keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Sushin syömisestä

Genevessä on kuulemma vasta toinen aurinkoinen päivä tänä vuonna. Vielä pari päivää sitten satoi räntää. Minullehan tämä sopii! Kummasti keväinen ilma kohottaa heti mielialaa. Muuttolintujakin näkyy saapuneen, vaikka osa varmaan onkin näillä leveysasteilla talvilintuja, kuten puissa laulavat punarinnat ja mustarastaat, mutta luulen, että västäräkki ja naurulokki ovat kevään saapujia. Geneven peruseksoottejakin on jo näkynyt, kuten pähkinänakkeli, vihertikka ja pyrstötiaisen mannermainen rotu. Genevejärvellä kelluu paljon vesilintuja, mm. juhlapukuisia isokoskeloita, punapäänarskuja ja tukkasotkia.

Söin eilen illalla erinomaista sushia japanilaisessa ravintolassa ja luin siellä Akuninin avainromaania eli Timanttivankkurin jälkimmäistä, ajallisesti ensimmäistä osaa. Tänään olin italialaisessa ravintolassa ja illalla turkkilaisessa lettupaikassa.

Sushista tuli mieleeni uusi merkillinen freudilaisuneni, jossa oltiin Islamabadissa. Kaupunki oli muuten kuten siellä asuessani, mistä on jo kahdeksan vuotta, mutta matkustimmekin keskustasta kaupungin ulkopuolelle, jossa kohosi valtava Masjid al-Haram, riisipellon laidalla. Riisipellossa eli ankeriaita ja monneja ja moskeijasta löytyi japanilainen sushiravintola, jossa tarjoiltiin erinomaisia ankeriaasta valmistettuja makeja ja sashimeja. Minua kuitenkin varoitettiin, että muuan lähisukulaiseni oli siellä saanut ruokamyrkytyksen ankeriassushista.

No, unesta huolimatta eilinen sushiateriani ei ainakaan tuottanut ruokamyrkytystä, eikä kukaan ollut tainnut leikkiä pallokalalla.

Ei kommentteja: