Toivotan lukijoilleni hyvää itsenäisyyspäivää! Sen perusteella, mitä olen somesta nähnyt, Suomessa on kylmää ja paljon lunta. No, kylmä on täälläkin, mutta lunta ei näy. Suomalaisilla on itsenäisyyspäiväjuhla illalla, mutta jo sitä ennen virittäydyin isänmaallisiin tunnelmiin lukemalla Transparencyn korruptiokatsausta. Vuonna 2012 Suomi on jälleen maailman vähiten korruptoitunut maa, jaetulla ykkössijalla Tanskan ja Uuden-Seelannin kanssa. Se, mitä indeksi kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta, on yksi suurimmista ylpeydenaiheista Suomen ja sen itsenäisyyden suhteen. Itsenäisyyspäivänä meidän on totisesti syytä kunnioittaa sitä, että yhä olemme säällisyyden saari korruption valtameressä.
Suomi kuuluu harvaan joukkoon maailman valtioita, joissa valtio on kohtuullisen inhimillinen kansalaisiaan kohtaan. On helppo keksiä lukuisia asioita, joissa Suomenkin valtio kohtelee kansalaisiaan epäinhimillisesti, alamaisina ja hallinnollisina subjekteina, riistoverottaa ja puuttuu kaikenlaiseen, mihin voisi jättää puuttumatta. On myös helppo keksiä esimerkkejä korruptiosta Suomessa, puhuttiinpa sitten politiikasta, kunnallisasioista tai liike-elämästä. Indeksit eivät todistakaan Suomea korruptoitumattomaksi - ne osoittavat vain sen, että useimmissa muissa maailman maissa asiat ovat vielä huonommin. Niissä valtio ja virkavalta ovat lähtökohtaisesti niin korruptoituneita, että kansalaiset pyrkivät kaikin tavoin välttämään joutumasta tekemisiin valtion riistävän käden kanssa.
Kohtuullisen vapaasta, demokraattisesta ja avoimesta poliittisesta järjestelmästään Suomen on kiittäminen itsenäisyyttään, ja sitä oikeamielistä, moralistista ja isänmaallista henkeä, joka Suomen valtiojärjestystä luotaessa vallitsi. Jos Suomi olisi jäänyt osaksi Venäjän keisarikuntaa tai muuttunut kommunistiseksi neuvostotasavallaksi, on päivänselvää, ettei Suomi nauttisi nykyisenlaisesta suhteellisesta korruptoitumattomuudesta. Tämä näkyy tilastoissakin mm. siinä, että vapautumisestaan huolimatta koko Itä-Eurooppa tulee korruptiotilastoissa kaukana Suomen ja muiden Pohjoismaiden takana, vaikka esimerkiksi taloudellisen vapauden suhteen moni niistä on mennyt Suomen ohi. Menneisyyden taakkaa on vaikea nopeasti karistaa, vaikka poliittinen järjestelmä muuttuisikin. Korruptio on kuin syöpä; vaikka leikkauksella poistettaisiin kasvain, etäpesäkkeet uusiutuvat ja leviävät nopeasti uudelleen.
Venäjä on sijalla 133, Euroopan kolmanneksi korruptoitunein maa Ukrainan ja Azerbaidžanin jälkeen. On erityisen surullista, että Ukraina on romahtanut Euroopan korruptoituneimmaksi maaksi sen jälkeen, kun venäläismielinen Viktor Janukovitš voitti vaaleissa oranssikoalition ja ryhtyi palauttamaan autoritääristä järjestelmää. Juštšenkon oranssina aikana Ukraina kuitenkin yritti tosissaan kitkeä korruptiota, mitä mekin todistimme Ukrainan-matkallamme kesällä 2009. Tällä tavoin kirjoitin asiasta 7.7.2009:
Transparencyn indeksin korruptiokartasta näkyy hyvin, että korruptio korreloi erittäin vahvasti autoritarian ja vapauden puutteen kanssa. Ne maat, joissa taloudellinen ja yhteiskunnallinen vapaus sekä demokratia ovat parhaalla tolalla, ovat samalla myös korruptoitumattomimpia, kun taas korruptiotilaston synkiltä hänniltä löytyy autoritäärisiä maita. Maailman korruptoituneimman maan tittelin jakavat sotatilasta kärsivät Afganistan ja Somalia sekä maailman autoritäärisin maa Pohjois-Korea.
Toki mielenkiintoisia poikkeuksiakin on, ja niillä tarinansa: Poliittisesti ja yhteiskunnallisesti autoritäärinen, mutta taloudellisesti vapaa Singapore on onnistunut kukistamaan korruption yhdellä maailman tehokkaimmista kampanjoista ja on yksi maailman vähiten korruptoituneista maista. Arabimaista vapaimpiin kuuluva Libanon roikkuu sen sijaan yhä korruptiotilastoissa paljon kehittymättömämpien ja autoritäärisempien maiden joukossa.
Kehityshypetyksen kannalta on murheellista, että paljon kehitysapua saavat valtiot ovat samalla korruptoituneimpien joukossa. Helpon rahan kaataminen köyhään maahan synnyttää samanlaisia korruptiosuhteita kuin esimerkiksi huumetalous. Se kääntyy helposti vahingoittamaan yrittäjyyttä ja taloudellisen vastuullisuuden kulttuuria, jotka ovat omiaan edesauttamaan korruptoitumattoman yhteiskunnan kehitystä.
On toki muistettava, että indeksi kuvaa korruptioperseptiota eli sitä, kokevatko ihmiset sekä Suomessa että ulkomailla valtionsa korruptoituneeksi. Se siis indikoi myös yhteiskunnallisen luottamuksen määrää. Mikään ei syö yhteiskunnallista luottamusta yhtä tehokkaasti kuin kansalaisten arkipäivään koko ajan vaikuttava, nöyryyttävä ja turhauttava viranomaiskorruptio. Se oli yksi tärkeimmistä sytykkeistä arabikevään kumousliikehdinnälle. Tällä hetkellä Egyptissä vapautta ja omanarvontuntoa maistaneet egyptiläiset näyttävät Muslimiveljeskunnalle ja presidentti Muhammad Mursille, etteivät aio sulattaa entisenlaisen menon jatkumista. Arabikevään ehkä tärkein saavutus onkin se, että emansipoitunut ja keskiluokkaistunut nuori väestö vaatii aktiivisesti omistajuutta valtioistaan, korruptoituneilta eliiteiltä.
Valitettavan vähän huomioitu sivujuonne arabikevään jälkimainingeissa on se, että kansa on noussut aktiivisesti ja kaduille pannakseen stopin myös islamistien riehumiselle ja vallanhimolle. Tästä antaa hyvässä mielipidekirjoituksessaan tunnustusta jopa israelilainen diplomaatti. Libyan Benghazissa nuoret aktivistit hyökkäsivät salafilaista ääriryhmää vastaan, karkottivat heidät kaupungistaan ja polttivat heidän toimistonsa, ja Tripolissa libyalaiset osoittivat mieltä islamistikiihkoilijoita vastaan. Syyrian oppositio on avoimesti varoitellut jihadistien soluttautumisesta rintamalle sotkemaan asioita.
Egyptissä nuorisoaktivistit tuikkasivat raivoissaan Muslimiveljeskunnan toimiston liekkeihin ja piirittävät paraikaa Mursin presidentinpalatsia, samalla kun mielenosoitukset ovat muuttuneet yhä väkivaltaisemmiksi islamistien ja heidän vastustajiensa välillä. Näinköhän käy, että Mursi saa maistaa Mubarakin kohtaloa, vai tuleeko Muslimiveljeskunta ajoissa järkiinsä. Sekin on tietysti mahdollista, että Muslimiveljeskunta tekee Khomeinit, murskaa armeijaan tukeutuen väkivallalla liberaalin ja sekulaarin opposition, mutta toivottavasti egyptiläiset saavat vähintään sen kansainvälisen solidaarisuuden kuin kevään 2011 vallankumouksessa, jottei niin voisi tapahtua.
Suomi kuuluu harvaan joukkoon maailman valtioita, joissa valtio on kohtuullisen inhimillinen kansalaisiaan kohtaan. On helppo keksiä lukuisia asioita, joissa Suomenkin valtio kohtelee kansalaisiaan epäinhimillisesti, alamaisina ja hallinnollisina subjekteina, riistoverottaa ja puuttuu kaikenlaiseen, mihin voisi jättää puuttumatta. On myös helppo keksiä esimerkkejä korruptiosta Suomessa, puhuttiinpa sitten politiikasta, kunnallisasioista tai liike-elämästä. Indeksit eivät todistakaan Suomea korruptoitumattomaksi - ne osoittavat vain sen, että useimmissa muissa maailman maissa asiat ovat vielä huonommin. Niissä valtio ja virkavalta ovat lähtökohtaisesti niin korruptoituneita, että kansalaiset pyrkivät kaikin tavoin välttämään joutumasta tekemisiin valtion riistävän käden kanssa.
