keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Valkeuden paluu

Vesikelien jälkeen lumipeite palasi Kabuliin. Viikonloppuna lunta tuli taivaalta solkenaan, muuttaen maiseman suomalaiseksi. Pääkaupunkia pohjoisiin maakuntiin yhdistävä Salangin tunneli oli tukossa pitkään. Näin pihamainojen piehtaroivan lumessa.

Huoneeni solkenaan vuotanut katto on korjattu ja toistaiseksi taas pitänyt. Veto sammuttaa silloin tällöin polttoöljykamiinan ja tuottaa asunnon täydeltä bensankäryä. Mikroaaltouuni ja leivänpaahdin eivät toimi ilman generaattoria, koska sähkövirta on liian heikko.

Hiljattainen terroristiepäiltyjen pidätys Taimanin kaupunginosassa sijaitsevassa hotellissa sai seurakseen pari päivää jatkuneen Googlen palvelujen blokkauksen, mutta eilen onnistuin lataamaan Istanbulin kuvat nettialbumeihini, joten ne, joilla pääsy on, voivat sieltä nyt katsella. Video- ja audiomateriaalin käyttö netistä ei näillä linjoilla onnistu.

Olen lukenut uutisia muualta maailmasta. Hizbullahia epäillään Burgasin terrori-iskusta israelilaisia turisteja vastaan Bulgariassa, äärivasemmistolaista DHKP/C:tä puolestaan Ankaran iskusta Yhdysvaltain suurlähetystöä vastaan Turkissa.

Ukrainassa tutkivan toimittajan Georgi Gongadzen murhan henkilökohtaisesti toteuttanut poliisipäällikkö on viimein yli kahdentoista vuoden jälkeen saanut elinkautisen tuomion, mutta murhan tilanneet silloinen presidentti ja hänen kansliapäällikkönsä, nykyinen vaikutusvaltainen venäläismielinen poliitikko, eivät ole saaneet rangaistuksia. Nauhoitus heidän keskustelustaan on hylätty laittomasti hankittuna todistusaineistona ja silloiselle sisäministerille sattui itsemurha, tosin kahdella laukauksella päähän.

Ei kommentteja: