maanantai 21. joulukuuta 2015

Vaikuttaja-agenteista

Suomen valmistautuessa tällä viikolla länsimaisten kirkkojen jouluun Ukrainassa on kylmää ja pimeää ja aukioille on jo kyhätty joulukojuja ja lapsia ilahduttavaa joulukrääsää, mutta ukrainalaiset ja useimmat muutkin ortodoksit viettävät jouluaan vasta viikko uudenvuoden jälkeen. Niinpä täällä toivotetaan ensin uuttavuotta ja sitten vasta joulua.

Olen ollut huono blogini kanssa. Vuosittaisten postausten määrä näyttää olevan vääjämättömässä laskusuunnassa. Voisin yrittää kirjoittaa lyhyemmin ja useammin, mikä varmaan ilahduttaisi useimpia lukijoitanikin. Sitä ajatellen teen tällä kertaa kokeilun ja kirjoitan yhdestä yksittäisestä teemasta, ja jos tämä vaikuttaa hyvältä, lukijat ovat tervetulleita esittämään kysymyksiä ja aiheita, joista voisin kirjoittaa samalla tapaa, toivottavasti lyhyemmin ja useammin.

Minulta on kyselty jokin aika sitten, mitä ne sellaiset vaikuttaja-agentit oikein ovat. Tai tuttavallisemmalla slangisanalla vaikut. Vaikuttaja-agentti on suomalainen käännös termistä agent of influence, joka on yksi niistä rooleista, joissa vieraan vallan hyväksi toimiva asiamies voi toimia. Vaikuttaja-agentin rooli ja toimintatavat ovat erilaisia kuin esimerkiksi provokaattorilla (agent provocateur) tai hyödyllisellä hölmöllä (useful idiot), jotka niin ikään ovat informaatiosodasta puhuttaessa yleisesti esiintyviä termejä.

Agentit voivat toimia muidenkin asialla kuin vieraiden valtioiden - yrityksillä, poliittisilla puolueilla, lobbyilla ja jopa kansalaisjärjestöillä on agentteja. Kansalaisyhteiskuntaan levinnyttä konsulttikieltä edustavat esimerkiksi muutosagentit. Vaikka tässä kirjoituksessa käsittelen lähinnä vieraan valtion hyväksi Suomessa toimivia agentteja, periaate on oikeastaan aivan sama myös yksityisellä puolella, ja erityisesti vaikuttaja-agenttien kohdalla, sillä vaikuttaja-agentit tekevät paljolti samaa, mitä lobbarit ja muutosagentitkin, eli yrittävät vaikuttaa asioihin oman agendansa mukaisesti.

Verrattuna sellaisiin vieraan vallan asiamiehiin, jotka esimerkiksi varastavat salaisia asiakirjoja, lahjovat rautateiden ja postin virkailijoita tai Puolustusvoimain atk-keskuksen siivoojaa, asentavat räjähteitä tai ohjailevat maan epävakauttamiseksi toimivaa terroristiryhmää, vaikuttaja-agentteja on vaikeampi torjua siksi, että heidän ei tarvitse välttämättä tehdä mitään laitonta.

Toisin kuin avoimesti jonkin asian hyväksi toimivat lobbarit, jotka esimerkiksi edistävät idänkaupan intressejä, vaikuttaja-agentit toimivat konspiratiivisemmin ja pyrkivät salaamaan toimivansa vieraan vallan hyväksi. Heidän vaikuttavuutensa on paljon suurempi jos he onnistuvat esiintymään "puolueettomina" tai peräti asiantuntijoina tai auktoriteetteina.

Toisinaan he saattavat esiintyä myös niin kutsutulla väärällä lipulla eli esittää edustavansa aivan muun intressitahon asiaa kuin mitä todellisuudessa ajavat. Tällöin toiminnassa voi olla yhteneväisyyksiä myös provokaattorien toimintaan, joilla väärän lipun käyttö on yleistä - esimerkiksi pyrittäessä lietsomaan vastakkainasettelua, vihaa jotain ryhmää vastaan, tai vain siirtämään huomiota ja mielipidekentän painopistettä. Väärä lippu on harvinaisempaa vaikuttaja-agenttien kohdalla - paljon yleisempää on esittää oma agenda "puolueettomana" ja "kiihkottomana". Provokaattorit huolehtivat räyhäämisestä, joka saakin vakavasti otettaviksi tarkoitettujen vaikuttaja-agenttien sanoman vaikuttamaan maltilliselta.

Venäjä on kytkeytynyt Suomessa kaikkiin järjestelmiin niin korkealla ja syvällä järjestelmätasolla, että se saa haltuunsa kaiken olennaisen Suomessa liikkuvan tiedon, jos haluaa. Venäjän kapasiteetti mahdollistaa Suomessa liikkuvan tiedon analyyttisen ja operatiivisen hyödyntämisen paljon tehokkaammin ja fokusoidummin kuin Suomen oma kapasiteetti. Suomen kapasiteetti on heikko nimenomaan tiedon analysoimisessa ja operationalisoimisessa. Suomi kykenee vain verrattain heikosti hyödyntämään Suomessa liikkuvaa tietoa - saati muualla liikkuvaa.

Venäjän agenttien ei siis tarvitse keskittyä perinteiseen vakoiluun. Avoimessa Suomessa Venäjän asiamiesten päätehtävä on vaikuttaminen, ei vakoilu, vaikka jälkimmäisessäkin suhteessa on Venäjä toki ylivoimaisesti aktiivisin ja aggressiivisin toimija. Ei ole uutta, että vaikuttaminen on Venäjän infosodankäynnissä tärkeämpi tehtävä kuin vakoilu. Näin oli jo neuvostoaikana, mistä esimerkiksi KGB-loikkari Juri Bezmenov on julkisuudessa puhunut.

Suomalaisten olisi erityisen tärkeää ymmärtää, miten keskeinen osa vaikuttamistoiminnalla on verrattuna laittomien keinojen käyttämiseen. Pelkään, ettei asiaa kovapäisen legalistisessa Suomessa edelleenkään ymmärretä, sillä keskustelu keskittyy yhä perinteiseltä vakoilulta, terrorismilta ja infrastruktuuriin kohdistuvilta kyberuhilta suojautumiseen. Ei informaatiosisällön - tietämisen - integriteettiin, johon taas Venäjän asiamiesten intensiivisin toiminta kohdistuu.

Vaikuttaja-agenttien toiminta kohdistuu siihen, mitä suomalaiset luulevat tietävänsä, mikä heidän tilannekuvansa on, mitä mieltä he ovat asioista, mihin heidän huomionsa keskittyy - ja näiden kautta toteutuu venäläisen informaatiosodankäynnin termein "refleksiivinen kontrolli", eli kohde saadaan toimimaan manipulaattorin toivomilla tavoilla vaikuttamalla kompromettoivasti hänen informaatiointegriteettiinsä.

Suomi ei katso voivansa torjua vaikuttaja-agentteja mitenkään, koska nämä eivät välttämättä tee mitään lainvastaista. Vaikka Suomessa on pitkä perinne niinsanotusti neuvostovastaisten tai nykytermein venäläisvastaisten mielipiteiden ja ihmisten ulossulkemisessa omasta tietoisuudesta puhtaasti ideologisin perustein - eli niin kutsutuista yleisistä syistä - jostain syystä päinvastainen on ollut Suomessa mahdotonta. Vaikuttaja-agentti saa olla toiminnassaan vaikka kuinka räikeä eikä häneen silti kohdistu mitään ulossulkevia kontrollimekanismeja edes valtion turvallisuuden ja informaatiointegriteetin kannalta kriittisimmissä tehtävissä.

Edes valehtelu ja manipulointi eivät ole lainvastaisia, puhumattakaan hienovaraisemmista menetelmistä. Suomalainen ajattelu on ehdollistunut katsomaan, että sopivuutta ja hyviä tapoja valvotaan kyllä monenlaisten epäolennaisempien asioiden kohdalla, mutta yleisten syiden kohdalla on tapahduttava melko rankkoja laittomuuksia ennen kuin kukaan mielestään voi tehdä mitään asialle. Ja joskus näyttää, ettei noilla laittomuuksilla ole kattoa edes maanpetoksessa ja terrorismin tukemisessa, mikäli kyse on yleisistä syistä.

Jos Suomi ei korjaa järjestelmänsä perusongelmia, eräänlaista tiedonintressillistä ja tiedonideologista valuvikaa, silloin uudet investoinnit elektroniseen tiedusteluun, kalliisiin teknologisiin ratkaisuihin tai ulkopuolisilta alihankkijoilta ostettavaan tietoon ovat oikeastaan vain vastapuolen tiedustelun tukemista suomalaisten verovaroin.

Millaisia asioita vaikuttaja-agentit sitten tekevät?

On loogista olettaa, että he tekevät ainakin kahdenlaisia asioita: levittävät oman agendansa mukaisia tietoja ja mielipiteitä sekä pyrkivät estämään oman agendansa vastaisten tietojen ja mielipiteiden leviämisen. Ensimmäisessä tapauksessa heidän vaikutuksensa on sama kuin propagandalla, mutta se on yleensä kohdistetumpaa ja sofistikoituneempaa. Vaikuttaja-agentit kuiskuttelevat päätöstentekijöiden ja mielipidevaikuttajien - esimerkiksi poliitikkojen, virkamiesten, toimittajien ja tutkijoiden - korviin. Toisessa tapauksessa he taas ovat ikään kuin vaikkua edellä mainittujen ihmisryhmien korvissa, pyrkien ehkäisemään oikean tiedon läpimenoa esimerkiksi diskreditoimalla, kyseenalaistamalla ja ehdollistamalla sitä.

Väärän tai vääristyneen tiedon levittäminen on tyypillistä vaikuttaja-agenttien toimintaa. Heidän kauttaan tapahtuvat informaatio-operaatiot tunnistaa usein harkitusta ajoituksesta. Se tapahtuu usein juuri niissä tilanteissa, joissa Venäjälle on tärkeää levittää väärää tietoa tai muuttaa puheenaiheita. Se tapahtuu usein myös synkronoidusti samaan aikaan, kun myös medialevitteinen propagandakoneisto ja trollitehtaat suoltavat samansisältöistä tai ainakin samaa agendaa ajavaa vaikuttamista.

Toinen, pitkäjänteisempi ja usein vaikeammin ajoituksestaan havaittava toimintamuoto on asenne- ja mielipidevaikuttaminen. Siinä on kyse sekä keskeisten päättäjien ja mielipidevaikuttajien että yleisen mielipideilmaston manipuloinnista. Asenteisiin kohdistuvat informaatio-operaatiot ovat esimerkiksi pyrkineet kielteisten ehdollistumien synnyttämiseen Venäjän vastustajia ja kokonaisia kansallisuuksia kohtaan. Tuloksena on suomalaisten huomaamatta kielteisiä tai vähintään epäileviä selkäydinreaktioita niitä kansoja vastaan, jotka ovat asettuneet Venäjän tai sen liittolaisten hyökkäysten tielle - esimerkiksi tšetšeenejä, albaaneja, baltteja ja georgialaisia. Suomalaiset lähtevät usein kovin herkästi mukaan ilkkumaan Itä-Euroopan pieniä kansoja, kaukaisemmista puhumattakaan, havaitsematta tulleensa silloin asenteidensa manipuloinnin kohteiksi.

Samalla tavoin manipuloidaan asenteita myös yksittäisiä ihmisiä vastaan: luodaan kielteisiä tai naurettavia selkäydinreaktioita Kremliä arvostelleita poliitikkoja, intellektuelleja, tutkijoita ja toimittajia vastaan. Itseään kovinkin vakavasti otettavina pitävät suomalaiset yhtyvät huomaamattaan näiden ilkkumiseen ja vähättelyyn, vaikka jonkun muun kohdalla heidän aivojensa ne osat, jotka edellyttävät kunnioittavaa ja asiallista suhtautumistapaa, toimivat. Asennemanipulaatio vaikuttaakin yleensä juuri tunnepohjaisten ehdollistumien kautta.

Sekä tiedon levittämisessä että asennevaikuttamisessa on niin valkeaa kuin mustaakin propagandaa. Valkeaksi kutsutaan sitä, mikä on periaatteessa totta. Valkeaa propagandaa tekevät yleensä myös länsimaat, Suomi mukaanlukien, yrittäen levittää Pisa-tutkimuksia ja muita itselleen myönteisiä tietoja sekä kauniita ja puhtaita mielikuvia Suomesta. Musta propaganda on luonteenomaisempaa Venäjän kaltaisille toimijoille: siinä ei kaihdeta valehtelua eikä törkeää mustamaalausta. Näiden välissä on harmaan sävyjä.

Tiettyjen aiheiden riitauttaminen on niin ikään tyypillistä vaikuttaja-agenttien toimintaa. Kun yleisille syille erityisherkät aiheet automaattisesti riitautetaan, niistä ei voida keskustella rationaalisesti. Keskustelu polarisoituu ja tunnepitoistuu, mikä erityisesti suomalaisessa kulttuurissa toimii erittäin tehokkaasti manipulaattorien eduksi.

Vaikuttajat hyödyntävät tehokkaasti kohdeyhteisön ominais- ja kulttuuripiirteitä. Suomalaisia altistavat vaikuttamiselle monet meikäläisen kommunikaatiokulttuurin omituisuudet. Suomalaiset ovat esimerkiksi poikkeuksellisen arkoja mielipide-eroille ja pyrkivät välttämään väittelyä ja erimielisyyttä, kokien sen henkilökohtaisena, ja uhkana. Sen sijaan suomalaiset yliarvostavat epämääräisyyttä ja saamatonta jaarittelua, jossa vältetään ilmaisemasta mielipiteitä - usein sisältöäkään. On vanha klišee, että suomalaiset lakkaamatta pohtivat, mitä muut mahtavat heistä ajatella. Suomessa katsotaan viisaaksi vetäytyä sellaisista aiheista, joissa on väittelyn eli eriävien mielipiteiden vaara. Suomi on kommunikaatiota välttelevä kulttuuri.

Suomi on myös vastuuta välttelevä kulttuuri, joskin tämä on ilmeisesti uudempi ilmiö. Mielipiteistä puhutaan mieluiten passiivissa tai muulla sellaisella tavalla, että puhuja ei näyttäisi ilmaisevan omaa mielipidettään, vaan jonkin yleisen tai muualta tulleen ajatuksen. Tällöin puhuja väistää vastuuta sanomisistaan. Tämä suomalaisen kulttuurin ominaispiirre tekee vaikuttaja-agenttien työn helpommaksi sillä heidän levittäessään subjektiivisia tai vääriä tietoja suomalaiset eivät vaadi heitä eksplikoimaan omaa kantaansa saati ottamaan siitä vastuuta.

Yksi tärkeimmistä vallankäytön muodoista valtiollisessa järjestelmässä on ihmisten nimittäminen. Demokratiassa valtaa on hajautettu laajalti, mikä tarkoittaa sitä, että yksittäinen henkilö tekee vain omaa leiviskäänsä päätöstenteon suuressa koneistossa. Niinpä poliittinen vallankäyttö on käytännöllisimmillään omalta kannalta oikeiden päätösten tekijöiden saamista oikeisiin tehtäviin. Kokeneet politiikan ammattilaiset ovat ammattilaisia nimenomaan tällaisten asioiden junailemisessa. Valitettavasti niin ovat myös vieraat tiedustelukoneistot vaikuttaja-agentteineen.

Myönteinen vaikuttaminen omien puskemiseksi avainasemiin edellyttää Suomessa olemassa olevia valtapositioita tai hyväveliverkostoja, toisinaan hyvää pelisilmää tilanteissa, joissa puolueet jakavat toisilleen paikkoja eli saavuttavat poliittisia kompromissejä. En nyt puutu siihen, missä määrin vierailla valtioilla on jo olemassa valmiita muodollisia valtapositioita. On luonnollista, että sellaisista käsin voi varsin mutkattomasti junailla vaikuttaja-agentteja suoraan avainasemiin.

Sen sijaan kielteinen vaikuttaminen on suomalaisessa kulttuurissa helppoa myös muodollisten valta-asemien ulkopuolelta käsin. Esimerkiksi ilkeiden huhujen ja disinformaation levittäminen yksittäisistä ihmisistä on neuvostoajoista saakka ollut standardinmukaista toimintaa vaikuttaja-agenteille. Suomessa tällainen toiminta onnistuu poikkeuksellisen tehokkaasti, sillä suomalaiset ovat arkoja ja välttelevät kiistanalaisuuksia. He mieluummin jättävät ottamatta riskin kuin tarkistavat juorujen todenperäisyyden.

Huhujen levittämisestä askelta radikaalimpi menetelmä henkilötason vaikuttamisessa on uhkailu. Se on tyypillisesti piilouhkailua, joka ei täytä laittoman uhkauksen tunnusmerkkejä eikä siten käynnistä rikostutkintaa. Tai sitten se tapahtuu nimettöminä viesteinä ja puhelinsoittoina, jolloin vaikka laittoman uhkauksen tunnusmerkit täyttyisivät, syyllistä ei saada selvitettyä tai selvittäminen edellyttäisi keinoja, jotka ovat toistaiseksi Suomen omille viranomaisille laittomia.

Vaikuttaja-agentit etsivät myös heikkouksia ja harjoittavat riidankylvöä. Tätä tosin ei pidä sekoittaa toiseen asiamiesryhmään, kykyjenetsijöihin, joiden tehtävänä on identifioida henkilöitä ammattimaisten tiedusteluasiamiesten operaatioiden - esimerkiksi kehittelyn, värväyksen tai kompromettoinnin - kohteiksi.

Keskustelun ohjailu on myös vaikuttaja-agenttien tavanomaista työsarkaa. He auttavat, jos suinkin pystyvät, suomalaisia poliitikkoja, toimittajia ja yleisöä vouhottamaan epäolennaisesta ja vaikenemaan olennaisesta. Harkittujen ohjailuoperaatioiden tunnistamisessa auttaa jälleen usein havaittavissa oleva ajoitus ja synkronointi Venäjän propagandan tarjoilemiin narratiiveihin.

Varoituksen sana on aina paikallaan toisesta ääripäästä: terve epäluulo on hyvästä, mutta kaikenkattava vainoharhaisuus pahasta. Kaikki tieto ei ole valhetta eikä kaikki valhe ole harkittua informaatiovaikuttamista. Omaa suuta ei kannata pitää supussa vaikuttaja-agenttien pelossa, vaan päinvastoin, edistää avointa ja rehellistä informaatiokulttuuria, jossa tietoa kannattaa analysoida ja järjestää, ja jossa mielipiteitä ei pidä kavahtaa eikä hävetä, ei edes yleisistä syistä.

Jos olen tällä kirjoituksella kohottanut lukijan tiedostustasoa informaatiovaikuttamisen erään olennaisen ulottuvuuden tunnistamisessa, silloin oma informaatio-operaationi on onnistunut.