Kohtuullisen vapaasta, demokraattisesta ja avoimesta poliittisesta järjestelmästään Suomen on kiittäminen itsenäisyyttään, ja sitä oikeamielistä, moralistista ja isänmaallista henkeä, joka Suomen valtiojärjestystä luotaessa vallitsi. Jos Suomi olisi jäänyt osaksi Venäjän keisarikuntaa tai muuttunut kommunistiseksi neuvostotasavallaksi, on päivänselvää, ettei Suomi nauttisi nykyisenlaisesta suhteellisesta korruptoitumattomuudesta. Tämä näkyy tilastoissakin mm. siinä, että vapautumisestaan huolimatta koko Itä-Eurooppa tulee korruptiotilastoissa kaukana Suomen ja muiden Pohjoismaiden takana, vaikka esimerkiksi taloudellisen vapauden suhteen moni niistä on mennyt Suomen ohi. Menneisyyden taakkaa on vaikea nopeasti karistaa, vaikka poliittinen järjestelmä muuttuisikin. Korruptio on kuin syöpä; vaikka leikkauksella poistettaisiin kasvain, etäpesäkkeet uusiutuvat ja leviävät nopeasti uudelleen.
Venäjä on sijalla 133, Euroopan kolmanneksi korruptoitunein maa Ukrainan ja Azerbaidžanin jälkeen. On erityisen surullista, että Ukraina on romahtanut Euroopan korruptoituneimmaksi maaksi sen jälkeen, kun venäläismielinen Viktor Janukovitš voitti vaaleissa oranssikoalition ja ryhtyi palauttamaan autoritääristä järjestelmää. Juštšenkon oranssina aikana Ukraina kuitenkin yritti tosissaan kitkeä korruptiota, mitä mekin todistimme Ukrainan-matkallamme kesällä 2009. Tällä tavoin kirjoitin asiasta 7.7.2009:
"Eurooppalaistuminen eteni nopeasti kaikilla aloilla heti oranssivallankumouksesta 2004 lähtien. Silloin aloitettiin myös monia korruptionvastaisia kampanjoita ja siitä asti on vaikkapa suomalainen päässyt Ukrainaan helposti ja ilman viisumia. Kohtelu rajalla oli kaikin puolin eurooppalaista ja sivistynyttä. Ei tietoakaan Venäjälle ja Valko-Venäjälle ominaisesta kiusanteosta ja vainoharhaisuudesta. Valtaan tultuaan Viktor Juštšenko laati esimerkiksi säännöt, joiden mukaan poliisien palkat 10-kertaistettiin mutta samalla tehtiin rangaistavaksi potkuilla ja vankilalla se, että poliisi tavattiin virantoimituksesta mukanaan enemmän kuin tietty määrä rahaa. Paitsi poliisin toiminnassa, edistys on silminnähtävää myös kaupunkien ja pienempienkin paikkojen ulkoasussa."
Transparencyn indeksin korruptiokartasta näkyy hyvin, että korruptio korreloi erittäin vahvasti autoritarian ja vapauden puutteen kanssa. Ne maat, joissa taloudellinen ja yhteiskunnallinen vapaus sekä demokratia ovat parhaalla tolalla, ovat samalla myös korruptoitumattomimpia, kun taas korruptiotilaston synkiltä hänniltä löytyy autoritäärisiä maita. Maailman korruptoituneimman maan tittelin jakavat sotatilasta kärsivät Afganistan ja Somalia sekä maailman autoritäärisin maa Pohjois-Korea.
Toki mielenkiintoisia poikkeuksiakin on, ja niillä tarinansa: Poliittisesti ja yhteiskunnallisesti autoritäärinen, mutta taloudellisesti vapaa Singapore on onnistunut kukistamaan korruption yhdellä maailman tehokkaimmista kampanjoista ja on yksi maailman vähiten korruptoituneista maista. Arabimaista vapaimpiin kuuluva Libanon roikkuu sen sijaan yhä korruptiotilastoissa paljon kehittymättömämpien ja autoritäärisempien maiden joukossa.
Kehityshypetyksen kannalta on murheellista, että paljon kehitysapua saavat valtiot ovat samalla korruptoituneimpien joukossa. Helpon rahan kaataminen köyhään maahan synnyttää samanlaisia korruptiosuhteita kuin esimerkiksi huumetalous. Se kääntyy helposti vahingoittamaan yrittäjyyttä ja taloudellisen vastuullisuuden kulttuuria, jotka ovat omiaan edesauttamaan korruptoitumattoman yhteiskunnan kehitystä.
On toki muistettava, että indeksi kuvaa korruptioperseptiota eli sitä, kokevatko ihmiset sekä Suomessa että ulkomailla valtionsa korruptoituneeksi. Se siis indikoi myös yhteiskunnallisen luottamuksen määrää. Mikään ei syö yhteiskunnallista luottamusta yhtä tehokkaasti kuin kansalaisten arkipäivään koko ajan vaikuttava, nöyryyttävä ja turhauttava viranomaiskorruptio. Se oli yksi tärkeimmistä sytykkeistä arabikevään kumousliikehdinnälle. Tällä hetkellä Egyptissä vapautta ja omanarvontuntoa maistaneet egyptiläiset näyttävät Muslimiveljeskunnalle ja presidentti Muhammad Mursille, etteivät aio sulattaa entisenlaisen menon jatkumista. Arabikevään ehkä tärkein saavutus onkin se, että emansipoitunut ja keskiluokkaistunut nuori väestö vaatii aktiivisesti omistajuutta valtioistaan, korruptoituneilta eliiteiltä.
Valitettavan vähän huomioitu sivujuonne arabikevään jälkimainingeissa on se, että kansa on noussut aktiivisesti ja kaduille pannakseen stopin myös islamistien riehumiselle ja vallanhimolle. Tästä antaa hyvässä mielipidekirjoituksessaan tunnustusta jopa israelilainen diplomaatti. Libyan Benghazissa nuoret aktivistit hyökkäsivät salafilaista ääriryhmää vastaan, karkottivat heidät kaupungistaan ja polttivat heidän toimistonsa, ja Tripolissa libyalaiset osoittivat mieltä islamistikiihkoilijoita vastaan. Syyrian oppositio on avoimesti varoitellut jihadistien soluttautumisesta rintamalle sotkemaan asioita.
Egyptissä nuorisoaktivistit tuikkasivat raivoissaan Muslimiveljeskunnan toimiston liekkeihin ja piirittävät paraikaa Mursin presidentinpalatsia, samalla kun mielenosoitukset ovat muuttuneet yhä väkivaltaisemmiksi islamistien ja heidän vastustajiensa välillä. Näinköhän käy, että Mursi saa maistaa Mubarakin kohtaloa, vai tuleeko Muslimiveljeskunta ajoissa järkiinsä. Sekin on tietysti mahdollista, että Muslimiveljeskunta tekee Khomeinit, murskaa armeijaan tukeutuen väkivallalla liberaalin ja sekulaarin opposition, mutta toivottavasti egyptiläiset saavat vähintään sen kansainvälisen solidaarisuuden kuin kevään 2011 vallankumouksessa, jottei niin voisi tapahtua.
2 kommenttia:
Vallankumous on joskus kuin painin heittoliike, jossa aloitteen tekijä voikin joutua alakynteen, jos vastustaja osaa käyttää hyväkseen liike-energian eikä voi etukäteen tietää kuka jää niskan päälle, mutta joskus (monastikin) asiat ovat ajautuneet vaiheeseen, jossa mikään rauhanomainen kehitysprosessi ei näytä olevan enää mahdollinen. Korruptio on vaikeasti identifioitavissa, kuin koulukiusaaminen: opettajat ja koulun johto vakuuttavat, että meidän koulussa ei kiusata, mutta silti joku aina joutuu jollakin tavalla sen kohteeksi. Molemmat ovat ilmiöitä, joita on jatkuvasti pidettävä silmällä ja tunnustettava se vaikeus, joka niiden havaitsemiseen liittyy. Mutta silti hienoa, että vertailu kansainvälisesti sekä koulun että korruption osalta on meille myönteinen. Hyvä Suomi! (p)
Totta. Vallankumouksissa on kaksi vaihetta, joista ensimmäisessä pitää kumota vanha valta, jälkimmäisessä taas järjestää uusi hallinto. Eri toimijat ovat vahvoilla eri vaiheissa. Lisäksi tulevat kaikki takinkääntäjät, poliittisten manööverien tekijät ja ihmiset, jotka valtaan päästyään unohtavat nopeasti, minkä vuoksi heidät valtaan nostanut kumous tehtiin.
Lähetä kommentti