perjantai 9. helmikuuta 2018

Floresilla

Pienet Sundasaaret ovat oma maailmansa Isoihin verrattuina. Luonnonmaantieteellisessä mielessä ne muodostavat ketjuna Wallace-linjalta aina Lydekker-linjalle asti ulottuvan vaihettumisvyöhykkeen, jossa orientaalinen eliömaantiede vaihtuu asteittain oseanialaiseksi.

Niinpä Pienten Sundasaarten ketjun länsipäässä sijaitseva Bali on eliömaantieteellisesti vielä aivan jaavalainen, vaikkakin siellä esiintyy jo ensimmäinen mesikkolaji, indonesianmesikko (balinmesikko). Saariketjun itäpäässä Timorilla ollaan sen sijaan jo hyvinkin australaasialaisissa tunnelmissa, varsinkin mitä lintumaailmaan tulee.

Pienten Sundasaarten keskivaiheilla sijaitsevalla Floresilla ollaan vaihettumisen puolivälissä: runsas puolet lajistosta on vielä aasialaista, mutta monet yleisimmistä aasialaisista linturyhmistä, kuten bulbulit ja timalit, puuttuvat. Tilalle on tullut leimallisen oseanialaisia linturyhmiä, kuten mesikoita ja viheltäjiä.

Floresin nisäkäslajisto on kokenut mullistuksen joskus samoihin aikoihin, kun Homo sapiens sinne veneillä rantautui. Siellä elänyt pienikasvuinen floresinihminen (Homo floresiensis), liikanimeltään hobitti, eli vielä pitkään rinnakkain nykyihmisen kanssa, kunnes hävisi, todennäköisesti esi-isiemme sukupuuttoon tappamana. Samalla hävisi myös muu alkuperäinen megafauna: kääpiöstegodontit, jättiläismarabut ja jättiläisrotat. Viimeiset kaksi jättiläisrottaa ja ulkosaarille vetäytynyt jättiläisvaraani ovat yhä elävien kirjoissa, mutta Floresin pääsaaren ovat vallanneet sinne samoihin aikoihin ihmisen kanssa saapuneet jaavanhirvet, käsnäsiat, pitkähäntämakakit, vesipuhvelit ja sivettikissat.

*   *   *

Kulttuurimaantieteellisesti Pienet Sundasaaret ovat niin ikään kiehtova alue. Indonesia on muslimienemmistöinen jättiläismaa, mutta suurin osa sen muslimiväestöstä asuu Isoilla Sundasaarilla, varsinkin Jaavalla ja Sumatralla. Balilla väestön enemmistö on hinduja, joiden lisäksi on vähemmistöinä muslimeja, katolisia kristittyjä, protestanttisia kristittyjä ja buddhalaisia. Seuraava saari, Lombok, on muslimienemmistöinen, mutta siellä on merkittävä hinduvähemmistö. Sitä seuraava isompi saari, Sumbawa, on konservatiivinen muslimisaari, kun taas muista eristyksiin etelään jäävä Sumba tunnustaa yhä suurelta osin luonnonuskontoja.

Flores ja Timor ovat vahvasti kristillisiä. Floresilla yli 80 % väestöstä on katolisia kristittyjä, jollaisiksi floresilaiset kääntyivät ensimmäisen eurooppalaisen siirtomaavalloittajansa Portugalin vaikutuksesta. Kun Hollanti myöhemmin valtasi Floresin portugalilaisilta, he eivät jostain syystä vaivautuneet käännyttämään väestöä protestanteiksi, ja floresilaisten kieliinkin jäi paljon latinalaisia vaikutteita. Timorilla kävi toisin. Portugali ja Hollanti kiistelivät saaresta kiivaasti ja jakoivat sen lopulta kahtia. Portugalin hallintaan jäänyt Itä-Timor pysyi katolisena, kun taas Länsi-Timor kääntyi hollantilaisten vaikutuksesta protestanttiseksi. Saarenpuoliskojen vihanpito, jonka eurooppalaiset olivat istuttaneet, jatkui Indonesian itsenäistyttyä ja maailmanpolitiikan suurvaltojen tukiessa eri puoliskojen sissiliikkeitä, kunnes lopulta vuonna 2002 Indonesia lopulta myöntyi Itä-Timorin itsenäisyyteen.

Katolisuudestaan huolimatta Flores ei koskaan sanottavammin kapinoinut itsenäistymisen puolesta. Koska se oli liitetty Hollannin siirtomaavaltaan, se muiden Hollannin alueiden tavoin itsenäistyi osana Indonesiaa toisen maailmansodan jälkeen. Tuolloin Floresilla kannatettiin vahvasti Indonesian itsenäisyysliikettä. Se, ettei kristitty saari ole tavoitellut itsenäisyyttä Indonesiasta, voi liittyä siihen, että Timorin tavoin myös Flores on sisäisesti jakautunut: Floresilla puhutaan vähintään viittä eri alkuperäiskieltä (ja lisäksi muualta Indonesiasta tulleiden muuttajien kieliä), ja saaren väestö jakautuu ainakin seitsemään etniseen ryhmään. Itse ehdin tällä kertaa matkustaa vain saaren läntisimmän kansan, manggaraiden, alueella, joka jakautuu kolmeen piirikuntaan: Länsi-, Keski- ja Itä-Manggaraihin (pääkaupungit Labuan Bajo, Ruteng ja Mborong).

*   *   *

Manggarait tuntuivat olevan itsetietoista ja ylpeää väkeä, mutta sellaisina myös helppoja tutustua. He korostivat mielellään kristillisyyttään ja sitä, etteivät ole muslimeja kuten jaavalaiset, mutta muuten heidän suhtautumisensa Indonesian dominoivaan saareen ei ollut mitenkään vihamielinen. Pikemminkin Flores tuntui toivottavan tervetulleeksi Jaavan ja Balin kautta saarelleen tulevan kaupan, turismin ja taloudellisen kehityksen.

Sille, joka etsii luonnonkauneutta ja rauhaa, Flores on ihanteellinen matkakohde. Matkailuala on riittävän kehittynyt, että matkailija löytää saarelta hyvän ja kattavan majoitus- ja liikenneverkoston. Matkailuelinkeinojen parissa työskentelevät ihmiset ovat kielitaitoisia. Muuten Floresilla ei sitten juuri osatakaan englantia eikä usein edes Indonesian kansallista lingua francaa, bahasaa. Kuunnellessani manggaraita korvaani soi usein kielen omituisen italialainen aksentti, jota sinne tänne ripotellut portugalilaiset lainasanat korostivat.

Samoin kuin Pohjois-Borneolla, Floresilla matkailusta teki miellyttävän kohtalaisen alhainen väentiheys - saarella on 1,8 miljoonaa asukasta, mikä Indonesiassa (ja yleensä Kaakkois-Aasiassa) on vähän. Saaren päästä päähän vievä Trans-Flores -maantie on hyvässä kunnossa, muu tieverkosto useimmiten luonnehdittavissa lähinnä kärrypoluiksi, joilla on varsinkin sadekaudella hyvä olla neliveto. Alkuperäismetsä peittää vielä huomattavaa osaa Floresista, vaikkakin metsästyspaine näytti olevan korkea, etenkin isompia ja näkyvämpiä lajeja kohtaan.

*   *   *

Länsi-Manggarain pääkaupunki Labuan Bajo on saaren tärkein turistisolmukohta. Sinne saapuu suurin osa Jaavalta ja Balilta tulevista lennoista, ja sieltä lähtevät veneet Floresinsalmessa sijaitseville Komodon ja Rincan saarille, jotka ovat osa Komodon kansallispuistoa.

Labuan Bajo (eli Bajo) on mitä idyllisin pieni satamakaupunki, joka reunustaa sinisenä välkehtivän lahden pohjukkaa. Maisema avautuu eteen heti ylängöllä sijaitsevalta lentokentältä mutkittelevaa tietä alas kaupunkiin ajaessa: kimalteleva vesi, lahdella kelluvat monenlaiset kalastaja-, huvi- ja matkustaja-alukset, taustalla kohoavat vuoristoiset pikkusaaret. Pikkukaupungin rantakatu on täynnä kauppakojuja, ravintoloita ja hipsterikahviloita, hieman ylempänä, eri puolilla, sijaitsevat kalatori ja kansallispuiston päämaja.

Bajosta pääsee monenlaisilla venekyydeillä Komodolle - samoin kuin toiselle saarelle Rincalle, joka on metsättömämpi ja jolla elelee muun muassa laumoittain villihevosia. Suurin osa matkailijoista menee Komodolle Bajon lukuisten matkatoimistojen tarjoamilla pakettimatkoilla, ottavat muutaman kuvan lohikäärmeiksi (ora) nimitetyistä jättiläisvaraaneista ja jatkavat sitten rannoille tai riutoille. Oman erityisintressini vuoksi vuokrasin itselleni kokonaisen veneen päiväksi, jotta en olisi sidottu minkään ryhmän mukana kulkemiseen.

Merellä Floresin ja Komodon välissä tarjoutui mahdollisuus monenlaisten merilintujen näkemiseen, joskin vuodenaika ilmeisesti oli väärä fregattilinnuille ja tyrskyliitäjille. Töyhtötiiroja pyyhki paljon, ruskosuulia vähemmän. Avoimella merellä oli suurina lauttoina talvehtivia vesipääskyjä. Lisäksi veneestä käsin näki Komodoa pienempien pikkusaarten rannikoilla mm. valkokeisarikyyhkyjä, korallihaikaroita, valkomerikotkia ja bramiinihaukkoja.

Komodolla ei ollut lainkaan vaikeaa löytää jättiläisvaraaneja. Useita yksilöitä hengaili pysyvästi metsänvartijain päämajan ympäristössä. Varaanit ovat itse asiassa vaarallisia, minkä vuoksi kansallispuiston alueella on pakko ottaa mukaan metsänvartija - maksullista muttei liian kallista. Heillä on kaksihaarainen keppi suojaksi varaanien hyökkäyksiltä. Koska varaanit triggeröityvät verenhajusta, varoitetaan sinne saapuvia, että haavoittuneiden tahi kuukautisilla olevien naisten ei kannata lainkaan lähteä maastoon.

Koska Komodo on suojelualuetta, lintumaailma on rikas. Saaren kuuluisin lintulaji on sulawesinkakadu, jolle Komodo on yksi harvoista jäljellä olevista luonnonpopulaatioista. Aasiassa rehottava häkkilintukauppa on hävittänyt lajin suurimmasta osasta alun perin koko itäisen Sundasaariston kattanutta levinneisyyttään. Komodolla kakaduja vielä elää kohtalaisina parvina, mutta metsänvartijat joutuvat suojelemaan niitä asein salapyytäjiltä. Korruptio voisi helposti hävittää koko kannan vuodessa, kuten monessa muussa paikassa (mm. kaikilla Floresin pääsaaren pesimäpaikoilla) on jo tapahtunut.

Myös viherkeisarikyyhky, indonesianseeprakyyhky, floresindrongo ja isokaljumesikko ovat saarella hyvin yleisiä ja helposti nähtäviä. Metsissä kaivelevat australianisojalat suuria pesäkumpujaan. Siellä elää myös yhdyskunta paksunokkavariksia, jotka on taikauskon vuoksi hävitetty suurimmasta osasta pääsaarta. Nisäkkäätkin ovat Komodolla runsaita, erityisesti kaikkialla käyskentelevä jaavanhirvi, joka on jättiläisvaraanin tärkein saaliseläin.

*   *   *

Matka Bajosta Rutengiin kulkee mutkittelevia teitä halki metsäisten kukkuloiden ja vuorten sekä riisipeltojen ja hedelmätarhojen täyttämien laaksojen. Puarlolon metsät ovat hämmästyttävän lintuisia ja niissä pääsee helposti näkemään endeemisen floresinmonarkin. Alueen metsät kuuluvat osana Mbelilingvuoren suojelualueeseen. Puolimatkassa kohti Rutengia, maatalousvaltaisessa laaksossa, sijaitsee Lemborin pikkukaupunki, joka tarjoaa hyvin pysähdyspaikan lounaalle.

Sisämaan ylängöllä sijaitseva Ruteng on Manggaraimaan keskus ja suurin kaupunki katedraaleineen ja lukuisine kirkkoineen. Netistä hakemani majatalon omistaja oli lähtenyt liiketoimiin muualle ja paikkaa hallinnoi kaksi hilpeää paikallisen turismiyläasteen oppilasta. Siinä ei kuitenkaan ollut mitään valittamista, sillä he paitsi osasivat englantia, myös halusivat ehdottomasti sitä käyttää, valistaen auliisti kaikesta hyödyllisestä maan ja taivaan välillä.

Ruteng on ihanteellinen tukikohta lukuisiin hyviin lintupaikkoihin muutaman kymmenen kilometrin säteellä kaupungista. Vuoristometsät ovat paras paikka Floresin endeemisten lajien löytämiseen, eikä moni niistä jäänytkään minulta löytämättä. Maatalousmaisemista löytää enemmän yleissundalaista lajistoa. Myös luola, josta floresinhobitti aikoinaan löydettiin, samoin kuin paikan yhteydessä oleva pieni museo, ovat Rutengista lyhyen matkan päässä sijaitsevassa kylässä. Tie sinne tosin on siinä kunnossa, että suosittelen maasturia.

Kunnon matkaan kuuluu aina myös ihmisen henkistä matkaa symboloiva kiipeäminen vuorelle. Floresilla hyvä paikka tällaiselle kohottautumiselle on Ranakavuori, joka ei ole kaukana Rutengista. Vuoren juurella on kylä, josta kiipeämisen voi aloittaa, ja sen rinteitä peittävät naavaiset sademetsät. Puolimatkassa huipulle on mystinen pieni järvi kiljahtelevine apinoineen. Siitä eteenpäin Via Dolorosaa kuvaavilla, jo kauan sitten luonnon valtaamilla kristillisillä monumenteillä reunustettu polku, joka lopulta palkitsee sitkeän kiipeäjän henkäsalpaavilla näkymillä metsäisiin laaksoihin, sumuisille vuorenhuipuille ja niiden takana siintävälle merelle.

Aivan huipulla sijaitseva kappeli on omassa opettavaisuudessaan jonkinlainen antikliimaksi. Se on ilmeisesti rakennettu joskus pari vuosikymmentä sitten kristilliseksi yöpymismajaksi pyhiinvaeltajille ja päästetty sen jälkeen rapistumaan monsuunien runtelemaksi kummitustaloksi täynnä siellä vierailleiden teinien seurankaipuisia graffiteja. Yhdessä huoneessa kohtasin kuitenkin Valkean Naisen. Kaaoksen keskellä yksi pieni alttari oli pidetty siistinä ja sitä vartioi lapsen kokoinen Neitsyt Marian patsas, jonka luo kävijät olivat tuoneet kirjeitä, rukouksia ja runoja. Joku oli tuonut islamilaisenkin rukouksen, ehkä kävijä joltain toiselta saarelta.

Floresin vuorimetsäin lintujen joukossa monenlaiset rillit ovat yleisimpiä. Tavanomaisen näköisten Zosteropsien lisäksi saarella on useita lajeja jännännäköisiä Heleia-suvun rillejä: floresin-, viirupää-, töyhtö- ja valkokulmarillejä. Yleisten talvehtijoiden kuten lapin- ja kamtšatkanuunilintujen joukossa puissa puikkelehtii punasieppokerttuja ja floresinuunilintuja. Endeemisiä tai melkein endeemisiä käpinkäisiä on kaksi ja minivettejä yksi laji. Mesikoita on ainakin kolmea lajia. Floresinviuhka on yleinen.

*   *   *

Rutengista jälleen etelää kohti Mborongiin (tai Borongiin) matkustettaessa on pian Rutengin jälkeen kaunis kraatterijärvi Rana Mese ympäröivine suojeltuine metsäalueineen; erinomainen lintupaikka, jossa esimerkiksi viherviidakkokanan runsaus kertoo siitä, että metsästys on kontrollissa.

Itä-Manggaraissa oli meneillään vaalit. Kylissä oli äänekkäitä kyläkokouksia ja ehdokkaiden kannattaja-autokunnat kruisailivat vuoristoteitä pitkin karnevaalitunnelmissa.

Kisolin alue on hyvä tukikohta tutustua Mborongista itään sijaitsevien rannikkoalueiden linnustoon, joka eroaa Rutengin linnustosta siinä, että kyse on alankometsistä. Lajisto oli paljolti samanlaista kuin Komodolla, erilaista kuin Rutengissa. Kisolissa ja Ndekivuoren alarinteillä on kuitenkin erinomainen mahdollisuus nähdä endeemistä floresinvarista samoin kuin kaunopittaa. Kylien hedelmäistutukset ovat helpoin paikka löytää papukaijoja, kuten floresinriippukaijaa ja viherluria. Kakadu on täältä valitettavasti jo hävinnyt.

Tiet olivat usein niin huonossa kunnossa, ettei autokuskini suostunut lähtemään niitä ajamaan pomonsa maasturilla. Mutta eipä siinä mitään, kävelin hilpeästi rallatellen tropiikin suopeassa kuumuudessa, jota silloin tällöin rankkasade viilensi. Tapasin kulkiessani ihmeissään hymyileviä ja tervehtiviä maanviljelijöitä ja koululaisia, sain kutsuja kahville ja kirkkoihin ja suuren kansansuosion ylittäessäni joen rahvaan tavoin kahlaten - jättäen maasturinsa mutaantumista hermoilleen Rayban-päisen kuskini hienohelmana odottamaan joen tuollepuolen.

*   *   *

Palattuani erinomaisen onnistuneen Floresin matkan päätteeksi Labuan Bajoon, minulle jäi vielä aamupäivän verran aikaa ja lähdin kansallispuiston päämajasta saamineni epämääräisine ohjeineni etsimään Dolatin soita, tavoitteenani nähdä saarilistaltani vielä suureksi osaksi puuttuneita haikaroita, rantakanoja ja kahlaajia.

Tämäkin paikka osoittautui kunnon kävelyreissuksi halki mutaisten polkujen ja riisipellonlaitojen, paikallisten ihmetellessä valkoista vierastaan. Varoiteltuja krokotiilejä ei näkynyt - vesipuhveleita senkin edestä. Riisipelloilla oli paljon sekaparvia manikkeja ja vaikka itse suoalue näyttikin joutuneen suurimmaksi osaksi viljelysten valtaan, oli siellä yhä paljon kosteikkolintuja: suomuviheltäjäsorsia, sulttaanikanoja, ojasuokanoja, kanelipikkuhaikaroita, jaavanriisihaikaroita ja pikkukukaaleja.

Kaatosade yllätti minut Dolatissakin, mutta koko matkan aikana vain yksi iilimato ehti sääreeni saakka. Retki oli oikein hyvä päätös Floresin-matkalleni, joka venyi alkuperäistä suunnitelmaani pidemmäksi, kun löysin avuliaita kontakteja ja paikkoja, joiden olemassaolosta en ilman heitä olisi tiennyt. Niinpä toinen kohdesaari, Timor, jäi seuraavaan kertaan.

Ei kommentteja: