Olen taas matkoilla. Istanbulin lentokentällä olin kuulevinani takaani suomenkielistä puhetta ja kun katsoin, siellä oli ryhmä sekä vaaleutensa asteelta että kasvonpiirteiltään suomalaisen näköisiä ihmisiä. Joukko ryhmittyi Rostoviin lähdössä olevalle portille, joka oli oman porttini naapurissa, ja vasta silloin kuulin tarkemmin, että he puhuivatkin tataaria. Geneettisesti suomalaiset ja Anatolian turkkilaiset lienevät varsin kaukana toisistaan, mutta Idel-Uralin alueella elävät suomalais-ugrilaiset ja turkkilais-tataarilaiset kansat ilmentävät kasvonpiirteissään läheistä geneettistä sukulaisuutta.
Turkin kielen rakenteista ja vanhimmasta sanastosta huomaa turkinsukuisten kansojen olevan alkuperältään suomalais-ugrilaisten sukulaisia myös kielellisesti. Asia olisi päivänselvä, ellei olisi ollut Venäjän ja Turkin imperiumeja, jotka sekoittivat kieliä, geenejä ja uskontoja uusiin yhdistelmiin. Nimittäin nykyturkkilaisethan ovat geneettisesti eteläisempien kansojen jälkeläisiä – turkkilaistuneita kurdeja, assyrialaisia, armenialaisia, kreikkalaisia jne. – mihin soppaan on heitetty Balkanin ja Kaukasian kansoja, krimintataareja, juutalaisia, arabeja ja monenlaista muuta. Vastaavasti Venäjän imperiumin herrakansassa on vain osittainen slaavilainen perimä, kun todellisuudessa suurin osa isovenäläisistä on kiovalaisen kieli- ja uskontokuorrutuksen saaneita finnougreja ja turkotataareja. Ja on siinäkin sopassa tietysti kosolti muita aineksia viikingeistä ja balteista kaukasialaisiin ja keskiaasialaisiin.
Imperiaalinen historia erehdyttää meitä kuvittelemaan, että anatolianturkkilaiset olisivat alkuperäisiä turkkeja ja isovenäläiset alkuperäisiä slaaveja, vaikka nämä ovat nimenomaan imperiaalisia uusturkkeja ja uusslaaveja, myöhäisiä tulokkaita sekä ortodoksiseen kristinuskoon että islamiin. Kaikkien käännynnäisten tavoin ovat nämä imperiaaliset keskuskansat olleet varsin fanaattisia kansallismielisyydessään. Jos halutaan kuitenkin etsiä syviä kansanluonteita ennen imperiumeja, alkuslaavilaiset kulttuurilähteet sijaitsevat Länsi-Ukrainassa, alkuturkkilaiset Kaspianmeren pohjoispuolisilla aroilla ja Volgalla, alkuortodoksisten jäljittämiseksi kannattaa tutustua vaikkapa Irakin, Pohjois-Syyrian ja Kaakkois-Turkin assyrialaisiin, ja alkuislamilaiset kulttuurilähteet tietysti löytyvät kahden pyhäkön Hijazista.
Kulttuurit eivät kuitenkaan koskaan matkusta ihmisistä ja kansoista toisiin muuttumattomina, vaan omaksuvat kaikkialta matkan varrelta vaikutteita ja tulevat sekoitetuiksi yhä uusiksi yhdistelmiksi, synnyttäen uusia kansoja ja kulttuureja. Luonnon suunta on aina diversifioituva. Jos jokin on epäluonnollista niin monokulttuuri, oli se sitten geenimaissiviljelmä, tasamittainen puupelto tai kansalliskiihkoinen tai muuten totalitäärinen valtio, jonka ihanteena ovat persoonattomina marssivat klooniarmeijat.
Se Istanbulin tataareista. Lensin Jordaniaan, jossa minulle jäi viikonloppu omaa aikaa ennen maanantain ja tiistain konferenssia. Vuokrasin auton Ammanista ja ajoin lauantain kuluessa Madaban kautta Kuninkaan valtatielle. Wadi Mujibin alueella näin runsaasti Jordanian kuiville alueille luonteenomaisia lintulajeja, kuten aavikkokiuruja, surutaskuja, mustapyrstöjä, aavikkokerttuja, sinirastaita ja lyhytpyrstökorppeja. Muutamia aavikkopyitä pörähti lentoon suristen ja kaklattaen.
Jatkoin Wadi Mujibin jälkeen edelleen etelään, ensin Tafilan kaupunkiin ja sieltä edelleen Danan kylään, jossa majoituspaikkani sijaitsi, tarkoituksena tehdä pitkiä kävelyretkiä Danan kansallispuiston henkeäsalpaavissa kanjonimaisemissa. Minulla oli siellä kohdelajikin, pitkäaikainen nemesikseni aavikkopöllö, jota en edelleenkään ole onnistunut näkemään, vaikka olen liikkunut sen tiedetyissä esiintymispaikoissa vuosien ajan. Yöllä laakson jyrkänteillä huuteli sentään aavikkohuuhkaja, mikä voi selittää, miksi laakson tässä päässä ei aavikkopöllöjä esiinny. Huuhkajat ovat tunnettuja muiden pöllöjen eliminoinnista reviireiltään. Kontaktini kertoi aavikkopöllöjä löytyvän tällä hetkellä parhaiten Danan kansallispuiston leirialueen ympäristöstä, mutta se on talvikauden ajan suljettu.
Toinen paikka löytää aavikkopöllö on Petran eräs kanjoni, Pikku-Petra, mutta tällä matkalla halusin mennä johonkin muuhun kohteeseen kuin Petraan, jossa olen käynyt kymmeniä kertoja, ja joka on ympäri vuoden täynnä turisteja. Danassa sain sentään vaellella näkemättä juuri muita ihmisiä – ja turisteja sitäkin vähemmän. Koko Danan kylässä oli lisäkseni vain viitisen matkailijaa, pari lomailevaa brittisotilasta ilmeisesti Irakista ja vanhempi ruotsalaispariskunta pitkällä automatkalla.
Danassa tuli yöllä todella kylmä. Yötaivas oli pilvetön ja siellä näkyi tähdenlentoja. No, aavikkopöllöä ei edelleenkään löytynyt, mutta aavikkohuuhkaja oli ihan kiva laji sekin. Danan suojelualueella esiintyy kuulemma kuusi pöllölajia, joista neljä on selviä tapauksia (aavikkopöllö, aavikkohuuhkaja, minervanpöllö ja kyläpöllönen), mutta ne kaksi muuta vaikeammin arvattavissa (ehdokkaita ainakin sarvipöllö, persianpöllönen ja varsinaisen huuhkajan Libanoniin asti esiintyvä alalaji).
Näin myös aina ilahduttavan vuorikotkan sekä kaksitoista hanhikorppikotkaa – ilmeisesti talveksi jättäytyneitä yksilöitä Danassa pesivästä yhdyskunnasta, jonka pesäpaikat näkyivät jyrkänteiltä pitkälle valkeiksi paskottujen kohtien vuoksi. Tavanomaisia kanjonilajeja oli myös paljon, kuten rotkorakkeleita, aavikkokiuruja, aavikkokerttuja, mustapyrstöjä, arabianbulbuleja, arabiantimaleja, kalliopääskyjä ja sadoittain vuoripyitä, jotka kuuluttivat itseään kaikkialta ja pyrähtelivät edestä lentoon aamuvarhain. Talvivieraista ilahduttivat erityisesti valkoselkätasku ja laulava syyrianhemppo.
Kaikilla retkilläni Jordanian erämaihin on aina ollut jokin lintuhavainto, joka on täysin poissa omasta elementistään ja paikassa, jossa sitä ei odottaisi. Tällainen oli aivan ensimmäisellä Jordanian-matkallani yksinäinen naaraspeippo, joka liikkui syvällä kallioisessa autiomaassa aavikkokiurujen löyhässä parvessa. Tällä matkallani oli sellainen Wadi Mujibissa erään karurantaisen patolammen rannalta lentoon pölähtänyt taivaanvuohi. Ja Wadi Danassa sellainen oli kylän liepeiltä oliivilehdosta lentoon noussut lehtokurppa.
Jordaniassa arabikevään mielenosoitukset ovat jääneet varsin pieniksi eikä niitä ole tukahdutettu väkivaltaisesti. Päinvastoin Jordanian kuningas vaihtoi nopeasti pääministeriä ja hallitusta ja uusi hallitus on pikemminkin mielistellyt kansaa kuin piessyt heitä. Julkisen sektorin palkkoja on nostettu ja poliiseja kehotettu olemaan sakottamatta ylinopeutta ajavia, etteivät ihmiset suuttuisi suotta. Jordaniassa ajokulttuuri on muuten huomattavasti sivistyneempi kuin Syyriassa ja Libanonissa. Samoin kuin aiemmin tässä blogissa puheena ollut Marokko, myös Jordania on jo viimeisten yli kymmenen vuoden aikana toteuttanut monia niistä uudistuksista, joista kansa on autoritäärisimmissä arabimaissa saanut vain unelmoida. Kuninkaalla on viimeinen sana lähes kaikkeen, mutta hän ei näitä valtaoikeuksia välttämättä aina käytä, joten Jordaniaa samoin kuin Marokkoakin voi luonnehtia varsin vakaiksi ja vapaiksi puolidemokratioiksi. Muslimiveljeskunnan täkäläinen sisarpuolue, Islamilainen toimintapuolue, toimii laillisesti, mutta on pidetty vaaliteknisillä kikkailuilla ikuisessa oppositiossa.
Runsas puolet jordanialaisista on palestiinalaistaustaisia, ns. länsirantalaisia, ja toinen puolisko, tai vajaa sellainen, ns. itärantalaisia eli kantajordanialaisia. Palestiinalaisväestö keskittyy kaupunkeihin ja jakautuu rikkaaseen liikemies- ja kauppiasluokkaan sekä toisaalta köyhään pakolaisväestöön. Kantajordanialaiset taas ovat jakautuneet perinteisesti konservatiiviseen keskiluokkaan ja maaseudun beduiineihin.
Nykyinen kuningas Abdullah II on länsikoulutettu ja hänen vaimonsa on palestiinalainen. Heitä kohtaan on esiintynyt huomattavasti runsaampaa tyytymättömyyttä kuin ennen, syinä erityisesti Jordanian huono taloustilanne - maa on ajautunut riippuvaisuuteen Saudi-Arabian taloudellisesta tuesta - ja arabimaiden yleinen vitsaus, nuorisotyöttömyys. Levantin vakaimmassa maassa on siis sielläkin kytevää pinnanalaista painetta, joka voi purkautua ikävillä tavoilla, jos alueen yleisempi kehitys ja maailmantalous eivät helpotu lähiaikoina. Lisäksi vaarana on, että Syyria, Iran, radikaalit palestiinalaisryhmät sekä mahdollisesti vielä Egyptin Muslimiveljeskunta masinoivat Jordaniaa vastaan poliittista ääriliikehdintää. Viimeksi mainitusta syystä Jordanialla ei olekaan varaa laiminlyödä sisäisen turvallisuuden sektoria.
Turkin kielen rakenteista ja vanhimmasta sanastosta huomaa turkinsukuisten kansojen olevan alkuperältään suomalais-ugrilaisten sukulaisia myös kielellisesti. Asia olisi päivänselvä, ellei olisi ollut Venäjän ja Turkin imperiumeja, jotka sekoittivat kieliä, geenejä ja uskontoja uusiin yhdistelmiin. Nimittäin nykyturkkilaisethan ovat geneettisesti eteläisempien kansojen jälkeläisiä – turkkilaistuneita kurdeja, assyrialaisia, armenialaisia, kreikkalaisia jne. – mihin soppaan on heitetty Balkanin ja Kaukasian kansoja, krimintataareja, juutalaisia, arabeja ja monenlaista muuta. Vastaavasti Venäjän imperiumin herrakansassa on vain osittainen slaavilainen perimä, kun todellisuudessa suurin osa isovenäläisistä on kiovalaisen kieli- ja uskontokuorrutuksen saaneita finnougreja ja turkotataareja. Ja on siinäkin sopassa tietysti kosolti muita aineksia viikingeistä ja balteista kaukasialaisiin ja keskiaasialaisiin.
Imperiaalinen historia erehdyttää meitä kuvittelemaan, että anatolianturkkilaiset olisivat alkuperäisiä turkkeja ja isovenäläiset alkuperäisiä slaaveja, vaikka nämä ovat nimenomaan imperiaalisia uusturkkeja ja uusslaaveja, myöhäisiä tulokkaita sekä ortodoksiseen kristinuskoon että islamiin. Kaikkien käännynnäisten tavoin ovat nämä imperiaaliset keskuskansat olleet varsin fanaattisia kansallismielisyydessään. Jos halutaan kuitenkin etsiä syviä kansanluonteita ennen imperiumeja, alkuslaavilaiset kulttuurilähteet sijaitsevat Länsi-Ukrainassa, alkuturkkilaiset Kaspianmeren pohjoispuolisilla aroilla ja Volgalla, alkuortodoksisten jäljittämiseksi kannattaa tutustua vaikkapa Irakin, Pohjois-Syyrian ja Kaakkois-Turkin assyrialaisiin, ja alkuislamilaiset kulttuurilähteet tietysti löytyvät kahden pyhäkön Hijazista.
Kulttuurit eivät kuitenkaan koskaan matkusta ihmisistä ja kansoista toisiin muuttumattomina, vaan omaksuvat kaikkialta matkan varrelta vaikutteita ja tulevat sekoitetuiksi yhä uusiksi yhdistelmiksi, synnyttäen uusia kansoja ja kulttuureja. Luonnon suunta on aina diversifioituva. Jos jokin on epäluonnollista niin monokulttuuri, oli se sitten geenimaissiviljelmä, tasamittainen puupelto tai kansalliskiihkoinen tai muuten totalitäärinen valtio, jonka ihanteena ovat persoonattomina marssivat klooniarmeijat.
Se Istanbulin tataareista. Lensin Jordaniaan, jossa minulle jäi viikonloppu omaa aikaa ennen maanantain ja tiistain konferenssia. Vuokrasin auton Ammanista ja ajoin lauantain kuluessa Madaban kautta Kuninkaan valtatielle. Wadi Mujibin alueella näin runsaasti Jordanian kuiville alueille luonteenomaisia lintulajeja, kuten aavikkokiuruja, surutaskuja, mustapyrstöjä, aavikkokerttuja, sinirastaita ja lyhytpyrstökorppeja. Muutamia aavikkopyitä pörähti lentoon suristen ja kaklattaen.
Jatkoin Wadi Mujibin jälkeen edelleen etelään, ensin Tafilan kaupunkiin ja sieltä edelleen Danan kylään, jossa majoituspaikkani sijaitsi, tarkoituksena tehdä pitkiä kävelyretkiä Danan kansallispuiston henkeäsalpaavissa kanjonimaisemissa. Minulla oli siellä kohdelajikin, pitkäaikainen nemesikseni aavikkopöllö, jota en edelleenkään ole onnistunut näkemään, vaikka olen liikkunut sen tiedetyissä esiintymispaikoissa vuosien ajan. Yöllä laakson jyrkänteillä huuteli sentään aavikkohuuhkaja, mikä voi selittää, miksi laakson tässä päässä ei aavikkopöllöjä esiinny. Huuhkajat ovat tunnettuja muiden pöllöjen eliminoinnista reviireiltään. Kontaktini kertoi aavikkopöllöjä löytyvän tällä hetkellä parhaiten Danan kansallispuiston leirialueen ympäristöstä, mutta se on talvikauden ajan suljettu.
Toinen paikka löytää aavikkopöllö on Petran eräs kanjoni, Pikku-Petra, mutta tällä matkalla halusin mennä johonkin muuhun kohteeseen kuin Petraan, jossa olen käynyt kymmeniä kertoja, ja joka on ympäri vuoden täynnä turisteja. Danassa sain sentään vaellella näkemättä juuri muita ihmisiä – ja turisteja sitäkin vähemmän. Koko Danan kylässä oli lisäkseni vain viitisen matkailijaa, pari lomailevaa brittisotilasta ilmeisesti Irakista ja vanhempi ruotsalaispariskunta pitkällä automatkalla.
Danassa tuli yöllä todella kylmä. Yötaivas oli pilvetön ja siellä näkyi tähdenlentoja. No, aavikkopöllöä ei edelleenkään löytynyt, mutta aavikkohuuhkaja oli ihan kiva laji sekin. Danan suojelualueella esiintyy kuulemma kuusi pöllölajia, joista neljä on selviä tapauksia (aavikkopöllö, aavikkohuuhkaja, minervanpöllö ja kyläpöllönen), mutta ne kaksi muuta vaikeammin arvattavissa (ehdokkaita ainakin sarvipöllö, persianpöllönen ja varsinaisen huuhkajan Libanoniin asti esiintyvä alalaji).
Näin myös aina ilahduttavan vuorikotkan sekä kaksitoista hanhikorppikotkaa – ilmeisesti talveksi jättäytyneitä yksilöitä Danassa pesivästä yhdyskunnasta, jonka pesäpaikat näkyivät jyrkänteiltä pitkälle valkeiksi paskottujen kohtien vuoksi. Tavanomaisia kanjonilajeja oli myös paljon, kuten rotkorakkeleita, aavikkokiuruja, aavikkokerttuja, mustapyrstöjä, arabianbulbuleja, arabiantimaleja, kalliopääskyjä ja sadoittain vuoripyitä, jotka kuuluttivat itseään kaikkialta ja pyrähtelivät edestä lentoon aamuvarhain. Talvivieraista ilahduttivat erityisesti valkoselkätasku ja laulava syyrianhemppo.
Kaikilla retkilläni Jordanian erämaihin on aina ollut jokin lintuhavainto, joka on täysin poissa omasta elementistään ja paikassa, jossa sitä ei odottaisi. Tällainen oli aivan ensimmäisellä Jordanian-matkallani yksinäinen naaraspeippo, joka liikkui syvällä kallioisessa autiomaassa aavikkokiurujen löyhässä parvessa. Tällä matkallani oli sellainen Wadi Mujibissa erään karurantaisen patolammen rannalta lentoon pölähtänyt taivaanvuohi. Ja Wadi Danassa sellainen oli kylän liepeiltä oliivilehdosta lentoon noussut lehtokurppa.
Jordaniassa arabikevään mielenosoitukset ovat jääneet varsin pieniksi eikä niitä ole tukahdutettu väkivaltaisesti. Päinvastoin Jordanian kuningas vaihtoi nopeasti pääministeriä ja hallitusta ja uusi hallitus on pikemminkin mielistellyt kansaa kuin piessyt heitä. Julkisen sektorin palkkoja on nostettu ja poliiseja kehotettu olemaan sakottamatta ylinopeutta ajavia, etteivät ihmiset suuttuisi suotta. Jordaniassa ajokulttuuri on muuten huomattavasti sivistyneempi kuin Syyriassa ja Libanonissa. Samoin kuin aiemmin tässä blogissa puheena ollut Marokko, myös Jordania on jo viimeisten yli kymmenen vuoden aikana toteuttanut monia niistä uudistuksista, joista kansa on autoritäärisimmissä arabimaissa saanut vain unelmoida. Kuninkaalla on viimeinen sana lähes kaikkeen, mutta hän ei näitä valtaoikeuksia välttämättä aina käytä, joten Jordaniaa samoin kuin Marokkoakin voi luonnehtia varsin vakaiksi ja vapaiksi puolidemokratioiksi. Muslimiveljeskunnan täkäläinen sisarpuolue, Islamilainen toimintapuolue, toimii laillisesti, mutta on pidetty vaaliteknisillä kikkailuilla ikuisessa oppositiossa.
Runsas puolet jordanialaisista on palestiinalaistaustaisia, ns. länsirantalaisia, ja toinen puolisko, tai vajaa sellainen, ns. itärantalaisia eli kantajordanialaisia. Palestiinalaisväestö keskittyy kaupunkeihin ja jakautuu rikkaaseen liikemies- ja kauppiasluokkaan sekä toisaalta köyhään pakolaisväestöön. Kantajordanialaiset taas ovat jakautuneet perinteisesti konservatiiviseen keskiluokkaan ja maaseudun beduiineihin.
Nykyinen kuningas Abdullah II on länsikoulutettu ja hänen vaimonsa on palestiinalainen. Heitä kohtaan on esiintynyt huomattavasti runsaampaa tyytymättömyyttä kuin ennen, syinä erityisesti Jordanian huono taloustilanne - maa on ajautunut riippuvaisuuteen Saudi-Arabian taloudellisesta tuesta - ja arabimaiden yleinen vitsaus, nuorisotyöttömyys. Levantin vakaimmassa maassa on siis sielläkin kytevää pinnanalaista painetta, joka voi purkautua ikävillä tavoilla, jos alueen yleisempi kehitys ja maailmantalous eivät helpotu lähiaikoina. Lisäksi vaarana on, että Syyria, Iran, radikaalit palestiinalaisryhmät sekä mahdollisesti vielä Egyptin Muslimiveljeskunta masinoivat Jordaniaa vastaan poliittista ääriliikehdintää. Viimeksi mainitusta syystä Jordanialla ei olekaan varaa laiminlyödä sisäisen turvallisuuden sektoria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti