Minulle on joskus takavuosina jäänyt jostain divarista käteen John Goodersin vanha kirja Euroopan lintupaikoista (Where to Watch Birds in Europe). Se on kirjoitettu 70-luvulla kylmän sodan aikana, joten Itä-Euroopan valtioista tiedot ovat parhaimmillaankin hataria. Ex libris -tietojen mukaan olen ostanut kirjan paikasta nimeltä Lakewood, mutta muistini ei sen enempää kerro. Divarikamaa se on ollut jo ostettaessa, ja suunnattu amerikkalaisille ja briteille. Joka tapauksessa tuo vanha kirja on palvellut pitkään ja hyvin monenlaisten hyvien lintupaikkojen löytämisessä, koska en periaatteessa tarvitse kuin paikan nimen, niin löydän sen sitten kartoilla ja navigaattoreilla.
Belgian takatalvi on ohi - se kesti muutaman päivän - joten lintupaikkojen katsastus saa jatkua kunnes maanantaiaamuna on taas aika palata sorvin ääreen. Metaforisesti toki, koska työpaikkani on jo yli vuoden verran ollut kotona.
Kalmthoutin nummien (Kalmthoutse Heide) suojelualue kattaa noin 60 neliökilometrin verran nummi- ja metsämaita sekä joitain järviä sekä Belgian että Alankomaiden puolella, Antwerpenistä pohjoiseen. Belgian puolella lähin paikkakunta on Kalmthout, Alankomaiden puolella Ossendrecht, ja Putten kylän keskeltä menee valtionraja. Alue kattaa sekä tupasheinäistä että kanervaista nummea samoin kuin mänty- ja pyökkimetsiä. Myös koivua kasvaa alueella paljon.
Villit suurnisäkkäät rajoittuvat nykyään villisian ja metsäkauriin kokoluokkaan, mutta nummialueita pitävät avoimina laiduntavat lampaat ja perinnekarja. Gooders mainitsi tämän alueen pesimälinnustoon kuuluvan mm. sarvipöllön, palokärjen ja jopa teeren. Kaksi ensimmäistä näyttävät elävän siellä yhä tänä päivänä - teertä epäilen. Alueen kosteikkolinnustoa rikastavat maantieteellisesti melko lähellä sijaitsevat Reinin, Schelden ja Maasin suistot, joista suurin osa sijaitsee Alankomaiden puolella.
Pitkän covidin vuoksi kärsin unihäiriöistä, joten joudun uneen vajotakseni käyttämään kemiallisia apukeinoja. Joskus ne toimivat liian hyvin, etenkin jos olen turvautunut niihin vasta tuntikausia turhaan sängyssä pyörittyäni, enkä herää lainkaan aamulla. Työpäivisin asia onneksi korjautuu herätyskellolla, mutta nyt kun olen ollut pääsiäislomalla, en ole keinotekoista herätystä halunnut asettaa. Niinpä tämä oli niitä päiviä, jolloin pääsin maastoon saakka vasta iltapäivällä. Mutta ei siinä mitään - olin nummilla iltapäivästä pimeän tuloon saakka, sarvipöllöä ajatellen. Ja kuka tietää vaikka tuollaisessa paikassa huutelisi minervanpöllö tai paksujalkakin.
No, mitään kolmesta yölinnusta en lopulta löytänyt. Kaikenlaista muuta kivaa kyllä. Sain jälleen neljä uutta lintulajia Belgian listalleni. Niistä majesteetillisin oli epäilemättä palokärki, joka näyttäytyi hämärän jo alkaessa hiipiä maisemiin - ensin jylhästi huutaen, sitten lentäen hyvälle kiikarietäisyydelle mäntyyn. Vähän ennen palokärkeä kukkui kevään ensimmäinen käki. Lisäksi näin nummella kaksi Belgian listalleni uutta pikkulintua, jotka tosin molemmat maiseman suhteen loogisia: ruskourpiaisen ja mustapäätaskun.
Näiden kohokohtien lisäksi kiuruja ja kirvisiä oli liikkeellä paljon, samoin pajulintuja. Järvillä oli sini-, lapa- ja ristisorsaa, selkälokkeja, merihanhia sekä tavanomaiset kanadan- ja niilinhanhet. Jossain huusi isokuovi.
Palokärki oli läntisin tähän asti näkemäni ja sen vuoksi sallin itselleni kahvin ja kruasantin. Pieniä jäljellä olevia paheita. Koronan takia niitä ei toki voi nauttia kahviloissa, vaan maski naamalla noudettuna oman auton yksityisyydessä. Kuuntelen Korpiklaania, josta minua muistutti muuan lviviläinen šakinpelaaja. Jostain syystä länsiukrainalaiset ovat erityisen kovia Korpiklaanin fanittajia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti