sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Merkintöjä Pakistanista

Vielä viikkoa ennen Suomen-matkaa päätin piipahtaa Pakistanissa. Minun oli pitänyt käydä siellä jo maaliskuussa, mutta matka peruuntui silloin muista syistä, ja niinpä huhtikuun viimeinen viikko tarjosi viimeisen sopivan aikaikkunan vähään aikaan. Matkustin yhdessä Ukrainassa asuvan pakistanilaisen ystäväni kanssa, joka hiljattain valmistui lääkäriksi. Hän ehti opiskella lääketiedettä Ukrainassa seitsemän vuotta, minkä vuoksi sai tänä vuonna myös Ukrainan kansalaisuuden.

Lähtiessämme Kiovasta Žuljanyn lentokentältä sujui kaikki vielä hyvin. Laskeuduimme illaksi Dubaihin, jossa tapasin erään syyrialaisen ystäväni ja hänen ukrainalaisen vaimonsa ”Irlantilaisessa kylässä”, yhdessä lukuisista dubailaisista keinomaailmoista. Palasin yhden jälkeen yöllä takaisin lentokentälle, josta matkatoverini ei voinut poistua, koska olisi tarvinnut Dubaihin viisumin. Lentomme Dubaista Islamabadiin lähti aamukuudelta. Siitä alkoivat ongelmat, sillä lentoyhtiö, pakistanilainen Air Blue, kieltäytyi hyväksymästä ystäväni ukrainalaista luottokorttia, vaikka hän oli etukäteen maksanut matkan, eikä päästänyt häntä koneeseen. Lensin siis yksin Islamabadiin ja hän liittyi seuraan vasta iltakoneella. Samainen lentoyhtiö oli hukannut hänen matkatavaransa ja kieltäytyi kaikesta vastuun ottamisesta niin luottokorttidebaakkelin kuin matkatavara-asiankin kohdalla.

Ystäväni oli kuitenkin hälyttänyt minua vastaan kentälle veljensä, joka on rikosasianajaja, ja serkkunsa, joka on insinööri. Asianajaja ja hänen autonkuljettajansa kuljettivat minua koko päivän pitkin Islamabadia, jonka näkymät hiljalleen palasivat nostalgisina mieleeni. Onhan nimittäin niin, että kokonaista neljätoista vuotta aiemmin Islamabad oli puolen vuoden ajan kotikaupunkini. Kaupunki oli tällä välin saanut runsaasti uusia moderneja ostoskeskuksia, metroksi kutsutun bussilinjan moderneine asemineen ja kaikenlaista muuta. Ruutuihin perustuva asemakaava ja varsinaisen kaupunkikeskustan puuttuminen leimasivat kuitenkin yhä tätä hallintokaupunkia, joka vasta 60-luvulla rakennettiin Pakistanin uudeksi pääkaupungiksi. Aiemmin pääkaupunkina oli maan suurin kaupunki, etelärannikolla sijaitseva 20 miljoonan asukkaan Karachi.

Politiikkaan lähteneen kriketöörin Imran Khanin puolue, Pakistan Tehrik-i Insaf, oli organisoinut pääkaupunkiin suurmielenosoituksia pääministeri Nawaz Sharifia vastaan. Ne olivat käynnistyneet Panaman papereista, vaikkei kai Nawazin korruptio ole voinut kellekään Pakistania seuranneelle yllätyksenä tulla. Imran Khanin naamoja näkyi kuitenkin nyt kaikkialla ja omatkin pakistanilaistuttavani näyttivät olevan hänen kannattajiaan.

Vietimme suuren osan päivästä Islamabadin takana avautuvilla metsäisillä Margalla-kukkuloilla, jotka tulivat minulle tutuiksi iltojen ja viikonloppujen retkeilykohteena neljätoista vuotta sitten. Jokunen uusi ravintola oli kohonnut kukkulaketjujen harjalle, mutta muuten tämä luonnonkaunis alue oli ilokseni säilynyt ennallaan. Luontopolut risteilivät yhä eri kasvillisuusvyöhykkeillä – laaksonpohjien viidakoissa, keskirinteiden macchiatyyppisessä pensaikkomaastossa ja ylärinteiden mäntymetsissä. Alueella on hyvin helppo nähdä monia eksoottisia lintulajeja ja koska kevät ei ollut vielä muuttunut paahtavaksi kesäksi, ne olivat myös oikein hyvin äänessä. Turkoosisepät ja savupriiniat eivät lakanneet monotonista lauluaan edes kuumimman alkuiltapäivän ajaksi. Eräitä nisäkkäitäkin näkee alueella helposti, esimerkiksi makakeja ja villisikoja.

Eräs Daman-e Kohin luontopoluista avaa kauniin näkymän Islamabadin suurelle Faisal-moskeijalle, jonka suihkulähdepihalla kymmenet lapset aikoinaan halusivat kätellä minua, tervehtivät englanniksi ja tiedustelivat, olinko kiinalainen vai japanilainen. Ihmettelin kysymystä varsinkin sen toistuessa useammalta lapselta, ja kysyin lopulta heiltä, näytänkö minä heistä aasialaiselta. En saanut vastausta.

Illemmalla menimme Rawal-järven rannalle. Se oli neljätoista vuotta sitten toinen säännöllinen retkipaikkani, jossa näin monenlaisia mielenkiintoisia kosteikko- ja viidakkolintuja. Ihmettelin jo silloin, kuinka suuri ja kaunis järvi niin lähellä kahta suurkaupunkia – Islamabadia ja Rawalpindiä – saattoi olla säilynyt niin hiljaisena. Tapasin sen poluilla yleensä korkeintaan muutaman kalastajan. Nyt asiat olivat muuttuneet dramaattisesti. Suuri osa aiemmin viidakon peitossa olleita rantoja oli otettu virkistyskäyttöön. Oli rantaa seuraavia romanttisia mutta asfaltoituja polkuja, hattaroiden ja limsan myyjiä, polkuveneitä ja muuta, ja tietysti satoja viikonlopunviettäjiä.

Tavallaan oli väistämätöntä, että paikka tulisi otetuksi virkistyskäyttöön. Ilokseni järven molemmissa päissä on kuitenkin yhä säilynyt kosteikkoa, johon ei ole kajottu, ja ylilentävistä haikaroista päätellen järvi ei ole ainakaan täysin tyhjentynyt runsaasta linnustostaan. Järven rantaan oli myös rakennettu suuri lintupuisto, jossa oli jonkin verran eksoottisia lajeja, mutta onneksi suurimmaksi osaksi sellaisia lintulajeja, jotka elävät alueella myös villeinä. Hyvien valokuvien ottamiseen noista lajeista lintupuisto soveltuu hyvin. Ja lapsilla näytti olevan siellä hauskaa. On aina ilahduttava asia, että lapset kiinnostuvat eläimistä ja luonnosta. Hamppua kasvaa Pakistanissa kaikkialla rikkaruohona.

Lääkäriystäväni lopulta saavuttua iltalennolla matkustimme asianajajan autolla pohjoiseen Khyber-Pakhtunkhwan osavaltion toiseksi suurimpaan kaupunkiin Mardaniin, josta perhe on kotoisin. Majoituimme perheen kartanomaiseen taloon, jossa pataanien perinteen mukaisesti elää useampia sukupolvia. Naiset eivät näyttäydy vieraille, vaan vieraat majoitetaan erilliseen kerrokseen, jossa on vierashuone kullekin. Ystäväni vanhin veli, joka on nyt talon päämies, omistaa lannoitteiden tukkuliikkeen ja on siten merkittävä liikemies kaupungissa.

Maanantaina menimme käymään Takht-i Bahissa, buddhalaisen linnoitusluostarin raunioilla Mingoran suunnalla. Sielläkin oli paljon lintuja, mm. vuoripyitä, intiantaskuja, pihataskuja ja sinirastaita. Kävimme myös syömässä kebabia ja naania sekä Mardanin parhaassa pirtelöpaikassa.

Tiistaina lähdimme Murree-vuorille, joilla vaeltamisesta minulla niin ikään oli nostalgisia muistoja. Kävimme Murreessa ja Nathiagalissa ja kuljimme sitten Pakistanin kuudenneksi kauneimmaksi rankatun luontopolun vuoristometsien halki Ayubiasta Dungagaliin. Tämä vesiputkireittinä tunnettu luontopolku osoittautui tähän aikaan vuodesta mitä parhaaksi monien vuoristometsäin lajien näkemiseen. Molemmat paikalliset fasaanilajit, teräsfasaani ja töyhtöfasaani, esiintyvät Ayubian kansallispuiston alueella melko yleisinä, samoin näyttävä himalajanloistoharakka. Metsissä on monia lajeja tikkoja ja tiaisia, mutta samalla myös eksoottisempien linturyhmien edustajia, kuten pikku- ja kirjonaurutimaleja, kuningasseppiä sekä himalajankaijoja. Illaksi menimme Mansehran kaupunkiin, jossa paikallinen kontakti, muuan kirurgi, majoitti meidät sikäläisen sairaalan turvataloon.

Seuraavana päivänä tutustuimme Abbottabadin ja Hazaran maakuntien vuoristoalueisiin. Mielessämme kävi Abbottabadissa kysyä, missä Osama bin Ladenin talo sijaitsi, mutta päätimme lopulta olla herättämättä turhaa huomiota sellaisen nähtävyyden kyselemisellä. Ajoimme sen sijaan Thandianin kylään ylös vuorille ja katselimme sieltä Azad Kashmiriin avautuvaa näkymää. Turkoosisieppo ja kanelivarpuset laulelivat rotkon puissa. Paluumatkamme Mardaniin kulki Hazaran, Haripurin ja Swabin kauniiden kukkulamaisemien halki. Pysähdyimme Induksen padolle ja syömään Tarbelan patojärven rantaan kalaravintolaan.

Viimeinen päiväni Pakistanissa kului pääosin Mardanissa. Tapasin paikallisen professorin, kävin lääkäriystäväni sukulaisten maatilalla ja pelloilla sekä kuriiritoimistossa lähettämässä joulukuussa hankkimani kameran lukiosta valmistuneelle runoilijaystävälleni, jonka kotipaikkakunta valitettavasti oli niin kaukana ja vaarallinen, ettemme lähteneet siellä fyysisesti käymään. Seuraavana aamuna lähdimme takaisin Islamabadiin ja lentokentälle. Dubaissa tapasin tällä kertaa pitkän ravintolaillan merkeissä libanonilaisen ystävättären. Seuraavana aamuna lensin Kiovaan, vain lähteäkseni taas seuraavana päivänä, toukokuun ensimmäisenä, ajamaan pidemmän kaavan kautta Euroopan halki kohti Suomea.

Ei kommentteja: