Kyynelkaasua ja palmuja

Tänään aamupäivällä ollessamme pakkaamassa tavaroitamme autoon ja tekemässä lähtöä Tunisista, pääsimme maistamaan kyynelkaasua. Sitä alkoi virrata yllättäen kadullemme ja ihmiset alkoivat juosta hädissään pois kirvelevän kaasun tieltä. Pakkauduimme autoon neljän tunisialaisen kontaktimme kanssa ja ajoimme tiehemme. Pienen kyselyn jälkeen selvisi, että kaasu tuli Bourguiban bulevardin Medinan-puoleisessa päässä olevalta aukiolta, jossa oli järjestetty suuri mielenosoitus työttömyyden vuoksi.

Kävi mielessä, mitähän suomalaismediat olisivat voineet kirjoittaa, jos olisimme ottaneet pari kännykkäkuvaa ja soittaneet iltapäivälehtiin, että "suomalais-syyrialaiset dokumentaristit pakenivat Tunisin tulihelvettiä". Suomen suurlähetystöllä Berges du Lacin hienostoalueella olisivat puhelimet soineet turhaan, sillä kaikki ovat pääsiäislomilla.

Joka tapauksessa dokumenttiprojektissa alkoi jo olla aineistoa niin paljon, että siitä riittää töitä kuukausikausiksi. Matkakumppanini lähti Istanbuliin ja minä puolestani ajoin etelään Tunisian kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, jota kutsutaan ranskaksi nimellä Sousse ja arabiaksi Susa.

Cornichella vallitsee aivan raouchémainen tunnelma ja aina välillä unohdan olevani Beirutista katsoen aivan toisella puolella arabimaailmaa. Parin talon päässä majapaikasta on sitä paitsi Beirutin yöt -niminen baari. Pitänee käväistä yhdellä, kahdella tai kymmenellä tai sitten pullo Magonia pöytään. Kontaktini Soussessa on tänä iltana kiireinen opintojensa kanssa ja ehtii tavata vasta huomisaamuna, joten koko ilta ja yö on aikaa perehtyä tähän vilkkaaseen kaupunkiin, jossa olen viimeksi käynyt 14 vuotta sitten.

Kävellessäni kohti Medinan porttia havaitsin pyörätuolissa istuvan jalattoman vanhuksen, joka yritti itsemurhameiningillä ylittää vilkasta tietä. Pysäytin liikenteen ja autoin miehen yli, ja vielä katukivetyksen yli aukiolle. Kuten puolet Soussen asukkaista, mies osasi muutaman lauseen kaikilla turistikielillä ja yritti arvuutella kansallisuuttani. Lopulta kävi ilmi, että hän puhuu täydellistä ja sujuvaa ruotsia, mikä suuresti hämmästytti minua koska ukko näytti lähinnä kerjäläiseltä ja itse asiassa olikin sitä. Hänellä oli kuitenkin ollut ilmeisen värikäs elämä, joka oli sisältänyt vuosien elämän Uppsalassa ja Lundissa, Ruotsin johtavissa yliopistokaupungeissa. Sitten oli kuulemma tupakointi tuhonnut kaiken: mieheltä oli amputoitu jalka ja kaikki, ja nyt olivat sekä tupakka että liharuoat kielletty. Annoin vanhukselle puoli dinaaria.

Aion viipyä Soussessa vain huomiseen ja sitten palata Tunisiin, koska siellä on sunnuntai-iltana merkittävä kulttuuritapahtuma ja maanantaiksi taas odotetaan marttyyrien päivän mielenosoituksia. Tunisialaisilla on sekin yhteinen piirre libanonilaisten kanssa, että ovat ylenpalttisen huolehtivaisia. Ihmiset, joihin olen tutustunut vasta kuluneella viikolla, soittelevat koko ajan perään kyselläkseen, onko kaikki varmasti hyvin. Ja kuten Libanonissa, täälläkin pitää tapella laskuista, jotta saisi maksaa jotain itse. Ironista kyllä samaan aikaan suurin osa turisteista joutuu tinkimään ja vänkäämään naurettavimmistakin asioista. Tuli sekin mieleen, kun hotellin muuten mukava ja polyglotti manageri oli aivan käsittämätön häsläri.

Minulle jää sen jälkeen vielä muutama päivä, jotka olen ajatellut käyttää luontoharrastuksen merkeissä Tunisian pohjoisosissa ja vuorilla.