Viikko sitten sain valmiiksi vuoden kestäneen projektin ja tämä jättää minulle melkein kaksi kuukautta vapaata ennen kuin otan taas sijaisen hoteista haltuuni entisen työpaikkani. Toisaalta minulla on suuri vapauden tunne, kun oma osuuteni kyseisessä hankkeessa on pääosiltaan tehty. Ehdin vielä nauttia alkusyksystä, joka sentään on toukokuun ja kesän jälkeen suosikkiaikaani. Myös, täytyy sanoa, vuoden parasta valokuvausaikaa. Kummallista kyllä, kuljeskellessani kaupungilla minulla on koko ajan tunne, että pitäisi tehdä jotain tai että jotain tärkeää on unohtunut tehdä. Ehkä se on jäänyt päälle niistä kuukausista, joiden aikana ruoskin aivojani töihin lähes ympärivuorokautisesti.
Toki syksy ei suinkaan ole aivan tyhjä ja vapaa. Kalenterini on täplitetty luennoilla, esitelmillä, kollokvioilla ja hankkeen valmistumista seuraavilla glamoröösimmillä velvollisuuksilla. On myös tullut aika tehdä jotain kaikkien niiden ihmissuhteiden eteen, jotka ovat kärsineet laiminlyönnistä kesän kestäneen vampyyrielämäni aikana. Olen joka tapauksessa haarukoinut yhden runsaan viikon ja yhden vajaan viikon, joiden aikana minulla ei pitäisi olla etukäteen buukattuja sitoumuksia, ja olen tutkinut lentoyhtiöiden tarjontaa.
Mielessäni taistelevat keskenään kaksi perusteltua mutta vastakkaista tarvetta: mennäkö johonkin uuteen paikkaan tyydyttämään tutkimusmatkailijan viettejä, vai mennäkö rentoutumaan johonkin tuttuun paikkaan? Tällä hetkellä näyttää, että vaaka kallistuisi jälkimmäisen puolelle. Palattuani toukokuun lopussa Marokosta ja Arabiemiraateista, en koko kesänä matkustanut mihinkään Viroa pidemmälle, koska projekti piti kynsissään.
Vasta viime viikolla, projektin valmistuttua, minulla oli aikaa toisellekin harrastukselleni, nimittäin linnuille. Hyönteissyöjien ja kahlaajien muutto oli jo lopuillaan, mutta sorsia, hanhia ja joutsenia onneksi piisasi. Kurjetkin aloittelivat - vaikka minulta menikin sivu suun Suomen ensimmäinen hietakurki. Kävin sentään amerikkalaisen vieraan kanssa useamman päivän ajan tutustumassa syysmuuttoon Espoon, Kirkkonummen, Inkoon, Karjaan ja Hangon lintupaikoissa.
Myös kolmas harrastukseni, fiktiivinen kirjoittaminen, on ollut puoli vuotta tauolla, mutta ehkäpä lähiaikoina palaan siihenkin. Netin kautta tutuiksi tulleet alan harrastajat ovat tässä suureksi avuksi inspiraation (tai painostuksen) lähteinä.
Vilkaisu tilinpitoon kertoo myös, että on aika palata kutsumushankkeista takaisin raadollisen ansainnan maailmaan. Jossain toisessa maailmantalouden tilanteessa itsensä vapauttaminen oravanpyörästä olisi ollut mahdollista paljon pidemmäksikin aikaa, mutta nykyisessä tilanteessa fiksukaan sijoittaminen ei enää tuo tuloja, vaan korkeintaan auttaa pysyttelemään jotenkuten elossa.
Ironista ja surullistakin on se, että "toimettomana" ollessani loisin paljon vähemmän veronmaksajien rahoilla kuin jälleen työllistyessäni, ja lisäksi omiin investointeihini tukeutuessani olen myös itse vastuussa tuloistani kun taas arkityössä kaikki vastuu menee muille. Kuinka paljon ihmiset voisivatkaan saada aikaan, jos heillä olisi aikaa todella pysähtyä miettimään oman elämänsä ja tulojensa järjestämistä rationaalisesti, ilman "systeemin" jatkuvaa painetta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti