Olin myös Kenian pääkaupungissa Nairobissa, mutta siellä vain yhden yön ja yhden päivän, ja se päivä oli juoksemista kokouksesta toiseen. Ehdin sentään aamuvarhain tarkistaa kahden hotellin puutarhat ja erikoisimpia löytämiäni lintuja olivat afrikankeisarikalastaja ja nuori rosvohaukka.
Olin puolitoista viikkoa Sudanissa. Täytyy sanoa, että odotin paljon pahempaa. Aivan ensiksi on mainittava, että Sudanissa on vaurautta, varmaan suurelta osin öljytuloista, ja se myös näkyy varsinkin Khartumissa mutta muuallakin Sudanissa. Infrastruktuuri ja maatalouskin ovat kehittyneempiä kuin Etiopiassa. Ympäristön osalta on mainittava, että akaasiaa kasvavat puusavannit ovat monin paikoin säilyneet paljon paremmin kuin Etiopiassa. Mutta puhutaanpa ensi alkuun Khartumista, Sudanin pääkaupungista.
Khartumilla on vanhat juuret, mutta se kasvoi pääkaupungiksi vasta Muhammad Alin Egyptin valtakaudella 1800-luvulla. Khartum sijaitsee sopivasti Sinisen ja Valkean Niilin yhtymäkohdassa, jota voi tarkkailla joko keskustan puolelta Mughranin perhepuistosta tai sitten Omdurmanin puolelta Kahden Niilin moskeijasta. Kahden Niilin vedet virtaavat yhteisuomassa hetken aikaa vierekkäin, sekoittumatta.
Kävin Omdurmanissa Mahdin haudalla ja Khalifan synnyintalolla. Mahdi ja hänen seuraajansa Khalifa onnistuivat mahdilaisliikkeen aikana ravisuttamaan perinpohjaisesti koko islamilaista maailmaa ja vieläpä Eurooppaakin. Khartumin valtaus ja Sudanin päätyminen mahdilaisten valtaan pitkäksi ajaksi olivat suuri nöyryytys niin viktoriaaniselle Englannille kuin Egyptille ja Turkin sulttaanillekin. Mahdi ja Khalifa uhosivat marssivansa seuraavaksi Kairoon, Mekkaan, Medinaan ja Konstantinopoliin. Sen sijaan he marssivatkin Etiopian keisaria vastaan, jonka kylläkin voittivat ja surmasivat, mutta heikentyen niin, että pohjoisesta Niiliä myöten taas etelään vyörynyt englantilais-egyptiläinen armeija lopulta kukisti mahdilaiset, niittäen kymmeniätuhansia maahan Maxim-konekivääreillä.
Sattumoisin samalla taistelukentällä Omdurmanissa käytiin myös hiljattain taistelu Darfurista Khartumiin hyökänneitä kapinallisia vastaan.
Länsimaissa elää sellainen käsitys, että Sudania hallitsevat pohjoisen valkoiset arabit, jotka rasistisesti sortavat etelän, Darfurin ja idän mustia afrikkalaisia. Käsitys on varsin hullunkurinen, kun Niilinlaakson arabit pohjoiseen aina nuubialaisten alueille saakka ovat aivan yhtä mustia kuin Darfurin tai Nubavuorten kansat, mustempia kuin idän bežat ja rašaidat ja vain pieni osa väestöstä edustaa ulkonäöltään pohjoisafrikkalaisia rotupiirteitä. Sudan oli aikoinaan Afrikasta Välimeren alueelle suuntautuneen orjakaupan kauttakulkumaa ja Sudania nykyisin hallitsevat Niilinlaakson arabit lienevätkin arabeiksi kasvatettujen afrikkalaisten orjien jälkeläisiä.
Tai voi olla, että sudanilaiset arabit polveutuvat suhteellisen pienistä joukoista valloittajina saapuneita arabeja, mutta valloittajat koostuvat yleensä nuorista sinkkumiehistä, jotka paikoilleen asettuessaan ottavat paikallisia vaimoja ja niinpä mitokondriaalinen geeniperimä tulee äideiltä. Joka tapauksessa Sudanin kohdalla on suorastaan koomista puhua rasismista tai roduista, kun alue on kautta aikojen ollut erittäin voimakkaiden muuttoliikkeiden ja erisuuntaisten valloitusretkien temmellyskenttää.
Tiesittekö, että Sudanissa on enemmän pyramideja kuin Egyptissä? Sudanin alueelle nimittäin sijoittuvat muinaiset Kushin ja Meroen valtakunnat, jotka jatkoivat muinaisen Egyptin kulttuurisia ja uskonnollisia perinteitä sellaisinakin aikoina, jolloin varsinainen Egypti oli tilapäisesti milloin hyksojen, milloin assyrialaisten vallassa. Meroviittien imperiumi Sudanissa oli vielä roomalaisajalla itsenäinen imperiumi, Rooman eteläinen ja Etiopian pohjoinen naapuri. Nykyisin unohduksiin tuntuu painuneen myös Sudanin merkittävä kristillinen kausi, kun koptilaisuuteen kääntyneet nuubialaiset hallitsivat alueella kolmea kuningaskuntaa ennen kuin arabivalloittajat saapuivat Egyptistä käsin ja suufilaiset veljeskunnat käännyttivät vähitellen nuubialaiset islamiin.
Sudan on ollut islamilaisesta vallankumouksestaan vuonna 1989 lähtien yksi maailman kolmesta valtiosta, jossa islamistit ovat virallisesti islamilaisen vallankumouksen kautta saaneet vallan. Ne toiset kaksi olivat Iran vuodesta 1979 sekä Afganistan Talibanin valtakaudella 1995-2001. Kuitenkin jo 1990-luvun puolivälissä Sudanin islamismi väljähtyi yleiseksi autoritääriseksi sotilasvallaksi ja Hasan at-Turabi joutui epäsuosioon.
Islamilainen säännöstö on Sudanissa yhä tiukempaa kuin monessa muussa arabimaassa, muttei sittenkään kovin ahdasmielistä. Vaikka suurin osa naisista näytti käyttävän huivia, he käyttivät vain varsin vapaamielisiä huiveja, enkä puolentoista viikon aikana nähnyt ainuttakaan burkhaa. Eurooppalaisilta naisilta ei vaadittu huivin pitämistä. Alkoholia ei virallisesti saa Sudanissa, mutta asioista perillä olevat tiesivät, mistä pimeää arrakkia ja eritrealaisten salakuljettamaa viinaa ja olutta sai. Vesipiippukin on virallisesti kielletty, mutta vain virallisesti.
Vaikka Sudan on virallisesti islamistinen ja wahhabilaiset moskeijat loistavat valkeuttaan, suufilaiset veljeskunnat näkyvät ja kuuluvat kaikkialla erittäin selvästi. Eri veljeskunnilla on erivärisiä moskeijoita: sinisiä, vihreitä, kellanruskeita ja niin edelleen. Qadirilaiset ovat levinneet koko Sudaniin ja omintakeiset tifanilaiset ja khatmilaiset ovat peräti keskittyneet juuri Sudaniin. Pyörivät dervissit pitävät transsitanssejaan joka perjantai auringonlaskun aikaan Omdurmanissa.
Khartumissa on miljoonia kristittyjä. Heistä jotkut kuuluvat pieneen egyptiläis-koptilaiseen yläluokkaan, mutta suurin osa on Etelä-Sudanista, Etiopiasta ja Eritreasta tulleita köyhiä laittomia siirtolaisia ja pakolaisia, jotka kansoittavat alimpia ja huonoiten palkattuja ammatteja pääkaupungissa sekä yrittävät kerätä pimeillä töillä rahaa matkustaakseen salakuljettajien mukana eteenpäin Egyptiin, Libyaan ja kohti parempaa elämää, jonka uskovat löytyvän Persianlahdelta tai Euroopasta. Sudan on valtava kauttakulkumaa. Antiikin, keskiajan ja vielä 1800-luvun aikana sitä kautta kulki miljoonia orjia pohjoisille leveysasteille. Nyt sitä kautta kulkee ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti haluavat ala-arvoisiin töihin Eurooppaan ja arabimaihin.
Darfur on pikkuhiljaa rauhoittumassa mutta Etelä-Sudan taas kiihtyvässä määrin epävakautumassa, kun eteläsudanilaiset ovat jälleen alkaneet sotia toisiaan vastaan. Rauhansopimuksen jälkeen Etelä-Sudan on ollut käytännössä itsenäinen valtio. Entinen kapinapuolue pitää siellä nyt samantapaista yksinvaltaa kuin pohjoisen valtapuolue Khartumissa ja muiden etnisten ryhmien suuttumus Sudanin kansanvapautuspuoluetta hallitsevia etnisiä dinkoja vastaan on lisääntynyt. Samaan aikaan kansanvapautuspuolue osallistuu hallitukseen ja öljyrahojen jakamiseen Khartumissa, mutta öljyvarat ovat kummallisesti kadonneet ja Etelä-Sudan edelleen jäänyt rakentamatta, kansa ruokkimatta ja kansainvälisten humanitääristen avunantajien varaan. Afrikan pahimpia riistäjiä ovat jälleen kerran omat vallanpitäjät.
Kaiken huipuksi jälleen nostaa päätään jo monta kertaa lyödyksi uskottu piru: Pohjois-Ugandasta lähtöisin oleva Herran vastarinta-armeija, joka pitää itseään kristillisenä, mutta soveltaa merkillistä Raamatun tulkintaansa muun muassa ryöstämällä, raiskaamalla, pakkovärväämällä lapsia pahamaineisiin nuorisoarmeijoihinsa ja katkomalla viidakkoveitsin käsiä ja jalkoja vastustelijoilta. Nykyisin Herran vastarinta-armeijan johtajan uskotaan piileksivän Keski-Afrikan tasavallan alueella. Sieltä ja Kongosta käsin joukkio tekee iskuja Etelä-Sudaniin - aina sattumalta samana tai seuraavana päivänä kun jokin kylä on saanut humanitäärisen avustuslastin. Viidakkorumpu toimii.
Olin puolitoista viikkoa Sudanissa. Täytyy sanoa, että odotin paljon pahempaa. Aivan ensiksi on mainittava, että Sudanissa on vaurautta, varmaan suurelta osin öljytuloista, ja se myös näkyy varsinkin Khartumissa mutta muuallakin Sudanissa. Infrastruktuuri ja maatalouskin ovat kehittyneempiä kuin Etiopiassa. Ympäristön osalta on mainittava, että akaasiaa kasvavat puusavannit ovat monin paikoin säilyneet paljon paremmin kuin Etiopiassa. Mutta puhutaanpa ensi alkuun Khartumista, Sudanin pääkaupungista.
Khartumilla on vanhat juuret, mutta se kasvoi pääkaupungiksi vasta Muhammad Alin Egyptin valtakaudella 1800-luvulla. Khartum sijaitsee sopivasti Sinisen ja Valkean Niilin yhtymäkohdassa, jota voi tarkkailla joko keskustan puolelta Mughranin perhepuistosta tai sitten Omdurmanin puolelta Kahden Niilin moskeijasta. Kahden Niilin vedet virtaavat yhteisuomassa hetken aikaa vierekkäin, sekoittumatta.
Kävin Omdurmanissa Mahdin haudalla ja Khalifan synnyintalolla. Mahdi ja hänen seuraajansa Khalifa onnistuivat mahdilaisliikkeen aikana ravisuttamaan perinpohjaisesti koko islamilaista maailmaa ja vieläpä Eurooppaakin. Khartumin valtaus ja Sudanin päätyminen mahdilaisten valtaan pitkäksi ajaksi olivat suuri nöyryytys niin viktoriaaniselle Englannille kuin Egyptille ja Turkin sulttaanillekin. Mahdi ja Khalifa uhosivat marssivansa seuraavaksi Kairoon, Mekkaan, Medinaan ja Konstantinopoliin. Sen sijaan he marssivatkin Etiopian keisaria vastaan, jonka kylläkin voittivat ja surmasivat, mutta heikentyen niin, että pohjoisesta Niiliä myöten taas etelään vyörynyt englantilais-egyptiläinen armeija lopulta kukisti mahdilaiset, niittäen kymmeniätuhansia maahan Maxim-konekivääreillä.
Sattumoisin samalla taistelukentällä Omdurmanissa käytiin myös hiljattain taistelu Darfurista Khartumiin hyökänneitä kapinallisia vastaan.
Länsimaissa elää sellainen käsitys, että Sudania hallitsevat pohjoisen valkoiset arabit, jotka rasistisesti sortavat etelän, Darfurin ja idän mustia afrikkalaisia. Käsitys on varsin hullunkurinen, kun Niilinlaakson arabit pohjoiseen aina nuubialaisten alueille saakka ovat aivan yhtä mustia kuin Darfurin tai Nubavuorten kansat, mustempia kuin idän bežat ja rašaidat ja vain pieni osa väestöstä edustaa ulkonäöltään pohjoisafrikkalaisia rotupiirteitä. Sudan oli aikoinaan Afrikasta Välimeren alueelle suuntautuneen orjakaupan kauttakulkumaa ja Sudania nykyisin hallitsevat Niilinlaakson arabit lienevätkin arabeiksi kasvatettujen afrikkalaisten orjien jälkeläisiä.
Tai voi olla, että sudanilaiset arabit polveutuvat suhteellisen pienistä joukoista valloittajina saapuneita arabeja, mutta valloittajat koostuvat yleensä nuorista sinkkumiehistä, jotka paikoilleen asettuessaan ottavat paikallisia vaimoja ja niinpä mitokondriaalinen geeniperimä tulee äideiltä. Joka tapauksessa Sudanin kohdalla on suorastaan koomista puhua rasismista tai roduista, kun alue on kautta aikojen ollut erittäin voimakkaiden muuttoliikkeiden ja erisuuntaisten valloitusretkien temmellyskenttää.
Tiesittekö, että Sudanissa on enemmän pyramideja kuin Egyptissä? Sudanin alueelle nimittäin sijoittuvat muinaiset Kushin ja Meroen valtakunnat, jotka jatkoivat muinaisen Egyptin kulttuurisia ja uskonnollisia perinteitä sellaisinakin aikoina, jolloin varsinainen Egypti oli tilapäisesti milloin hyksojen, milloin assyrialaisten vallassa. Meroviittien imperiumi Sudanissa oli vielä roomalaisajalla itsenäinen imperiumi, Rooman eteläinen ja Etiopian pohjoinen naapuri. Nykyisin unohduksiin tuntuu painuneen myös Sudanin merkittävä kristillinen kausi, kun koptilaisuuteen kääntyneet nuubialaiset hallitsivat alueella kolmea kuningaskuntaa ennen kuin arabivalloittajat saapuivat Egyptistä käsin ja suufilaiset veljeskunnat käännyttivät vähitellen nuubialaiset islamiin.
Sudan on ollut islamilaisesta vallankumouksestaan vuonna 1989 lähtien yksi maailman kolmesta valtiosta, jossa islamistit ovat virallisesti islamilaisen vallankumouksen kautta saaneet vallan. Ne toiset kaksi olivat Iran vuodesta 1979 sekä Afganistan Talibanin valtakaudella 1995-2001. Kuitenkin jo 1990-luvun puolivälissä Sudanin islamismi väljähtyi yleiseksi autoritääriseksi sotilasvallaksi ja Hasan at-Turabi joutui epäsuosioon.
Islamilainen säännöstö on Sudanissa yhä tiukempaa kuin monessa muussa arabimaassa, muttei sittenkään kovin ahdasmielistä. Vaikka suurin osa naisista näytti käyttävän huivia, he käyttivät vain varsin vapaamielisiä huiveja, enkä puolentoista viikon aikana nähnyt ainuttakaan burkhaa. Eurooppalaisilta naisilta ei vaadittu huivin pitämistä. Alkoholia ei virallisesti saa Sudanissa, mutta asioista perillä olevat tiesivät, mistä pimeää arrakkia ja eritrealaisten salakuljettamaa viinaa ja olutta sai. Vesipiippukin on virallisesti kielletty, mutta vain virallisesti.
Vaikka Sudan on virallisesti islamistinen ja wahhabilaiset moskeijat loistavat valkeuttaan, suufilaiset veljeskunnat näkyvät ja kuuluvat kaikkialla erittäin selvästi. Eri veljeskunnilla on erivärisiä moskeijoita: sinisiä, vihreitä, kellanruskeita ja niin edelleen. Qadirilaiset ovat levinneet koko Sudaniin ja omintakeiset tifanilaiset ja khatmilaiset ovat peräti keskittyneet juuri Sudaniin. Pyörivät dervissit pitävät transsitanssejaan joka perjantai auringonlaskun aikaan Omdurmanissa.
Khartumissa on miljoonia kristittyjä. Heistä jotkut kuuluvat pieneen egyptiläis-koptilaiseen yläluokkaan, mutta suurin osa on Etelä-Sudanista, Etiopiasta ja Eritreasta tulleita köyhiä laittomia siirtolaisia ja pakolaisia, jotka kansoittavat alimpia ja huonoiten palkattuja ammatteja pääkaupungissa sekä yrittävät kerätä pimeillä töillä rahaa matkustaakseen salakuljettajien mukana eteenpäin Egyptiin, Libyaan ja kohti parempaa elämää, jonka uskovat löytyvän Persianlahdelta tai Euroopasta. Sudan on valtava kauttakulkumaa. Antiikin, keskiajan ja vielä 1800-luvun aikana sitä kautta kulki miljoonia orjia pohjoisille leveysasteille. Nyt sitä kautta kulkee ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti haluavat ala-arvoisiin töihin Eurooppaan ja arabimaihin.
Darfur on pikkuhiljaa rauhoittumassa mutta Etelä-Sudan taas kiihtyvässä määrin epävakautumassa, kun eteläsudanilaiset ovat jälleen alkaneet sotia toisiaan vastaan. Rauhansopimuksen jälkeen Etelä-Sudan on ollut käytännössä itsenäinen valtio. Entinen kapinapuolue pitää siellä nyt samantapaista yksinvaltaa kuin pohjoisen valtapuolue Khartumissa ja muiden etnisten ryhmien suuttumus Sudanin kansanvapautuspuoluetta hallitsevia etnisiä dinkoja vastaan on lisääntynyt. Samaan aikaan kansanvapautuspuolue osallistuu hallitukseen ja öljyrahojen jakamiseen Khartumissa, mutta öljyvarat ovat kummallisesti kadonneet ja Etelä-Sudan edelleen jäänyt rakentamatta, kansa ruokkimatta ja kansainvälisten humanitääristen avunantajien varaan. Afrikan pahimpia riistäjiä ovat jälleen kerran omat vallanpitäjät.
Kaiken huipuksi jälleen nostaa päätään jo monta kertaa lyödyksi uskottu piru: Pohjois-Ugandasta lähtöisin oleva Herran vastarinta-armeija, joka pitää itseään kristillisenä, mutta soveltaa merkillistä Raamatun tulkintaansa muun muassa ryöstämällä, raiskaamalla, pakkovärväämällä lapsia pahamaineisiin nuorisoarmeijoihinsa ja katkomalla viidakkoveitsin käsiä ja jalkoja vastustelijoilta. Nykyisin Herran vastarinta-armeijan johtajan uskotaan piileksivän Keski-Afrikan tasavallan alueella. Sieltä ja Kongosta käsin joukkio tekee iskuja Etelä-Sudaniin - aina sattumalta samana tai seuraavana päivänä kun jokin kylä on saanut humanitäärisen avustuslastin. Viidakkorumpu toimii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti