Kiireiden kesä

Kuinka aika rientää! Blogi on ollut tauolla yli kuukauden, koska vuoden alkupuoliskolla vietin niin paljon aikaa arabikevään ja Suomen vaalien parissa, että pidempiaikainen projektini ei edistynyt niin kuin sen olisi pitänyt, ja siitä syystä se syö nyt kaiken ylimääräisen aikani.

Sitäpaitsi matkustin koko toukokuun ajan arabimaailman läntisessä ja itäisessä ääressä, ensin siis Marokossa ja myöhemmin Arabiemiraateissa. Siinä sivussa ehdin käydä myös kahdesti lyhyesti Espanjassa. Tarkoitukseni on kyllä jotain jossain vaiheessa kirjoittaa. Ehkä piankin, koska vähän väliä päälle kaatuva kirjoittajan blokki aukeaa parhaiten kirjoittamalla jotain, mikä ei liity lainkaan pääasialliseen kirjoitushankkeeseen.

Ennen Suomessa kohistiin aina tulonjaon epäoikeudenmukaisuudesta. Nyt kun kaikki puolueet ovat sosialistisia ja tulonjako on epäoikeudenmukaisempi kuin koskaan - toisin sanoen veronmaksajien rahaa syydetään surutta kelle tahansa, joka ei sitä ole ansainnut, eikä työnteolla ole enää mitään yhteyttä tulotasoon - niin voitaisiin ryhtyä pohtimaan työnjaon epäoikeudenmukaisuutta.

Minusta esimerkiksi ei ole oikeudenmukaista, että minulla olisi joka hetki tehtävänä monta eri työtä ja kaikista niistä maksettaisiinkin, mutta kun aikaa ei ole tehdä kunnolla sitä ensimmäistäkään. Samaan aikaan tunnen useita erittäin päteviä, korkeasti koulutettuja, kielitaitoisia ja aktiivisia osaajia, jotka ovat työttöminä tai tekevät jotain, millä ei ole mitään tekemistä heidän osaamisensa kanssa. Minkä vuoksi yksien on pakko tehdä kaikki niin että se vie lopulta fyysisen ja mielenterveyden, ja toisille ei ole muka mahdollista jakaa mitään näistä töistä?

Syy on sosialismissa, jota tosin nykyään usein kutsutaan kapitalismiksi. Mitä enemmän asioita säännellään ylhäältä päin, sitä vaikeammiksi ja monimutkaisemmiksi asiat tulevat. Työntekijöitä ei voi palkata, koska vain tietynlainen - raskas ja kallis - työsuhde sallitaan. Siispä teetetään kaikki niillä harvoilla, joille on työpaikan "etuoikeus" annettu, ja pidetään kaikki muut hyödyttöminä kortistossa - siitä huolimatta, että nämä saavat työttöminä melkein saman tulotason kuin toiset, jotka raatavat niska limassa yötä päivää.

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka valittavat, että säännöllisen työelämän ulkopuolella syrjäytyy. Heillä ei ilmeisesti ole elämässään mitään tekemistä - paitsi juoda viinaa, katsoa televisiota ja piestä läheisiään. Minusta nykyään syrjäydytään nimenomaan työelämässä, koska sen ulkopuolelle ei jää enää mitään. Töitä kannetaan kotiinkin tai ainakin siellä ollaan niin väsyneitä, että pakollisten perhevelvollisuuksien ja kotitöiden jälkeen ei sitten muuhun oikein enää aikaa ja energiaa irtoakaan. Työpaikat ovat sitäpaitsi umpioita, joissa sosiaalinen vuorovaikutus on teennäistä ja selkärangatonta, joissa kuulee lähinnä vain typeriä juoruja ja kollegoiden työaikana netistä ja naamakirjasta keräämiä uutisia Tuksusta ja Keskisestä.

Työttömälle sen sijaan kaikki on mahdollista. Aikaa on - tai sitä olisi, ellei työttömiä hyppyytettäisi kaiken maailman byrokraattisia velvollisuuksia täyttämässä; saadaanhan tälläkin tavoin työllistettyä suuri määrä byrokraatteja ja lisää veronmaksajien rahaa palamaan. Jos ihmisellä on aikaa, hänellä on kaikkea: ystäviä, harrastuksia, tekemistä. Tämän päivän maailmassa luovan ihmisen kannattaisi ehdottomasti olla työtön.

Tai ehkä vielä parempi olisi olla vankilassa, koska siellä saa kaikki edut, hotellimajoituksen, ilmaiset ruoat, internet-yhteydet, kirjastot, koulutusmahdollisuudet ja päivärahan, joka on korkeampi kuin varusmiehillä. Ainoa haittapuoli vankilassa ovat muut vangit, mutta ehkä voi ajatella iloitsevansa monikulttuurisesta ympäristöstä. Vielä jokin aika sitten vankilaan saattoi päästä yksinkertaisesti ottamalla vasemmalta ja oikealta isoja velkoja, jättämällä ne kaikki maksamatta ja jättämällä ilmaantumatta kaikkiin oikeudenkäynteihin. Nykyisin tämä vaihtoehto on ikävä kyllä poistettu, koska sakkojen maksamatta jättämisestä ei voi kuulemma enää joutua vankilaan. Ilmeisesti siis rikollista uraa ja velallisen epärehellisyyttä voi jatkaa loputtomiin, työllistäen suuria määriä lakimiehiä, joiden palkat maksaa kiltisti suomalainen veronmaksaja.

En ole ylipäätään koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka väittävät, ettei heillä ole mitään tekemistä. Näitä ihmisiä on todella paljon, ja se on surullista, etenkin kun monet näistä ihmisistä ovat niitä läheisiä, joiden tylsyys ja tekemisen puute tarkoittaa käytännössä, että he odottavat minun tai jonkun muun läheisensä järjestävän heille tekemistä.

Itse en muista koskaan elämässäni olleeni sellaisessa tilanteessa, ettei minulla olisi ollut paljon enemmän tekemistä kuin mitä pystyn tekemään. Kysymys on aina ollut siitä, mitä kaikkea jätän kesken tai suosiolla edes aloittamatta. Olen tuhansien keskeneräisten kirjojen lukija ja kymmenien kirjoittaja. Minulla on aina ollut megalomaanisia tutkimuksia, joita koskeva tieto on vuosien varrella kasaantunut sekä päähän että kansioihin. Niiden aihepiirit ovat vaihdelleet historiasta ja yhteiskunnasta luonnontieteellisiin mielenkiinnon kohteisiin ja ihmisten edesottamuksiin. Olen kokeillut useampia taiteen muotoja kuin jaksan muistaa. Vasta hiljattain minulta kysyttiin, miksen enää piirrä tai maalaa. Vaikea kysymys; olettaisin että koska valokuvaaminen on niin paljon nopeampaa.

Jostain syystä ihmiset, jotka eivät keksi itselleen mitään tekemistä, saavat yleensä rahaa palamaan paljon enemmän kuin ihmiset, jotka kuten minä, keksivät jatkuvasti itselleen aivan liikaa tekemistä. Ei ole taloudellisesti kestämättömämpää investointikohdetta kuin ikävystynyt ihminen, jolla on luottokortti ja liikaa aikaa. Minä en ole koskaan ollut suurituloinen, mutta kun ei ole aikaa tuhlata, ei erityistä kiinnostusta luksukseen eivätkä suurimmat intohimon kohteeni maksa juuri mitään, niin nykyisin saan tarkoituksellisesti vältellä pankin lähestymisyrityksiä, se kun hyvää tarkoittaen haluaisi kovasti sijoitella vuosien varrella kertyneitä säästöjäni sinne ja tänne.

On epäreilua, että on vain joko aikaa tai rahaa. Nuorena oli aikaa, muttei koskaan rahaa. Ja nyt rahaa on, mutta sillä ei tee mitään kun ei ole aikaa. Jokin yhteiskunnassa on pahasti pielessä, kun nämä resurssit eivät kohtaa. Ne kohtaisivat, jos eläisimme kapitalismissa, jolloin voisin ostaa itselleni aikaa maksamalla monenlaisista asioista niille, joilla olisi kykyä ja aikaa tehdä. Me elämme kuitenkin sääntely-yhteiskunnassa, jossa aivokirurgin täytyy ottaa töistä vapaata (ja jonkun toisen tehdä sairaalassa hänen työnsä), jotta hän voi tehdä kotona putkimiehen töitä.

Omasta ajastani suurin osa menee toimimiseen itseni sihteerinä, agenttina, siivoojana, asianajajana, editorina, kääntäjänä, matkatoimistona, puhelinvaihteena, arkistonhoitajana ja kuljettajana, vaikka kaiken järjen mukaan joku muu tekisi kunkin noista tehtävistä paremmin kuin minä, mikä puolestaan vapauttaisi minut tekemään paljon paremmin kaikkea sitä, mistä minulle varsinaisesti maksetaan. Ruoanlaiton olen sentään ulkoistanut, koska olen siinä niin huono ja se veisi oheistoimintoineen (ostokset, siivoaminen, tiskaus) kohtuuttomasti aikaa.

Ikävä kyllä lähes kaikki on tehty sääntelyllä ja verotuksella niin vaikeaksi, monimutkaiseksi ja kalliiksi, ettei yksityishenkilö voi juuri ostaa palveluja, ja niinpä kaikki tuo työ on pois työllisyydestä. Kaikkien noiden töiden potentiaaliset tekijät ovat kortistossa veronmaksajien elätettävinä ja vastaavasti kyseisiin töihin käytetty oma työpanokseni on pois siitä, mitä teen parhaiten ja mistä minulle maksetaan - ja maksettaisiin enemmän jos pystyisin tekemään enemmän. Ei pitäisi vaatia kovin monimutkaista matematiikkaa tajuta, että nykyisessä yhtälössä kaikki osapuolet häviävät.

Eurooppa on vajoamassa taloudelliseen tuhoonsa eikä tässä sääntelyähkyssään enää pysty tuottamaan mitään uutta. Kaiken huipuksi nykyjärjestelmää rahoitetaan jo nykyisellään velaksi, mikä tarkoittaa laskujen kasaamista yhä suurempina ja korkojen kera tulevien sukupolvien maksettaviksi. Jonain päivänä hyvinvointivaltio-niminen pyramidihuijaus räjähtää käsiin ja se ei tule olemaan kivaa katseltavaa.