Olin viikko sitten jälleen kolme päivää Öröllä. Yhteysalus Kasnäsistä ja majoitus tällä kertaa vajan sijaan oikeassa talossa, jossa oli vuoteet, keittiö ja kaikki. Mukana olivat serkkuni ja turvatalossani asuva tyttö, biologeja molemmat. Yksi tutkii saarella yöperhosia, toinen lantakuoriaisia. Minä taas vain hengailin, chillailin luonnonkauniissa maisemissa, katselin lintuja ja luin Akuninin kirjaa Ei jätä hyvästi, joka sijoittuu Venäjän sisällissodan vuosiin 1918-1919.
Säät suosivat. Vain yhtenä yönä oli rajua sadetta, mutta se oli lakannut aamuun mennessä. Saari oli vehreimmillään ja kukkeimmillaan. Lintumaailmassa oltiin tosin jo syvällä pesinnässä, joten lintuja näki vähemmän kuin aiemmin. Hyönteissyöjien määrät ovat myös ylipäätään romahtaneet Suomessa usean peräkkäisen paskan kesän vuoksi, eikä viime vuoden hyvä kesä ole vielä korjannut asiaa. Esimerkiksi saarella aiemmin runsaita pikkulepinkäisiä näki nyt paljon vähemmän, vaikka olivat ne kyllä asemissaan.
Sen sijaan yksi saaren lehtovehreyteen mieltyneistä tyyppilajeista, kultarinta, oli jälleen läsnä runsaana, virtuoosimaisia laulunäytteitään vedellen. Ilahduttavaa oli myös isokäpylintujen mukava määrä - niitä tuntui kutsuäänistä päätellen olevan enemmän kuin pikkukäpylintuja. Minulle tuli saaripinnaksi myös idänuunilintu, joita oli ainakin kolme laulavaa yksilöä. Myös yleisemmät uunilinnut - pajulintu, tiltaltti ja sirittäjä - olivat kaikki edustettuina.
Kahlaajia ei tällä kertaa juuri näkynyt - lukuun ottamatta paikallisesti pesiviä lajeja (meriharakkaa, rantasipiä, tylliä, töyhtöhyyppää ja punajalkavikloa). Korpitkin olivat vähissä - ja ehkä sen vuoksi varikset puolestaan runsaampia kuin ennen. Peippolintuja, jotka eivät ole kärsineet hyönteiskadosta siinä määrin kuin hysyt, oli varsin runsaasti ja monia yleisiä lajeja. Erikoisin oli urpiainen, jota en odottanut löytäväni saarelta kesäkuussa. Petolinnut jäivät tällä kertaa nuolihaukkaan.
Huolimatta saaristoluonnon ankarista olosuhteista soimme itsellemme laatuateriat grillaamalla saaressa entrekoottia ja juomalla sen kanssa mitä mainiointa Bordeaux'ta.
Helsinkiäkin ilmat ovat hellineet. Grillikautemme on jatkunut kesäisissä merkeissä. Olin viikon verran lomalla ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en lähtenyt lomalla mihinkään (mainittua saarta edemmäs) vaan pysyin kotona. Syyt lähinnä taloudelliset - Suomi on rokottanut ankarasti talouttani ja uuden hallituksen myötä odotettavissa on vain vaikeampia aikoja.
Alussa mainitussa Akuninin kirjassa on mieskirjailijalta poikkeuksellisen kauniisti kirjoitettu naishahmo, jonka mielenmaiseman kautta asioita tarkastellaan tarinan edetessä Ukrainan suurten jokien maisemiin ja valkokenraali Denikinin hallitsemaan Harkovaan. Tämä naisen silmin miehisen sotatantereen tarkastelu inspiroi minua ottamaan taas esiin pitkään laiminlyötynä lojuneen romaanitrilogiani - miettiessäni miltä tarina näyttäisi naishahmon kautta kirjoitettuna.
Säät suosivat. Vain yhtenä yönä oli rajua sadetta, mutta se oli lakannut aamuun mennessä. Saari oli vehreimmillään ja kukkeimmillaan. Lintumaailmassa oltiin tosin jo syvällä pesinnässä, joten lintuja näki vähemmän kuin aiemmin. Hyönteissyöjien määrät ovat myös ylipäätään romahtaneet Suomessa usean peräkkäisen paskan kesän vuoksi, eikä viime vuoden hyvä kesä ole vielä korjannut asiaa. Esimerkiksi saarella aiemmin runsaita pikkulepinkäisiä näki nyt paljon vähemmän, vaikka olivat ne kyllä asemissaan.
Sen sijaan yksi saaren lehtovehreyteen mieltyneistä tyyppilajeista, kultarinta, oli jälleen läsnä runsaana, virtuoosimaisia laulunäytteitään vedellen. Ilahduttavaa oli myös isokäpylintujen mukava määrä - niitä tuntui kutsuäänistä päätellen olevan enemmän kuin pikkukäpylintuja. Minulle tuli saaripinnaksi myös idänuunilintu, joita oli ainakin kolme laulavaa yksilöä. Myös yleisemmät uunilinnut - pajulintu, tiltaltti ja sirittäjä - olivat kaikki edustettuina.
Kahlaajia ei tällä kertaa juuri näkynyt - lukuun ottamatta paikallisesti pesiviä lajeja (meriharakkaa, rantasipiä, tylliä, töyhtöhyyppää ja punajalkavikloa). Korpitkin olivat vähissä - ja ehkä sen vuoksi varikset puolestaan runsaampia kuin ennen. Peippolintuja, jotka eivät ole kärsineet hyönteiskadosta siinä määrin kuin hysyt, oli varsin runsaasti ja monia yleisiä lajeja. Erikoisin oli urpiainen, jota en odottanut löytäväni saarelta kesäkuussa. Petolinnut jäivät tällä kertaa nuolihaukkaan.
Huolimatta saaristoluonnon ankarista olosuhteista soimme itsellemme laatuateriat grillaamalla saaressa entrekoottia ja juomalla sen kanssa mitä mainiointa Bordeaux'ta.
Helsinkiäkin ilmat ovat hellineet. Grillikautemme on jatkunut kesäisissä merkeissä. Olin viikon verran lomalla ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en lähtenyt lomalla mihinkään (mainittua saarta edemmäs) vaan pysyin kotona. Syyt lähinnä taloudelliset - Suomi on rokottanut ankarasti talouttani ja uuden hallituksen myötä odotettavissa on vain vaikeampia aikoja.
Alussa mainitussa Akuninin kirjassa on mieskirjailijalta poikkeuksellisen kauniisti kirjoitettu naishahmo, jonka mielenmaiseman kautta asioita tarkastellaan tarinan edetessä Ukrainan suurten jokien maisemiin ja valkokenraali Denikinin hallitsemaan Harkovaan. Tämä naisen silmin miehisen sotatantereen tarkastelu inspiroi minua ottamaan taas esiin pitkään laiminlyötynä lojuneen romaanitrilogiani - miettiessäni miltä tarina näyttäisi naishahmon kautta kirjoitettuna.
2 kommenttia:
Kappas, oltiin samaan aikaan saarella. Linnuista en kyllä pahemmin ymmärrä mitään mutta muutenkin luonto tarjosi kyllä saarella parastaan.
Vaikkakin aloin seurata blogiasi Ukrainan tilanteen jälkimainingeissa niin on sinun reissutarinasi mitä mainiointa ajan vietettä. o7
Maailma on niin pieni ja Örö vielä pienempi, ja kuitenkin suuria molemmat.
Lähetä kommentti