Syksy saa

Syksy on saapunut Sveitsiinkin. Ehdin olla välillä runsaan viikon Suomessa, kunnes tulin taas takaisin Sveitsiin. Lauantaina lensin Zürichiin, tapasin siellä asuvan jyväskyläläisen ystäväperheen ja kuulin, että Zürichin alueella elää yli 4000 suomalaista, Geneven alueella yli 2000. Melkoisia määriä!

Tämä tuli havainnollisesti todetuksi Zürichin Sihlin rannalla sijaitsevassa meksikolaisessa baarissa nimeltä El Local, jossa oli lauantai-iltana Suomi-bileet. Katosta roikkui iso luuranko ja seinillä oli kuvia meksikolaisista menoista, Che Guevarasta ja kas kummaa myös kaksi isoa kuvaa Panjshirin leijonasta, afgaanien legendaarisesta vapaustaistelijasta Ahmad Shah Masudista, mutta musiikki oli vanhoja Suomi-popin klassikoita Dannystä, Tshingis-kaanista ja Dingosta alkaen aina viime vuosien uudempiin hitteihin. Baaritiskiltä sai Karhua, Koffia ja salmiakkikossua. Tätä ennen otettiin pohjia Euroopan vanhimmassa kasvisruokaravintolassa Hiltlissä.

Sunnuntaina matkustimme junalla syvälle Uriin, Zugin, Arth-Goldaun, Schwyzin ja Brunnenin kautta Göscheneniin, jossa pysähdyttiin ja siirryttiin sitten Andermattiin. Göschenenin ja Andermattin välillä iäkäs pariskunta näytti paikan, jonka ryssät olivat vallanneet Napoleonin sotien aikana yrittäessään jälleen kerran Euroopan valloitusta, ja suosittelivat meitä sitten menemään pieneen Hospentalin kylään.

Vuorilla oli jo tullut syksy. Lepät ja koivut alkoivat vaihtaa ruskan väreihin; tuuli ja välillä sataa tihutti. Lehtikuuset viheriöivät vielä. Suurin osa hyönteissyöjälinnuista on jo muuttanut, mitä nyt mustaleppälinnut lauloivat itsepintaisesti ja siellä täällä oli vielä tiltaltteja, vuoristopuroissa virtavästäräkkejä.

Hospental osoittautui mukulakivetyksi idylliseksi kyläksi, jossa oli Suvorovin entinen komentokeskus, majataloja, useampia vanhoja kirkkoja sekä keskiaikainen vartiotorni. Teimme alppikävelyn, näimme alpiinisia niittyjä ja lehmiä. Lehmät kuulemma hiljan talloivat ja raatelivat alueensa halki luvatta kulkeneen miehen. Vuorilla oli ruskourpiaisia ja tuulihaukka. Ylitimme rotkossa olevan joen rautatiesiltaa pitkin ja palasimme vuoren toista puolta kylään. Söimme gulassia majatalossa, joka oli vartioinut rinkkojamme vaelluksemme ajan.

Matkalla Hospentalista Brigiin on myös pikkukaupunki nimeltä Bitsch, joka herättänee hilpeyttä englannin taitajissa. Brig on rautateiden risteymäpaikka, jossa tieni erosivat toveristani, joka palasi Zürichiin. Minä puolestani matkusin Genevejärven rannalle Montreux'hön, jossa Mannerheim eli viimeiset elinvuotensa. Teemaan soveltuvasti luin matkalla Eric Tammen kirjaa Mannerheimin Aasian-matkasta. Olen edennyt kirjassa jo Hohhotiin asti ja minulle on selvinnyt sekä Mannerheimista että Tammesta asioita, joista en aiemmin ollut ainakaan kovin tietoinen. Kirja on kuitenkin erinomaisesti kirjoitettu ja siinä on useita eri tasoja, mikä on harvinaista matkakuvauksille ja vielä harvinaisempaa tietokirjoille.

Montreux on Genevestä katsoen vastakkaisella puolella Lac Lémania eli makkaranmuotoista pitkulaista Genevejärveä. Lausanne on näiden välissä järven pohjoisrannalla. Montreux sijaitsee varsin jyrkällä rinteellä; jokainen samansuuntainen järvenmyötäinen katu on astetta ylempänä ja näitä erottavat toisistaan portaat. Rautatieasema on kolmannella asteella järveltä ylös.

Sunnuntai-illan koittaessa Montreux'ssä oli aika hiljaista. Rantatiellä hengaili lähinnä neekereitä, arabeja, romanialaisia ja ibeerisiä kansoja. Suurin osa paikoista oli kiinni. Omituisissa paikoissa kulki kameroiden kanssa suurina seurueina kiinalaisia. Ohi huristeli avoauto täynnä rikkaita teinejä - kuin Beirutissa ikään, poppi täysillä ja tuulettaen. Sitten oli taas aivan hiljaista.

Harvoja auki olevia paikkoja oli rantabulevardin varressa sijaitseva kahvila ja baari nimeltä Mayflower House, joka oli tupaten täynnä nuorta väkeä. Ohi kulki amerikkalaisia teinityttöjä Euroopan-matkallaan. Sijoituin oluineni ja espressoineni pöytään, jossa oikeanpuoleisessa naapuripöydässäni neljä venäjää puhuvaa parikymppistä tyttöä katseli innokkaasti läppäriltä jostain bileistä otettuja kuvia ja aika ajoin pöydästä kantautui painokas bljad. Vasemmalla puolellani olevassa pöydässä puolestaan kolme ranskankielistä poikaa, iältään ehkä 18, ainakin yhden juuret Välimeren etelärannikolla, kehuskeli toisilleen kokemuksillaan venäläistyttöjen kanssa, nauraen joillekin näiltä oppimilleen venäjänkielisille sanoille, jotka olivat varsin nolostuttavia. Pöytäseurueet eivät (onneksi) kuulleet toisiaan, mutta minä kuulin molemmissa pöydissä käytävät keskustelut.

Genevessä oli välillä sateista ja koleaa, sitten taas aurinkoista ja terassikelejä. Asun jälleen Pâquis'ssa, kuten tavaksi on tullut. Kävin parin suomalaisen kanssa galitsialaisessa ravintolassa ja tänään irlantilaisten kanssa portugalilaisessa. Hyvää ruokaa ja viiniä, eikä liian kallista kuten Geneven keskeisemmillä alueilla. Viime käynnillä törmäsin tiibetiläisiin, kashmirilaisiin ja pakistanilaisiin feministeihin. Tällä kertaa mielenosoittajat ovat kadonneet vakioaukioiltaan, mutta eksyin sentään libanonilaiseen, eritrealaiseen ja senegalilaiseen paikkaan ja olen kuullut esitelmiä Palestiinasta, Darfurista ja Länsi-Saharasta.