perjantai 14. helmikuuta 2014

Propagandasodasta

Venäjän ulkoministeri Lavrov kirjoitti Kommersantissa pitkän vuodatuksen EU:n propagandasta ja imperialistisista pyrkimyksistä Ukrainassa. Huvittavaa ja samalla huolestuttavaa artikkelin ilmentämässä maailmankuvassa on se, että se on oikeastaan täydellinen negatiivikuva siitä todellisuudesta, joka Ukrainassa ja muualla Venäjän itäeurooppalaisessa naapurustossa vallitsee. Jokaisen Lavrovin mainitseman pääkohdan voisi toistaa sellaisenaan vaihtamalla EU:n tilalle Venäjän ja päinvastoin, ja saataisiin sellainen kuva tilanteesta, joka vastaisi varsin realistisesti Ukrainan todellisuutta:
EU:hun ja ukrainalaisiin kohdistuu kylmän sodan henkinen informaatiokampanja, jonka keskiössä on Ukrainan kriisi. Venäjän ukrainalaisvastainen propaganda on yhtä estotonta vääristelyä kuin kylmän sodan aikainen virallinen neuvostototuus.
Venäjä vaatii yhteisiä naapurimaita katkomaan suhteensa länteen ja alistumaan Moskovan johtamaan etupiiripolitiikkaan sanktioiden ja voimankäytön uhalla sekä vastoin kansalaisten tahtoa. Tämä on vastoin tavoitteita Euroopan jakolinjojen häivyttämiseksi. Venäjä pyrkii siirtämään eksklusiivisia etupiirirajojaan lännemmäs. EU kunnioittaa kansakuntien suvereenia valinnanvapautta, kun taas Venäjä katsoo voivansa tehdä ukrainalaisten valinnan heidän puolestaan.
Kiovalle ei tarjota aitoa mahdollisuutta tasa-arvoiseen suhteeseen Venäjän kanssa, vaan Venäjän mielivaltaisesti päättämiä ehtoja. Merkittävä osa yhteiskunnasta ei hyväksy Janukovitšin nukkehallinnon mielivaltaa, mutta Venäjä katsoo Janukovitšin voivan estää muutokset ja pysyä epälegitiimisti vallassa väärentämällä vaaleja, polkemalla perustuslakia ja kansalaistensa perustavaa laatua olevia ihmisoikeuksia. Terrori, provokaatiot ja poliisiväkivalta ovat uhka yleiselle järjestykselle ja demokratialle (jopa maanosamme rauhalle). Venäläismieliset voimat ovat lisääntyvässä määrin äärinationalistisia, ekstremistisiä, ukrainalaisvastaisia, antisemitistisiä ja rasistisia.
Ukrainan historiaa tarkastelemalla nähdään, että Venäjän yritykset päättää maan suunnasta ovat johtaneet alueen paramilitarisoitumiseen, sotiin ja kansanmurhaan. Ukrainan yhteiskunnan pluralistinen tekstuuri ei tue venäläistä vertikaalista vallankäyttöä.
Yritykset ratkaista Ukrainan tulevaisuus, ml. hallituksen kokoonpano, ukrainalaisten puolesta ja heitä kuulematta, uhkaa tuottaa samanlaisia tuloksia kuin Venäjän tuki diktaattoreille ja silmittömälle valtioterrorille Irakissa, Afganistanissa, Libyassa, Sudanissa ja Syyriassa, vain joitain mainitaksemme. Putinilaisen imperiumin Euroopan-vienti ei tule tuottamaan sen parempia tuloksia.
EU:n ja Venäjän välisissä suhteissa vallitsee yksipuolinen epäselvyys pitkän tähtäimen tavoitteista. Uusi, korkeamman tasoinen kumppanuus edellyttää tasa-arvoisuutta (Venäjän ja naapurimaidensa välillä), Venäjän kunnioitusta naapurimaidensa suvereniteetille ja ylipäätään demokratian arvoille, sekä maanosan vakauden ja kestävän talouskehityksen tunnustamista yhteisiksi intresseiksi. Venäjän on otettava huomioon Euroopan integraatioprosessi, joka on hyödyttävä myös Venäjää mikäli Venäjä niin haluaisi, ja toimia Venäjän linkkinä länteen, Atlantille ja Välimerelle. Euraasian unionin ja EU:n lähentyminen on saavutettavissa vain mikäli Venäjä ryhtyy noudattamaan kansainvälisiä pelisääntöjä.
Venäjällä on naapuruuspolitiikassaan edessä totuuden hetki, sillä Venäjän ja vain Venäjän toiminnasta riippuu, tullaanko se jatkossa näkemään edes osittain samoihin arvoihin pyrkivänä eurooppalaisena valtiona vai joutuvatko Euroopan maat enenevässä määrin puolustamaan sekä maidensa suvereniteettia että länsimaista vapaata ja demokraattista elämäntapaa aggressiivisena ja vihamielisenä näyttäytyvää ekspansionistista imperiumia vastaan.
Länsimaisen ja venäläisen propagandan välillä vallitsee syvä epäsymmetria. Länsimainen propaganda on sellaista, että siinä esiinnytään koko maailman yhteisellä asialla ja teeskennellään Venäjän jakavan samat arvot, vaikkei se jaakaan. Venäläinen propaganda taas kääntää peilin tavoin päälaelleen kaiken, mitä Länsi sanoo, ja soveltaa sitten omaan yleisöönsä vanhaa kunnon 30-lukulaista indoktrinaatiota vainoharhojen lietsomisineen ja voimalla uhoamisineen. Lännen propaganda on toiveajattelun propagandaa. Idän propaganda on kyynikon propagandaa.

2 kommenttia:

Arawn kirjoitti...

Venäjä on vähän kuin äärimustasukkainen puoliso, joka syyttää ja epäilee toista kaikesta siitä, mitä itse tekee, minkä ehtii. Ja juuri siksi syyttää ja epäileekin, koska kuvittelee, että kun hän tekee niin kaikki muutkin. Länsi ei ehkä ymmärrä Venäjää, mutta ei ymmärrä Venäjäkään länttä.

Joku kerran sanoi, en muista enää kuka, että venäläisille kaikki on nollasummapeliä: jos joku voittaa, se tarkoittaa, että toinen häviää. Ja siksi Venäjän täytyy aina voittaa, koska jos se ei voita, se häviää. Win-win -tilanteita ei oikeastaan ole. Kuvaa minusta aika hyvin venäläistä mentaliteettia.

Observer kirjoitti...

Kiitos osuvasta kommentista! Nollasummapeli näyttää valitettavasti olevan Venäjän asennoituminen maailmaan tai ainakin naapurimaihinsa.

Lännen ja Venäjän ymmärrys toisistaan on epäsymmetrinen, sillä varsinkin kaukolännessä Venäjään suhtaudutaan yleensä toiveajattelulla ja hieman alentuvalla naureskelulla. Venäjällä taas suhtaudutaan kaukolänteen vainoharhan sekaisella kateudella ja lähilänteen ylimielisellä öykkäriasenteella.