blogi siis voi enää pahentaa tilannetta. Minua suututtavat länsimaalaisissa hyvinvointivaltioissa elävät ihmiset, joiden mielestä on oikein piestä, vangita ja kiduttaa lapsia, koska nämä huutavat kaduilla iskulauseita ja kirjoittelevat asioita netissä; ihmiset jotka ajattelevat, että "sitähän ne ovat kerjänneet"; ihmiset, joiden mielestä on oikein toimittaa diktatuureille puhelin- ja internet-verkkojen vakoiluteknologiaa tai rakentaa Qaddafille asetehtaita.

Tapasin tämän pojan, joka nyt on jossain kellarissa lukemattomien samanikäisten kanssa, silloin kun hän oli 12-vuotias. Silloin hän keräsi vanhoja kolikoita ja kirjoitti mystistä skifi-romaania. Hän antoi minulle lahjaksi Irakin kuningaskunnan ja Saddamin aikaisia seteleitä sekä itse tekemänsä puisen taideteoksen, johon hän on maalannut molemmille puolille mystillisiä abstrakteja kuvia, käyttäen mustaa, valkeaa ja punaista väriä. Hänen signeerauksensa löytyy taide-esineestä kolmella eri kirjainjärjestelmällä kirjoitettuna. Ehkä jos sijoitan esineen grönlantilaisen valaanluisen suojelustoteemin viereen, se auttaa poikaa pääsemään vapaaksi. Toivottavasti jotenkuten ehjin nahoin.

Toivon, että hän vapautuu, ja että siihen asti hän jaksaa. Toivo sinäkin! Ja toivon, etteivät hänen isoveljensä joudu samaan tilanteeseen kuin Amirin ja Khalilin sarjakuvan iranilainen päähenkilö Zahran paratiisissa.

Olen kyllästynyt ihmisiin, jotka ovat hysteerisiä kaiken maailman asioiden suhteen, ja jotka keksivät mielikuvituksellisia abstrakteja salaliittoteorioita maailman tragedioista tukemaan poliittisia tai uskonnollisia mielipiteitään, mutta joilta puuttuu kokonaan empatia todellisen maailman todellisia ihmisiä kohtaan.

Vain empatiavammaiset ihmiset voivat jatkaa puhumista diktatuurien puolesta. Länsimaalainen, turvallisessa yhteiskunnassa elävä ihminen, joka ryhtyy opettamaan autoritäärisestä maasta tulevaa ihmistä siitä, että autoritaria on tämän parhaaksi, on vastenmielinen. Länsimaalainen ihminen, joka kantelee emigranteista näiden kotimaan turvallisuusviranomaisille, on halveksittava ja ansaitsisi tulla kohdelluksi maanpetturina - länsimaisen demokratian petturina nimittäin. Tällaisia ihmisiä Suomessa riitti neuvostoaikana ja riittää ikävä kyllä edelleen.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Thugokratia

Tapanani ei ole ollut levittää yksittäisiä videoita eikä varsinkaan yksittäisistä tapauksista, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen lähinnä siksi, että yksittäistapaus käsittelee havainnollisesti useimmilta toimittajilta ymmärtämättä jäänyttä asiaa autoritäärisissä järjestelmissä: sitä, että autoritääriset järjestelmät itsessään synnyttävät korruptiota ja korruptio taas rosvojen ja gangstereiden valtaa.

Ainakin suomalainen media suojelee edelleen Syyrian Ba'ath-puoluetta. Kun hallituksen thugit hyökkäsivät Ranskan ja Yhdysvaltain suurlähetystöjä vastaan - sen jälkeen kun nämä maat olivat onnistuneet Haman-vierailullaan estämään valmistellun verilöylyn - suomalaismedia antoi sen kuvan, että suurlähetystöihin hyökänneet vandaalit olisivat olleet "mielenosoittajia", siis Syyrian oppositiota. Kyseessä olivat kuitenkin nimenomaan hallituksen thugit, ja tämä tiedettiin muualla maailmassa. (Epäilemättä se tiedettiin Suomessakin, mutta täällä uutisointi oli syystä tai toisesta epärehellistä.) Samat hallituksen thugit polttivat vuonna 2006 Tanskan ja Norjan suurlähetystöt.

Tässä apteekin valvontavideossa Syyriaa hallitsevan Ba'ath-puolueen Libanonin-osaston Sidonin-päällikkö ryntää useamman thugin kanssa sisään apteekkiin ja alkaa kiroilla, kirota Jumalaa sekä uhkailla apteekkaripariskuntaa, koska nämä eivät olleet aiemmin suostuneet siihen, että puoluejohtajan veljenpoika jättää ostoksensa maksamatta, vaikka tämä oli kertonut kenen veljenpoika oli. Toimittajilla on nykyään tapana kertoa jokaisen "oppositiovideon" yhteydessä, että "väitteitä ei voida vahvistaa". Tämän videon kohdalla ongelmaa ei pitäisi olla, sillä mies kertoo itse videolla sekä nimensä että puolueensa. Videolinkin alla on englanniksi käännetty, mitä puoluejohtaja ja apteekkari sanovat. Ba'athistit rikkovat paikkoja, puoluejohtaja uhkaa tappaa apteekin väen ja uhoaa kostoa. Muutamat sivulliset, kuten nuori naistyöntekijä ja nuori miesasiakas yrittävät auttaa, mutta koska kaikki tietävät, keitä riehujat ovat, he ovat peloissaan ja naistyöntekijä pyörtyy pelosta tai järkytyksestä.

Mitä tämä video sitten kertoo autoritäärisistä hallinnoista? Hyvin paljon. Omien kokemusteni perusteella tiedän, että videolla esiintyvän puoluejohtajan ja hänen gangsteriensa käytös vastaa sitä, millä tavalla Syyrian, Irakin ja Libanonin Ba'ath-puolueiden, SSNP:n, Hizbullahin ja muiden autoritäärisestä vallasta voimantuntonsa saavien puolueiden edustajat - samoin kuin turvallisuuspalvelujen miehet - käyttäytyvät. Olen todistanut samaa lukemattomat kerrat. Kimppuuni on myös käyty fyysisesti ja paikallinen avustajani yritetty kidnapata samojen joukkioiden toimesta.

Ei ole tavatonta, että vastaavaa näkee tapahtuvan myös demokraattisissa maissa: silloin kun laki ja järjestys on kadotettu, rikollisjengit ja huligaanit hyppivät helposti silmille ja alkavat kuvitella voivansa tehdä mitä tahansa rangaistuksetta. Sellainen suututtaa tavallisia ihmisiä, jotka sitten usein äänestävät niitä puolueita, jotka lupaavat tuoda poliiseja kaduille ja palauttaa järjestyksen. Tuskin kukaan normaali ihminen haluaa elää kaupunginosassa, jossa valtaa pitävät thugit, kaiken maailman gangsterit ja räyhääjät.

Outoa kyllä, näiden samojen ihmisten, jotka suuttuvat lähiöissä liikkuvista jengeistä, on usein vaikea ymmärtää, kuinka paljon pahempaa on, kun rikollisten tavoin käyttäytyvät täysin rangaistuksetta vallanpitäjien kätyrit - poliisit, poliisin urkkijat, puoluejäsenet ja nomenklaturan sukulaiset. Näihin ihmisiin ei auta valtiollinen kurinpitokampanja, koska he ovat valtio itse. He ovat autoritäärinen valtio - se, mikä sitä pitää koossa. He ovat se pelon ja terrorin käsi, joka pitää autoritääristä järjestelmää nyrkkinsä puristuksessa.

Demokratia ei ole täydellinen järjestelmä, mutta sen olennaisin elementti on muutoksen mahdollisuus: kansalaiset voivat vaihtaa ajoittain vallanpitäjiään ja nämä tietävät sen. Vallanpitäjät joutuvat siis ottamaan kansalaisten mielipiteet huomioon. Autoritäärisessä järjestelmässä on päinvastoin. Kansalaiset joutuvat kaikessa ottamaan vallanpitäjien ja näiden kätyrien mielipiteet huomioon. Toivoa muutoksesta ei ole. Ei ole sattumaa, että demokratia korreloi avoimen, vapaan yhteiskunnan ja oikeusvaltion kanssa, ja että autoritaria taas korreloi korruption, tyrannian ja mielivallan kanssa. Autoritäärinen valta nostaa aina, poikkeuksetta, valtaan ihmisistä huonoimpia. Valistunut itsevaltius on typerä myytti.

Moni länsimaalainen kuvittelee yhä, että autoritäärinen järjestelmä edustaisi "vakautta", ja että mielenosoittajat kaduilla edustavat "epävakautta". Että autoritäärinen järjestelmä olisi jotenkin hyväksi tai vieläpä välttämätön "epävakaille alueille", kuten arabimaat tai Venäjä. Jokaisen, joka kuvittelee niin, pitäisi katsoa apteekkivideo uudelleen ja ymmärtää, että tuolta se "vakaus" näyttää tavallisten ihmisten näkökulmasta. Tavalliset ihmiset eivät asu viiden tähden hotelleissa ja hienostoalueen muurien suojissa ulkomaalaisen passin antamalla suojalla, kuten ne konsultit, delegaatit, diplomaatit, asiantuntijat ja toimittajat, joiden mielestä Saddam, Assad ja Qaddafi edustivat vakautta.

En ole vieläkään huomannut, että Suomessa olisi ymmärretty, että juuri tuota apteekissa nähtyä "vakautta" vastaan tunisialaiset, egyptiläiset, libyalaiset ja syyrialaiset ovat nousseet kaduille. Juuri tuo vallanpitäjien ja heidän lakeijoidensa häpeilemätön törkeys on se, mikä ihmisiä niin syvästi nöyryyttää ja loukkaa. Se, että sille ei voi mitään. Se, että ei ole ketään, johon vedota - paitsi jos omalta suvulta löytyy kontakteja ja pyssyjä. Autoritäärisessä valtiossa ainoa oikeus, jota voi saada, on omankädenoikeus.

Nämä ongelmat eivät ratkea sillä, että autoritääriset hallinnot pysyvät vallassa ja länsimaat antavat niille kehitysapua - esimerkiksi "oikeusvaltion kehittämiseen". Kenelle luulette, että se raha menee? Videossa esiintyvälle apteekkarille vai siellä riehuvalle puoluejohtajalle?

Arabimaiden väestöt ovat heränneet ymmärtämään, ettei mikään muutu, ennen kuin thugit ja heidän suojelijansa joutuvat pelkäämään. Siksi Misratassa ja Dara'assa kuollaan mieluummin kuin annetaan vanhan vallan palata.

                                                      * * *

PS. Iloinen uutinen on se, että seitsemän virolaista pyöräilijää pääsi ranskalaisten avulla vapaiksi ja ilmeisesti heidät siepanneita thugeja on pidätetty. Uutista synkistävät tosin spekulaatiot siitä, mitä rosvot ja heidän poliittiset toimeksiantajansa ovat saaneet maksuksi, jotta virolaiset saatiin verenvuodatuksetta vapaiksi.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Eskil

Miksi Kaskisissa on Pyhän Eskilin katu ja salmen toisella puolen Eskilsö? Kuka tämä Pyhä Eskil oli ja miksi hänen mukaansa on nimetty niin paljon tuolla seudulla? Asia piti oikein tarkistaa Wikipediasta, josta löytyikin kyseisestä pyhimyksestä lisää tietoa. Linkissä on englanninkielinen artikkeli, koska se on kattavampi kuin vastaava ruotsinkielinen (suomenkielisessä versiossa on vain vaatimaton maininta).

Näyttää siis siltä, että Eskil-piispa oli Ruotsissa samanlainen hahmo kuin sata vuotta myöhemmin Henrik-piispa Suomessa. Eskil oli anglosaksinen munkki, josta tuli 1000-luvulla Sörmlannin piispa. Hän vaikutti Sörmlannissa ja Mälarenjärven ympäristössä, perusti piispanistuimen Tunaan (josta myöhemmin tuli Eskilstuna) ja joskus noin vuonna 1080 surmattiin kivittämällä Strängnäsissä, kun hän oli häpäissyt viikinkien pakanamenoja kiivaillen kristinuskon puolesta.

Vajaat sata vuotta myöhemmin, arviolta vuonna 1155, toinen anglosaksinen kirkonmies, Henrik-piispa, saapui Suomeen Ruotsin kuningas Eerikin siunauksella, ristiretkelle kristinuskon vakiinnuttamiseksi suomalaisten pakanain keskuuteen. Hänkin kärsi marttyyrikuoleman, kun Köyliön suurmies, rälssitilallinen Lalli, käytteli kirvestä Köyliönjärven jäällä. Tässä hyvä artikkeli tuosta tapauksesta.

Myöhemmät keskiaikaiset legendat ikuistivat molemmat marttyyrit ja heidän kuolemansa sekä värittivät tarinat lukuisin epäuskottavin yksityiskohdin. Lukemattomia paikallislegendoja sikisi alkuperäisten tarinoiden rönsyistä.

Mutta oliko Eskil-piispa niin tunnettu Suomessa, että hänen mukaansa nimettiin sekä saaria että katuja? Hänestä kertovassa parin rivin suomalaisessa Wikipedia-artikkelissa mainitaan ainoastaan, että hänet on kuvattu piispa Henrikin sarkofagin kanteen. Sattumoisin Henrik-piispan ja Lallin tarina tapahtui pian sen jälkeen, kun piispa Eskilin marttyyrikuolemasta kertova kronikka oli tuotu ilmoille Ruotsissa. Sattumaako?

Edellisessä artikkelissani mainitsin Bladhin merkkisuvun, jonka vaasalainen patriarkka hallitsi Benvikin kartanoa Närpiössä, hankki Kaskisille kaupunginoikeudet ja rakennutti sinne Bladhin talon. Sattuu olemaan niin, että Bladhin suvun on kerrottu olevan peräisin Sörmlannista, vaikka suvun vanhin merkkihenkilö onkin jäljitetty 1600-luvun Turkuun. Kumpi johtuu kummasta: johtiko jo olemassa ollut yhteys Sörmlantiin siihen, että tämänkaltaiset merkkisuvut asettuivat Kaskisten alueelle, vai toivatko he sinne Sörmlannin legendoja, kuten tietoisuuden piispa Eskilistä ja hänen marttyroitumisestaan pyhimykseksi?

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Länsirannikkoa

Maanantaina tupsahti kylään amerikkalainen vieras, joka oli tulossa Vilnasta ja jatkamassa torstaiaamuna Turusta Tukholmaa kohti. Koska hänen ensimmäisellä Suomen-vierailullaan oli joulukuu, oli paikallaan esitellä Suomea kesäkuteissa sikäli kuin nyt kolmeen päivään mahtui. Tämä antoi myös blogistille hyvän tekosyyn jättää työpöytänsä hetkeksi ja käydä katsomassa vanhempiaan, joita maantieteellisistä syistä näen turhan harvoin, sekä vierailla Turussa, yhdessä useista kotikaupungeistani ja tämän vuoden jaetussa kulttuuripääkaupungissa.

Maanantai vietettiin kokonaan Helsingissä, lähinnä lounastaen, kahvittaen, päivällistäen ja jatkoilla juoden, tavaten ihmisiä. Seuraavana päivänä menimme lounaan päälle Suomenlinnaan. Sitten vuokrarenkaat alle ja matkaan kohti länsirannikkoa, Porin, Merikarvian ja Kristiinankaupungin kautta Kaskisiin.

Kaskinen oli vuosikymmenet Suomen pienin kaupunki ja ehkä edelleen pienin rakenteeltaan kaupunkimainen kaupunki - en oikein laske kaupungeiksi näitä monista maalaiskunnista yhteenliimattuja yhdistelmäkuntia. Kaksikielinen Kaskinen on kaikilta suunnilta Närpiön saartama, ja vaikka sitä yhdistävät mantereeseen kaksi siltaa ja Eskilsön saareen lossi, se on jotenkin erillinen. Parissa tunnissa kävelee verkkaista tahtia koko kaupungin ympäri ja näkee vielä nähtävyydet päälle.

Suurin osa Kaskisista muodostuu 1700-luvulta periytyvään ruutuasemakaavaan sijoitetuista puutaloista. Taloista suurin oli aiemmin Bladhin talo, joka on vaasalaisen suurporvarin Johan Bladhin rakennuttama, mutta tuli tunnetummaksi hänen pojastaan, Peter Johan Bladhista, joka oli merkittävä porvari, laivanvarustaja, orientalisti ja luonnontieteiljä, Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian palveluksessa ollut Kiinan-kävijä, joka osasi myös mandariinikiinaa. Bladhin talossa toimivat ennen niin koulu, kirkko kuin pappilakin, mutta kirkko siirtyi 1960-luvulla rakennettuun uuteen kirkkoon Kuningas Kustaan puistokadun päähän.

Kaskinen sai kaupunkioikeudet Kustaa III:lta 1700-luvun lopulla, mutta se oli aktiivinen satamapaikka jo pitkään tuota ennen. Aikoinaan, kun suurin osa Suomesta oli läpitunkematonta erämaata ja tavara sekä ihmiset liikkuivat lähinnä vesireittejä pitkin, Kaskisten ja Kristiinankaupungin tapaiset Pohjanlahden rannikon pienet satamat olivat tärkeässä asemassa. Sittemmin kuljetukset siirtyivät maanteille ja nämä kaupungit lopettivat kasvamisen - siitä seurauksena ne ovat säilyneet puukaupunkeina. Satama merenkulkijoineen ja kauppiaineen on aina tehnyt Kaskisista merkillisen kansainvälisen paikan. Moni mies on eksynyt sinne meriltä ja jäänyt kun Kaskisista on löytynyt heila. Sinne on asettunut harhailijoita kaukaa idästä, lännestä ja etelästä. Tämä on mitä kaskislaisin tarina ja löytyy blogistinkin maailmoille tulemisen takaa.

Mieltäni on pitkään askarruttanut se merkillinen seikka, että Kaskisten keskustan krouvin, Café Kung Gustavin, ikkunoita koristaa Marokon kuningaskunnan vaakuna. Mielikuvituksessani olen olettanut, että siihen täytyy liittyä jokin tarina - todennäköisesti merellinen. Mutta tällä kertaa tulimme vihdoin kysyneeksi vaakunan taustaa ja kuulimme, että sen on maalannut teuvalainen taiteilija neljätoista vuotta sitten mutta omistajatar ei vaakunan taustaa tuntenut. Arvoitus ei siis vieläkään ratkennut; ehkäpä taiteilija tietää sen, jos on vielä elossa.

Kävimme Sälgrundin majakkasaarella, jossa majakka on toki yhä toiminnassa, mutta luotsiasema sulkenut ovensa. Maisemissa oli paljon lokkeja, lapintiiroja ja haahkoja ja Sälgrundin niemennokassa myös pari merikihua, molemmat tummaa värimuotoa. Tällä vierailulla ei näkynyt merikotkia. Petoviha näyttää yhä riivaavan seutua, koska merikotkia oli ammuttu ainakin kahdessa paikassa Pohjanmaalla ja myös huuhkajien poikasia tapettu raa'asti. Ihmeellisiä näiden ihmisten asennevammat.

Matkustimme Kaskisista Raumalle, joskin saavuimme sinne niin myöhään, että kaikki pikkukaupat olivat kiinni ja vain baarit auki. Viimeiseksi saavuimme Turkuun, jossa yö päätettiin kahdelta Koulun sulkiessa. Aurajoen varsilla oli sietämättömän paljon hyttysiä - en muista, että sellaista ongelmaa olisi ollut silloin, kun vielä asuin Turussa, mutta toisaalta, huomaan nykyisin, etten muista monia muitakaan asioita.