Viikonloppu on ollut sateinen ja pimeä. Asfaltti kiiltelee märkänä. Keltaiset lehdet yhä riippuvat puissa. Minulla on ollut jonkinlainen nostalgian aalto, sillä olen koneella työtä tehdessä pitänyt koko ajan taustalla soittolistoja, joissa on arabipoppia vuoden 2006 paikkeilta. Olen eritoten kuunnellut kaikkia niitä artisteja, joita omanarvontuntoisen aikuisen ei sovi digata, koska ovat kuulemma niin kaupallisia. Mutta onkin niin, että kappaleet eivät minulle merkitse sitä, millaisia niiden esittäjät ovat artisteina tai ihmisinä, mille levyfirmoille töissä, vaan pidänkö kyseisestä kappaleesta, ja mitä kaikkia muistoja se tuo mieleeni.
Useimmat suomalaiset ystäväni eivät ymmärrä, kuinka joku voi pitää tästä musiikkilajista. Olenkin ihmetellyt, miksi arabibuumi ei landaa Suomen musiikkimakuun vaikka latinobuumi tulee joka toinen vuosi uudelleen. Kuitenkin näissä on paljon yhteistä. Mutta arabipopissa on rytmillisesti jotain, mikä puuttuu jopa latinomusiikista; ehkä tuo ns. kiihdytetty kamelirytmi. Kamelin askellushan on erilainen kuin hevosen, mitä siis tällä vertauksella tarkoitan. En ole kuitenkaan musiikkitieteilijä joten en osaa asiaa tätä enempää analysoida. Tutkimusten mukaan kuulemma eri musiikkilajit aktivoivat eri alueita aivoissa, joten on todennäköisesti hyvä olla musiikillisesti kaikkiruokainen, ja tämä selittää myös vaihe-erot eri musiikkiaddiktioiden esiintymisessä. Tänään tarvitsen yhtä, huomenna toista.
Kirjojenkin suhteen tarvitsen genre- ja tyylivaihtelua. Peräkkäiset luettavat eivät saa olla liian samanlaisia. Varsinkin raskas kirja vaatii edelleen "alkuruoan". Tai jotain. Sama koskee keskustelujen käymistä. Jos pitää aloittaa kylmiltään, tarvitaan ensin lämmittelyä, ja jos se pitää sitten jättää smalltalkin tasolle, kuten sosiaalinen normi yhä useammin vaatii, ei tätä jaksa jatkaa kovin pitkään. Jos taas koko älyllinen ja verbaalinen koneisto käynnistyy, sitä ei sitten noin vain pysäytetäkään, ja jos seura on oikeaa, koko ilta ja yökin menevät aika huomaamatta ilman hetkenkään hiljaisuutta. Sitten sitä hiljaisuutta taas tarvitaan.
Ihmiset, jotka näkevät minua ajoittain, ovat kuin intialaisen sadun elefanttia tunnustelevia sokeita. He näkevät jalan tai kärsän tai hännän, mutta jos sen perusteella yleistävät koko elefantin selityksen, se menee väistämättä metsään. On totta, että tämä on osa minua, mutta ei päde välttämättä seuraavana päivänä taikka eri tilanteessa. Miksi aina itseäni etsiessäni löydän eri olennon?
Beirutilainen ystäväni näki unen, jossa ufot hyökkäsivät Libanoniin ja kaduilla kulki valkopukuisia, jotka puhuivat kummallista kieltä, ja taivaalla leijaili ufoja. Toivottavasti se ei tarkoita, että uusi sota alkaa aivan kohta. Suomessa ollessaan habibi kävi puhumassa politiikkaa eräässä lähitienoon Irakin kurdien omistamassa paikassa, ja niinpä tänäänkin sain siellä kolme ilmaista kuppia kahvia.
TJ on nyt yksi, mutta se ei nyt juuri paljoa stressiä vähennä, koska ennen kuin seuraavan kerran taas lähden, pitäisi saada kolme artikkelia lyhennettyä (lyhentäminen on aina paljon työläämpää kuin varsinainen kirjoittaminen) ja yksi tieteellinen artikkeli tarkastettua. Se kertoo Korean sodasta, jossa en ole mikään ekspertti, mutta koska kuulemma olen asiantuntija propagandasodankäynnissä, tämä refereeraus laitettiin minulle.
