Muutama viime viikko olivat sangen hektisiä työasioiden merkeissä ja henkisesti rasittavia kaikenlaisen yleisen idiotian, epäammattimaisuuden, juonittelun, henkilökohtaisista tunnetiloista ja emotionaalisista impulsseista kumpuavien prioriteettien ja obsessioiden ja muun sellaisen merkeissä.
Sitä koettaa motivoida itseään, että omalla työllä on osuutensa jossain suuremmassa, jolla keskipitkän tai pitkän aikajänteen perspektiivissä edesautetaan jotakin hyvää, pelastetaan maailmaa ja voimaannutetaan sorrettuja. Sitten avaa lehden ja taas joku asioista mitään ymmärtämätön diletantti on päättänyt vuotaa, valehdella ja masinoida julkisia tunnekuohuja. Ilmeisesti jos pää on täynnä kusta, aivojen synapsit eivät enää toimi kunnolla, moraalisista synapseista puhumattakaan.
Näille ihmisille on tosin ominaista, että vaikka heidän toimiensa seuraukset levitettäisiin eteensä valokuvina silpoutuneista ruumiista, he kieltäytyisivät ymmärtämästä kausaalista vastuutaan ja syyttäisivät kaikesta niitä, jotka kehtasivat aiheuttaa heille huonoja yöunia. Tosin pahoin pelkään, että huonoista yöunista kärsivät yleensä juuri ne kunnolliset ihmiset, jotka yrittävät tehdä oikein ja vaalia ammattiylpeyttään, kun taas vastuuvammaiset valehtelijat ja aivottomat kiipijät nukkuvat aina yönsä hyvin ja autuaan ymmärtämättöminä todellisen maailman tapahtumista.
Oli parempi heittää hanskat joksikin aikaa tiskille. Mieluummin olisin läiskinyt ne päin rikollisella tavalla vastuuttomien henkilöiden kasvoja, sillä tokihan minä heidän todelliset kasvonsa ja nimensä tiedän, vaikka haluaisivatkin pysytellä kasvottomina eikä heissä ole miestä tahi naista ottamaan valheistaan ja masinaatioistaan vastuuta. Ikävä kyllä kunnialliset kaksintaisteluhaasteet kunniattomia vastaan on kielletty ajassamme, jossa ainoastaan paaville sallitaan vielä ripaus konservatiivisuutta, ja hädin tuskin hänellekään. Ei kulunut päivääkään progressiivisen jesuiitan valinnasta, kun jo alettiin riekkua Argentiinan juntalla sekä vaatia abortteja ja homoliittoja kanoniseen lakiin.
Aion nyt pysytellä troopillisissa maisemissa niin kauan, että kun palaan takaisin, hanskojani ei enää tarvita, sillä lämpötilat lienevät Keski-Aasian ylängöilläkin silloin kivunneet kesälukemiin. Missä muuallakaan sitä etsisi itseään ja erilaisten asioiden tarkoitusta tai tarkoituksettomuutta kuin mystisessä Intiassa. On nimittäin aivan liian kauan siitä, kun viimeksi Intiassa kävin. Asiassa on kuitenkin jotain nostalgista, sillä Intia oli ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen paikka, jossa silloin vastikään täysikäistyneenä kävin - Istanbulia ja Pietaria en laske Euroopan ulkopuolisiksi.
Asiaan tietysti kuuluu unennäkö. Pitkän univelan jälkeen kaatuessani viimeiseksi yöksi vuoteeseeni Kabulissa näin unen, jossa esiintyi satunnaisia ystäviäni eripuolilta, mm. Suomesta, Britanniasta ja Kaukasiasta, mutta he olivat muuttuneet hippiversioiksi itsestään. Lisäksi unessani esiintyi Mannerheimin sadan vuoden takaisen tutkimusmatkan osuus käynnistä Labrangissa, jossa hän joutui lamalaisten buddhalaismunkkien kivittämäksi. Kivitetty oli siis Mannerheimkin aikanaan. Hippeytyneet ystäväni kulkivat unessa vuoristoista ylätasankoa pitkin tiellä ja seurasin heitä, katsoen välillä mustavalkoisia videopätkiä siihenastisen elämäni seikkailuista. Osa videoista oli oikein, osa täyttä fiktiota, mutta kaikesta en viitsinyt huomauttaa. Edessä kiemurteli pitkä tie tasangoilta vuoristoon. Aion nyt seurata tietä Delhin, Uttarin ja Radžastanin tasangoilta ylös Himalajan vuorille.
Tänään lensin Kabulista Delhiin ja ehdin nähdä lentokoneesta tasangon ja Yamunajoen laskevan auringon valossa. Kentältä ulos päästessäni oli aurinko kuitenkin laskenut, jolloin kaikki kadut, basaarit ja kauppojen rivit näyttävät samanlaisilta. Autojen ja moottoripyörien torvet soivat ja ympärillä hyörivät Delhin viisitoista miljoonaa asukasta, puhumattakaan kaikesta siitä ihmismassasta, joka sijaitsee metropolialueen ulkopuolelle Haryanan ja Uttarin osavaltioiden puolelle levinneissä lähiöissä, tai siitä ihmismassasta, josta väestönlaskentoja tekevät viranomaiset eivät tiedä.
Päädyin illaksi majoittumaan Gurgaoniin, erääseen niistä kaupungeista, jotka ovat sulautuneet Suur-Delhiin ja muuttuneet sen satelliiteiksi. Teknisesti olen nyt Delhin metropolialueen ulkopuolella Haryanan osavaltiossa, mutta käytännössä Gurgaon on Delhin satelliitti New Delhin ja lentokentän tuollapuolen, miljoonakaupunki itsessään ja tornitalojen täplittämä. Gurgaon on vauras bisneskeskittymä, Intian modernin yrityselämän keskuksia. Tänne tulin kuitenkin päästäkseni huomisen koittaessa mahdollisimman kätevästi jompaankumpaan Gurgaonin molemmin puolin sijaitsevista kansallispuistoista, joko Sultanpurin kosteikkoparatiisiin tai Asolan suojelualueelle.
Huomenna suuri henkistyminen ja ihmeellinen Intia saavat vähentää viimeaikaista negatiivisuuttani. Omm.
Sitä koettaa motivoida itseään, että omalla työllä on osuutensa jossain suuremmassa, jolla keskipitkän tai pitkän aikajänteen perspektiivissä edesautetaan jotakin hyvää, pelastetaan maailmaa ja voimaannutetaan sorrettuja. Sitten avaa lehden ja taas joku asioista mitään ymmärtämätön diletantti on päättänyt vuotaa, valehdella ja masinoida julkisia tunnekuohuja. Ilmeisesti jos pää on täynnä kusta, aivojen synapsit eivät enää toimi kunnolla, moraalisista synapseista puhumattakaan.
Näille ihmisille on tosin ominaista, että vaikka heidän toimiensa seuraukset levitettäisiin eteensä valokuvina silpoutuneista ruumiista, he kieltäytyisivät ymmärtämästä kausaalista vastuutaan ja syyttäisivät kaikesta niitä, jotka kehtasivat aiheuttaa heille huonoja yöunia. Tosin pahoin pelkään, että huonoista yöunista kärsivät yleensä juuri ne kunnolliset ihmiset, jotka yrittävät tehdä oikein ja vaalia ammattiylpeyttään, kun taas vastuuvammaiset valehtelijat ja aivottomat kiipijät nukkuvat aina yönsä hyvin ja autuaan ymmärtämättöminä todellisen maailman tapahtumista.
Oli parempi heittää hanskat joksikin aikaa tiskille. Mieluummin olisin läiskinyt ne päin rikollisella tavalla vastuuttomien henkilöiden kasvoja, sillä tokihan minä heidän todelliset kasvonsa ja nimensä tiedän, vaikka haluaisivatkin pysytellä kasvottomina eikä heissä ole miestä tahi naista ottamaan valheistaan ja masinaatioistaan vastuuta. Ikävä kyllä kunnialliset kaksintaisteluhaasteet kunniattomia vastaan on kielletty ajassamme, jossa ainoastaan paaville sallitaan vielä ripaus konservatiivisuutta, ja hädin tuskin hänellekään. Ei kulunut päivääkään progressiivisen jesuiitan valinnasta, kun jo alettiin riekkua Argentiinan juntalla sekä vaatia abortteja ja homoliittoja kanoniseen lakiin.
Aion nyt pysytellä troopillisissa maisemissa niin kauan, että kun palaan takaisin, hanskojani ei enää tarvita, sillä lämpötilat lienevät Keski-Aasian ylängöilläkin silloin kivunneet kesälukemiin. Missä muuallakaan sitä etsisi itseään ja erilaisten asioiden tarkoitusta tai tarkoituksettomuutta kuin mystisessä Intiassa. On nimittäin aivan liian kauan siitä, kun viimeksi Intiassa kävin. Asiassa on kuitenkin jotain nostalgista, sillä Intia oli ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen paikka, jossa silloin vastikään täysikäistyneenä kävin - Istanbulia ja Pietaria en laske Euroopan ulkopuolisiksi.
Asiaan tietysti kuuluu unennäkö. Pitkän univelan jälkeen kaatuessani viimeiseksi yöksi vuoteeseeni Kabulissa näin unen, jossa esiintyi satunnaisia ystäviäni eripuolilta, mm. Suomesta, Britanniasta ja Kaukasiasta, mutta he olivat muuttuneet hippiversioiksi itsestään. Lisäksi unessani esiintyi Mannerheimin sadan vuoden takaisen tutkimusmatkan osuus käynnistä Labrangissa, jossa hän joutui lamalaisten buddhalaismunkkien kivittämäksi. Kivitetty oli siis Mannerheimkin aikanaan. Hippeytyneet ystäväni kulkivat unessa vuoristoista ylätasankoa pitkin tiellä ja seurasin heitä, katsoen välillä mustavalkoisia videopätkiä siihenastisen elämäni seikkailuista. Osa videoista oli oikein, osa täyttä fiktiota, mutta kaikesta en viitsinyt huomauttaa. Edessä kiemurteli pitkä tie tasangoilta vuoristoon. Aion nyt seurata tietä Delhin, Uttarin ja Radžastanin tasangoilta ylös Himalajan vuorille.
Tänään lensin Kabulista Delhiin ja ehdin nähdä lentokoneesta tasangon ja Yamunajoen laskevan auringon valossa. Kentältä ulos päästessäni oli aurinko kuitenkin laskenut, jolloin kaikki kadut, basaarit ja kauppojen rivit näyttävät samanlaisilta. Autojen ja moottoripyörien torvet soivat ja ympärillä hyörivät Delhin viisitoista miljoonaa asukasta, puhumattakaan kaikesta siitä ihmismassasta, joka sijaitsee metropolialueen ulkopuolelle Haryanan ja Uttarin osavaltioiden puolelle levinneissä lähiöissä, tai siitä ihmismassasta, josta väestönlaskentoja tekevät viranomaiset eivät tiedä.
Päädyin illaksi majoittumaan Gurgaoniin, erääseen niistä kaupungeista, jotka ovat sulautuneet Suur-Delhiin ja muuttuneet sen satelliiteiksi. Teknisesti olen nyt Delhin metropolialueen ulkopuolella Haryanan osavaltiossa, mutta käytännössä Gurgaon on Delhin satelliitti New Delhin ja lentokentän tuollapuolen, miljoonakaupunki itsessään ja tornitalojen täplittämä. Gurgaon on vauras bisneskeskittymä, Intian modernin yrityselämän keskuksia. Tänne tulin kuitenkin päästäkseni huomisen koittaessa mahdollisimman kätevästi jompaankumpaan Gurgaonin molemmin puolin sijaitsevista kansallispuistoista, joko Sultanpurin kosteikkoparatiisiin tai Asolan suojelualueelle.
Huomenna suuri henkistyminen ja ihmeellinen Intia saavat vähentää viimeaikaista negatiivisuuttani. Omm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti