lauantai 17. huhtikuuta 2010

Pilven varjossa

Ollaan yli huhtikuun puolinvälin ja niinpä kevätkin on viimein tullut ainakin Etelä-Suomeen. Tosin jo maaliskuun lopulla jokin käsittämätön ilmavirtaus lennätti hankien ja jääpeitteiden keskelle kasan muuttolintuja ja Skoonessa oli 20 astetta lämmintä.

Vielä viime viikonloppuna, kun kävin ystävieni ja kummityttäreni kanssa Viikissä, lahti oli jäässä ja siellä pyörinyt jalohaikara, jos mitään hyvää tässä tilanteessa näki, sai ainakin kerran elämässään nauttia siitä, että sillä oli suojaväri. Vantaajoki kuohui yli äyräidensä Helsingen koskissa ja kansalaiset olivat sankoin joukoin kameroineen paikalla. Terassejakin oli jo auki. Viime lauantaina olivat myös Kallion asukkaat kokoontuneet kallioille mukanaan tetrapakeittain punaviiniä.

Viime viikolla Eurooppa meni taas sekaisin, kun islantilaisen tulivuoren nokipilvet jossain viiden kilometrin korkeudessa lamauttivat koko mantereen lentoliikenteen. Viisumiensa umpeutumisen pelossa Suomessa olleet ulkomaalaiset jäivät tänne jumiin, kun kaikki Venäjän-junatkin oli täyteen buukattu. Jokin synkkä pilvi tuolla jossain korkeuksissa heittää varjonsa koko Euroopan ylle. Yhden teorian mukaan dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon siksi, että suuri määrä samanaikaisia tulivuorenpurkauksia aiheutti tällaiset nokipilvet maapallon ylle ja tuli jääkausi. Tästä esitettiin todisteina joitain muinaisia nokikerroksia. Toiset puhuvat meteoriitistä, joka osui nykyiseen Meksikonlahteen.

Edellisen viikonlopun katastrofi oli se, että Katyńin muistopäivälle matkalla ollut Puolan presidentti Lech Kaczyński ja koko Puolan kristilliskonservatiivinen eliitti putosivat Tupolevin kanssa alas Smolenskissa ja kaikki kuolivat. Samalla kertaa Puola menetti paitsi presidenttiparinsa, myös puolustusvoimain ja kaikkien aselajien komentajat, piispan, kansanedustajia, presidenttiehdokkaita sekä maan johtavat historioitsijat.

Vähän ennen Putin oli suostunut Puolan pääministeri Tuskin ja ulkoministeri Sikorskin vetämän liennytyksen tuloksena tulemaan Gdańskiin parantamaan maiden välejä, mutta kutsutta jäänyt Kaczyński oli rankasti arvostellut Venäjää, Putin puhkunut punaisena raivosta. Kostoa oli odotettu. Aikoinaan Katyńissa venäläiset murhasivat 22 000 puolalaista upseeria, mukaan lukien reservin, mikä tarkoitti koko Puolan intellektuaalisen eliitin likvidoimista kerralla: professorit, tohtorit, lakimiehet, kaikki tapettiin kerralla. Se tietysti oli tarkoituskin, Puolan eliitin likvidointi.

Vaikka nyt pudonneessa koneessa kuolikin "vain" vajaat sata Puolan eliitin jäsentä, oli se sittenkin ainutlaatuinen kertaisku maalle, huolimatta siitä, että Kaczyńskin politiikka ja räväkkä linja olivat saaneet aikaan myös paljon kotimaista vastustusta ja Kaczyńskin veljesten suosio oli pohjalukemissa. Varsovassa ihmiset itkivät kaduilla ja järkytys oli suuri. Salaliittoteoriat jäänevät elämään vahvan symboliikankin vuoksi. Presidentin valtaoikeudet siirtyivät parlamentin puhemiehelle Komorowskille, jonka tämä saattaa hyvin siivittää seuraavaksi presidentiksi.

Viime päivinä olen myös pohdiskellut lukemieni historiallisten tapaustutkimusten yhteydessä muuatta moraalikysymystä. Pidämme armoa kristinuskon ydinkäsitteenä, ja jotta Jumala antaisi meille anteeksi syntimme, meidänkin pitäisi anteeksi antaa vihollisillemme. Onko anteeksiantaminen kuitenkaan mahdollista jos väärintekijä ei osoita minkäänlaista katumusta? Katuvalle armo toki kuuluu ja sellaiseen vuorovaikutukseen kristillisen moraalin pitäisi rakentuakin: väärintekijän pitäisi katua tekojaan ja siitä hyvästä hänelle taas voitaisiin antaa anteeksi.

Mutta entä kun murhaajat, petturit ja valehtelijat eivät millään tavoin kadu tekojaan, vaan tekisivät saman uudelleen jos heillä olisi tilaisuus? He jatkavat valehtelemista ja jos tietävät jonkun tietävän, he pyrkivät kaikin tavoin hyökkäämään selkäin takaa kyseistä henkilöä vastaan. Armon soveltaminen tällaisiin henkilöihin, etenkin jos he ovat vaikutusvaltaisissa asemissa, merkitsee samaa kuin lisätuhon aiheuttaminen, sillä he jatkavat rikoksia ja vääryyksiä aina kun saavat siihen tilaisuuden.

Tällaisia ihmisiä varten on hyvä kaivaa suljetuista arkuista oikeutetun koston käsite. Koston oikeutusta mietittäessä ratkaisevia kysymyksiä ovat rikosten raskaus, rikosten uusimisen todennäköisyys jos tekijää ei pysäytetä, sekä ennen kaikkea koston suhteuttaminen rikoksiin. Mikä on oikein mitoitettu kosto? Hammurabi antoi tähän hyvän perusohjeen: silmä silmästä, hammas hampaasta. Jos siis toisen posken kääntäminen ja hurskas anteeksianto ainoastaan yllyttävät rikollisia riehumaan ja vahingoittamaan yhä uusia uhreja, silloin voidaan pohtia rangaistusta koston muodossa.

Koston käytön tulisi olla melko poikkeuksellista, sillä sille on muuten ominaista ikuisesti paisuva eskalaatio. Näin erityisesti kostettaessa suhteellisen vähäpätöisiä rikoksia kuten verbaalisia loukkauksia tai epäselviä tapauksia. Tällaisiin tarkoituksiin ei kostoa pitäisikään lainkaan käyttää, vaan se tulisi varata paatuneille pahantekijöille ja samalla ajatella myös ympyrän sulkemista, ei uuden kierteen aloittamista. Eugen Schaumanin ratkaisu esimerkiksi oli surmata itsensä heti Bobrikovin ammuttuaan.

Koston oikea mitoitus on tärkeää, koska kostaja asettaa itsensä tuomarin asemaan omavaltaisin perustein. Kaunis kosto toteutuu esimerkiksi silloin, kun kosto muodostuu rikoksena selvästi pienemmäksi kuin kostettavat rikokset, mutta onnistuu siitä huolimatta pysäyttämään väärintekijän. Tyrannimurhissa on usein kyse rankimman lajisesta eli hengenlähtöön johtavasta kostosta - Bobrikovin murha tästä hyvänä esimerkkinä.

Poikkeuksellisen paatuneen valehtelijan tai korruptoituneen henkilön kohdalla hengenriisto tuskin toimisi, koska se antaisi vain kohteelle marttyyrin sädekehän. Sen sijaan valheiden tai korruption paljastaminen näyttävästi olisi kaunis kosto, koska se olisi oikein mitoitettu rikoksiin sekä myös palvelisi asiaa keinona, joka ehkäisisi rikosten toistamista. Monissa maissa sananvapaus kahlehditaan nimenomaan siksi, että totuuden tuominen julki on usein paljon pelottavampi asia väärintekijöille kuin heihin kohdistuva fyysisen koston uhka.

1 kommentti:

pasanen kirjoitti...

Historiasta tutut (kenties jossakin edelleen toimivat) teloitukset ”kansanhuveina ” kanavoivat oman kärsimyksen kostoksi toritapahtumassa (http://sano.vuodatus.net/blog/2458176/menneen-ajan-kansanhuvit/ ), jossa joukkosielua hiveltiin yhteenkuuluvuuden kokemuksella samaan vallanpitäjään, joka aiheutti paljon kärsimystä kansalaisille. Nyt samaa tarkoitusta toteuttaa media paljastamalla herrojen rötöstelyjä ja me kaikki pulliaiset voimme tuntea itsemme hyveen sankareiksi moraalisen närkästyksen myötä. Omituista olisikin, jos närkästystä ei esiintyisi tai jos paljastukset eivät vaikuttaisi esim. ihmisten äänestyskäyttäytymiseen (aika vähän ainakin galluppeihin). Se että tiedotusvälineitä pyritään vaientamaan, kertoo pelosta ja sisältää muutoksen siemenen.

Mutta entä jos ”valta” voi olla niin varma asemastaan, että sen ei tarvitse edes peitellä epäoikeudenmukaisuuksiaan, päinvastoin tiedotus pitää kansalaiset kurissa, koska he näkevät mitä pullikoitsijoille tapahtuu. Tämän kaltaista rajoitetusti suunnattua ”tiedonvapautta” on ymmärtääkseni esiintynyt joissakin diktatuureissa.