Kaksi tornia

Edessä on enää vajaat kaksi viikkoa ennen paluuta vakituisen leipätyön ääreen. Vuosi poissa oravanpyörästä on vierähtänyt kauhistuttavalla vauhdilla. Haluaisin kovasti mennä Tunisiaan, jossa pidetään arabikevään ensimmäiset demokraattiset vaalit 23. lokakuuta, mutta tuntuu, ettei kukaan tällä hetkellä myy kohtuuhintaisia lentoja Tunisiaan, eikä minulla olisi aikaakaan kuin muutaman päivän pyrähdykseen, koska nämä viikot ovat täynnä vuoden vieneen projektin valmistumiseen liittyviä tapahtumia, Helsingin kirjamessuja ja luentoja.

Tutustuin sattumalta pariin nuoreen tunisialaiseen enkä voi olla ihailematta heidän intoaan ja henkeään. Vuoden 2005 kevään jälkeen arabimaailman vapauden majakka oli Libanon, mutta samana vuonna, jona arabikevät haastoi autoritäärisiä regiimejä muualla arabimaailmassa, Libanon vajosi palatsikaappauksen kautta nykyiseen ahdistuneeseen odotukseensa, jossa vilkuillaan lähinnä siihen, mitä Syyriassa ja Iranissa tapahtuu.

Jos Damaskoksen hallinto kukistuu ja Teheranin kuristusote alueella heikkenee, alkaa Libanonin majakka taas automaattisesti loistaa kirkkaammin, mutta jos Assad pysyttelee vallassa, tankkien annetaan jyrätä urheat syyrialaiset ja irvipersialainen pimeys laskeutuu alueen ylle, Libanonissa koittavat yhä kireämmät ajat. Libanonin yhteiskunnan ohimolla on Hizbullahin pyssy, jota pitelee Iran. Arabimaailman vapauden soihtu näyttää nyt olevan toisen pienen maan, Tunisian, käsissä.

Kuten syyskuussa kerroin, lähdin Libanoniin ja vietin siellä pari viikkoa viime kuunvaihteen molemmin puolin. Kiersin maan lähes kokonaan ja esittelin ihmisiä kahdelle uudelle suomalaiskaverille, jotka halusivat nähdä tuon kiehtovan maan. Tapasin tietysti Habibia ja muita libanonilaisia ystäviä.

Vietimme aikaa Beirutin baareissa ja kahviloissa. Kummallista kyllä, niiden määrä on ainoastaan kasvanut. Samaan aikaan kun Hamra on täyttynyt kymmenistä ellei sadoista uusista paikoista, jotka ovat levittäytyneet kaikkiin suuntiin Hamran sivukaduille, myös Gemmayzén baarikanta on entisestään kasvanut. Eikä vanha klubikatu Monot ole sekään kuollut. Vanhan klišeen mukaisesti libanonilaiset bailaavat kuin viimeistä päivää, koska se päivä voi aina olla viimeinen. Kirjakaupat pullistelivat arabikevättä käsittelevistä kirjoista kolmella kielellä. Englanniksi julkaistut kirjat keskittyvät lähes kaikki Egyptiin, kun taas ranskankieliset korostavat enemmän Tunisiaa.

Libanonistakin on viime vuosina julkaistu lukuisia uusia kirjoja, joista voin suositella toimittajaystävieni kirjoittamia, kuten Michael Youngin The Ghosts of Martyrs Square ja Michael Tottenin The Road to Fatima Gate. Molemmat Michaelit tietävät mistä puhuvat - ensin mainittu asuu pysyvästi Libanonissa ja jälkimmäinen asui siellä samoihin aikoihin kanssani. Tottenilta on juuri tullut ulos myös Irakia käsittelevä kirja.

Vietimme aikaa myös pohjoisen Kourassa, oliivilehtojen keskellä, kävimme Tripolin Minan baarikadulla "Pikku-Monot'lla", ylhäällä vuorilla Doumassa ja kaksikin kertaa Libanonin tunnetuimman kirjailijan Khalil Gibranin synnyinkaupungissa Bsharréssä. Kävimme sunnalaisessa Sidonissa ja shiialaisessa Baalbekissa, katsomassa Tyroksen vanhankaupungin kristittyä saareketta Fanaria ja tietysti myös samannimisessä pikkukaupungissa Beirutin pohjoispuolella. Kävimme Durzistanin sydämessä Shufvuorilla ja ajoimme vuorten yli Kefrayan, Mousarin ja Ksaran viinitarhoille.

Aikamme politiikkaa Euroopassa ja Lähi-idässä voi verrata Tolkienin klassikkotrilogiaan Taru sormusten herrasta. Sormusten herran elokuvaversio alkaa pahaenteisillä havainnoilla: "Maailma on muuttumassa. Tunnen sen. Pimeys leviää. Synkässä Mordorin maassa musta torni on rakennettu uudelleen. Ja sen huipulla kauhistuttava, luometon, kaikkinäkevä punainen silmä."

Liikkuipa näinä aikoina Suomessa, Virossa, Libanonissa tai Georgiassa, kaikkialla voi aistia saman ahdistuneen huolen. Mordor on rakentamassa uudelleen pahuuden imperiumia. Torni on pystytetty ja armeijoja kootaan. Ei liene sattumaa, että Sormusten herran synkeä musta torni näytti samalta kuin niin kutsutut Stalinin hampaat - stalinistiset mahtitornit, joita Neuvostoliitto pystytti alistamiensa maiden pääkaupunkeihin: Varsovaan, Riikaan, Bukarestiin ja niin edelleen. Sauronin punainen silmä näyttää täsmälleen samalta kuin Stalinin hampaiden huipuille pystytetyt punatähdet. Mutta nyt punatähden, Puolueen, tilalla huipulla on todellakin "kaikkinäkevä silmä", salainen poliisi, jolla ei tunnu olevan jäljellä muuta aatetta kuin alaston ja kyltymätön vallanhimo.

Maailma on kahta suuremman uhan alla. Mordorin tornilla on liittolainen etelässä. Sarumanin torni sijaitsee tänä päivänä Teheranissa, jossa valkopartainen velho mylvii kauhistuksia ilmoille ja kasvattaa maan povesta parransänkisiä örkkiarmeijoita. Ympäröivien maiden autoritäärisistä vallananastajista tulee Sauronin ja Sarumanin kätyreitä, joiden mailla örkit kelta- ja hakaristilippuineen alkavat riehua estoitta ja rangaistuksetta.

Kärmekielet toimittavat Sarumanin uhkaavia viestejä kyynisellä brutaalisuudella milloin Qatarin emiirille, milloin Saudi-Arabian suurlähettiläille ja milloin Turkin presidentille. Salamurhista, attentaateista ja uusien asejoukkojen kokoamisista on jo vaikea pitää lukua. Syyrian valtapuolueen nimittämä uskonnollinen nukkejohtaja, suurmufti Ahmad Hassoun, uhkasi puolestaan Eurooppaa itsemurhaiskuilla, jos Syyrian demokratia-aktivistit saisivat tukea. Qaddafin tyyliin Syyrian valtapuolue kutsuu nyt oppositiota torakoiksi, rotiksi ja syöpäsoluiksi, ja on ilmoittanut, että Syyria pärjää vallan mainiosti vaikka pyyhkäisisi pois viisi miljoonaa "turhaa" ihmistä.

Muinoin oli todella olemassa Rautaportiksi kutsuttu paikka, jonka persialainen nimi oli Derbent ja turkkilainen nimi Demirkapi. Derbent on nykyisessä Dagestanissa ja siten Mordorin hallussa - entisen Neuvostoliiton vanhin kaupunki. Aikoinaan se kuitenkin muodosti sivistyneen Persian pohjoisen rajapyykin, jossa valtava muuri, Rautaportti, vartioi etelässä avautuvaa sivistyksen maailmaa pohjoisesta uhkaavilta barbaarilaumoilta. Noina aikoina Persian ja Georgian läpi matkustanut Marco Polo luonnehti pohjoisen pimeää valtakuntaa kuin Mordoria ikään:

On totta, että kaukana tästä kuningaskunnasta [Georgiasta] yhä eteenpäin pohjoista kohti on maakunta, jota nimitetään Pimeäksi eli Pimeyden laaksoksi. Ja tämä nimi on tosiaan oikeaan osuva, sillä siellä vallitsee ainainen pimeys, koska siellä ei näy aurinkoa, ei kuuta eikä tähtiäkään, vaan alituisesti on niin pimeää kuin meillä [Venetsiassa] iltahämärissä, jolloin näkee eikä kuitenkaan näe. Ja tämä johtuu tiheästä usvasta, jota siellä aina sataa, milloinkaan hälvenemättä tai häviämättä. Ihmisillä ei siellä ole ollenkaan omaa hallitsijaa, ja he elävät eläimien tavalla.

Mutta tätä nykyä Mordorissa on taas kaikkivaltias punainen silmä. Valtakunnalla ei ole salaista poliisia, vaan salaisella poliisilla on oma valtakunta. Ja vuodesta 1979 on Rautaportin eteläpuolista imperiumia johtanut valkopartainen Saruman, nyt järjestyksessä jo toinen. Voiko arabikevät olla meidän maailmamme Gandalf, joka vapauttaa Damaskoksen riivauksestaan ja tuo lopulta vallankumouksen myös Teheraniin? Missä on se epätodennäköinen armeija, joka Sormuksen herrassa löytyi metsien enteistä, ja joka marssisi Rautaportille?

En ole päässyt vuosiin käymään entisessä kotikaupungissani Damaskoksessa, mutta sen sijaan Damaskos on tullut luokseni. Moni Damaskoksen aikainen ystäväni on paennut Syyriasta, osa heistä Suomeen. Lähes kaikki ovat joutuneet pidätetyiksi, hakatuiksi, monet kidutetuiksi. Tuntemiani ihmisiä on tapettu viime viikkojen aikana useita, vielä useampia on kateissa, kuten kymmeniätuhansia muitakin ihmisiä Syyriassa.

Ba'ath-puolueen edustajat ja salaisen poliisin miehet keräävät ihmisiltä heidän rahansa maksuksi perheenjäsenten lahjomisesta vapaiksi. Tosin rahat antaessaan ihmiset eivät tiedä, palautetaanko heidän omaisensa jotenkuten elossa vai pilkottuna palasiksi, kuten eräs ystäväni ystävä. Salaisen poliisin miehet keräävät lahjuksia kidnappaamistaan ihmisistä kuin viimeistä päivää. Ja täytyy toivoa, että se todella on heidän viimeinen päivänsä. En halua kuvailla kaikkea sitä, mitä olen viime viikkoina kuullut. Syyrian tilanteesta kiinnostunut voi vaikka katsoa tämän saksaksi selostetun dokumentin.

Viikonloppuna hankimme erään ystäväni kanssa auton ja poimimme mukaan syyrialaisen ystäväni ja hänen 16-vuotiaan pikkuveljensä, joka oli kuusi viikkoa vangittuna pidätyskeskuksessa, hakattiin, kidutettiin sähköllä ja polttamalla, herätettiin lääkäreiden toimesta henkiin ruumishuoneella, näki kahden samanikäisen toverinsa kuolevan, ja lahjottiin lopulta monimutkaisesti ulos salaisen poliisin örkkien käsistä ja on nyt pakolaisena Suomessa. Ajoimme yhdessä keskelle Itä-Suomen korpimaita vastaanottokeskukseen, entiseen mielisairaalaan, tapaamaan hänen toista veljeään ja sisartaan, jotka ovat pitkän turvataloissa piilottelun jälkeen onnistuneet pakenemaan maasta ja tulleet Suomeen. Söimme loistavan aterian ja veljekset kertoivat mustan huumorin keinoin tapahtumista Syyriassa.

Olen päättänyt, etten enää yritä keskustella Syyrian tapahtumista sellaisten ihmisten kanssa, joilla ei ole edellytyksiä asioiden ymmärtämiseen. Katkaisen välini niihin suomalaisiin, jotka puolustavat Assadin regiimiä tai ylistävät vakautta Qaddafin Libyassa ja Saddamin Irakissa. Tervemenoa. Tähän radikalisoituminen johtaa. Tulkoot takaisin sitten kun ovat oppineet jotain tai eläneet itse diktatuurin ihanuudessa. Suomi on toki vapaa maa ja kaiken maailman diletantit saavat puhua läpiä päähänsä ja oksentaa typeriä aivopieruja blogeihinsa tai öyhöttää jollain Hommafoorumilla, mutta vapaassa maassa olemme Luojan kiitos vapaita myös halveksimaan heitä ja katkaisemaan heihin välimme.

Vastaanottokeskuksessa oli paljon syyrialaisia. Siellä oli myös sekalaisia afrikkalaisia ja Kaukasian kauhuista pakenevia inguušeja, joiden asiasta ei yksikään toimittaja välitä. Paluumatkalla öisen Itä-Suomen halki pakolaisten Suomessa asuva isoveli lauloi vanhoja arabialaisia ja kurdilaisia lauluja kaipauksesta, kuolemasta ja muusta.

Tapasin kuluneella viikolla myös romanialaisen historioitsijan, jonka kanssa muistelimme Itä-Euroopan tapahtumia 90-luvulla, ja erään nykyisin valvontaoptiikan alalla toimivan vanhan tutun Ruotsin ajoiltani. Suomalaiset ja muut länsieurooppalaiset ovat auliisti toimittaneet Sarumanille kätyreineen kaiken sen, mitä nyt käytetään nuorison nujertamiseksi. Lopun aktiivisen avun Sarumanin kätyrit saavat suurimmalta tukijaltaan Mordorilta.

Venäjällä on viime vuosien aikana kirjoitettu Sormusten herrasta piraattiversio, jossa koko Tolkienin saaga on käännetty ylösalaisin, Mordorin ylistykseksi ja marttyyritarinaksi, jossa Mordor yrittää uudistaa ja pelastaa maailman, mutta Lännen tukemat mitättömät hobitit, haltiat, kääpiöt ja muut monikulttuuriset kiusanhenget riivaavat suurta ja mahtavaa. Koska venäläisversio tuskin yllättävästi sai vastustuksen Tolkienin perikunnalta, mordorilaisversio leviää nyt internetissä, jossa se epäilemättä inspiroi venäläisiä ja serbialaisia äärioikeistolaisia, Sarumanin kannattajia Persian vallananastaja-suurkuninkaan valtakunnassa, ja niitä kymmeniä vääräin temppeliherrain taistelusoluja, joiden joukkomurhaaja Anders Breivik on väittänyt lymyilevän pitkin Eurooppaa valmiina palvelemaan Mordorin asiaa.