Useimmat suomalaiset ystäväni eivät ymmärrä, kuinka joku voi pitää tästä musiikkilajista. Olenkin ihmetellyt, miksi arabibuumi ei landaa Suomen musiikkimakuun vaikka latinobuumi tulee joka toinen vuosi uudelleen. Kuitenkin näissä on paljon yhteistä. Mutta arabipopissa on rytmillisesti jotain, mikä puuttuu jopa latinomusiikista; ehkä tuo ns. kiihdytetty kamelirytmi. Kamelin askellushan on erilainen kuin hevosen, mitä siis tällä vertauksella tarkoitan. En ole kuitenkaan musiikkitieteilijä joten en osaa asiaa tätä enempää analysoida. Tutkimusten mukaan kuulemma eri musiikkilajit aktivoivat eri alueita aivoissa, joten on todennäköisesti hyvä olla musiikillisesti kaikkiruokainen, ja tämä selittää myös vaihe-erot eri musiikkiaddiktioiden esiintymisessä. Tänään tarvitsen yhtä, huomenna toista.
Kirjojenkin suhteen tarvitsen genre- ja tyylivaihtelua. Peräkkäiset luettavat eivät saa olla liian samanlaisia. Varsinkin raskas kirja vaatii edelleen "alkuruoan". Tai jotain. Sama koskee keskustelujen käymistä. Jos pitää aloittaa kylmiltään, tarvitaan ensin lämmittelyä, ja jos se pitää sitten jättää smalltalkin tasolle, kuten sosiaalinen normi yhä useammin vaatii, ei tätä jaksa jatkaa kovin pitkään. Jos taas koko älyllinen ja verbaalinen koneisto käynnistyy, sitä ei sitten noin vain pysäytetäkään, ja jos seura on oikeaa, koko ilta ja yökin menevät aika huomaamatta ilman hetkenkään hiljaisuutta. Sitten sitä hiljaisuutta taas tarvitaan.
Ihmiset, jotka näkevät minua ajoittain, ovat kuin intialaisen sadun elefanttia tunnustelevia sokeita. He näkevät jalan tai kärsän tai hännän, mutta jos sen perusteella yleistävät koko elefantin selityksen, se menee väistämättä metsään. On totta, että tämä on osa minua, mutta ei päde välttämättä seuraavana päivänä taikka eri tilanteessa. Miksi aina itseäni etsiessäni löydän eri olennon?
Beirutilainen ystäväni näki unen, jossa ufot hyökkäsivät Libanoniin ja kaduilla kulki valkopukuisia, jotka puhuivat kummallista kieltä, ja taivaalla leijaili ufoja. Toivottavasti se ei tarkoita, että uusi sota alkaa aivan kohta. Suomessa ollessaan habibi kävi puhumassa politiikkaa eräässä lähitienoon Irakin kurdien omistamassa paikassa, ja niinpä tänäänkin sain siellä kolme ilmaista kuppia kahvia.
TJ on nyt yksi, mutta se ei nyt juuri paljoa stressiä vähennä, koska ennen kuin seuraavan kerran taas lähden, pitäisi saada kolme artikkelia lyhennettyä (lyhentäminen on aina paljon työläämpää kuin varsinainen kirjoittaminen) ja yksi tieteellinen artikkeli tarkastettua. Se kertoo Korean sodasta, jossa en ole mikään ekspertti, mutta koska kuulemma olen asiantuntija propagandasodankäynnissä, tämä refereeraus laitettiin minulle.
2 kommenttia:
Sotapropaganda, propagandasodankäynti,isänmaallinen informaatio, agentti, sotilasasiamies, vakoilija. Siinä sanaviidakkoa, jonka vivahteet taitavat erottua yhtä hyvin tai huonosti kuin se kuuluisa veteen piirretty viiva. Vai onko se vain näkökulmakysymys?
Joillekin ihmisille kaikki on yhtä mössöä, paitsi se, mikä on itseä erityisen lähellä - siinä ollaan tarkkoja. Joillekin ihmisille on tarkoituksenmukaista, että käsitteet pysyvät epäselvinä ja kaikesta voi väittää, että "kun muutkin". Kansanmurhaa ja diktatuuria voi aina puolustaa sanomalla, että onhan Amerikassakin vikoja.
Mutta kyllä nuo mainitsemasi sanat kuten kaikki muutkin ovat myös määriteltävissä ja niiden välille voidaan vetää jos ei hermeettisesti suljettuja niin ainakin viitteellisiä rajoja. Jos niin halutaan. "Agentti" tosin voi olla vaikea, se kun voi tarkoittaa kaupparatsua, informanttia, informanttien raporttien vastaanottajaa kuin myös bakteerikantaa tai kemiallista ainetta. Mitä vain mikä "ageeraa".
Lähetä kommentti